Sokea mies Vinokas pukeutui. Hän hamusi nojatuolista näppeihinsä pitkät kalsarit. Jalkineiksi hän valitsi korkeavartiset, karvavuoriset nilkkurit. Päähänsä hän veti paksun lippalakin. Lippiksessä oli alas vedettävät korvalliset. Heikensivät kuuloa, joten autoja saisi kuunnella tavallistakin tarkemmin. Radiossa oli kerrottu, että yöllä oli tupruttanut runsaasti lunta. Vinokas tiesi, että eteen tulisi aivan varmasti haastavia tilanteita. Sokean kulkijan talviurheilua.
Vinokas astui ulos alaovesta. Pimeyden keskellä näkyi vain valkoista. Hän lähti ylittämään katua. Hän käytti liikennemerkkiä maamerkkinään. Yllättäen lähestyvän bussin kirkkaat valot syöksyivät suoraan kohti. Hän väisti lumipenkkaan. Hän totesi olevansa keskikorokkeen väärällä puolella. Ei jalkakäytävällä ollenkaan vaan ajoradalla.
Hän päätti kahlata kinoksen yli jalkakäytävälle. Hän painoi kepin lumipallokärjen hangelle, nojasi keppiin ja otti askeleen. Keppi toimi ihan hyvin myös vaeltajan sauvana. Sitten keppi upposi hankeen. Hän veti keppiä itseään kohti. Keppi ei noussut. Hän painoi keppiä. Nyki, nyki, nytkytti. Kepin suuri, pyöreä lumipallokärki pysyi hangen nielemänä. Hän veti ja työnsi. Hän pilkki. Tuleeko lumipallokärkeä? Keppi sujahti ulos hangesta. Ilman lumipallokärkeä.
Hän jatkoi kinoksen ylittämistä. Kinos oli yllättävän korkea. Sokean kiipeilijän vuori. Hän kiipesi ja kiipesi kunnes maa katosi jalkojen alta. Syöksylasku alkoi. Kengät kiisivät penkkaa alas, sydän pomppasi nieluun. Hän syöksylaski. Kunnes kaatui jalkakäytävälle.
Vinokas saapui kolmen kävelytien risteykseen. Sinne minne tien piti jatkua mutta siellä oli lumipenkka. Hän tunnusteli kepillään. Penkkaa, penkkaa, penkkaa, polku. Ei oikea. Menee väärään suuntaan. Penkkaa, penkkaa, penkkaa, ahaa, tossa menee kapea ura hangessa. Hän lähti vaappumaan pitkin polkua. Hän suunnisti. Parikymmentä metriä suunnistettuaan hänen täytyi todeta: väärä suunta. Liikenteen äänet kuuluvat vasemmalta puolelta. Pitäisi kuulua oikealta puolelta. Hän palasi takaisin polkujen risteykseen. Kuului askelten narskuntaa. Hän huusi: – Anteeksi, voitteko auttaa! Ystävällinen hahmo jostain tyhjästä tallusti paikalle ja opasti oikeaan suuntaan.
Vinokas jatkoi matkaa. Vastaan tulivat alaspäin kulkevat portaat. Keppi ei koko portaiden leveydeltä löytänyt putoavaa reunaa. Kenkä ei asettunut askelmaan. Portaat oli pakkautuneet täyteen poljettua lunta. Pystyssä pysyäkseen täytyi tarrata kaiteeseen. Hän otti askeleen alaspäin. Kengät lähtivät liukumaan. Kädet liukuivat kaiteella. Hytkyti, hytkyti. Vähän niin kuin tankovoimistelua.
Vinokas jatkoi matkaa. Vastaan tuli seuraava kadun ylitys. Leveä katu. Ainuttakaan ihmistä jolta olisi voinut kysyä tietä ei näyttänyt seisovan lähellä. Hän otti suunnan kadun yli ja marssi matkaan. Hän heräsi keskellä risteystä. Autojen äänet lähestyivät. Jalkakäytävää ei mailla halmeilla. Pakko pysähtyä. Mistä auto tulee? Hän nykäisi korvaläpillä varustetun lippiksen päästään. Rinta suorana, leuka pystyssä. Mistä ne tulee. Minne väistää. Auto suhahti ohi. Vinokas heilautti hattuaan, nosti kepin eteensä. Autoilijoitten pitää nähdä heijastava pinta. Asento kuin härkätaistelijalla. Toreeroo! Ohi suhahti. Täydellinen väistö.
Kolmannen teräshärän suhina kuului jo. Mistä tulee. Vinokas heilautti hattuaan ja keppiään. Toreeroo! Hän pyörähti ympäri. Mihin suuntaan kulkea? Neljäs auto suhahti ohi. Toreeroo! – Tarvitsetteko apua! Ohikulkija huusi jostain. Ilmeisesti kadun laidalta. – Joo! Auttavainen saapui ja tarttui hänen käteensä. – Mihin olette menossa? – Hymyssä suin kohti uusia vastoinkäymisiä, härkätaistelija vastasi. Auttavainen talutti hänet areenan laidalle.