Teksti: Pasi Päivinen
Terroristin arkkityyppinä pidetään parrakasta muslimimiestä. Median välittämän kuvan perusteella toisille on syntynyt käsitys, ettei naisia olisi mukana terroristijärjestöiden toiminnassa lainkaan tai jos heitä on niin tyypillisissä ”naisten” töissä. Monet ovat kuulleet naisia olleen mukana vain eurooppalaisissa vasemmistolaisissa terroristijärjestöissä, joista länsisaksalainen RAF lienee tunnetuin. 1960-luvun lopussa ja 1970-luvulla RAF:n naisterroristit saivat laajaa julkisuutta Länsi-Saksassa tekemiensä terrori-iskujen myötä ja hieman myöhemmin epämääräisissä vankilaoloissa tapahtuneiden kuolemien vuoksi. Varttuneemmat Kajastuksen lukijat muistavat varmasti nimet Ulrike Meinhoff ja Gurdun Ensslin. Merkittäviä naisterroristeja on ollut monia muitakin heidän jälkeensä, kuten ETA-M:n johtajana toiminut María Dolores González Catarain.
Vuoden 2015 Pariisin terrori-iskujen pääsuunnittelija oli marokkolaissyntyinen Ranskassa asunut Hasna Ait Boulahcen. Hänen väitetään olevan myös ensimmäinen Euroopassa itsensä räjäyttänyt nainen. Oletettiin, että 26-vuotias Hasna Ait Boulahcen räjäytti itsensä ja kaksi muuta talossa ollutta Isisin jäsentä poliisin piirityksen ja Saint-Denisin rynnäkön yhteydessä. Asiasta ei ole varmuutta, sillä tutkimuksissa ei ole selvinnyt, kuka kolmesta Isisin jäsenestä lopulta räjäytti heidät.
Jos satunnaisia ohikulkijoita esimerkiksi Hakaniemen tai Kuopion torilla pyydettäisiin mainitsemaan naisten tekemiä terrori-iskuja tai nimeämään naisterroristin, harvempi työikäinen tai varsinkaan nuori pystyisi vastaamaan. Yleinen ”länsimainen” käsitys on, etteivät naiset ole osallisina terroriteoissa. Vastaava käsitys on vallalla muuallakin ja naisen tehtäväksi etenkin monissa aasialaisissa ja afrikkalaisissa kulttuureissa oletetaan kokin, pyykkärin ja siivoojan työt, kun taas miehen rooliin katsotaan kuuluvaksi perheen elättäminen ja taisteleminen. Käsitys on virheellinen, sillä naisia on toiminut ja toimii edelleen terroristijärjestöissä erilaisissa tehtävissä, myös taistelijoina.
Olen kulkenut naisterroristien jalanjäljillä mm. Espanjassa, Saksassa, Lähi-Idän alueella, Etelä-Amerikassa ja Etelä-Aasiassa, eikä heidän toimintansa terroristijärjestössä poikkea miesten toiminnasta, vaan naiset ovat osallistuneet ja osallistuvat terroritoimintaan siinä missä miehetkin. Nainen ei ole terroristina harvinaisuus, vaikka heitä on toki vähemmän kuin miehiä.
Tietyissä kulttuureissa, kuten beduiinikulttuurissa, miehen ja naisen roolit ovat kuitenkin selkeämmin erotetut. Naisen tehtävänä on hoivata ja huoltaa taistelussa haavoittunutta miestä, mutta myös beduiinikulttuurissakin nainen voi tarvittaessa taistella. Nainen voidaan jopa velvoittaa taistelemaan tiukkaa islamin tulkintaa noudattavissa traditioissa. Hänet voidaan pakottaa tekemään itsemurhaisku, jos nainen on häpäissyt perheensä kunnian esimerkiksi tulemalla raskaaksi naimattomana. Näin on tapahtunut mm. palestiinalaisnaisille, jotka ovat joutuneet tekemään itsemurhaiskun palauttaakseen perheensä kunnian. Toinen mahdollinen vaihtoehto on ollut, että joku perheen miehistä on surmannut hänet. Monet palestiinalaisnaiset ovat valinneet marttyyrikuoleman ja räjäyttäneet itsensä julkisella paikalla Israelissa tavoitellen mahdollisimman monen juutalaisen henkeä.
