Teksti: Pasi Päivinen
Malediivien tasavalta Intian niemimaan lounaispuolella on todellinen trooppinen ”paratiisi”. Se on maailman matalin valtio korkeimman kohdan noustessa vain 2,4 metriä merenpinnan yläpuolelle. Ilmaston- muutoksen aiheuttama merenpinnan nousu on uhka maan olemassaololle.
Samassa tilanteessa on mm. Nauru Mikronesian saaristossa läntisellä Tyynellä valtamerellä, jossa elinoloja uhkaa vielä merenpinnan nousun lisäksi makean veden loppuminen suolaisen meriveden vallatessa saaren niukkoja pohjavesivarantoja. Malediivien presidentti Mohamed Nasheed on ilmoittanut, että maan turismituloista laitetaan varoja säästöön uuden kotimaan hankintaa varten, sillä Malediiveilla ilmastonmuutoksen ei uskota pysähtyvän ja saarten ei uskota säilyvän asumiskelpoisina.
Matkustin Malediivien paratiisimaisemissa joululomalla ja otin vastaan uuden vuosikymmenen kolme tuntia ennen Suomea.
Malediivien saaristo on lentokoneen ikkunasta katsoen kirkkaalla säällä uskomattoman kaunis näky. Sain ihailla tätä lumoavaa maisemaa runsaat puoli tuntia lentokoneen ajettua ympyrää vähitellen korkeutta pudottaen ja laskeutumislupaa odottaen ruuhkaiselle ja osittain meren päälle rakennetulle Malén lentokentälle.
1190 saaresta ja atollista koostuvalla Malediiveilla on maine luksuslomakohteena kalliiden resort-saarten vuoksi. 200 saarista on paikallisen väestön asuttamia, joista 80 tarjoaa matkailupalveluja myös turisteille. Paikallissaaret tarjoavat aivan saman auringon paisteen, hohtavia valkoisia hiekkarantoja ja puhdasta välkehtivää kirkasta vettä kuin resort-saaretkin. Sää on keskitalvella ihanteellinen lämpötilan pysytellessä 30 asteen vaiheilla, mutta se ei ole samalla tavoin hiostava kuten Etelä-Intiassa tai Etelä-Thaimaassa. Resort-saarilla eletään täysin paikallisesta elämästä eristäytyneessä ”luksuskuplassa”, eikä loman aikana tavata välttämättä muita paikallisia ihmisiä kuin resorttien työntekijät, joista monet tulevat Malediivien ulkopuolelta Etelä- ja Kaakkois-Aasian maista, kuten Bangladeshista, Intiasta, Indonesiasta tai Vietnamista. Vaikka veden päälle rakennettu, poreammeella ja omalla uima-altaalla varustettu rantahuvila houkutteleekin monia lomailijoita, minua se ei houkutellut ja vierailin ainoastaan paikallisten asuttamilla saarilla.
Malé
Pääkaupunki Maléssa asuu suurin osa maan vajaasta 400 000 asukkaasta. Se on tiiviisti rakennettu ruuhkainen eteläaasialainen kaupunki. Monet matkailijat jättävät Malén kokonaan pois matkaohjelmastaan ja suuntaavat lentokentältä pikaveneellä tai vesitasolla suoraan joko resort-saarelle tai jollekin paikallissaarelle. Vaikka Male on kapeine katuineen, liikenneruuhkineen ja pakokaasuineen kaoottinen, minulle se oli olennainen osa matkakokemusta samoin kuin muutkin aiemmin vierailemani Etelä- ja Kaakkois-Aasian kaupungit ovat olleet. Maléssa ei ole kansainvälisesti tunnettuja nähtävyyksiä, mutta ihmisvilinä, skoottereiden taukoamaton pärinä, erilaiset hajut ja puikkelehtiminen liikenteen seassa korkeahkojen rakennusten ja rakennustyömaiden keskellä kapeilla kaduilla on omanlaisensa elämys.
