Teksti: Pasi Päivinen
Koijärven tapahtumista tulee kuluneeksi 40 vuotta. Vuotoksen allassuunnitelmat, Kemijoen säännöstely ja ydinvoimalahankkeet saivat aikaan kiivasta julkista keskustelua 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa luonnonsuojelijoiden keskuudessa, mutta vasta Koijärven tapaus synnytti ympäristönsuojeluliikkeen. Tavoitteena oli estää merkittävänä lintualueena pidetyn Forssassa sijaitsevan Koijärven kuivattaminen. Se kokosi hajanaiset ja pienissä piireissä toimineet luonnonsuojelijat kansanliikkeeksi, jonka vaikutukset muuttivat sekä poliittista kenttää että ympäristöasioiden merkitystä Suomessa nostaen ympäristönsuojelukysymykset osaksi yhteiskunnallista keskustelua.
Koijärvi-liike käynnistyi pääsiäislauantaina 14. huhtikuuta 1979. Silloin julkisuuteen tuli tieto, että järven kuivatusta ajavat maanviljelijät olivat käyneet kaivamassa isomman laskuojan. Helsinkiläiset luonnonsuojelijat Ville Komsin johdolla reagoivat asiaan välittömästi ja kokosivat ensin yhden bussilastillisen aktivisteja Helsingin seudulta patoamaan laskuojan. Väkeä saapui pian busseilla lisää mm. Tampereelta, Turusta ja muualtakin Suomesta auttamaan padon rakentamisessa ja sen vartioinnissa. Noin 80 talkoolaisen voimin saatiin pato rakennetuksi ja veden juoksutus lähes pysähtymään.
Noin sata ulkopaikkakuntalaista maanviljelijää kävi 3. toukokuuta purkamassa padon. Toukokuun 14. päivänä kaivinkone alkoi jälleen avata järven lasku-uomaa. Neljäntenä päivänä kaivinkoneen saapumisesta Koijärven suojelijajoukko kiinnitti itsensä kettingillä kaivinkoneeseen ja esti sen työskentelyn. Myöhemmin Koijärven suojelijat irrotettiin kaivinkoneesta ja vietiin Forssan poliisilaitokselle kuulusteltaviksi.
Koijärven kuivattamisyritys sai alusta lähtien osakseen enemmän mediahuomiota kuin mikään aiempi luonnonsuojeluhanke Suomessa ja sitä pidetään Suomen ympäristönsuojeluhistorian keskeisenä merkkipaaluna. Ville Komsi, tapahtuman koolle kutsujana, onnistui saamaan Koijärvelle toimittajaryntäyksen ja median mielenkiinto Koijärven tilanteen seuraamisessa säilyi kauan.
Miksi juuri Koijärvi?
Toisen maailmansodan jälkeen traktori on korvannut hevosen ja leikkuupuimuri sirpin. Maatalouden koneellistuminen on vaikuttanut luontoon siten, että pellot ovat painuneet raskaiden maatalouskoneiden alla. Sen vaikutuksesta järvien vedenkorkeudet ovat myös muuttuneet ja näin tapahtui Koijärvelläkin. Siitä on lähtenyt ajatus peltoalan lisäämisestä. Suomessa on kuivatettu pienehköjä järviä ja lampia pelloiksi aiemminkin, joten Koijärven kuivattaminen ei ollut uutta. Järven kuivattaminen ei ole halpaa, mutta kokonaistaloudellisesti maanviljelijät katsoivat Koijärven kuivattamisen kannattavan. Peltojen painuminen ja veden korkeuden muuttuminen tarkoittaa sitä, että vesi pääsee pelloille ja vahingoittaa satoa. Peltojen vettyminen voidaan estää joko pengertämällä rantaa tai kuivattamalla vesistö. Koijärven kohdalla kuivattaminen oli viljelijöiden tavoitteena, koska se oli yksinkertaisesti pengertämistä halvempi ratkaisu.
Koijärven kuivatussuunnitelman vaiheet
Vuoden 1910 ensimmäisen ja silloinkin epäonnistuneen kuivattamisyrityksen jälkeen Koijärven kuivattaminen nousi 1960-luvun alussa uudelleen ajankohtaiseksi. Vuonna 1962 pidettiin ensimmäinen kuivatussuunnittelukokous. Maanomistajien tarkoituksena oli kuivattaa koko järvi ja parantaa maanviljelyn edellytyksiä alueella. Vuosikymmeneen suunnitelmat eivät kuitenkaan edistyneet, mutta 1970-luvun alusta maanviljelijät alkoivat aktiivisesti puuhata järven kuivattamista.
