Teksti: Olli Lehtinen
Sokea mies Vinokas seurasi televisiouutisia. Haastateltavana oleva asiantuntija totesi: – Me olemme sokeita tässä asiassa. Uutislähetyksessä käsiteltiin televalvontalakia, ja asiantuntija tarkoitti sokeudella, että suomalaiset olivat asiassa autuaan tietämättömiä.
Yöllä Vinokas ei saanut unta. Hän nousi vuoteesta ja valmisti kupillisen maitokaakaota. Hän istui keittiön pöytään ja avasi radion. Radio Suomen juontaja totesi: – Sokeakin näkee, ettei asia ole näin yksinkertainen. Lähetys käsitteli ilmastosopimusta, ja juontaja vertasi sokeutta presidentti Trumpin ymmärtämättömyyteen. Vinokkaalle tuli jotenkin tyhmä olo. Hän avasi netin älypuhelimellaan ja alkoi surffata tietoa sokeuden vaikutuksesta ihmisen älykkyyteen. Kun aamu sarasti, hän ei ollut löytänyt yhtään faktaa sokeuden järjenjuoksua heikentävästä vaikutuksesta. Hän päätti lähteä käymään Yleisradiossa.
Käveltyään muutaman korttelin Vinokas huomasi, ettei ollut aivan varma suunnasta. – Anteeksi, onko Radiokatu tuolla? hän kysyi ensimmäiseltä ohikulkijalta, jonka ehti pysäyttää. – Kyllä sen siellä pitäisi olla. Mitä herra sieltä hakee? mies kysyi. – Käyn Yleisradiossa, Vinokas vastasi. Hän arveli tunnistaneensa juttukumppaninsa. Puheenparsi oli leveä ja nuotti rempseä. – Oletko romani? Vinokas kysyi. – Kyllähän minä. Haittaako tuo? – Ei haittaa. – Miksi puhutaan, että olisitte työtä vieroksuvia, mutta uutisissa tällaisesta ei mainita mitään? – Puheet on puheita. Jokainen tulee toimeen omillaan. – Osaatko sanoa, miksi sokeutta verrataan jatkuvasti tietämättömyyteen ja ymmärtämättömyyteen? – Olisko tuo leikinlaskua. Anna kuule ropo tuolle, mies pyysi.
Vinokas kuuli viereltään kolikoiden helinää muovipurkissa. – Mistä olet kotoisin? Vinokas kysyi. – Bulgariasta, nainen vastasi. – Miksi teitä uutisissa kutsutaan kerjäläisiksi, mutta muuten puhutaan, että olisitte rikollisia? – Minä en ymmärrä. – Hän on asunut täällä vain vähän aikaa, nainen kerjäläisen viereltä sanoi. Nainen puhui suomea vieraalla korostuksella. – Kauanko sinä olet asunut täällä? Vinokas kysyi. – Kaksikymmentä vuotta. – Mistä olet lähtöisin? – Somaliasta. – Oletko koskaan syyttänyt ketään rasistiksi? – Muutaman kerran. – Minkälaiseen rasismiin olet törmännyt? – Nimittelyyn. – Osaatko sanoa, miksi uutisissa sanotaan, että toimimme sokeasti tässä asiassa ja sokeudella tarkoitetaan typerää tai huonoa? – En tiedä.
Vinokas jatkoi matkaa nyppien samalla hiestä märkää paitaa irti rinnaltaan. Hän kuuli ulkomaankielistä puhetta. Se oli saksaa. Vinokas käveli lähemmäksi. Hän kysyi: – Anteeksi, miksi teitä vanhoissa sarjakuvissa kutsuttiin sakuiksi, mutta nykyisin sellainen on hyvän maun vastaista? Mies ei vastannut mitään. Vinokas jatkoi matkaa mutisten, että miksiköhän sokeutta sitten voi vielä tänäkin päivänä käyttää vertauskuvana typeryydelle.
– Anteeksi, onko tämä Yleisradio? Vinokas kysyi pääkonttoriksi arvelemansa rakennuksen ulkopuolella. – Kyllä, hänelle vastattiin. Vinokas kuivasi kasvojaan nenäliinalla. Hän pysähtyi hetkeksi ulko-oven viereen. Askelten rahinasta päätellen paikalle saapui ihminen. – Anteeksi, voisitteko näyttää minulle missä on hissi? Vinokas kysyi. – Mihin kerrokseen haluatte? nainen kysyi. – Sinne missä on toimitusjohtaja, Vinokas vastasi. – Painan teidät viidenteen kerrokseen.
