Teksti: Markku Vaittinen
Alvar Aallon arkkitehtuuri on yksi kestopuheenaiheista kulttuurihistoriassa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Aloin muistella omakohtaisten kokemusteni perusteella Aallon arkkitehtuuria ajalta, jolloin lapsena ja nuorena asuin Aallon suunnittelemassa asuinmiljöössä Kotkan Sunilan tehdasyhdyskunnassa Suomenlahden rannalla 1950- ja 60-luvuilla.
Sunila oli ja on edelleen yksi merkittävimmistä Aallon suunnittelemista tehdasmiljöistä maassamme. Sunilan sellutehdas ja asuinalue rakentui vuosina 1936-38, 1947 ja 1951-54.
Tehdasalueen kaava, itse sellutehdas, alueen asuintalot, palvelurakennukset ja vapaa-ajan toiminta-alueet sekä tiestö ovat Aallon käsialaa. Tätä miljöötä piti nuorena itsestäänselvyytenä. Alueen arkkitehtoninen merkittävyys aukeni itselleni vasta paljon myöhemmin. Sellutehdas satamineen sijaitsi pienellä saarella, johon johti pengertie, ”kaikki tiet johtavat tehtaalle”, sanottiin. Toinen sanonta oli ”raha haisee”, kun tehtaan savupiipusta silloin tällöin tuprahteli mädän kananmunan pistävä haju.
Asuintalot muodostivat yhdyskunnan luonnetta kuvaavan hierarkkisen rakenteen. Talot olivat ulkonäöltään, tasoltaan ja sijainniltaan erilaisia, mutta muodostivat silti yhtenäisen kokonaiskuvan.
Kantola oli tehtaanjohtajan käyttöön varattu muhkea erillistalo omalla isolla puutarhatontillaan lähellä tehdasta. Tehtaanpatruunan pytingin tuntumassa Merenlahden rannalla seisoi tehtaan johtoryhmätason henkilöille tarkoitettu kaksikerroksinen rivitalo isoine huoneistoineen sekä terasseineen ja puutarhoineen, nimeltään Rantala.
Seuraavaksi sisämaata kohti siirryttäessä sijoittui työnjohtajille varattu Mäkelä, kaksikerroksinen parvekkeellisten isohkojen huoneistojen rivitalo. Mäen päällä peräkkäin olivat parvekkeettomien pienempien huoneistojen kaksikerroksiset pienoiskerrostalot Mäntylä ja Honkala, joita asutti ammattitaitoinen työntekijäporras. Itse asuin Mäntylässä ensimmäisessä kerroksessa.
Kuusela piirtyi talojonossa seuraavana ja oli tarkoitettu asiantuntijoiden ja työnjohtajien asunnoiksi. Talo oli kolmikerroksinen ja siinä olivat parvekkeet. Lopuksi talojonossa järjestyksessä tulivat Juurela ja Runkola, kolmikerroksiset parvekkeelliset talot isohuoneistoisine asuntoineen tehtaan toimistopäälliköille ja virkamiehille sekä ammatilliselle erikoishenkilöstölle, kuten yhteiskoulun rehtorille. Juurelan alakerran yhdessä huoneistossa toimi tehtaanlääkäri, jonka vastaanotolla saivat tehtaan henkilöstön lisäksi käydä myös henkilökunnan perheenjäsenet.
Palvelurakennuksia sijaitsi kivenheiton päässä kodistani.
Länsipuolella olivat tehtaan yleinen sauna ja pyykkitupa. Mäen alla oli pellervolainen osuuskauppa, posti sekä kioski- ja taksikoppirakennus, joka oli myös hieno bussikatos säännölliselle linja-autoliikenteelle. Erityisrakennelmana oli peruskallioon louhittu pommisuoja, joka toimi asukkaiden juuresten, marjojen ja muiden viileäsäilöntää edellyttävien elintarvikkeiden kylmävarastona.
