Teksti: Heidi Ikäheimonen
Kajastuksen euroviisutoimittaja Heidi Ikäheimonen kirjoittaa jälkipyykissään hyvistä euroviisuhetkistä ja suuntaa ajatuksensa jo uusiin kisoihin.
Kymmenes matka viisukuplan keskelle on finaalia vaille päätöksessään. Mitä huomisilta tuo tullessaan, ja mihin ensi vuonna matkataan, jää nähtäväksi. Jännitys huipentuu huomenna puolen yön maissa täkäläistä aikaa.
Viisuretkien varrelle mahtuu monenlaista, jopa yksi viisuvoittokin. Ajatella, että siitä on pian jo kymmenen vuotta! Ensimmäinen reissu Tukholmaan oli 16 vuotta sitten. Se matka sai alkunsa hetken mielijohteesta 1999 viisukevään päätteeksi, kun Ruotsi voitti Take Me To Your Heaven -kappaleella. Elokuussa aloimme suunnitella ensimmäistä suomalaisfanien matkaa. Aika kului, ja jossain vaiheessa huomasimme ottaneemme itsellemme valtavan urakan, noin sadan hengen viisureissun järjestämisen. Haukoimme henkeämme, miten tässä näin kävi? Mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Omalla tavallaan ensimmäinen viisumatka oli ja on aina se unohtumattomin, siihen sisältyy niin paljon tunnelatausta, niin paljon aistittavaa ja koettavaa. Pidin useita vuosia väliä, vaikka viisumatkoja on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2002 lähtien. Kerran kaiken kokeneena tuli jonkinlainen tyhjiö: se on jo nähty, kyllä se riittää. Kunnes…
Kreikka meni ja voitti vuoden 2005 viisut Kiovassa. Olin lapsesta saakka haaveillut – aina siitä saakka, kun näin Akropoliksen kuvassa koulun historiankirjassa – että tuonne on joku päivä päästävä. Kun Lordi sitten voitti, teki suomalaista viisuhistoriaa ja toi kisat Suomeen, olin jo jäänyt koukkuun. Kotikisoihin piti tietysti päästä. Helsingin kisan jälkeen pidin pari vuotta taukoa. Yksinkertaisesti matkustamisen turvallisuus arvelutti. Oslosta lähtien 2010 olen ollut taas vuosittain reissussa. Koettu on niin Düsseldorf, Baku kuin Pohjoismaat ja viime kevään Wienkin. On siis tietyssä mielessä aika sulkea ympyrä ja palata Tukholmaan 16 vuoden tauon jälkeen.
”Aikaa kuljeskella omia teitä, keventyneitä, pidentyneitä aivan minne vain…”
… lauloi Lasse Mårtenson vuoden 1964 edustusviisussamme, joka kantoi nimeä Laiskotellen. Myös minulla on tällä kertaa tilaisuus tehdä samoin. Ja nautin jokaisesta hetkestä tästä ”vapaudesta”. Ei tiukkaa aikataulua, ei kiirettä mihinkään. Ehdin tehdä kaikkea sitä, mikä yleensä jää tekemättä. Aikaa on ollut nauttia kaupungin tunnelmasta, valosta, auringosta ja lämmöstä – jota se on tarjonnut näiden päivien aikana. Se on tarjonnut myös lukuisia hienoja kohtaamisia, huikean hienoja live-esityksiä Ruotsin menestyneiltä euroviisuartisteilta, kuten Martin Stenmarck, Magnus Carlsson ja Linda Bengtzing.
Kulunut viisuviikko on tarjonnut myös jännitystä areenalla. Tiistain semifinaalissa jännitimme oman edustajamme Sandhjan menestystä. Huonosti kävi, Eurooppa ei lämmennyt Sandhjan raikkaalle olemukselle ja menevälle kappaleelle. Putoamista lauantain finaalista ei tosin ehditty kauaa murehtia, eikä kannatakaan. Mitä noista: kisoja tulee ja menee, lopulta aina löytyy voittaja, tänäkin vuonna.
Aikaa siis oli seikkailemiseen Tukholmassa. Yhden päivän otin ihan itselleni ja antauduin sukulaisten hemmoteltavaksi viisuhuuman keskellä. Toisena päivänä päätimme lähteä retkelle Tukholman lähiöihin. Päädyimme tukholmalaisittain ”Sumpaniin” eli Sundbybergiin nauttimaan italialaisesta jäätelöstä ja italialaisen ruokatorin antimista. Jatkoimme matkaa maahanmuuttajalähiöön Rinkebyhyn. Huvittelimme laskemalla, montako valkoihoista löytäisimme itsemme lisäksi. No, jokunen löytyi.
