Teksti: Pasi Päivinen
Kahdeksas perättäinen Joensuun Parafest-tapahtuma järjestettiin 16.-18. elokuuta. Tapahtumassa oli paljon vanhoja tuttuja esiintyjiä ja muutamia uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Joensuun torilava oli vielä toriparkin rakennustöiden vuoksi poissa käytöstä, joten tapahtumat keskittyivät pääasiassa taidemuseon piha-alueelle. Valitettavasti Parafest ei edelleenkään kiinnostanut vammatonta yleisöä, vaan festivaaliväki koostui pääosin vammaisista, heidän avustajistaan ja perheenjäsenistä. Muidenkin olisi kannattanut tulla, sillä tällä kertaa Parafest yllätti myönteisesti monipuolisuudellaan.
Ainutkertainen taidenäyttely
Taidemuseon sivurakennuksessa taidekeskus Ahjossa avattiin elokuun 1. päivänä yhden Britannian tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin kuuluvan Alicon Lapperin taidenäyttely. Se sai hyvin näkyvyyttä mediassa ja sai sen myötä myös käviöitä koko näyttelyn ajan. Osa Alicon Lapperin tauluista oli vielä matkalla Joensuuhun taidenäyttelyn avajaispäivänä, mutta kaikki teokset olivat nähtävillä elokuun puolivälissä varsinaisessa Parafest-tapahtumassa, johon myös itse taiteilija saapui.
Taidenäyttelyn avasi Joensuun uusi kulttuurijohtaja muusikko ja musiikin tohtori Sari Kaasinen. Alicon Lapperin taidenäyttely oli Kaasisen mielestä Parafestin parasta antia.
Alicon Lapper piti kahtena päivänä työpajoja, jossa kaikki halukkaat saivat kokeilla suulla ja jaloilla maalaamista. Lapperilla on phocomelia eli hän on syntynyt ilman käsiä ja hänen jalkansa ovat epämuodostuneet. Hän maalaa suullaan ja jaloillaan, tekee dokumentteja, valokuvainstallaatioita sekä luennoi eri puolilla maailmaa.
Alicon Lapper on Parafestin historian kansainvälisesti tunnetuin vieras.
Hän on saanut Britanniassa arvostetun MBE-arvonimen taiteellisesta työstään. Lapperin taiteelliset ansiot ovat kiistattomat, mutta kuuluisa hänestä tuli taiteilija Marc Quinnin Lontoon Trafalgarin aukiolle luoman massiivisen Alison Lapper Pregnant -monumentin myötä. Monumentti esittää naista viimeisillään raskaana.
Seminaari
Pääkirjastossa järjestetty seminaari, Tekniikka arjen apuna, kiinnosti pohjoiskarjalaisia vammaisia ja sali oli lähes täynnä. Joensuulainen Senni Hirvonen piti seminaarissa erinomaisen esityksen teknologian roolista sokean nuoren aikuisen opiskelussa ja arjessa. Myös Susanna Mäkelän esittelemä roboapu-hanke oli mielenkiintoinen.
Marko Vuoriheimo esitteli puolestaan kehittämäänsä Chabla-mobiilisovellustaan päivällä ja vaihtoi illalla rapartistin rooliin. Yleisöä oli vähän festivaaliteltassa, mutta tunnelma oli katossa. Tämä oli jo kolmas kerta Signmarkille parafesteilla. Ensimmäisessä Parafest-tapahtumassa vuonna 2011 viittomakielinen rap kiinnosti yleisöä huomattavasti enemmän ja vammattomiakin joensuulaisia saapui sadoittain festaritelttaan. Vuonna 2013 Pertti Kurikan Nimipäivät veti peräti 1000 henkeä taidemuseon pihalle.
Ripaus vienankarjalaisuutta ja iloista musiikkia
Lähialueyhteistyö toteutui nyt ensimmäisen kerran, kun petroskoilainen elokuvaohjaaja ja muusikko Vladimir Rudak saapui parafesteille esittelemään elokuvaansa Ananas. Elokuva oli mainio, ja lisäksi hän piti kiinnostavan esitelmän tuoden myös persoonallaan vienankarjalaista väriä tapahtumaan. Näkövammaiset muusikot Joose Ojala ja Helena Taskila olivat parafestin valopilkkuja. Joosen virtuoosimainen harmonikan soitto oli jälleen upeaa kuultavaa ja Helenan panhuilun soitto soljui kauniisti leppeässä elokuisessa kesäsäässä. Useampi liikuttui yleisössä heitä kuunnellessaan.
Onko Joensuun Parafest ikuisesti vammaistapahtuma?
Joensuun Parafestin slogan on: ”kulttuuri kuuluu kaikille”. Johtoajatus kulttuurin yhdenvertaisuudesta on oikea, mutta toteutustapa on taantumuksellinen ja kahdeksannella kerralla olisi pitänyt jo pystyä uudistumaan. En ole nähnyt Parafestista tehdyn yhtään tutkimusta tai muutoin selvitetyn vammaisten taiteilijoiden ja yleisön mielipidettä tapahtumasta. Epäilen, onko vammaisilta taiteilijoilta sekä yleisöltä yleensä koskaan kysytty, millaisen kulttuuritapahtuman he haluaisivat?
Päätin selvitellä asiaa tekemällä pikagallupin, eikä tulos jäänyt epäselväksi. Vammaiset toivoivat näkevänsä itsensä ja toiset vammaiset yleisissä kulttuuritapahtumissa yhdenvertaisina. He eivät kokeneet tarvetta erilliselle vammaistapahtumalle, vaan haluaisivat olla osana yleisiä kulttuuritapahtumia, joita Joensuussa riittää. Tiivistetysti voi todeta, että vammaiset taiteilijat haluavat osallisuutta ja inkluusiota (osallistumista), eivät segrekaatiota (eriytymistä).
Kysyin yhdenvertaisesti myös vammattomilta heidän käsityksiään Parafestista. Vammattomat eivät näe samalla tavoin tarvetta Parafest-tapahtuman kehittämiselle ja vammaisten osallistumiselle yleisiin kulttuuritapahtumiin. Esimerkiksi Joensuun kulttuurijohtaja muusikko Sari Kaasinen vastasi seuraavasti:
”Mielestäni Parafestia täytyy kehittää omana tapahtumanaan.”
Joensuun Parafestin järjestäjät ovat vammattomia kuten virkamiehetkin. Ehkä he eivät kykene näkemään, että Joensuun Parafest ei edistä vammaisten yhdenvertaisuutta, vaan segregaatiota aidoimmillaan. Vammaiset taiteentekijät esiintyvät nyt pääasiassa toisille vammaisille, vammaisten perheenjäsenille, sukulaisille ja avustajille. Vammaisten tekemä taide saisi paljon laajempaa näkyvyyttä, kun se olisi esillä yhdenvertaisesti samoilla estradeilla vammattomien taiteentekijöiden kanssa, jonka myötä vammaiset taiteilijat saisivat paremmin myös työtilaisuuksia. Varsinkin Joensuun kaupungin ja muiden Joensuun Parafestin rahoittajien tulisi omalta osaltaan toimia vastuullisesti ja edistää yhdenvertaisuutta asettamalla Parafestin tukemisen ehdoksi kulttuurinen inkluusio.