Lännempänä Vanhassa Sunilassa noin kilometrin metsäkaistaleen takana sijaitsi Sunilan Pirtti, joka oli hyvin varusteltu sisäurheilutila sekä kilpailujen, kulttuuritilaisuuksien ja juhlien pitopaikka. Sinne oikaiseva valaistu metsätie tuli varsin tutuksi. Tien alkupäästä pääsi sopivasti poikkeamaan Tehtaankallioille harrastamaan melko vaarantäyteisiä kallioleikkejä. Vanhassa Sunilassa sijaitsi lisäksi virkailijakerho tehtaan silmäätekeville ja näiden vieraille sekä lastentarha, jonka tiloja myös minä kulutin. Lisäksi alueelta löytyi asukkaiden ahkerassa käytössä ollut siirtolapuutarha.
Kotini eteläpuolella olivat autotallirakennukset tehtaan mittavalle ajokalustolle ja paloasema tehtaan vapaapalokuntaa varten. Näiden vieressä sijaitsi tenniskenttä, joka oli harvojen ja valittujen käytössä. Kotini kyljessä pienessä metsikössä asukkaita palveli ”pyykkilaani” pyykkitelineineen ja -naruineen.
Varsin lähellä kotini itäpuolella oli Sunilan kansakoulu voimistelusaleineen ja laajoine piha-alueineen. Tontilla sijaitsi myös koulun opettajille tarkoitettu asuinrakennus. Tässä koulussa aloitin opintieni ja siirryin neljän vuoden koulunkäynnin jälkeen Sunilan yhteiskouluun, joka parahiksi valmistui keskikouluksi noin kilometrin päähän pohjoiseen kodistani. Keskeinen paikka pohjoispuolella aivan kotini vieressä oli täysimittainen ja hyvillä suorituspaikoilla varustettu katsomollinen urheilukenttä yleisurheilua ja jalkapalloa varten. Talvisin kentälle kasattiin talkoilla jääkiekkokaukalo ja kentänhoitaja jäädytti iltaöisin luistinradan. Kentän vieressä lapsia inspiroi leikkikenttä ”kivoine” varusteineen.
Kentän pohjoispuolelle ryhmittyi vielä Aallon suunnittelemia taloja, kuten jonossa peräjälkeen sijaitsevat Kontio, Kivelä ja Harjula sekä etäämpänä Sunilan päätien läheisyydessä rinneterassitalot Päivölä ja Karhu.
Päätie Karhulan kauppalan keskustasta oli Sunilaan tultaessa tehty noppakivistä kuin muinaisessa Roomassa. Urheilukentästä pohjoiseen tien toisella puolella oli alueen toinen pommisuoja sekä toisella puolella hiukan etäämpänä Sunilan liikekeskus vanhoine ja uusine liikerakennuksineen. Sunilan palveluvarustus oli tuolloin arkipäivän tarpeisiin varsin kattava. Oli yhteensä kolme sekatavarakauppaa, baari, kahvila, kirjakauppa ja parturi sekä apteekki.
Alvar Aallon suunnittelemat Sunilan rakennukset muodostivat ulkonäöltään varsin harmonisen kokonaisuuden. Tehdasrakennukset sijaitsivat saaren mäellä ja pikkupojan mielestä tehtaanpiippu oli ”jättikorkea ja näkyi maailman ääriin”. Tuotantorakennukset olivat vankkaa tekoa punatiilestä. Tehtaan kupeessa merenlahden kainalossa siinsi asukkaiden veneille varattu pienvenesatama. Asuinrakennusten yhteiseksi nimittäjäksi muodostui valkoiseksi kalkittu tiilipinta sekä tummanruskeiksi maalatut puiset parvekekaiteet ja ulkopuuosat. Jokaisen talon päätyyn oli kirjattu talon nimi.
Hiekkapintaiset aluetiet oli loogisesti johdettu talolta toiselle ja tiestöä täydensi kattava polkuverkosto siten, että kaikkialle oli ”lyhyt matka”. Alueen kruunasivat isot nurmikentät talojen välissä ja ympärillä pihavarusteineen ja kivimuureineen. Maasto oli luontaisesti mäntyvaltainen ja viimeistelty runsain puu- ja pensasistutuksin, joita yhtiön puutarhuri huolella hoiti. Kiinnostavana yksityiskohtana tuli mieleen, että keskeisten teiden risteysalueille oli pystytetty isot pyöreät ”ilmoituslieriöt” asukasviestintää varten.
Elämä Alvar Aallon miljöössä oli turvallista ja niin yhteisöllistä, että sellaisesta voi nykypäivänä vain haaveilla.