Teksti: Riitta-Kaisa Voipio
Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys sai ylistävät arviot ja ehdokkuuden Finlandia-palkinnolle. Luin sen hiljattain ja innokkaana odotan hänen kakkostaan, Lopottia. Aiemmin Kinnunen on kirjoittanut kabaree- ja näytelmätekstejä.
Debyyttiteoksessaan kirjailija kertoo paljolti oman sukunsa tarinaa. Koillismaalainen perhe asuu ja elää Kuusamon kirkolla, ja kolmen sukupolven kautta piirretään oivaltavaa ja tarkkaa kuvaa pohjoissuomalaisesta elämänmenosta. Kinnunen itse on syntynyt 1973, ja nyt hän opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta turkulaisessa yläkoulussa.
Romaanin päähenkilöitä on neljä: kunnankätilö Maria, joka on syntynyt 1800-luvulla, hänen avioton tyttärensä, valokuvaaja Lahja ja tämän aviomies, puuseppä Onni sekä heidän miniänsä Kaarina. Tapahtumat sijoittuvat sadan vuoden kaarelle ja välittävät mainiosti aikansa moraalikäsityksiä, tapoja ja kehitystä.
Kirja on jaettu noiden neljän hahmon näkökulmista kertoviin osiin. Celian tuottamassa äänikirjassa jokaisen osan tulkitsee eri lukija, Marian jakson Hellevi Härkönen, Lahjan Päivi Istala, Onnin Martti Mäkelä ja Kaarinan Anu Vilhunen. Se muodostuu kuin pisteeksi iin päälle, kirjasta tulee todella nautittava lukukokemus.
Nuorena kätilönä Maria joutuu uransa alussa järkyttävään tilanteeseen,
jossa hänen on paloiteltava kuollut sikiö äidin sisään. Muuta mahdollisuutta ei ole, jotta edes äiti pelastuisi.
Niin Maria ryhtyy pitäjillä liikkuessaan puhumaan siitä, ettei ole oikein eikä kohtuullista nälkiintyneiden naisten joutua synnyttämään suuria lapsikatraita. Lestadiolaisseuduilla semmoinen puhe ei miellytä varsinkaan miehiä eikä varsinkaan Rauhanyhdistyksen nokkamiehiä. Silti Mariaa arvostetaan.
Kinnunen osaa taitavasti kutoa jännitettä novellimaiseen romaaniin. Lyhyet luvut soljuvat tilanteesta ja tapahtumasta toiseen niin, että aina vain on jatkettava tarinan edetessä herkulliseen vaiheeseen. Pikkuhiljaa ihmissuhteet, tekojen syyt ja seuraukset avautuvat, vaikka lukiessa jo saattaa aavistella jotakin. Kirjailija jättää loistavasti tilaa lukijan oivalluksille.
Onnin homoseksuaalisuus paljastuu vähin erin, eikä se totisesti ole helppo asia vuosikymmenillä sotien molemmin puolin. Sehän oli kriminalisoitu peräti vuoteen 1971! Koskettavasti Kinnunen kuvaa häpeää, ahdistusta ja kuitenkin omien taipumusten toteuttamista milloin missäkin piilossa, samoin poliisikuulustelua ja käräjöintiä.
Kirjassa rakennetaan paljon, mikä viehättää tämmöistä remontointiin ja kopkop-hommiin hurahtanutta. Maria rakennuttaa itselleen pitemmän talon kuin muut, se kuitenkin poltetaan kaikkien Kuusamon asumusten tavoin sodan melskeissä. Ja Onni taas tekee sen tilalle korkeamman kuin muut. Myös Kuusamon kirkon rakentamista kuvataan hienosti, samoin Onnin kesämökin.
Toinenkin kiinnostava erityispiirre sisältyy kirjaan. Lahjan ja Onnin tytär Helena on sokea. Sydäntä vihlaisee tilanne, jossa vanhemmille kirkastuu suunnilleen vuoden ikäisen tytön sokeus. Sen jälkeen Onni rypee itsesyytöksissä ja kokee omien syntiensä suistaneen lapsen onnettomuuteen. Siinä vaiheessa vielä homous ei ole lukijalle selvinnyt.
Tyttö pannaan Helsingin sokeainkouluun, ja yhdessä kohtauksessa Onni-isä saattelee tämän Ensi linjan sisäoppilaitokseen. Helena pyytää saada
palata kotiin, ikävä talttuu kuitenkin vähitellen isän luvatessa hankkia Kuusamoon puhelimen. Kuvaus riipaisee.
Koululta lähdettyään isä menee suoraan toisen miehimyksen luo sekavin
tuntein. Voi sitä syyllisyyden ja epätoivon määrää. Hahmotin paikan Pengerkaduksi.
Neljäntienristeys on julkaistu viroksi, hollanniksi ja tanskaksi. Menestysesikoisen käännösoikeudet on myyty myös Islantiin, Japaniin, Liettuaan, Norjaan, Puolaan, Ranskaan, Ruotsiin, Sloveniaan, Tšekkiin, Turkkiin ja Unkariin.
Suomessa kirjaa on myyty komeasti yli 50 000 kappaletta. Tarinaan perustuva näytelmä kantaesitettiin tammikuussa 2016 Turun kaupunginteatterissa, ja Kotkan kaupunginteatteri teki siitä oman versionsa viikkoa myöhemmin. Molemmat saivat hyvät arvostelut. Seuraavalla Turun-reissulla tiedänkin, mitä menen katsomaan Logomoon, joka toimii teatteritalon väistötilana remontin ajan.