Teksti: Olli Lehtinen
Sokea mies Vinokas asui yhdessä naisystävänsä kanssa. Vinokas ei ollut nähnyt naisystäväänsä koko päivänä. Naisystävä teki kaksivuorotyötä. Vinokas ryhtyi siirtämään tavaroitaan olohuoneen sohvalle. Hän aikoi erota ja poistua vähin äänin naisystävän nimissä olevasta asunnosta. Sohvalle kertyi nopeasti kasa vaatteita. Ja siihen muuttaminen tyssäsi. En löydä ainuttakaan tärkeää paperiani enkä puoliakaan tavaroistani ilman näkeviä silmiä!
Päätään pyöritellen Vinokas taitteli vaatteensa kassiin, jonka sijoitti sängyn alle. Naisystävä saapui. – Hei, hän tervehti iloisesti eteisestä. – Hei, Vinokas vastasi. – Onko kaikki kunnossa? naisystävä kysyi. – Ihan jees, Vinokas vastasi. Kaikki oli kunnossa paitsi, että hän oli naisystävänsä armoilla. – Voisitko antaa kaikki paperini? Vinokas kysyi. – Mitä niillä teet? – Pidän itselläni.
Naisystävä toi paperit. – Kiitos. En löytänyt varsikenkiäni, Vinokas sanoi. – Laitoin riippuvaan kenkätelineeseen. Oletko lähdössä jonnekin? naisystävä kysyi. Vinokkaan päässä kohisi. Tuntui kuin samea valo, jota hän näki, olisi alkanut kirvellä silmiä. – Aion muuttaa omilleni, Vinokas vastasi.
Naisystävä ei kommentoinut mitenkään. Vinokas katsoi selkä suorana usvaan ja odotti. Ei hän voinut poistua ilman loppuja tavaroitaan. –No minäpä autan sinua, naisystävä sanoi. Vinokas haki sängyn alta kassinsa ja naisystävä toi hänen kenkänsä ja paperinsa. Vinokas laittoi kassiin. Mieleen muistui yksi juttu. –Löytäisitkö Andrea Bocellin ja Nirvanan CD:t? Vinokas kysyi. Naisystävä huokaisi. Hän toi levyt. Vinokas laittoi kassiin. – Saanko yhden kahvipurkeistamme, jotka ostimme? Vinokas kysyi. – Totta kai, naisystävä sanoi. Hän haki kahvipurkin. Vinokas sulki kassin hitaasti. Oliko hänellä nyt kaikki? Miksiköhän naisystävä käyttäytyi niin rauhallisesti? Oliko tämä vihainen? Vai iloinen? – Voisitko vielä maksaa netissä vaatetilaukseni? Vinokas kysyi. – Käyhän tuo, naisystävä vastasi ja kaivoi tablettinsa esiin. Hän maksoi vaatteet. – Tarkistaisitko samalla, onko tililläni kaikki ok? – Voin tehdä, naisystävä vastasi. Kuulosti kuin hänen äänessään olisi väreillyt pientä riemua. Oliko voitonriemua? Iloitsiko ettei Vinokas uskaltaisikaan lähteä? Hänhän uskaltaisi. Hän muuttaisi tuosta noin vain omaan kämppäänsä ja pysyisi siellä. Pysyisi tosiaan. Kenen kanssa voisi lähteä kävelemään? Kuka valmistaisi hyviä ruokia? Kenen kanssa voisi tehdä huutoja nettihuutokaupoissa? Jonkun kanssa jossain vaiheessa. Kun sokea jää yksin, toimintakyky paranee.
– Kiitos, Vinokas sanoi. Hän otti kassinsa ja käveli eteiseen. – Käyn vielä vessassa, hän sanoi. Kylpyhuoneessa Vinokas oivalsi vaatteitaan olevan pyykkikorissa. Hän avasi kaapin ja alkoi tunnustella. Tekninen paita, oma. Rintaliivit, ei omat. Alushousut, ei omat. Alushousut, omat. Sukkia, aivan mauton erotteleminen! Vinokas avasi kylpyhuoneen oven. – Voisitko vielä olla niin ystävällinen, että laittaisit likapyykkini muovipussiin? – Voin laittaa, naisystävä vastasi. Äärimmäisen neutraalilla äänellä. Vinokas lukitsi poskensa mahdollisimman mitäänsanomattomiksi. He kaksi, asiallisia ja itsenäisiä aikuisia.
Naisystävä jakoi pyykit hetkessä ja sujautti Vinokkaalle kuuluvat muovipussiin. Vinokas tunnusteli pussia. Likapyykkiä olisi noin koneellinen. Ei mitään muistikuvaa, kuinka oman talon pesutuvan kone toimii. Mars matkaan vaan. Asioilla on tapana kärjistyä. Vapaa on vain umpihanki! Vinokas veti kengät jalkaan ja hamusi valkoisen kepin nurkasta. – Lähden nyt. Kiitos kaikesta.
Vinokas työnsi oven lempeästi kiinni takanaan. Seinästä suuntaa ottaen hän käveli hissille ja painoi nappia. Miltäköhän tuntuu painaa risteilyohjuksen laukaisunappia? Alakerrassa hän oivalsi asunnon avaimen jääneen taskuunsa. Kas kun naisystävä ei ollut muistanut mainita avaimestaan. Vinokas hamuili tiensä takaisin hissiin. Hän soitti naisystävän ovikelloa. Ovi avautui. – Tässä avaimesi, Vinokas sanoi ja ojensi avaimen. – Kiva kun muistit, naisystävä sanoi. Hän ei vetänyt ovea kiinni. – Anteeksi kun unohtelen, Vinokas sanoi ja kääntyi. Naisystävä veti oven kiinni. Naksahdus kuulosti yksinäisen lokin kiljaisulta.
Pian Vinokas oli taas alakerrassa. Kengänkärki tarttui lainamaton reunaan. Liikenteen äänet jymisivät oven takana. Villi maailma. Siellä hän pian kulkisi itsenäisenä ja vapaana. Etsisi polkujaan tuntemattoman keskellä. Mieleen huristeli vielä yksi merkittävä juttu. Vinokas palasi hissille ja matkasi yläkertaan. Hän soitti ovikelloa. Naisystävä avasi. – Anteeksi mutta korvatulpat jäivät yöpöydän laatikkoon. Voisinko jäädä yöksi?