Teksti: Päivi Kremenenko
Matti Jatkola opettaa näkövammaistaitoja ja kirjallisuutta Haaparannassa. Kansanopiston hankkeet ovat vieneet sokeaa kouluttajaa Ukrainaan ja Valko-Venäjälle.
Opisto on Haaparannan vanhan torin laidalla. Olen asunut monella paikkakunnalla, ja minusta pienen kaupungin ruutukaava on kaksikymppisille näkövammaisille hyvä ympäristö opetella omatoimista liikkumista. Monihan on lukioaikana kulkenut kouluun taksilla, sanoo Matti Jatkola, 45.
Hän opettaa nuorille navigaattorin käyttöä kaupungilla.
– Erityispedagogiikan virasto voi lähettää liikkumistaidon ohjaajan. Mutta on tärkeämpää huomata, että omatoimisuus on tosiaan mahdollista.
– Reitti tuntuu erilaiselta sateella tai tuulella. Silloin kaikuja ei kuule, niin kuin sokea niitä yleensä kuuntelee.
Ruotsissa kansanopistoja suositellaan nuorille, jotka tahtovat lähteä kotoa mutta eivät vielä muuttaa omilleen. Valtion tuella oppilaitos voi palkata avustajan, joka esimerkiksi opastaa näkövammaisia ruokalassa.
Kahden kulttuurin koulu
Sverigefinska folkhögskolan, Svefi, on ruotsinsuomalaisten perustama kansanopisto. Nykyisin opetuskielenä on enimmäkseen ruotsi, vaikka monet työntekijät ovat suomalaisia.
– Useat työtoverini lukevat Iltasanomien eivätkä ruotsalaisten lehtien lööppejä. Osa mielen todellisuudesta on Suomessa, Matti Jatkola pohtii.
Hän on sopeutunut hyvin Tornionjokilaaksoon, jossa ymmärretään hänen keskipohjalaista ajatuksenjuoksuaan.
Rajan pintaan etelästä tulleet opiskelijat eivät kummastele luennoitsijaa, jonka ruotsia värittää suomalainen korostus. Opettaja ei nolostu, jos ei aina ymmärrä nuorisokieltä.
– Puhun talboksvenskaa, Matti kuvaa ruotsiaan. Opiskellessaan kirjallisuutta Tampereen yliopistossa hän lainasi äänikirjoja Tukholmasta: Ruotsin näkövammaisten kirjastossa oli enemmän kulttuuri- ja kirjallisuusaineistoa kuin Suomessa.
Matti Jatkola vastaa kansanopiston kirjallisuustunneista. Valinnaisainetta opiskellaan pienissä ryhmissä ja yksilöllisesti. Suomalaistaustainen opiskelija saattaa haluta kohentaa suomentaitoaan tutustumalla kaunokirjallisuuteen, jota ei ole ennen lukenut.
Kirjallisuusmies luennoi myös koululuokan ulkopuolella.
– Jotta tavoitettaisiin oppilaita talvilinjoille, opiston pitää näkyä ihmisten arjessa, hän selittää.
Viime syksynä hän esitteli uutta Tove Janssonin elämäkertaa. Nyt Kirsi Kunnaksen juhlavuonna hän miettii, tuleeko kielellä leikittelevästä taiturista kertoville luennoille vain suomalaisten kirjastojen piirissä kasvanutta yleisöä.
Matti Jatkola esiintyy myös ruotsinsuomalaisten näkövammaisten yhdistyksissä ja järjestää niiden väelle lyhytkursseja Svefissä. Pian opistolla harjoitellaan elokuvan kuvailutulkkausta. Koekaniinit saadaan näkövammaisten joukosta.
Kurssilaisesta opettajaksi
– Olen kiinnostava kurssinvetäjänä, koska juna toi minut Haaparantaan vasta 2000-luvulla, Matti Jatkola arvioi asemaansa ruotsinsuomalaisena.
Kun kotimaisen kirjallisuuden pro gradu -tutkielma valmistui, hän oli askaroinut pitkään kirjojen parissa. Oli aika päivittää tietoteknisiä taitoja.
Hän oli toimittanut näkövammaisten nuorten äänilehteä, ja postiluukusta kopsahteli yhä Ruotsin näkövammaisten liiton lehti. Kun siinä ilmoitettiin äänitekniikan kurssista Haaparannassa, Matti oli valmis matkaan.
Kurssivuoden keväällä suomalaisen ei haluttu häviävän omille teilleen. Ruotsintaitoista tekniikan ja järjestötoiminnan tuntijaa tarvittiin kansanopistossa, josta edellinen sokea työntekijä oli siirtymässä toisiin tehtäviin.
