Maailma – mätä ja ahne
Teksti: Timo Leinonen
Rutger Bregman: Ilmaista rahaa kaikille – ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman. Atena 2018
European Press Prize -palkittu Rutger Bregman onnistuu kirjoittamaan yleistajuisesti taloudesta: teemoina mm. bruttokansantuote, tulonjako ja perustulo. Teos on tuonut tekijälleen kansainvälistä huomiota ja sysännyt liikkeelle perustuloa kannattavan ryhmän.
Bregmanin esittelemiin ideoihin tutustuminen auttaa heti ymmärtämään häneen kohdistuvan kiinnostuksen. Köyhyys on edelleen vakava maailmanlaajuinen ongelma. Bregmanin mukaan sen ratkaiseminen onnistuu tuloksekkaimmin antamalla rahaa niille, joilla sitä ei ole. Edelleen teoksessa hahmotellun perusteella viikoittainen työaika olisi järkevintä vähentää viiteentoista viikkotyötuntiin. Kaikkien rajojen avaaminen vapaalle maahanmuutolle, aloitteista hurjapäisin, tekisi maailmasta kaksinverroin vauraamman, eikä kehitysapuakaan tarvittaisi.
Vaikka Bregmanin vauhti vaikuttaa kovalta, avaukset perustuvat taloustieteellisiin tutkimuksiin. Teksti tulvii viittauksia myös taloustieteen klassikoihin. Tutkimuksellisen taustan aikajänne on siten pitkä. Tutkimukseen vetoamisen ongelmana erityisesti talouden osalta on monesti tulosten epävarmuus, toisiaan vastaan kilpailevat teoriat toimivat eri tavoin vaihtelevien satunnaismuuttujien mukaan. Ongelman jättäminen vaille kommentointia auttaa Bregmania sujuvuudessa, lukijaa kysymyksen sivuuttaminen saattaa vaivata.
Aiemmin melkein kaikki ihmiset maailmassa olivat ”aina pelokkaita, sairaita, nälkäisiä, likaisia ja tyhmiä”. Viimeisen kahdensadan vuoden kehitys on tuottanut hyvinvoinnin, jonka keskellä ihmisten on vaikea ajatella miten voisi olla paremmin. Helppolukuisessa kirjassaan Bregman pyrkii kohti parempaa, tarjoaa idean utopiasta.
Maailman pelastaminen väikkyy näköpiirissä, ei mitään vähempää. Tavoiteltavan, nykyisyyttä paremman tulevaisuuden hahmottelun Bregman käynnistää arvostelemalla bruttokansantuotteen käsitettä, bkt:tä hyvinvoinnin mittarina. Monista puutteistaan huolimatta mittari kuitenkin kertoo, että vauraissa maissa tulotaso on jo pitkään ollut niin hyvä, ettei talouskasvu juuri lisää koettua hyvinvointia. Vatsat ovat jo täydet, katto pään päällä ja hanoista saadaan puhdasta vettä. Indeksin puutteena näyttää selvästi olevan sen kyvyttömyys esittää mitään siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Bkt:ssä voi näyttää hyvältä jopa sekin, mikä on viime kädessä yksistään haitallista ihmisten ja elämän kannalta.
Kuinka paha ongelma kasvun ideologia on. Vaikka mainos on toitottanut jo vuosikymmenet, että ”se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa”, joutuu mikromuovista täyttyvien vesien, raaka-ainevarojen hupenemisen ja ilmastonmuutoksen äärellä väistämättä kysymään: onko näistä tuloksista lankeava lopullinen yhteenlaskettu hinta sittenkin muodostumassa tyhmällä tavalla liialliseksi. Olisiko meitä pitänyt ylihinnan maksamisen lisäksi varoittaa muistakin meitä vaivaavista tyhmyyksistä.
”Mieluummin rahaa kuin köyhyyttä – jo pelkästään taloudellisista syistä”, muotoili Woody Allen iskevästi. Lontoossa 2009 järjestettiinkin pieni kokeilu: 13:lle jo kauan kadulla asuneelle annettiin rahaa. Ei valvontaa, ei ruokakuponkeja tai yömajoitusta. Heitä vain ohjattiin miettimään, mitä asianomainen tilanteessaan tarvitsee. Reilu vuosi myöhemmin heistä seitsemällä oli jo asunto, jokainen oli ottanut askelia kohti parempaa osallistumalla koulutukseen tai esimerkiksi rakentamalla uudelleen yhteyden perheeseensä.