Vasemmistolaisista naisterroristeista yksi tunnetuimpia on huhtikuussa 1968 Frankfurtissa Schneiderin tavarataloon palopommin asettanut RAF-nimiseen järjestöön kuulunut Gurdun Ensslin. Elokuussa 1969 kaapattiin Trans World Airlines -lentoyhtiön lentokone, joka oli matkalla New Yorkista Rooman kautta Tel Aviviin. Lentokoneen kaappasi 25‑vuotias palestiinalainen Leila Khaled. Lokakuussa 1987 Andamaanienmeren yläpuolella Abu Dabista Bangkokiin matkalla ollut matkustajalentokone puolestaan räjäytettiin, ja 115 ihmistä kuoli. Korean Airlinesin koneeseen pommin oli asettanut pohjois‑korealainen Kim Hyon Hee. Toukokuussa 1991 Intian pääministerin Rajiv Gandhin surmasi käsikranaatteja vaatteidensa alle kätkenyt itsemurhapommittaja Dhanu-niminen nainen. Hän kuului srilankalaiseen Eelam (Tamilitiikerit) -nimiseen terroristijärjestöön. Elokuussa 1993 Yhdysvalloissa 37-vuotias äiti Shelley Shannon ampui aborttiklinikan lääkärin. Hän oli Jumalan Armeija -nimisen radikaalin uskonnollisen ryhmän jäsen. Kesäkuussa 1996 odottavaksi äidiksi tekeytynyt Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) itsemurhapommittaja räjäytti itsensä Turkissa lippuseremonian yhteydessä surmaten kuusi sotilasta ja haavoittaen 34:ää henkilöä. Tammikuussa 2002 18‑vuotias Ayat Akhras, al-Aqsan Marttyyrien Prikaatin jäsen, räjäytti itsensä supermarketissa Jerusalemissa aiheuttaen kahden henkilön kuoleman ja 150 haavoittumisen.
Kaikki edellä mainitsemani tapaukset saivat kansainvälisessä mediassa osakseen laajaa julkisuutta, koska tekijät olivat naisia. Kuinka moni teistä yhä muistaa mainitut terrori-iskut ja tekijöiden sukupuolen?
Naisterroristi ei ole kummajainen. Tutkimusten mukaan esimerkiksi Euroopan vasemmistoterroristeista arviolta 40 prosenttia on ollut naisia. Kolumbialaisten turvallisuuslähteiden mukaan latinalaisen Amerikan suurimman sissiliikkeen FARC:in taistelijoista noin 30 prosenttia oli naisia.
Naisten perimmäiset syyt osallistua terrorismiin ovat jokseenkin samat kuin miestenkin. Pieniä eroja on kuitenkin havaittavissa naisten ja miesten ajattelussa, josta esimerkkinä RAF:n terroristin Gudrun Ensslinin oikeudenkäynnissä kertoma syy palopommien asettamiselle Schneiderin tavarataloon Frankfurtissa. Ensslin halusi oman kertomansa mukaan sytyttää soihdun Vietnamin puolesta, jolla hän halusi symboloida poliittista mielipidettään asiasta. Palestiinalaisen Leila Khaledin ilmoittama syy lentokoneen kaappaamiseen oli perinteinen terroriteon selitys: hän halusi teoillaan saada maailman huomion kohdistumaan Palestiinan kansan ahdinkoon pakolaisleireillä ja vallitsevaan epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen. Pohjoiskorealainen Kim Hyon Hee koki puolestaan saamansa tehtävän suurena kunnianosoituksena ja tunsi suurta kiitollisuutta Puoluetta ja Pohjois-Korean johtajaa kohtaan. Toisaalta Kim kertoi, että jos hän olisi kieltäytynyt tehtävästä, hänet ja mahdollisesti koko hänen perheensä olisi ammuttu. Hänet oli pienestä lapsesta lähtien aivopesty vihaamaan korruptoituneita länsimaita. Shelley Shannon taas oli harras uskovainen, mutta käytti kuitenkin kristillisten periaatteiden vastaisia keinoja suojellessaan elämää vastustamalla aborttia murhaamalla toisen ihmisen. Hänen tekoaan ohjasi voimakas uskonnollinen vakaumus, mutta lääkärin surmaaminen oli poliittinen kannanotto aborttiklinikan toimintaa vastaan.
