Teksti: Pasi Päivinen
Viime vuonna Parafest-tapahtumaan mahtavalta Pyhäselältä iskenyt syöksyvirtaus aiheutti laajaa vahinkoa kaataen festivaalin pääteltan sekä kaksi pienempää telttaa ja koko tapahtuman jatko oli pitkään epävarmaa. Julkinen rahoitus laski osin viime vuoden tapahtumien vaikutuksesta ja pieni yhdistys kamppaili talousvaikeuksissa, mutta Parafest nousi kuitenkin jaloilleen ja tapahtuma toteutettiin tosin hieman aikaisempia vuosia pienempänä.
Seitsemännen kerran peräkkäin järjestetty Joensuun Parafest-tapahtuma näkyi ja kuului elokuun 10.-12. päivinä Joensuun taidemuseossa ja sen piha-alueelle pystytetyssä festivaaliteltassa sekä Taidekeskus Ahjossa. Tapahtuman kulttuurisato ei ollut yhtä runsas kuin aikaisempina vuosina, mutta hyviä esiintyjiä ja esityksiä oli silti useita. Festivaali rajoittui tänä vuonna vain taidemuseon kortteliin, sillä torilava oli poissa käytöstä toriparkin rakennustöiden vuoksi.
Näkövammaisilla jälleen vahva panos
Torstai-iltana festivaaliteltassa esiintyi nuori näkövammainen virtuoositeettiä omaava hanuristi Joose Ojala. Hänen letkeää harmonikan soittoa oli kuuntelemassa valitettavasti vain kourallinen yleisöä. Joose heitti loistavan keikan, ja hänen soittoaan olisi kuunnellut paljon kauemminkin, mutta aikataulu rajasi Joosen esiintymisen turhan lyhyeksi. Parafestin tiukasta taloustilanteesta johtuen nimekkäämpää pääesiintyjää ei ollut. Kitaristi Matti Syrjälä päätti torstai-illan jo seitsemältä ollen pääesiintyjänä ja antoi kitaran todellakin laulaa. Yhdessä Katja Arvosen kanssa hän tarjosi yleisön kuultavaksi upeita tulkintoja Suomirokin klassikoista. Lisäksi Matti Syrjälä soitti omaa tuotantoaan ja revittelikin kitarallaan varsin monipuolisesti ja viihdyttävästi. Harvalukuinen yleisö piti selvästi kuulemastaan ja Matti Syrjälä täytti paikkansa illan pääesiintyjänä vähintäänkin yhtä hyvin kuin hieman tunnetummat nimet aikaisempina vuosina.
Loistava Tarukki-orkesteri, jossa on mukana myös näkövammaisia, nousi lauteille Taidekeskus Ahjon salissa perjantaina. Konsertti oli koskettava, Tarukin mystinen tarinointi kiehtovaa ja yleisö kuunteli heitä keskittyneesti.
Taidekeskus Ahjon näyttelyssä oli esillä lappeenrantalaisen Mikko Venton valokuvanäyttely sekä kuvailutulkkaukseen ja äänimateriaaliin perustuva kuvataidenäyttely. Tennistä näkevänä aktiivisesti pelanneen Venton näkövammautumista kuvaava näyttely herätti Ahjon yleisössä enemmän mielenkiintoa kuin muut esillä olleet teokset.
Festivaalin vakioesiintyjiin jo lukeutuva paikallinen Able Art Group -tanssiryhmä, jossa on myös näkövammaisedustus, esiintyi Taidemuseo Onnin salissa. Tamperelainen näkövammaisteatteri Sokkelo teki myös Parafestdebyyttinsä esittämällä valkoisen kepin tarinan Onnin salissa. Yleisöä oli mukavasti, joskin yleisö koostui lähes pelkästään vammaisista. Pohjois-Karjalan näkövammaiset ry ei järjestänyt tällä kertaa sokkokahvilaa, mutta sokkokahvilan puuhanaisena aikaisemmin toiminut näkövammainen erityispedagogiikan opiskelija Senni Hirvonen esiintyi elävänä kirjana.
Vain vammaisten tapahtuma?
Parafestin järjestäjillä ei ollut tälläkään kertaa pelisilmää välttää päällekkäisyyttä kaupungin kulttuuritapahtumissa ja sijoittaa Parafest toiseen viikonloppuun, jolloin muitakin kuin vammaisia ja heidän omaisiaan sekä avustajia olisi voinut saapua tapahtumaan. Parafest on leimautunut seitsemässä vuodessa tiukasti vammaisfestivaaliksi. Yksi osoitus siitä oli Itä-Suomen alueuutiset, joissa Parafest mainittiin nimenomaan vammaisten tapahtumana. Siitä sai käsityksen, että se olisi tarkoitettu vain vammaisille. Parafestin markkinointi on epäonnistunut pahoin, kun sitä ei mielletä mediassakaan suuren yleisön kaupunkifestivaalina, jonka erityispiirre on se, että siellä on vammaisia esiintyjiä. Jos Parafestin järjestäjien tavoitteena on ollut saada vammaisten esittämää taidetta suuren yleisön nähtäväksi ja kuultavaksi, viesti ei ole välittynyt oikein. Vammattomat eivät edelleenkään löydä tapahtumaan. Lisäksi Soar- ja Iskelmäkesäfestivaali järjestettiin samaan aikaan, joka saattoi hieman myös vaikuttaa vaatimattomaan yleisömäärään. Yhteistyö ja yhdistyminen toisten festivaalijärjestäjien kanssa on ainoa mahdollisuus saada Parafestin henki säilymään, sillä muutoin se kuihtuu vähitellen pois, vaikka se onnistuttaisiinkin järjestämään vielä kahdeksannen ja yhdeksännenkin kerran.
Parafest ei kiinnosta sellaisenaan, vaikka se onkin ilmaistapahtuma Iskelmäkesän ja Soarfestivaalin ollessa maksullisia tapahtumia. Joensuu on pieni kaupunki, jossa väkeä ei riitä moneen samanaikaisesti toteutettavaan kulttuuritapahtumaan. Parafestia ei sinänsä tarvita, mutta vammaisille taiteilijoille esiintymismahdollisuuksia tarvitaan nykyistä enemmän niin Joensuussa kuin muuallakin maassamme yhdessä vammattomien kanssa, jolloin vammaiset taiteilijat saavat näkyvyyttä, tunnettuutta ja etenkin osallisuuden kokemuksia. Parafestyhdistyksen hokema ”kulttuuri kuuluu kaikille” on kärsinyt inflaation, koska slogan ei realisoidu käytännössä. Parafest on muodostunut vain vammaisten tapahtumaksi, mikä ei toivottavasti ollut järjestäjien alkuperäinen tarkoitus.