Bregman ei mieti kokeilun osalta, mikä on häivyttänyt siitä ja sen tuloksista normaalin inhimillisen vaihtelun. Kaikki meni ongelmattomasti pelkästään hyvin kaikkien kohdalla? Olivatko kokeilun osallistujat valikoituja? Lukijalle jää avoimia kysymyksiä eritoten tässä kohtaa Bregmanin esitystä.
Kiistattomasti rahan antaminen ilman ehtoja poistaa tarpeen ylläpitää raskasta valvontakoneistoa pelkästään etuuden myöntämiseksi. Valtaisat säästöt koituvat myös poliisin, sairaanhoidon ja oikeuslaitoksen säästyneistä menoista. Kokeilun (muutakin tutkimustietoa on toki Bregmanin käytössä) opetuksia soveltaen perustulo näyttäisi kustannustehokkaalta tavalta korvata tukijärjestelmiä, poistaa köyhyys. Köyhyys ja sen seurausten hallinta maksaa valtavasti, sen poistaminen on Bregmanin mukaan hallinnan kustannuksiin verrattuna suorastaan halpaa.
Rohkeus, politiikka ja utopiat
Nykyisillä työmarkkinoilla toisille kasautuu työ, toisille vapaa-aika. Kehitys on valtavan eriarvoistava. Lihastyövoimaa on korvattu konein jo kaksisataa vuotta, lähivuosikymmeninä kasvava osa aivotyöstäkin tehdään konein tai ainakin koneavusteisesti. Mihin ihmistä tarvitaan? Jatkossa työ on yhä enemmän koneita varten, ei ole mitään perustetta pitää kiinni nykyisistä työtunneista, viisitoista viikkotuntia töissä auttaisi jakamaan tasaisemmin jatkuvasti niukkenevan ihmisten tekemän työn.
Hurjin Bregmanin avauksista koskee maahanmuuttoa. Sen täydellinen vapauttaminen epäilemättä ravistelisi nykyrakenteita jopa siinä määrin, ettei seurausten täsmällinen ennustaminen ole edes mahdollista. Nykyinen vauraus perustuu epäoikeudenmukaisesti osittain muualla maailmassa tarjolla olevaan halpatyövoimaan. Ainakin tätä vääristymää rajojen pysyvyys ylläpitää. Taloustieteilijät kuitenkin uskovat työvoiman liikkuvuuden sinänsä lisäävän vaurautta maailmassa huomattavasti.
Poliittisten päättäjien vaikeudet köyhyyden poistamisen äärellä juontavat osittain politiikan ja demokratiankin käytännöistä. Bregman oikaisee monta mutkaa sanoessaan oikeiston pelkäävän ihmisten päätyvän työnteon lopettamiseen perustulon myötä, vasemmisto taas ei kykene luottamaan ihmisten kykyyn tehdä valintoja. Ideologiset miinat estävät siten köyhyyden poistamisen.
Bregman on päässyt esittelemään ideoitaan eri puolilla maailmaa. Laajasta innostuksesta huolimatta päättäjien aikaansaannoksia enimmäkseen odotellaan vielä. Pääministeri Juha Sipilän hallitus esimerkiksi on parhaillaan jatkuvan perustulokokeilun käynnistäjä. Mahdollisesti kokeilu liian suppeana ei kuitenkaan tuota riittäviä tuloksia jatkotyöhön. Toisaalta hallituksen pihtisynnyttämä kilpailukykysopimus pidensi työaikaa ja lisäksi työttömien aktivointimalli heijastaa mm. hallituksen vanhakantaisella tavalla vankkumatonta uskoa palkkatyöhön keskellä lisääntyvää automaatiota ja tekoälyn käsvavaa käyttöä. Ollaanko päätöksenteossa muutoinkaan tehokkaalla tavalla varautumassa tulevaisuuteen?
Matkoillaan Bregman saakin kuulla, että monia hänen ideansa miellyttävät, mutta ”maailma on mätä ja ahne”, eikä perusteltujakaan uudistuksia ole mahdollista viedä läpi. Heille Bregman vastaa: ”Heittäkää televisio ikkunasta ja katsokaa ympärillenne. Useimmat ihmiset ovat kunnollisia.”
Ilman rohkeutta orjuutta esiintyisi edelleen 1800-luvun muodossaan, sukupuolten tasa-arvoa ei tunnettaisi, kaikenlaiset vähemmistöt tyytyisivät osaansa maailmassa vailla kaikille kuuluvia oikeuksia.
Oscar Wilde: ”Maailmankartta, jossa ei ole Utopiaa, ei ole vilkaisunkaan arvoinen, koska siinä ei ole sitä maata, johon ihmisyys aina nousee maihin.”