Naisterroristeilla on tiettyjä sukupuolen tuomia terroritoimintaa helpottavia etuja. Naista ei tarkasteta läheskään kaikissa paikoissa yhtä tarkasti kuin miehiä. Nainen voi kätkeä helpommin räjähteitä vartaloonsa ja esittää olevansa raskaana. Naisterroristeilla oli etulyöntiasema vielä 1990-luvulle saakka, sillä naisten ei uskottu edelleenkään aseistautuvan eikä heitä pidetty vaarallisina. Tshetsheeninaisten lukuisat itsemurhapommitukset Venäjällä 1990-luvun puolivälin jälkeen alkoivat muuttaa käsityksiä.
Suurissa poliittisissa terroristijärjestöissä organisaatio ja päätöksenteko on samankaltainen kuin yritysmaailmassa. Hierarkia ja työnjako on selkeä, eikä terrori-iskujen tekijöiksi valita naisia siksi, että he olisivat vähempiarvoisia, eikä myöskään siksi, että heillä olisi sukupuolensa vuoksi parempi mahdollisuus onnistua. Yllättäen tasa-arvo näyttäisi toteutuneen monissa poliittisissa terroristijärjestöissä aika hyvin. Henkilön tason ja tehtävät määrittelevät koulutus, asiantuntemus, kokemus ja osaaminen. Varsinkin vasemmistolaisissa ja etnonationalistisissa terroristijärjestöissä naisia on ollut johtotehtävissä, kuten Ulrike Meinhoff ja Gudrun Ensslin RAF:ssä tai María Dolores González Catarain ETA-M:ssä.
Mitään biologista estettä naisen väkivaltaisuudelle ei ole. Myytin naisen väkivallattomuudesta ovat luoneet näkymättömät harhaanjohtavat sosiaaliset säännöt, eräänlaiset eurooppalaiset aristokraattiset käsitykset naisen etiikasta ja korkeammasta moraalista. Naisen tunteet ovat voimakkaita, minkä vuoksi kyky tuntea myös vihaa on voimakas. Nainen ei ehkä tee päätöstä käyttää terroria yhtä nopeasti kuin mies, vaan harkitsee asiaa ja sen vaikutuksia miestä huolellisemmin. Nainen ajautuu terrorismiin osittain tunteittensa, uskonsa, vakaumuksensa, ideologiansa tai tapahtuneen vääryyden ohjaamana. Tyypillinen esimerkki on palestiinalainen Hanadi Taysser Darajat, joka oli järjestyksessä kuudes itsemurhaiskun tehnyt palestiinalaisnainen. Hän räjäytti itsensä lokakuussa 2003 Haifassa Maxim-nimisessä ravintolassa tappaen 19 ihmistä ja haavoittaen kymmeniä. Handi Taysser Darajat oli kuollessaan 28-vuotias lähes valmis lakimies. Hän oli toukokuussa 2003 käymässä Jordaniassa Jareeshin yliopistolla ja heti palattuaan kotiinsa Jeniniin hän joutui käymään sairaalan ruumishuoneella tunnistamassa veljiensä ruumiit. Fardi ja Salah Darajat, al-jihadin militantit, ammuttiin Israelin erikoisjoukkojen toimesta kotiinsa Jeninissä juuri ennen Handin paluuta Jordaniasta. Handin reaktio kuolleet veljensä ruumishuoneella nähdessään oli hänen äitinsä Rahmeh Darajatin mukaan enemmän kuin hysteerinen. Ruumishuoneen näky varmasti herätti hänessä ensin suunnatonta kauhua ja epäuskoa, joka muuttui vihaksi ja hurjaksi kostonhaluksi.
Naisen syyt käyttää terroria voivat olla miehen syitä painavampia. Luultavasti naiset arvostavat elämää enemmän kuin miehet, mutta kun nainen päättää ylittää kynnyksen ja käyttää väkivaltaa, hän on tosissaan ja terroristina ”parasta mahdollista taistelija-ainesta”!