Finaalijännitystä ja ensi vuoden matkakohteen arvonta
Torstain semifinaalin jatkoonmenijät olivat aika odotetut. Oli aika keskittyä lauantaihin ja Grande Finaleen. Perjantaina kävin katsomassa iltakenraalin, ns. jury-kenraalin, jonka perusteella eri maiden raadit antavat äänensä. Tein katsomossa istuskellessani muistiinpanoja vaikutelmistani ja seurailin samalla sikäläisen tv-yhtiön blogistin kommentointia areenalta. Puola oli yksi omista suosikeistani, mutta valitettavasti iltakenraalin esitys meni aika penkin alle. SVT:n kommentaattori totesi esityksen jälkeen: Puola lauloi itsensä ulos kisasta. Todellakin. Ottaen huomioon, että tuomareiden äänet ovat puolet lopullisista äänistä, ei tarvitse ihmetellä, miksi Puola ei menestynyt tuomaristojen äänissä. Lauantaiaamuna päivitin blogiini pikakommentteina vaikutelmia edellisestä illasta. Otsikoin tekstini ”Ukraina, Australia, Venäjä tai Itävalta vie.”
Uusi pistelaskujärjestelmä on mielenkiintoinen, vaikkakin nähtynä vaikutti hieman sekavalta ensi alkuun. Järjestelmähän on sama, mitä Ruotsin viisukarsinnassa on jo usean vuoden ajan käytetty. Pisteet 1 – 10 (ysiä lukuun ottamatta tulevat ruutuun automaattisesti ja eri maiden pisteidenantajat kertovat täysien pisteiden saajat. Myöskään yhtätoista pistettä ei jaeta. Kun nämä pisteet on jaettu, annetaan puhelinäänet suhteutetussa paremmuusjärjestyksessä huonoimmasta parhaimpaan. Tämä tarkoitti, että esim. Tshekki, joka ensimmäistä kertaa tänä vuonna pääsi finaaliin kymmenvuotisen viisuhistoriansa aikana (tuli mukaan Helsingin kisoissa 2007), ei saanut yleisöltä mitään pisteitä, mutta tuomarit arvostivat sen verran, ettei sijoitus ollut ihan viimeinen. Sen sijaan raadit eivät arvostaneet Saksaa, mutta Saksa taas keräsi yleisöltä hieman ääniä, jääden kuitenkin toisena vuonna peräkkäin kisan viimeiseksi.
Entä aivan kärjessä? Kisahan oli alusta asti Ukrainan, Australian ja Venäjän kisa. Vielä tuomariäänien jälkeen näytti siltä, että Australia veisi voiton. Mutta yleisöäänet muuttivat tilannetta radikaalisti. Australia jäi yleisöäänissä neljänneksi, Ukraina oli toinen ja Venäjä ylivoimainen ykkönen. Tämä muutti yhteenlaskettuna järjestyksen niin, että Venäjä oli kolmas, Australia toinen ja Ukraina ykkönen. Voittajan ja kakkosen välille jäi 23 pistettä, eikä edes tanskalaisten alkuviikosta paljastunut äänestysmoka olisi vienyt Ukrainalta voittoa.
Ensi vuonna matkataan siis Ukrainaan, minne siellä, sitä ei vielä tiedetä. Tuleeko tänä vuonna käytössä olleesta pistelaskujärjestelmästä pysyvä, sekin on vielä avoin kysymys. Kisojen jälkeen on keskusteltu paljon siitä, ovatko ammattilaisraadit tarpeen. Keskustelua on herättänyt erityisesti Ruotsin raadin toiminta. Porua aiheuttaa lähinnä se, että monen maan ja fanien mielestä muut kuin musiikilliset arvot ovat jääneet sivuosaan pisteytyksessä. Itse kritisoin enemmän sitä, että kisasta on kovaa vauhtia tulossa The Swedish Song Contest. Jotain kertoo se, että 42 osallistuvasta maasta peräti kymmenellä maalla Ruotsin itsensä lisäksi on ruotsalaisten tekemä kappale. Ei ihan enää olla kisan alkuperäisen ajatuksen jäljillä, joka siis oli tuoda eri maiden musiikkiperinnettä ja -kulttuuria esille.
Sopii vain toivoa, ettei tämä kehitys jatku.