Maafushi ja Gulhi
Valitsin paikallisista saarista Maafushin ja Gulhin niiden helpon saavutettavuuden vuoksi. Molemmille saarille pääsee kätevästi paikallisilla lautoilla, ja halusin matkustaa rauhassa paikallisten keskuudessa nauttien ohi lipuvista merimaisemista välttäen tietoisesti turisteille suunnattuja pikaveneitä. Lomalla ei ole kiire minnekään ja maisemia oli mukavampi katsella hitaammin liikkuvan paikallislautan kannelta kuin aallokkoa vasten rynkyttävän pikaveneen laidalta.
Maafushi on paikallisista saarista suurin ja matkailupalveluiden osalta kehittynein. Vaikka Maafushilla on nykyisin myös muutamia suuria hotelleja, se on kooltaan kuitenkin vain 1200 metriä pitkä ja 260 metriä leveä, eikä se ole pelkkä lomahotellikylä siitä huolimatta, että turismi on sen pääelinkeino. Ihmiset saavat elantonsa Maafushilla myös kalastuksesta, joka on matkailun jälkeen Malediivi-en toiseksi tärkein elinkeino. Elämä Maafushillakin on kylämäistä, tosin huomattavasti vilkkaampaa kuin pienemmillä naapurisaarilla.
Gulhi on noin 400 metriä pitkä ja 70 metriä leveä rauhallinen noin 800 asukkaan paikallissaari. Myös Gulhilla matkailuelinkeino on kalastuksen ohella tärkeä tulonlähde. Saaren hiekkaranta on upein tähän mennessä missään näkemistäni rannoista. Päivää kelpasi paistatella palmun alla ja pulahtaa välillä meressä.
Rantaparatiisissa ei voi kuitenkaan viilettää vapaasti missä tahansa ranta-asussa. Malediivit on muslimimaa ja kevyissä vaatteissa voi liikkua vain merkityillä bikinirannoilla, joita oli Maafushilla kaksi ja Gulhilla yksi. Joillakin saarilla bikinirannat ovat maksullisia, mutta Maafushilla ja Gulhilla ne ovat maksuttomia. Gulhin erikoisuus on veteen pystytetty keinu, jossa turistit haluavat käydä kuvauttamassa itsensä, enkä minäkään tehnyt siinä asiassa poikkeusta.
Vedenalainen paratiisi
Malediiveilla merivesi on uskomattoman kirkasta ja hiekkarannat liidunvalkeita. Veden lämpötila on 29 asteista myös avomerellä, ja atolleja suojaavat koralliriutat vaimentaen aallokkoa. Hiekkarannoilla uiminen on turvallista ja miellyttävää. Kokeilin veneretkellä uintia avomerellä, eivätkä aallot olleet mahdottomat ja vesi oli sielläkin kuin ”linnunmaitoa”. Sinänsä uiminen avomerellä on jo kokemus, mutta pinnan alla voi nähdä vedenalaisen ”paratiisin” joko snorklaamalla tai laitesukelluksella koralliriutoilla, sillä Malediivien kirkkaissa vesissä on runsaasti kaloja ja muita meren eläviä. Minä en nähnyt avomeriuinnillani mitään, joten heikkonäköiselle sopivampi paikka meren elämän tarkkailuun on meriakvaario. Ystävystyimme ranskalaisen sukellusta harrastavan perheen kanssa ja teimme heidän kanssaan yksityisen meriretken, joten sain kuitenkin kuulla heiltä vedenalaisen paratiisin kuvailutulkkauksen. Laitesukelluksen harrastajalle Malediivit on ehkä maailman kiehtovin kohde, sillä koralliriutalla laskeutuminen 15-20 metrin syvyyteen avaa uskomattoman vedenalaisen maailman, josta me avovesiuimarit voimme vain haaveilla.
Silti rantavesissäkin voi nähdä erilaisia pieniä värikkäitä kaloja, jopa pieniä haitakin, kuten mustaevähain, jonka näimme Gulhin rantavedessä. Samoin paholaisrauskun voi nähdä myös matalassa rantavedessä, sillä se pyydystää pientä kalaa hiekkarannoilla ja tyypillisesti kaivautuu ensin saalista väijyessään hiekkaan. Minä en sattunut näkemään paholaisrauskua, mutta kuulin useammankin henkilön niitä nähneen uimarannalla.
