Teksti: Ali Kinnunen
Kortit hallitsevat Irma Innalan elämää. Hänellä on yli 2000 korttipakkaa ja harrastus jatkuu. Lisää kortteja tulee jo pyytämättäkin ja kertyy kaikilta maailman kolkilta.
Korttien kuningatar Irma Innala asuu Valkeakoskella kauniissa kerrostalohuoneistossa. Vaikka pelikortteja on älyttömän paljon, niitä ei juuri huomaa, sillä pakat on pakattu laatikoihin, joista on huolellinen ja tarkka kirjanpito.
– Katsopas tätä, tästä näemme, että korttipakkoja on nyt 2062 Irma opastaa kädestä pitäen. Hän liikkuu omassa kotonaan sujuvasti ja tietää kaikkien kauniiden tavaroiden paikat, mutta korttikirjanpidon tarkistamiseen hän tarvitsee suurennuslasia.
Irma on niitä näkövammaisia, joiden kanssa unohtaa näkövamman kokonaan. Niinpä Irma saa tottuneesti johdatella vieraan korttiaarteiden pariin milloin mihinkin kätköpaikkaan tai laatikostolle.
Jokaisella korttipakalla on oma tarinansa ja Irma muistaa sen prikulleen.
– Tämän pakan sain yhdeltä taksikuskilta, hän toi sen Egyptistä, Irma sanoo.
Pyöreitä, soikeita, pitkiä kortteja
Korttipakkoja on vaikka minkälaisia, on pyöreitä, soikeita, neliöitä ja melkein kaikista tunnetuista materiaaleista. Onpa lasimaljakoitakin, joissa on kortteja kyljessä. Niitä tosin ei lasketa mihinkään, ne ovat vain koristeita, sivutuotteina tulleita. On myös huiveja, joissa on kortinkuvia.
Suurimmat kortit ovat kooltaan kirjoitusarkin kokoisia, pienimmät taas mahtuvat kämmenelle. Irma ottaa vastaan mitä korttiaiheita vain, jos joku tuo ja arkistoi kaikki aarteet yhtä huolellisesti. Kukaan muu ei saakaan niitä järjestellä. Pakkoja ei saa sekoittaa.
Irma löytää tarkan kirjanpitonsa perusteella minkä tahansa pakan milloin tahansa. On laiva-aiheita, lentokoneita, seksiä, eläimiä, luontoa, elokuvia ja viihdettä, hotelleja, tupakka- ja viinapakkoja, kuljetusta, käsityötä, urheilua, tavallisia kortteja, yrityskortteja, ennustuskortteja ja monenlaisia erikoispakkoja. Lasten korteissa on mustapekkoja ja muita tuttuja.
”Pelaan vain pasianssia!”
Irma on kerännyt kortteja vuodesta 2007 alkaen. Ensimmäiset kirjanpidon merkinnät ovat heinäkuulta 2007 jolloin kortteja on ollut 236 pakkaa. Kun Irmalla oli vasta 48 korttipakkaa ja ilmoitti tuttavalleen, että näitäpä hän alkaakin kerätä.
– Sanoin, että en minä niitä tarvitse, mutta tuon niitä matkamuistoiksi kuten tähänkin asti.
Keräily sai nopeasti siivet ja huhu kiersi aina Kympin uutisten Esko Tommolalle, joka soitti ja sanoi että kun saat 49 pakkaa, soita niin tehdään juttu, hän tuo sen yhden.
Juttu on edelleen tekemättä, koska Irma ei ole soittanut, ja Tommolakin on vaihtunut isästä poikaan.
Kymmenessä vuodessa kortteja on kertynyt aika hyvin.
En malta olla kysymättä, kuinka innokas kortinpelaaja Irma itse on.
– En pelaa kuin pasianssia! Siihen olen käyttänyt samaa suosikkipakkaa 40 vuotta. Kun kerran en sitä löytänyt, pasianssistakaan ei tullut mitään. Vasta seuraavana päivänä tajusin, että olisihan niitä korttipakkoja ollut yli 2000.
Irma on kauan sitten harrastanut myös korteista ennustamista, mutta se on jäänyt. Edes unet eivät johda toimiin, mennyttä mikä mennyttä.
Näkö vain hävisi
Irmalla on takana pitkä työura eri tehtävissä. Viimeksi hän työskenteli montakymmentä vuotta koulussa.
– Kirjoitetaan koulusihteeri ja lausutaan kanslisti, Irma sanoo nauraen ammatistaan.
Yhtenä perjantaina hän huomasi, että mapit olivat täynnä tyhjiä papereita. Eikä päätteelläkään näkynyt mitään!