– Sain aluksi palkkatukea: meneehän uuden omaksumiseen paljon aikaa. Viranomainen laski, ettei työnantaja voinut käyttää minua yhtä moneen asiaan kuin näkevää työntekijää.
Työnantajalle maksettava palkkatuki on Ruotsissa laajempaa kuin Suomessa. Sitä voi saada myös uusiin tehtäviin siirtämiseen, jos työ on aiheuttanut ammattitaudin.
– Se ei ole mikään hys hys -erityisjärjestely vaan jokapäiväistä toimintaa.
Viranomaisille raportoitaessa on tärkeää, että palkkatuki synnyttää jatkuvia työsuhteita. Matti on uurastanut Svefissä jo kahdeksan vuotta.
Kouluttaja saa opiskella
– Kun työstäni on iso osa näkövammaisten ohjausta, olen voinut hyvällä omallatunnolla opiskella myös töissä ja testata apuvälineiden uusia versioita, Matti Jatkola iloitsee.
Hän on opettanut sokeille, miten he pystyvät itse tulostamaan aineistoa pistekirjoituksella. Pisterivit ovat paljon mustavalkoista tekstiä lyhyempiä, ja tulostettavan asiakirjan editointiin käytetään WinBraille-ohjelmaa.
Äänitekniikan linjan valinneet näkövammaiset perehtyvät Matin johdolla tekstitiedostojen muuntamiseen äänimuotoon. Näin vaikkapa skannatun kirjan saa 15 minuutissa puhesyntetisaattorin lukemaksi mp3-tiedostoksi.
Äänitekniikkalinja on Svefin valtteja. Se valmentaa opiskelijoita pyrkimään läheiseen Piteån musiikkikorkeakouluun. Sinne ei pääse, ellei hallitse teknistä matematiikkaa, jos ei osaa laskea, kuinka monen metrin päähän desibelit raikuvat.
Matti Jatkola nauttii työstään nuorten parissa. Hauskinta on 90-luvun musiikki, jota kurssilaiset äänittävät ja esittävät konserteissaan.
– Näen usein tuttuja asioita, yhteyden perinteeseen, josta olin osallisena 25 vuotta sitten. Taidekoulussa koen musiikin läsnäolon ja kuulen performansseissa mitä kummallisimpia äänimaisemia.
Yhteistyötä idässä
Matti Jatkolan tiedoille ja taidoille on ollut käyttöä myös kansainvälisesti. Hän on suunnitellut näkövammaishankkeita ja luennoinut venäjänkielisissä maissa.
Ruotsin kehitysyhteistyöviraston ja EU:n varoin on kerrottu, miten näkövammaiset itse ovat kokeneet esimerkiksi kouluintegraation tai ympäristön esteettömyyden.
– Eiväthän kaupunkien katuosastojen insinöörit tiedä, miten näkövammaiset liikkuvat ja käyttävät suunnistautumisessaan liikennevalojen äänimerkkejä.
Integraatiotietoa on jaettu ukrainalaisille opettajille ja opettajaopiskelijoille. Kokemuksistaan ovat kertoneet näkövammaisina koulunsa käyneet henkilöt ja haaparantalainen peruskoulunopettaja, jolla on ollut näkövammaisia oppilaita.
– Paras vieminen on oma kokemus, Matti Jatkola toteaa. Hän painottaa, ettei tavallisesta koulusta pidä antaa kaunisteltua kuvaa Itä-Euroopassa, jossa näkövammaiset käyvät yhä erityiskouluja. On kerrottava rehellisesti siitäkin, mikä stressasi.
– Toimintarajoitteinen lapsi ei ole alisuoriutuja eikä ihmetapaus. Pienen koululaisen pitäisi tuntea, että joissakin aineissa voi olla keskinkertainen, toisissa hyvä eikä kaiken tarvitse kiinnostaa.
Talvella 2014 Valko-Venäjällä testattiin puhuvia älypuhelinsovelluksia. Maassa ei ole totuttu itsenäisesti kulkeviin sokeisiin. Niinpä monet ovat jättäneet liikkumisen sikseen.
Puhuvat suunnistautumislaitteet herättävät uteliaisuutta. Niiden ansiosta entistä useampi sokea rohkenee kokeilla itsenäistä liikkumista.
– Olisi tylsää vain sanoa, että muistakaahan käyttää valkoista keppiä. Kun puhutaan älypuhelimista, voi muistuttaa, että tiessä on isoja tasoeroja. Puhelin ei niistä pelasta.
Matti Jatkolan on vaikea uskoa, että venäjänkielisten maiden ja Länsi-Euroopan väliin oltaisiin tietoisesti luomassa juopaa.
– Jokaista ihmistä kiinnostaa jokin: ammatti, harrastus tai vammaisasiat. Monet haluavat tietää, miten muissa maissa eletään.