AKAVA PALKITSI SOKEAN YRITTÄJÄN
Teksti: Rauni Laihonen
Helsingissä syntynyt Jukka Jokiniemi on 52-vuotias tekniikan tohtori ja Innojokin toimitusjohtaja. Hän perusti yli 20 vuotta sitten valaisinyrityksen, joka on menestynyt erinomaisesti.
Akava palkitsee erilaisia yrittäjätarinoita eri vuosina. Vuoden Akavalaiseksi yrittäjäksi 2014 se valitsi Innojok oy:n / Jukka Jokiniemen.
Monesti korkeakoulutetut tekevät tutkimusta tai opetustyötä, yrittäjyys sitä vastoin on siellä harvinaisempaa.
Innojokin alkuvaiheissa ensimmäisiä töitä olivat näkövammaisten asunnon valaistusmuutostyöt. Kaikki lähti siitä ja sitten toiminta-alue laajeni, niin että muutkin ihmiset saivat apua valaistustarpeisiinsa.
Tänä päivänä puhutaan ledeistä ja loistelampuista valonlähteenä kodin valaistuksen yhteydessä.
Valaisin vai himmeli
Uudentyyppiset led-lamput mahdollistavat aivan toisenlaisten ja monipuolisten ratkaisujen käytön kuin aikaisemmin. Jokiniemi pohtii, onko se yksinomaan hyvä asia? Ei välttämättä, koska nykyaikaisissa ledeissä häikäisy on erittäin voimakas. Sen suhteen valonlähde vaatii paljon enemmän asioita, kuin mitä entisaikaan on tarvinnut ajatella.
– Kaikkein eniten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että valonlähde ei saa koskaan näkyä suoraan silmiin siitä katselukulmasta, joka on sen käytön kannalta tyypillinen. Jos valonlähde näkyy silmiin, se taatusti häikäisee ja siinä tapauksessa se on käyttökelvoton. Silloin sitä ei voi kutsua valaisimeksi, vaan se on himmeli, johon tietysti voi laittaa valot, mutta sillä ei ole mitään tekemistä valaistuksen kanssa. Tämä pätee myös näkevien maailmassa, selvittää Innojokin toimitusjohtaja.
Valoa voidaan suunnata myös kattoon tai seiniin, jolloin häikäisy pysyy kurissa. Nimenomaan näillä uusilla valonlähteillä voidaan toteuttaa erityyppisiä ratkaisuja, jopa piilottamalla ne verholautojen taakse, kaappien pohjaan tai huonekalujen alle. Se on mahdollista, koska valonlähteet voivat olla hyvin pieniä rakenteeltaan. Niistä voidaan tehdä pitkiä jonoja, nauhoja tai mitä tahansa rakenteita, jotka pyörivät tai käännetään ässäksi. Tämän tyyppinen tekninen muutos on tulossa ja tässäkin tullaan siihen, että evoluution näkökulmasta ihminen aika hitaasti oppii ajattelemaan, että jokin asia voisikin olla toisin.
Valaistus ja värit
Jokiniemi kertoo, että hyvät valonlähteet merkitsevät toki paljon, mutta kun puhutaan huonosti näkevien valaistuksen tarpeesta, ympäröivän tilan väritys nousee erittäin ratkaisevaan rooliin. Jos on riittävästi suuria vaaleita pintoja, seinät ja katto, jotka heijastavat valoa sopivasti, tila koetaan valoisana. Lisäksi tarvitaan kontrasteja eli ne asiat, jotka ovat näkemisen kannalta tärkeitä, niiden pitää olla vastaavasti tummempia.
Vaikka mittari näyttää tilan valoisaksi, sitä ei välttämättä koeta sellaiseksi. Toisaalta mittari voi kertoa tilan hämäräksi, mutta se saatetaan kokea hyvin valoisana. Kaikki perustuu väreihin, miten erilaiset pinnat heijastavat valoa.
Valoa ei voi nähdä, mutta ilman valoa ei voi nähdä.
Kun yöllä ulkona pimeydessä suunnataan taskulampun valo itsestä pois, valokeilaa ei näy. Jos valo kohdistetaan puuhun, rakennukseen tai kasveihin, silloin nähdään se paikka, mihin valo osuu. Lumisateella taivaalle suunnatulla valolla saadaan näkyviin hiutaleita, mutta jos on täysin kirkas ilma, mitään valokeilaa ei näy, on vain täysi pimeys, tiivistää Jokiniemi.