Kuivatussuunnitelmaa vastustettiin ja siitä valitettiin lääninhallitukseen. Luonnonsuojelijat perustelivat Koijärven säilyttämistä sillä että se oli 1970-luvulla Suomen viidenneksi merkittävin lintujärvi. Maanviljelijöille taloudelliset intressit olivat ensisijaisia, eikä viljelijöiltä riittänyt myötätuntoa Koijärveä ja sen lintuja kohtaan. Luonnonsuojelijoiden aktiivisuus tuotti kuitenkin tulosta, sillä Koijärvi asetettiin ensin lääninhallituksen toimesta toimenpidekieltoon ja asia vietiin maaoikeuteen.
Koijärvestä keskusteltiin myös korkealla poliittisella tasolla. Kiistan alkuvaiheessa Suomen maatalousministerinä toimi Johannes Virolainen. Hän asettui luonnollisesti maanviljelijöiden puolelle ja vähätteli koko asian tärkeyttä. Tilanteen kiristyttyä Virolainen vältti ottamasta asiaan kantaa jääden odottamaan maaoikeuden ratkaisua.
Itsenäisen Suomen historiassa on ollut harvinaista asettaa kapuloita maatalouden rattaisiin. Maanviljelijöiden asema on pyritty turvaamaan. Heti toisen maailmansodan jälkeen valtio luovutti suuria maa-alueita viljelyyn, 1970-luvun alusta alettiin maksaa maataloustukea ja 1990-luvun lamankin jälkeen maatalouden erityisasema on säilynyt vahvana nykypäivään saakka.
Luonnonsuojelua ja mediapeliä
Lääninhallituksen asettama Koijärven toimenpidekielto ei pitänyt ja maanviljelijät aloittivat järven kuivattamisen ennen maaoikeuden päätöksen antamista. Koijärven suojelijat puolestaan aloittivat järeämpien keinojen käytön järven pelastamiseksi. Ympäristönsuojelijoiden koollekutsuja, villapaidastaan tunnettu yhden kauden Eduskunnassa Vihreän liikkeen kansanedustajana istunut Ville Komsi, teki samanaikaisesti sekä lempeää että terävää pilkkaa aineellisen hyvinvoinnin tuhonkierteessä riehuvasta pöyhkeästä suomalaisesta maanviljelijästä ja oli näkyvästi esillä mediassa. Komsi hallitsi mediapelin niksit ja sai median avustuksella kiinnitettyä koko Suomen huomion Koijärveen.
Koijärvi päätyi median valokeilaan heti ensimmäisen laskuojan laajennuksen myötä. Tiedotusvälineet antoivat Koijärven tilanteesta kuvan, jonka mukaan maanviljelijät olivat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä. Media oli valinnut kantansa Koijärvi kiistassa, eikä ollut sattumaa, että Koijärvestä muodostui ensimmäinen ympäristönsuojelijoiden julkinen työnäyte.
Ville Komsi organisoi laskuojien patoamisoperaation pelaten mediapeliä täydellä teholla. Laskuojaa patoavia kansalaisia poseerasi tv:ssä ja lukuisissa lehdissä säännöllisesti. Pienimmätkin kiistaan liittyneet asiat ylittivät uutiskynnyksen, joten ymmärrettävistä syistä reaktiot Koijärven säilyttämisen puolesta olivat voimakkaita.
Kissa- ja hiirileikkiä
Ensin Koijärven suojelijat rakensivat padon, jonka maanviljelijät tuhosivat. Sen jälkeen järvensuojelijat rakensivat lisää esteitä tukkiakseen laskuojia, joita sitten vesipiirin kaivinkoneet purkivat. Sen jälkeen aktivistit kytkeytyivät rautakettingein kaivinkoneeseen estäen sen työskentelyn. Ensimmäisen ja suurimman kivistä ja puusta rakennetun padon tuhoamiseen osallistui noin 100 maanviljelijää. Patojen rakentamiseen, ylläpitoon ja muuhun toimintaan Koijärvellä osallistui runsaat 100 luonnonsuojelijaa, joista noin 80 oli paikalla heti tapahtumien alettua pääsiäislauantaina vuonna 1979. Koijärven tapahtumia voidaan siis hyvin kuvata kissa- ja hiirileikiksi. Osapuolet eivät olleet halukkaita myönnytyksiin, mistä syystä tilanne Koijärvellä oli päällä noin 1,5 vuotta.