Malediiveilla tuntui siltä, kun olisi ollut isossa kirjassa kuvatussa ”paratiisissa”. Tässä ”paratiisissa” ei ole kuitenkaan myrkkykäärmeitä, myrkkyhämähäkkejä tai skorpioneja. Siellä ei ole myöskään tyypillisiä trooppisia tautejakaan, kuten malariaa tai dengue- tai keltakuumetta, vaikka myrkyllisiä eläimiä ja trooppisia tauteja esiintyykin aika lähellä Malediiveja Etelä-Intiassa.
Ilmastonmuutos konkretisoituu Malediiveilla. Maailman matalimpana valtiona Malediivit joutuu kohtaamaan ilmastonmuutoksen synnyttämän merenpinnan nousun katastrofaaliset vaikutukset, jos ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä. Koska atollit ovat keskimäärin vain 1,5 metriä merenpinnan yläpuolella, ovat paratiisirannat todellisessa vaarassa kaikota.
Toinen saaria kohtaava, ilmastonmuutoksen aiheuttama tragedia, on korallin tuhoutuminen. Vaikka uiminen 29 asteisessa merivedessä on ihmiselle nautinnollista, se on korallieläimille tuhoisaa veden liian korkean lämpötilan vuoksi. Viimeisen 30 vuoden aikana puolet maailman korallista on tuhoutunut pitkälti ihmisen toiminnan seurauksena. Korallit menettävät liian lämpimässä merivedessä kykynsä yhteyttää, jonka seurauksena ne menettävät värinsä ja lopulta kuolevat. Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät meillä Suomessa toistaiseksi vain syksyn jatkumisena ja yleistyvinä lumettomina tai vähälumisina sateisina talvina, valtamerissä ilmastonmuutos näkyy ja vaikuttaa jo nyt. Valtameret varastoivat lämpöä tehokkaasti, meriveden lämpötila on noussut ja nousee edelleen huolestuttavaa vauhtia.
Lämpenevän meriveden ohella ihmisten ahneus ja typeryys uhkaa korallien elinoloja, kuten korallien koskettelu ja aurinkorasvasta liukenevat haitalliset kemikaalit. Koralliriuttoja on myös louhittu korukiveksi ja rakennusmateriaaliksi. Malediivien atolleita suojaavat riutat ovat pahoin vahingoittuneet, ja jättäneet saaret alttiiksi eroosiolle ja hyökyaalloille. Lisäksi muutamat merenelävät, kuten papukaijakala ja meritähtiin kuuluva piikkikruunu tuhoavat korallia syömällä sitä. Varsinkin piikkikruunu on vakava uhka, koska sillä ei ole lainkaan luontaisia vihollisia.
Malediiveilla piikkikruunuja yritetään vähentää useiden sukelluskeskusten toimesta tappamalla niitä järjestelmällisesti. Vaikka se kuulostaakin julmalta, se on välttämätöntä koralliriuttojen suojelemiseksi. Maailman suurimmalla koralliriutalla, Australian Suurella Valliriutalla, piikkikruunut ovat niin paha ongelma, että niitä varten on alettu kehittelemään robottia, joka etsii piikkikruunuja ja antaa niille tappavan ruiskeen.
Vaikka ilmastonmuutoksen aiheuttamista vahingoista luonnolle olisi lukenut kirjoista ja lehdistä, nähnyt televisiosta kuvaa Tyynen valtameren jätepyörteestä tai ihmisen saastuttamista rannoista, henkilökohtainen kosketus ilmastonmuutoksen seurauksiin todella pysäyttää.
Kun on nähnyt kuollutta korallia, uinut ”linnunmaidossa” 29 asteisessa vedessä avomerellä ja nähnyt, miten korkealle jo nyt vuorovesi nousee atolleilla, sen pitäisi pysäyttää ajattelemaan meistä jokaisen. Vaikka haluaisinkin palata joskus takaisin Malediivien paratiisimaisemiin, en enää pysty. Vaikka Malediivit ei jää veden alle vielä minun elinaikanani, en enää kykene lomailemaan siellä ilmastoahdistuksen vuoksi, sillä tiedän, että Malediivit on kaikkoava ”paratiisi”. Ihmiskunta saattaa kyetä jarruttamaan ilmastonmuutosta, mutta se ei ahneudessaan ja keskinäisessä taloudellisen menestyksen kilpailussaan pysty sitä pysäyttämään.