Sokeus unohtuu
Monesti suunnittelijayhteistyökumppanit eivät miellä Jokiniemeä sokeaksi tai unohtavat sen helposti.
– Kun jäin auton alle katua ylittäessäni työpaikkani lähellä, yhteistyökumppanini Eero Aarnio soitti minulle sairaalaan ja kysyi, miten minulle kävi. Kerroin, että vasen sääriluu meni poikki ja sillä tavalla. Sitten Eero kysyi, minkälainen auto sinulla on. Onko se automaattivaihteinen. Kysyin, miksi kysyt tuollaista. Hän vastasi, että jos sinulla olisi automaatti, et tarvitsisi kuin yhden jalan autolla ajamiseen, koska silloin oikealla jalalla voisit painaa jarrua ja kaasua. Sanoin olevani näkövammainen. Hän siihen, että joo, joo, mutta nyt puhutaankin autolla ajamisesta. Sanoin, mutta Eero, olen sokea. Minulla ei ole ajokorttia. Sitten hän vasta tajusi, että todellakin, et näekään, etkä voikaan ajaa autoa, kertoo Jokiniemi.
Purjehtija pienestä pitäen
Jokiniemi kertoo aloittaneensa purjehdusharrastuksen alle kouluikäisenä Itä-Helsingin vesillä lähellä Marjaniemeä, Iiristalon nurkilla.
– Strömsinlahdella aloitin seilaamisen ja nuorena poikana kilpailinkin. Kun näkö alkoi huonontua verkkokalvon rappeutumisen myötä, päätin jatkaa aalloilla keinumista. Missään vaiheessa en luopunut siitä. Välillä surffasin ja purjelautailin, kertoo Jokiniemi.
Hän on toiminut vuosikaudet Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n, joka on entinen Purjehtijaliitto, vammaispurjehdusjaoksessa, joka on antanut näkö-, kuulo- ja liikuntarajoitteisille mahdollisuuden vesillä liikkumiseen.
– Meillä on tutustumistapahtuma keväisin ja viikoittaisia kesäharjoittelupurjehduksia Espoon Pursiseuralla, jossa treenataan kuuden metrin pituisilla köliveneillä, ja jossa itsekin hinkkaan purjehdustaitoni ylläpitämiseksi, kertoo innokas merellä liikkuja.
Kesän päätapahtumiin lukeutuu viikon mittainen purjehdus kuunari Helenalla. Menneenä kesänä oli käytössä pienempi alus Svan 65, nimeltään Vahine. Sillä kierreltiin Ahvenanmerellä ja poikettiin saarelta toiselle muun muassa Maarianhaminaan.
Nämä purjehdustapahtumat toteutettiin yhdessä Sokeain lasten tuki ry:n, Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n sekä Suomen Purjelaivasäätiön kanssa.
Näkövammaiset maailman merillä
Suomeen perustettiin 1990-luvun alussa Näkövammaiset purjehtijat ry, jossa ajatuksena oli synnyttää laajamittaista purjehdustouhua, mutta alkuperäiset perustajat liukenivat siitä melkein saman tien pois.
– Jäljelle jäi kuitenkin seilaamisesta innostunut tietty ryhmä. Me aloimme harjoitella ja lähdimme maailmalle kisoihin pyörimään. Vuonna 1997 osallistuimme ensimmäisen kerran maailmanmestaruuskilpailuihin Englannissa, muistelee Jokiniemi.
Siitä lähtien näkövammaiset ovat käyneet purjehduskilpailuissa eri puolilla maailmaa näihin päiviin asti, Englannissa, Italiassa ja Yhdysvalloissa useampia kertoja sekä Uudessa-Seelannissa. Euroopanmestaruuskilpailuissa tuli hopeaa, mutta useimmiten he saavuttivat neljännen sijan.
Yhteistyötä näkevien kanssa
– Vesillä kuuntelen äänipoijuja, missä sellaisia vain on, ja orientoidun niiden avulla paikkaan ja tilaan. Tuntoaisti on myös tärkeä tekijä. Purjeet reagoivat varsin hyvin ilmavirtaan. Varsinkin vastatuuleen luovittaessa tuntee yllättävän tarkkaan purjeiden ja veneen käyttäytymisen, selvittää Jokiniemi.
