”VAIKEA-ASTEINEN ADDIKTIO” – JA MUITA SYITÄ LUKUHARRASTUKSEEN
Teksti: Tanja Rantalainen
Näkövammaiset ovat ahkeria lukijoita. Kajastus tapasi kolme innokasta lukijaa: Tupu Valjakka Mikkelistä, Medina Omeragic Helsingistä ja Paavo Konttajärvi Pellosta kertovat, miten ja miksi lukeminen maittaa.
Tupu Valjakka
”Kun on lukenut paljon, päässä on paljon! ”
Marja-Liisa ”Tupu” Valjakka (s.1941) Mikkelistä
matkustaa lukemalla.
Miten lukuharrastus alkoi?
Minulla on lukemiseen vaikea-asteinen addiktio, joka syntyi jo kansakoulussa. Tulen ihan sairaaksi, jos ei ole jotain lukemista. Luen joka päivä.
Muistan selvästi sen hetken, kun opin lukemaan, ja sitten se olikin menoa. Kotona luin isän sotakirjat, kirjastosta lainasin sellaisia kirjoja kuin Pompeijin viimeiset päivät ja Maailman ympäri 80 päivässä. Tiedonjano oli valtava ja on edelleen. Isä sanoi aina, ettei uteliaisuus kuuluu sivistykseen, mutta tiedonhalu kuuluu!
Koulu ei oikein maistunut, mutta historiasta sain kympin varmasti lukuharrastuksen ansiosta. Isä tuki lukemista. Joka joulu hän kysyi meiltä lapsilta, mitä haluamme lahjaksi ja joka joulu sain lahjaksi toivotun kirjan.
Tyttökirjoja aloin lukea vasta myöhemmin. Lukumaku muuttui lemmekkäämmäksi siinä vaiheessa, kun pojat alkoivat kiinnostaa.
Miten maku on kehittynyt vuosien varrella?
Näkevänä työskentelin baarimestarina ja tein usein iltavuoroja. Kun tulin töistä, aloin lukea ja luin niin kauan, että kirja läpsähti naaman päälle. Olen aina ollut sitä mieltä, että ensin työ, sitten huvi.
Menetin näköni toisesta silmästä parisuhdeväkivallan seurauksena 1984. Mies, jonka kanssa olin seurustellut neljä ja puoli vuotta, pamautti vasemman silmän tuusannuuskaksi. Lääkärien hoitovirhe vei näön toisesta silmästä. Ensimmäisiä ajatuksia sen kauhun keskellä oli, etten voi enää koskaan lukea. Onneksi se luulo oli väärä.
Olen lukenut laajalla skaalalla: venäläisiä klassikoita, elämäkertoja, dekkareita, mitä vain olen saanut käsiini. Nykyään luen paljon matkakirjoja.
Näkevänä matkustin paljon, tarkkailin erilaisia ihmisiä ja vieraiden kaupunkien kuhinaa, mutta näkövammaisena tuntuu, että rahat menevät matkustamisessa hukkaan. Sen sijaan luen matkakirjoja, matkustan sillä tavalla. Mieleisiä ovat esimerkiksi Juha Vakkurin Afrikasta kertovat kirjat.
Miten luet?
Siihen aikaan, kun menetin näköni, posti toi äänikirjat melkein VHS-kasetin kokoisina kasetteina suoraan kotiin. Niitä kuunneltiin Clark and Smith -laitteella. Se oli valtavan iso ja painava vekotin ja kasettinauhat loppujen lopuksi ärsyttävän viruneita. Clark and Smithin jälkeen tulivat c-kasetit ja sitten CD-levyt eli Daisy-äänitteet. Niitä kuuntelen Viktorilla. Se on helppokäyttöinen ja sillä voi säädellä äänen nopeutta, korkeutta ja voimakkuutta, jokainen itselleen sopivaksi.
Tietokoneen kanssa tarvitsisin valtavasti opetusta. Meni vuosia, ennen kuin tajusin, että näyttö ei ole se tietokone. En osaa hakea kirjoja tietokoneelleni, niin että pari asiointimatkaa minulla aina menee, kun kirjat on haettava kirjastosta.
Mitä lukeminen merkitsee sinulle?
Kirjoista saa aina imettyä itseensä kaikenlaista tietoa. Vaikka lukisi dekkaria, samalla tulee tietoa maasta, tavoista, ruokakulttuurista, kaikesta. Kun on lukenut paljon, päässä on paljon. En ole koskaan kohdannut ihmistä, jonka kanssa en osaisi keskustella.