– Mistä minä olisin tiennyt, että olisi pitänyt ottaa heti yhteyttä lääkäriin ja mennä hoitoon heti. Lähdin siis kotiin. Näin kyllä kulkea, mutta en nähnyt edes lehteä lukea seuraavana aamuna. Lainasin mieheltäni silmälasitkin mutta en minä niilläkään mitään nähnyt! Ajattelin että kaikki johtui siitä, että olin kirjoittanut valtavan määrän todistuksia.
Kun Irma lopulta pääsi lääkäriin, oli jo myöhäistä, vaikka useita leikkauksia tehtiinkin.
Molemmat verkkokalvot olivat irronneet, eikä näköä saatu palautettua kuin vähän toiseen silmään. Nyt senkin silmän näkö on melkein hävinnyt arpien ja ikärappeuman takia.
Tarinaan sisältyy opetus ja varoitus samalla kertaa. Jos näkö menee yhtäkkiä, ei pidä ruveta etsimään syytä esimerkiksi liiasta rasituksesta vaan mennä lääkäriin ja mieluiten silmäklinikalle niin pian kuin mahdollista. Aikaa on noin kolme tuntia. Jos pääsee leikkaukseen, näkö saadaan usein pelastettua eli verkkokalvot kiinnitettyä takaisin paikoilleen.
Häiriköitä kyydissä 16-vuotiaana
Sata tarinaa -kirja, joka aikoinaan ilmestyi Valkeakoskella, sisältää Irman kirjoittaman kertomuksen lapsuusajoilta. Irma on niitä harvoja, joka on saanut ajokortin jo 16-vuotiaana. Ja jo sitä ennen hän sai ajaa isänsä luvalla.
– Sain ajaa yksin kilometrin matkan isolle tielle, kunhan ajoin peruuttamalla ja tulin peruuttamalla myös takaisin.
Irman isä oli pikkupaikkakunnan ainoa poliisi eikä hän oikein keksinyt, miten olisi kuljettanut jonkun häirikön pienellä autollaan putkaan ja kuulusteltavaksi.
Ratkaisu löytyi kotoa: Irma. Heti kun kynnelle kykeni, tyttö sai ajo-oppia isältään ja hänestä ruvettiin kouluttamaan autonaista.
Sen jälkeen, kun Irma sai ajokortin, humalaisten kuljettaminen oli helppoa. Irma ajoi, isä istui raudoitetun häirikön kanssa takapenkillä ja piti tämän rauhallisena.
Hurjia tarinoita kyyditettävistä on vaikka kuinka paljon. Pelottiko Irmaa koskaan?
– Miksi olisi, isähän istui takapenkillä, minä vain ajoin!
Vaikka Irma ei enää näe ajaa autolla, autot ovat tärkeässä osassa hänen elämäänsä. Hän kulkee taksilla ja kuinka ollakaan monet taksikuskit ovat hänen kouluaikaisia tuttujaan. Useampi kuin yksi poika on muistellut, kuinka pelottavaa oli tulla rehtorin puhutteluun, mutta Irma lohdutti ja rohkaisi poikia.
– Monta kertaa on yhdessä naurettu aikaisemmille tapahtumille. Hyviä poikia ne nyt ovat kaikki – ja hyvin ne myös ajavat.
Taksit pitävät Irmasta huolta, ”vahtivat” kuten Irmat itse sanoo huumorilla – ja taksikuskit tuovat Irmalle kortteja tuliaisiksi.
Vain noin 20 prosenttia korttipakoista on Irman itsensä ostamia, kaikki muut ovat jonkun muun tuomia. Irman harrastus tunnetaan paikkakunnalla ja kokoelman kartuttamisesta on tainnut tulla joillekin muillekin melkein harrastus. Kortteja on tullut Floridasta ystävättären mukana ja paljon myös Kanariansaarilta.
Yksin mutta ei yksinäinen
Irma asuu yksin, mutta kaapin päällä on pitkä rivi kuvia. Lapsia on kaksi ensimmäisestä avioliitosta, kaksi toisesta, kaikki nyt jo aikuisia. Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, lastenlapsia on neljä, lastenlastenlapsiakin jo kolme.
Irma on nyt 82-vuotias, mitä kyllä ei voi uskoa. Hän on tavallaan paikallinen julkkis, josta on tehty lehtijuttuja ja joka on ollut aktiivinen vammaisasioissa, hän on muun muassa ollut tekemässä
Valkeakosken esteettömyysopasta.
Irma ei valita pienistä eikä suurista, hän on sitä mieltä, että ken vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki. Ja kun ei näe, ei näe!
Ei liene ihme, että korttipakkoja ilmestyy aina vain uusia. Irman ystäväpiiri on laaja ja sosiaalinen elämä vilkasta.
Irma soittaa juuri kun lehti on menossa painoon:
– Nyt pakkoja on 2222!