Näkövammaispurjehduksessa käytetään myös tapaa, jossa näkevät taktikoivat ja antavat suullisia ohjeita. Jokiniemi kertoo toimivansa usein peräsimessä ohjaamassa venettä annettujen ohjeiden mukaan.
– Näkevien venekunnissa olen ollut mukana kilpailumiehistön joukkuejäsenenä avomeriveneissä. Siellä olen yleensä hoitanut tiettyä asiaa, purjeita trimmannut tai jotain vastaavaa, kertoo Jokiniemi.
Tulevana kesänä heinä-elokuun vaihteessa heillä on tarkoitus kerätä ryhmä ja purjehtia Vahine Lissabonista Malagaan Gibralttarin salmen yli.
Purjevene
Jokiniemellä itsellään on kahdeksan vuotta vanha Guyline 95, Suomessa valmistettu ruorivene pituudeltaan noin kymmenen metriä. Se on hyvin helppo purjehtia. Veneestä löytyy wc ja kuudelle hengelle makuupaikat. Mökin rannassa seisoo pienempi paatti, Ahven-niminen pikku purkki, jota voi myös soutaa sekä käyttää retkeilyyn lähivesillä.
Vesillä liikkuvalle Jokiniemelle melonta on myös tuttu harrastus.
– Pienenä poikana opettelin melomaan. Kanadalaisessa inkkarissa ja kajakissa istuen mela on useammankin kerran pyörähtänyt käsissäni. Parikymmentä vuotta sitten osallistuimme näkövammaisryhmänä Kanoottiliiton järjestämälle Suomi meloo -tapahtumaan, joka tehtiin Iisalmesta Kotkaan, muistelee Jokiniemi.
Jokiniemi on etsinyt hyvinvointinsa ylläpitämiseksi erilaisia liikuntamuotoja, joita voi sokeana miehenä toteuttaa.
– Viime aikoina olen innolla harrastanut tanssimista. Kerran viikossa parketti kutsuu kolmeksi tunniksi tanssikurssin harjoituksiin. Se on samanaikaisesti hyvää aivojumppaa ja täyttä liikuntaa, kertoo Jokiniemi.
Opaskoiran kanssa hän liikkuu paljon, mutta pitää kuntosalilla käyntejä tärkeänä. Nyt kun hänellä on sekä Näkövammaisten Keskusliitossa paljon hallitustyöskentelyä kuin myös oman firman parissa töitä, hän ei ehdi riittävän usein Iiriksen kuntosalille.
– Olemme Innojokin kiinteistön kellariin rakentaneet oman kuntosalin. Itse valitsemiani laitteita ja välineitä pystyn sokkona käyttämään. Juoksumaton ja crosstrainerin nappulat ovat sokealle helppokäyttöiset. Sitä kautta ylläpidän liikuntaharrastusta, kertoo Jokiniemi.
Innojokin tiloissa kokoontuu kolmiääninen kuoro, Singelit, jossa Jokiniemi laulaa bassoa. Hän pitää sitä mukavana sosiaalisena ja yhteisöllisenä harrastuksena ja on viihtynyt siinä nelisen vuotta.
– Opettelen ulkoa laulujen sanat. Kuoronjohtaja laittaa nettiin harjoiteltavat stemmat. Sieltä niitä kuuntelen ja opettelen omat stemmani, kertoo toimitusjohtaja.
Aikoinaan hän lauloi teekkarikuorossa.
Luottamustehtäviä
• Näkövammaisten Keskusliiton hallituksen toisen varapuheenjohtajan mandaatin myötä hänelle kuuluu kuntoutusjaoksen ja opaskoiratoimikunnan puheenjohtajuus.
• Purjelaivasäätiön valtuuskunnan jäsenyys, jossa hän toimii säätiön hallinnossa ja Vammaispurjehdusjaoksessa rivijäsenenä.
• Satunnaisesti asiantuntijajäsenenä Sosiaali- ja terveysministeriön osatyökykyisten työelämään-hankkeessa. Hän on mukana myös vammaisten työllistämisasioissa ja Suomen Vanhempainliiton tapahtumassa valitsemassa kulloistakin voittajaa.