Mitä viime aikoina lukemaasi kirjaa suosittelisit Kajastuksen lukijoille ja miksi?
Laura ja Saska Saarikosken Trump-kirja oli mahtava tutkielma. Siitä sai monipuolisen käsityksen henkilöstä ja hänen Amerikastaan. Minua kiinnostavat muutenkin kansojen johtajat, siinä tulee samalla kansan historia. Kun luen vaikka J.F. Kennedyn elämäkertaa, mietin, mikä hänessä on se ominaisuus, joka on tehnyt hänet ikuiseksi. Ehkä valtava kunnianhimo tai tahto?
Medina Omeragic
”Lukemisen kautta pääsee toiseen maailmaan”
Medina Omeragic (s. 1993) Helsingistä aloitti matkansa lukemisen maailmaan koskettelukirjoista.
Miten lukuharrastus alkoi?
Muistan hyvin, miten lapsena äidin kanssa luettiin koskettelukirjoja. Ne olivat ihania. Äiti tilasi niitä näkövammaisten kirjastosta ja luki, minä koskettelin. Lapsena minua kiehtoi hirveästi se, miten kirjat oli valmistettu. Yhteen kirjaan oli tehty lunta. Siinä oli kangas päällä ja kankaan alla perunajauhoa. Kun sitä kosketteli, oli kuin sormien alla olisi ollut narskuvaa pakkaslunta.
Miten maku on kehittynyt vuosien varrella?
Pienenä rakastin satuja ja luen niitä kyllä edelleen. Koulussa luettiin ensimmäinen Harry Potter -kirjasarjan kirja ääneen. Pottereihin palaan yhä uudelleen ja uudelleen ja kuuntelen ne kaupallisina äänikirjoina, koska Vesa Vierikko on niiden lukijana aivan ylivoimainen.
Teinivuosina värjäsin hiukseni punaisiksi Neiti Etsivän innoittamana. Kun nyt puolisen vuotta sitten luin Neiti Etsiviä uudelleen, niin kyllä ne tuntuivat aika epäuskottavilta. Nuortenkirjojen, Neiti Etsivien, Viisikoiden ja hevoskirjojen jälkeen aloin lukea scifiä ja fantasiaa ja romanttista kirjallisuutta.
Minua kiinnostavat erilaiset dystopiat (dystopia= tulevaisuuden epätoivottava yhteiskunta). Outolintu -sarja on yksi suosikeistani. Se kertoo tytöstä kaukaisessa tulevaisuudessa. On mielenkiintoista kokea, miten kirjailija näkee tulevaisuuden. Nälkäpeli on myös mahtava sarja, vaikka sisältääkin raakaa väkivaltaa.
Miten luet?
Pistekirjojen lukeminen pitää pistelukutaitoa yllä. Itse olen vähän laiska niiden kanssa. Äänikirjat ovat minulle tärkeitä. Luen niitä pöytävictorilla, joka on Daisy-levyjen kuuntelulaite.
Lukijan ääni vaikuttaa kokemukseen paljon. Surkea lukija voi tehdä hyvästäkin kirjasta tylsän. Lempilukijoitani ovat Arja Finne ja Inkeri Wallenius. Heillä on lämmin lukutapa. He ovat samalla kyllä myös lempinukuttajiani. Luen ennen kuin nukahdan ja Arja Finnen ja Inkeri Walleniuksen ei tarvitse pitkään puhua, kun olen jo unten mailla.
Mitä lukeminen merkitsee sinulle?
Eivät murheet lukemisesta muutu, mutta lukemalla pääsee niitä hetkeksi karkuun toiseen maailmaan. Lukeminen on minulle päivärutiini ja ihana pakotie.
Mitä viime aikoina lukemaasi kirjaa suosittelisit Kajastuksen lukijoille ja miksi?
Victoria Hanleyn Univieraiden kivi -fantasiakirja kertoo Maeve -tytöstä, joka on orjattarena ilkeän lordin kylpylässä ja osaa lukea ihmisiä kosketuksen avulla. Öisin Maeve pääsee toiseen todellisuuteen ja kokee ihmeellisiä seikkailuja.
Paavo Konttajärvi
”Lapissa kokoontuu Skypekirjakerho”
Paavo Konttajärvi (s. 1940) Pellosta jäljensi aikanaan pistekirjoja Näkövammaisten kirjastolle. Kirjat tuli kirjoitettua merkki merkiltä uudelleen ja luettua vielä ainakin kahteen kertaan, ettei välimerkkiäkään jäisi puuttumaan.
