Teksti: Erja Tulasalo
Polkaistessani vauhtia pitkään mielessäni muhineeseen ideaan yhteisötaideprojektista otin yhteyttä Näkövammaisten Kulttuuripalvelun lisäksi myös Hunnin Ura käsillä -hankkeesta vastaavaan Piia Rossiin. Tuolloin en vielä tiennyt Piian olevan yhteisötaiteilija, jolta voisin oppia lisää siitä, minkälaisia sävyjä yhteisötaiteella, osallistamisella ja osallistumisella voisi olla myös muotoutumaisillaan olevassa yhteisöteoksessa, joka toteutetaan vanhoista ja käytöstä poistetuista valkoisista kepeistä.
Monta tapaa osallistua
Rossin oma kiinnostus yhteisötaiteen mahdollisuuksiin oli syttynyt 2000 -luvun alussa hänen asuessaan Irlannissa. Tuohon aikaan osallistamisella ei vielä ollut niin vahvaa jalansijaa taidekentällä kuin mikä sillä tänä päivänä on.
– Kyllästyin kuvataiteilijana taiteen elitismiin, Rossi muistelee. – Siinä kohdassa osallistamiseen liittyviä asioita pulpahteli esiin ja osa niistä oli sellaisia, jotka laukaisivat kiinnostukseni ja oivalsin, että taiteen tekeminen voi olla muutakin kuin studiotyöskentelyä ja teosten viemistä myyntiin galleriaan. Kysymys siitä, miksi osallistuminen taiteen tekemiseen on merkityksellistä, on Rossin mielestä erittäin tärkeä.
– Taide on keino, jolla on sellaisia yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä ominaisuuksia, mitä ei pysty muuta kautta saavuttamaan. Jos minun pitäisi nimetä selkein yksilöä koskeva hyvinvointivaikutus, sanoisin, että taiteen tekeminen mahdollistaa jatkuvan uuden oppimisen vaikka se kuulostaakin kliseeltä. Uuden oppiminen taas vastavuoroisesti pitää mielen virkeänä, kehittää ihmistä eteenpäin ja laajentaa maailmankatsomusta.
Vaikkei taiteen piiriin koskaan kaikkia ihmisiä saadakaan eikä niin ole varmasti tarkoituskaan, olisi Rossin mielestä kuitenkin hienoa, että yhä useammat ihmiset oivaltaisivat, kuinka monella tapaa on mahdollista tehdä taidetta, olla mukana taiteessa.
– Ei tarvitse olla mikään poliittisesti tiedostava yhteiskuntataiteilija tai hieno ja arvostettu taidemaalari. Taiteen määritteleminen ei kiinnosta itseäni millään tavalla. Minulle se keskustelu on jo käyty.
Mikä tekee teoksesta yhteisöllisen ja osallistavan
-Tulevassa yhteisötaideteoksessa on hienoa se, että teokseen tavalla tai toisella osallistuvat ihmiset ovat tienneet osallistuvansa taideteoksen luomiseen esimerkiksi lahjoittamalla omat käytöstä poistetut keppinsä, Rossi kertoo.
Jokainen lahjoitettu keppi ja kepinpätkä voisi kertoa hänen mukaansa tarinan jokaisesta kepin lahjoittaneesta ihmisestä. Onkin kiinnostavaa ajatella kuinka teoksesta voisi alkaa kerimään auki esimerkiksi runokokoelmaa, sarjaa maalauksia tai sarjakuvakirjoja.
Valkoisen kepin päivänä 15.10. esille tuleva tilateos on yhteisöllinen teos Rossin mielestä myös siksi, että sitä on visioimassa ja toteuttamassa taiteilijaryhmä, joka ryhmänä etsii teokselle sellaista muotoa ja sielua mikä parhaiten toimii Laiturissa, tilassa mihin teos toteutetaan.
– Olen mukana tässä projektissa sekä taiteilijaryhmän jäsenenä että Ura käsillä -hankkeen edustajana.
Taiteilijaryhmän suunnitteluvaiheen jälkeen tulee yhteisötaideteokselle melko tyypillinen tapa rakennuttaa teos valmiiksi ns. vuokratyövoiman avulla. Henkilöt tulevat rakentamaan teosta ”yhteisöllisesti”, mutta ei heillä ole varsinaisesti sananvaltaa ydinryhmän tekemiin päätöksiin.
Toisaalta rakentamisvaiheeseen tulleiden osallistujien työpanosta voi Rossin mukaan perustella sillä, että on myös sellaisia ihmisiä, jotka kokevat itselleen luontevimmaksi tulla konkreettisesti rakentamaan teosta eivätkä he olisi halunneetkaan osallistua ideointiin.
On kuitenkin hyvä myös pohtia ja kyseenalaistaa milloin teosta voidaan kutsua yhteisöteokseksi tai osallistavaksi teokseksi. Osasta teoksista kun tulee naiiveja tai niiden tekoprosessi sisältää toisten ihmisten hyväksikäyttöä.
Täysin suoraviivainen demokraattinen osallistaminen vaatii Rossin mukaan aina taakseen pitkiä prosesseja.
Osallistaminen, johon itse olisin täysin tyytyväinen, olisi kaiketi elämäntapa.
Vammattomuuskaan ei ole este osallistumiselle
Tämän yhteisötaideprojektin myötä olen mukana taiteessa osallistumisen lisäksi siis myös osallistaja, ajattelen tutkiessani joskus valkoisen kepin virkaa hoitanutta kepinpalastani, joka tulee pian löytämään paikkansa teoksen yhtenä tärkeänä osasena.
Vaikka keppien kautta liikutaankin keskellä vammaisuutta, ei teos kuitenkaan tule käsittelemään näkövammaisuutta suoranaisesti eikä alleviivaten. Muotoutumassa oleva yhteisöteos ei myöskään tule kysymään siihen osallistuvilta oletko varmasti näkövammainen, jotta voimme ilmoittaa sen olevan 100% näkövammaistyötä.
Teoksen rakentamiseen tarvitaan näkeviä ihmisiä yhtä lailla kuin tarvitaan meitä, joilla on näkövamma. Jokainen on odotettu ja tervetullut osallistumaan.
Osallistumisen taso voi olla juuri sellainen mihin jokainen on itse valmis.
www.piiarossi.com