Vinokas astui ulos hissistä. Hän hikoili armottomasti. Hän sulloi takin reppuun ja jatkoi matkaa käytävän suuntaan. Hän kuuli muovin rahinaa. – Anteeksi, tiedättekö missä toimitusjohtajan huone sijaitsee? – Sorry, puhun huonoa suomea, mies vastasi. Miehellä oli pehmeä, tumma ääni ja rento puhetapa. Kuulosti kuin hän olisi hymyillyt puhuessaan. – Oletko Afrikasta? Vinokas kysyi. – Kyllä, mies vastasi. Vinokas painoi kämmenellään hiuksiaan, jotta enimmät vedet valuisivat niskaan. – Miksi sinua ei saa kutsua sillä nimellä, jolla sinua kutsuttiin koulukirjoissa, kun olin nuori? – Se nimi on halveeraava. Se nimi ei ole neutraali, mies vastasi. – Osaatko sanoa, miksi sokeutta voi käyttää synonyyminä tietämättömyydelle ja ymmärtämättömyydelle? – En tiedä.
– Anteeksi, sanoi nainen, joka oli auttanut Vinokkaan hissiin. Hän oli jäänyt seuraamaan tapahtumia. – Meillä on täällä kuuro työntekijä. En osaa viittoa, mutta voit kirjoittaa kysymyksesi paperille, nainen sanoi. Vinokas otti paperin ja kynän. Hän kirjoitti: Miksi televisiouutisissa ei enää kuulu vertausta, että jokin asia kaikui kuin kuuroille korville? Vinokas ojensi paperin naiselle. Hän odotti. Sitten nainen sanoi: – Hän vastasi: Ehkä kuurojen maine on parantunut. – Saisinko paperin ja kynän? Vinokas pyysi. Hän kirjoitti paperille: Miksi sokeutta voi surutta käyttää synonyyminä tietämättömyydelle ja ymmärtämättömyydelle? Sitten hän työnsi paperin naiselle. Vinokas odotti. Lopulta nainen sanoi: – Hän kirjoitti, että ehkä kuurojen maine on parempi kuin sokeitten.
Vinokas nosti nenänsä naisen suuntaan. – Miksi sitä sanotaan tytöttelyksi, jos naista kutsutaan tytöksi? – Se aliarvioi aikuisia naisia, nainen vastasi. – Miksi? –Ennen korkeammassa asemassa työpaikoilla olevilla miehillä oli tapana tytötellä naisia. Silloin sitä ei koettu negatiiviseksi vaan kannustavaksi. Tytötelty nainen oli ikään kuin reipas kuin nuori tyttö. Nykyisin tasa-arvo on voimakkaampaa ja naiset ovat valveutuneempia kuin ennen. Tytöttelyä ei suvaita. – Ymmärrän. Miltä tuntuu, jos sanotaan: me olemme tyttöjä tämän asian edessä. – Sehän on aliarvioimista ja seksismiä. – Miksi ”Me olemme sokeita tai minä olin sokea tämän asian edessä” käytetään jatkuvasti? – Kai se on ikivanha ja suosittu kielikuva. – Useissa tapauksissa entisajan kielenkäyttö, kuten tytöttely, on muuttunut paheksuttavaksi, mutta miksei tämä? – Ehkä sokeita on niin vähän.
– Meillä on töissä myös näkövammainen. Haluaisitteko puhua hänen kanssaan? nainen kysyi. – Mielellään, Vinokas vastasi. Hän hikoili niin runsaasti, että kalsaritkin kastuivat. – Tässä hän on, nainen sanoi. – Päivää, Vinokas sanoi. – Olen sokea ja tulin tänne etsimään vastausta erääseen kysymykseen. – Mikä se kysymys on? – Miksi sokeuden väheksymistä pidetään normaalina, kun samaan aikaan muista ryhmistä ei saa käyttää mitään negatiivisuuteen vivahtavaa ilmausta? – Nyt heitit pahan. Ehkä asiaa ei koeta tärkeäksi. – Sokeutta käytetään jatkuvasti vertauskuvana tietämättömyydelle ja ymmärtämättömyydelle, typeryydelle. Sanotaan ”Me olemme sokeita” ja ”Sokeakin näkee”. Ja niin edelleen. – Ehkä asiaa ei koeta mitenkään hankalana. – Erikoista, että sokeat eivät reagoi, vaikka heitä väheksytään jatkuvasti, Vinokas sanoi. Hiki virtasi niin vuolaasti, että hänen piti pyyhkiä hihallaan otsaa ja kulmakarvoja, jotta silmiä kirvelisi vähemmän. Hän pelkäsi ohikulkijoiden luulevan hänen itkevän.
– Me voimme nyt poistua, nainen sanoi. Vinokas ojensi kätensä ja tarttui hänen hauikseen. – Ilmeisesti teillä sokeilla on niin hyvä itsetunto ja tarpeeksi tekemistä elämienne kanssa, ettette jaksa takertua lillukanvarsiin, nainen sanoi. – Onko se sinun mielestäsi merkityksetöntä, että sokeutta käytetään uutisia myöten synonyyminä tietämättömyydelle ja ymmärtämättömyydelle? – Ei ole sokeitten kannalta hyvä asia, mutta näköjään sokeat eivät ole alkaneet lyömään asiasta rumpua.
Vinokas tilasi invataksin. Auto saapui ja kuljettaja avasi oven. Vinokas istui takapenkille ja kertoi osoitteensa. – Täytyy naputella osoite navigaattoriin. Ilman sitä olen aivan sokea, kuljettaja sanoi.