Miten lukuharrastus alkoi?
Olen aina lukenut, näkevien kirjoja siihen asti kun näkö meni 22-vuotiaana, sitten työn puolestakin jos jonkinlaista kirjaa. Sinuhen ehdin lukea näkevänä kerran ja sen jälkeen olen kuunnellut sen kaksi kertaa äänikirjana.
60-luvun lopulla valmistuin näkövammaisten ammattikoulusta pistenuottien jäljentäjäksi. Tein yli 40 vuotta pistenuotteja näkövammaisten kirjastolle ja jäljensin siinä sivussa pistekirjoja. Siihen aikaan kirjoja tehtiin manuaalisesti. Kaveri luki kirjat sanelimelle ja minä kirjoitin ne merkki merkiltä uudelleen pisteille. Kirja piti tarkistaa pariin kertaan, että kaikki välimerkitkin olivat oikein. Posti välitti kirjastolle sitten laatikollisen pistesivuja. Sivuista tehtiin muovikopiot, jotka olivat käytössä kestävämpiä ja sivut sidottiin kirjoiksi.
Miten maku on kehittynyt vuosien varrella?
Nuorena kaikenlaiset dekkarit ja jännärit olivat kovin tärkeitä. Koko Mika Waltarin tuotanto käy vielä nykyäänkin, mutta sotakirjat ovat jääneet. Nykyään päällimmäisenä ovat elämäkerrat ja historialliset romaanit.
Olen lukenut monien kymmenien suomalaisten elämäkertoja. Elämäkerroissa kiehtoo se, että kaikki on totta ja silti se elämän dramaattisuus. Presidenttien elämäkerroissa tulee tarkasti Suomen historia.
Timo K. Mukan elämäkerrankin olen lukenut. Olen hänet tavannutkin kerran Pellonkylän baarissa lounastauolla. Näkö oli jo mennyt, mutta kaveri sanoi, että tuossa pelaa Timo K. Mukka Pajatsoa. Monesti olen miettinyt, miten mahtavan tuotannon Mukka olisi kirjoittanut, jos olisi saanut elää, kun vasta 29-vuotiaaksi teki tuollaisen työn.
Miten luet?
Vähintään joka ilta nukkumaan mennessä äänikirja pannaan kuulumaan.
Nythän Celiassa on kriisivaihe, kun tehdään digiloikkaa ja ihmisten pitäisi alkaa lainailla kirjoja omalla tietokoneella Celianetistä. En ole vielä alkanut pelata nettiyhteyksien kanssa. Saan kuukausittain postissa äänikirjoja.
Meillä Lapissa toimii Skype-kirjakerho. Kerhossa on viisi jäsentä eri puolilta maakuntaa. Tulijoita olisi varmaan enemmänkin, mutta Skype-yhteys toimii sitä huonommin, mitä enemmän porukkaa. Vähän on teettänyt töitä, että on saanut kaikki joka kerran mukaan, mutta kerran kuussa ollaan kokoonnuttu. Silloin puhutaan valitusta kirjasta ja sovitaan, mikä seuraavaksi käsitellään. Joskus on kuussa kaksikin kirjaa. Kaikki kerromme mielipiteemme ja on rikastuttava huomata, miten eri mieltä joskus ollaan.
Skype-kerhossa tulee luetuksi sellaisiakin kirjoja, joihin ei välttämättä muuten tarttuisi. Eve Hietaniemen Yösyöttö yllätti minut täysin. Siinä ei päässyt kyllä missään vaiheessa ajatus karkaamaan. Muille näkövammaisille sellaisia terveisiä, että jos alueella ei vielä pyöri Skype-kirjakerho, pistäkää pystyyn!
Mitä lukeminen merkitsee sinulle?
Kyllähän se korvaa paljon kun voi lukea ja harrastaa kirjallisuutta tällä tavalla.
Mitä viime aikoina lukemaasi kirjaa suosittelisit Kajastuksen lukijoille ja miksi?
Minna Rytisalon Lempi oli hieno ja dokumentin oloinen. On epäiltykin, että se olisi tosipohjalta. Tommi Kinnusen Lopotissa käsiteltiin näkövammaisuutta. Se oli juonellisesti hyvä ja kirjailija sai todella temmattua lukijansa mukaan. Viime aikojen Skype-kirjakerhokirjoista suosittelen Antti Härkösen Matkamies maan -kirjaa ja sitä jo mainittua Eve Hietaniemen Yösyöttöä.