SINILEVÄILMAISIN
Teksti: Marianne Tenhami
Kuten muutama Kajastus sitten kerroin, en niinkään piittaa uida koirauimaloissa, mutta luonnonvesissä minä poika tykkään polskia. Tänä kesänä olenkin uinut sekä järvessä että meressä sydämeni kyllyydestä. En ihan heti kesän alussa päässyt uimaan, koska vedet olivat aika kylmiä ja nytkin emäntäni alkaa himmailla. Puhuu jotain jostain sinilevästä, höh!
Emäntäni ja minä heitimme talviturkkimme tänä vuonna Tuusulanjärveen kävellessämme muiden opaskoirakoiden kanssa Tuusulanjärven ympäri 24 kilometriä. Pääsin reitin varrella jo uimaan ja lopuksi telmin ja leikin opaskollegojeni kanssa järvessä ja rannassa. Kyllä hiekka pöllysi ja vesi pärskyi.
Täällä kotimaisemissa meillä on kolme paikkaa merenrannalla, joissa emäntäni kanssa voimme käydä uimassa. Yksi on yksityinen ranta, jonka rantaisännältä olemme saaneet luvan käydä siellä uimassa, koska rannalla on yleensä rauhallista ja ihmiset siellä mukavia. Kukaan ei tule valittamaan, ettei koiraa muka saisi tuoda uimarannalle. Päinvastoin: he katsovat nauraen kahlaamistani ja uimistani ja ihailevat minua odottaessani paikalla-käskyllä emäntääni tämän uidessa. Toinen paikka on hiukan matalampi toisella puolella saartamme. Siinä emäntäni pääsee vain kahlaamaan, mutta minä polskuttelen innoissani. Kolmas uimapaikkamme on emäntäni yhden sukulaisen luona, jonka taloyhtiöllä on oma ranta. Sielläkin käymme joskus.
Alkukesästä yritin jo monta kertaa vihjailla emännälleni lenkeillämme, että tässä meidän uimapaikkamme nyt olisi. Se ryökäle ei kuitenkaan päästänyt minua uimaan. Sanoi veden olevan liian kylmää. Nyt loppukesästä ongelmaksi on tullut sinilevä. Tosin olen ilokseni päässyt uimaan aika paljon, koska tämän kesän viileiden säiden vuoksi sinilevää ei ole ehtinyt muodostua saarellemme. Silti emäntäni aina kyselee ohi kulkevilta ihmisiltä sinilevätilanteesta ja aina joku ystävällinen sinileväntuntija käykin tarkistamassa tilanteen. Eilen meillä oli oikein tuplasinilevävarmistus: ollessamme siinä matalassa rannassa, emäntäni kysyi ohikulkevalta naiselta rannan sinilevätilanteesta. Nainen vakuutti veden näyttävän puhtaalta. Niinpä emäntäni päästi minut uimaan ja tuli itsekin kahlailemaan.
”Hei”, kuului rannalta toisen naisen huudahdus. Emäntäni vastasi hänelle ja nainen tuli lähemmäs meitä kertoen, että läheisellä rannalla oli havaittu sinilevää. Vaistosin emäntäni säikähtävän ja hän kutsuikin minua tosi napakasti luokse. Emäntäni kertoi naiselle kysyneensä rannan sinilevätilanteesta ja saaneensa vastauksen, ettei rannassa ollut sinilevää. Ystävällinen nainen tuli tarkistamaan asian ja totesi emäntäni huojennukseksi veden olevan puhdasta. Emäntäni kiitteli häntä.
Emäntäni on todella kiitollinen näille ystävällisille sinileväntutkijoille. Sitä minä vain ihmettelen, miksi hän stressaa asiasta niin paljon. Hän on selittänyt minulle, että jos juon sinileväistä vettä tai nuolen sitä turkistani, tulen kipeäksi. Minulla kun on muutenkin herkkä vatsa. Jotkut koirat ovat kuulema jopa kuolleet sinilevämyrkytykseen. Kai sitä sinilevää sitten pitää varoa. Olenkin miettinyt, voisiko joku kekseliäs kehitellä sinilevänilmaisimen. On tosi ihanaa, että ihmiset kertovat emännälleni rantojen sinilevätilanteesta, mutta hän kun tahtoo tehdä kaiken niin itsenäisesti, eikä näe veden sinilevätilannetta. Onhan niitä puhuvia lämpömittareitakin. Miksi ei siis sinilevänilmaisin voisi kertoa puheella tai näyttää pistenäytöltä sokealle, onko vedessä sinilevää?