Ratkaisun löytäminen haastavaa ennakkotapauksen puuttuessa
Koijärven kiistaa ratkaisemaan päätettiin asettaa toimikunta. Järven kuivattajat ilmoittivat, että järveä kuivatetaan vähitellen ja harvinaisen lintukannan säilymistä valvotaan. Luonnonsuojelijoiden näkemys oli se, että järveä ei voi samanaikaisesti kuivattaa ja turvata linnuston säilyminen. Viranomaiset eivät tienneet, mitä olisi pitänyt tehdä, koska vastaavaa tilannetta ei aiemmin ollut sattunut.
Keväällä ja kesällä 1980 luonnonsuojelijat rakensivat uusia patoja, jotka vesipiiri purki. Tilanne ratkesi lokakuussa 1980 toimikunnan esittelemään mietintöön, jonka suosittelemia toimenpiteitä ei enää aktiivisesti vastustettu.
Koijärven tapahtumat johtivat useisiin oikeudenkäynteihin. Syytettyinä oli yhteensä 113 henkilöä, joista Tammelan käräjäoikeus tuomitsi 101 henkilölle sakkorangaistuksen. Alaikäiset jätettiin tuomitsematta. Ankarimmat sakkotuomiot langetettiin kolmelle Koijärvi-liikkeen pääorganisaattorille: Ville Komsille, Pekka Sundellille ja Kai Vaaralle. Sakot olivat huomattavat, sillä päiväsakkojen määrä ylitti rajan, jonka seurauksena tuli merkintä rikosrekisteriin.
Koijärvi-liikkeen merkitys
Koijärvi-liikkeessä ei ollut mitään laajempaa organisoitumista, vaan tehtävistä sovittiin spontaanisti. Sitä ei voida missään nimessä pitää ekoterrorismina, vaikka aineellista vahinkoa aiheutuikin maanomistajille ja vesipiirille. Kyse oli väkivallattomasta kansalaistottelemattomuudesta, joka ympäristönsuojelullisesta näkökulmasta katsottuna kannatti, koska Koijärveä ei kuivatettu.
Koijärven alue lunastettiin myöhemmin ja se päätyi pääosin valtion omistukseen. Järvi rauhoitettiin kokonaan vuonna 1992 ja liitettiin Natura 2000 -verkostoon sekä valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Suojelutoimista huolimatta Koijärven rehevöityminen vuosien saatossa on kuitenkin jatkunut ja siellä esiintyvä lintulajisto harventunut.
Koijärvi oli hyvä lintujärvi ja on kohtuullisen hyvä edelleenkin. Se ei kuitenkaan ole välttynyt vahingoilta, sillä useita lintulajeja on kadonnut järveltä. Kun luontoa muutetaan toiminnallisesti, siitä seuraa vaikutuksia, joita ei jälkikäteen aina pystytä korjaamaan. Ihminen voi yrittää vaikuttaa luontoon, mutta luonto lopulta päättää itse kiertokulustaan.
Koijärvi-liike nosti luonnonsuojelun merkityksen yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja sillä on ollut laajamittaisia ympäristöpoliittisia vaikutuksia. Esimerkiksi Koijärvi-liike vaikutti ympäristöministeriön perustamiseen Suomeen. Se on edistänyt myös monien arvokkaiden luontokohteiden suojelua. Koijärvi-liike antoi sysäyksen Vihreälle liikkeelle ja sen myötä Vihreän liiton perustamiselle, vaikka se olisi todennäköisesti syntynyt ilman Koijärveäkin. Koijärvi-liike vaikutti siihen, että samanhenkiset ihmiset tutustuivat toisiinsa ja loivat pohjan poliittiselle järjestäytymiselle. Koijärvi-liikkeen aktiiveista monet ovat olleet sen jälkeen mukana kuntapolitiikassa ja muutamat nousseet valtakunnan politiikassakin näkyville paikoille, kuten Koijärven suojelemisen pääorganisoija vihreiden ensimmäinen kansanedustaja Ville Komsi, ex-kansanedustaja ja Suomen elokuvasäätiön entinen toimitusjohtaja Irina Krohn, ex-ministerit Osmo Soininvaara ja Pekka Haavisto.
KOIJÄRVI NYKYISIN
Koijärveä ei lopulta kuivattu ja nykyisin se kuuluu Natura 2000-verkostoon ja valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Lounais-Suomen Lintuharrastajien sivuilla kerrotaan että vedenpinta on kuitenkin liian alhaalla, mikä on aiheuttanut järven umpeenkasvua ja lajiston köyhtymistä. Vaikka Koijärvi on menettänyt asemansa yhtenä Suomen parhaista lintujärvistä, siellä viihtyy edelleen monia tyypillisiä lintujärvilajeja kuten kurki, laulujoutsen, ruoko- ja rytikerttunen, luhtahuitti ja ruskosuohaukka. Lintutornista voi nähdä myös vesikasveilla herkuttelevan hirven tai kauriin.