Jonnan mukana: Rohkea torakan syö

Teksti: Jonna Heynke

Istuimme baarissa nauttien Khao Lakin lempeästä, trooppisesta iltalämmöstä. disko soi ja juomia virtasi, samoin toinen toistaan herkullisempia tuoksuja viereiseltä torilta.
Baarimikko asetti naama virneessä eteeni kulhollisen vasta friteerattuja matoja. “Nytpä säikäytetäänkin vähän turistia.” Nappasin madon suuhun. Se oli todella herkullisesti maustettu ja hakkasi ranskalaiset perunatkin mennen tullen. Baarimikon ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen, kun tyhjensin koko kipon ja nuolin vielä sormetkin. Mietin, mahdoinko syödä hänen välipalansa.
Moni olisikin kavahtanut tällaista hyönteisherkkua. Ikävä kyllä ennakkoluulot hyönteisiä, jopa YK:n suosittelemia proteiinipommeja, kohtaan istuvat sitkeässä. Niin siitäkin huolimatta, että ilmastonsuojelu ja eläinten eettinen kohtelu puhuttavat enemmän kuin koskaan ennen. Suosittelenkin aloittelevaa hyönteisherkuttelijaa sulkemaan silmänsä, jos heinäsirkat, torakat tai vaikka sammakot näyttävät vastenmielisiltä. Jos ne myös maistuisivat kammottavilta, tuskin kukaan niitä vapaaehtoisesti söisi.
Esimerkiksi heinäsirkat ovat rakenteeltaan rapeita, ja maku tuo mieleen oikein kunnolla käristetyt broilerinsiivet. Hyönteisten hyödyksi voi laskea senkin, että jo parinkymmenen gramman pussillinen täyttää kuin iso pihvi.
Myös erilaiset meren elävät jakavat mielipiteitä. Itse lukeudun suuriin äyriäisten ystäviin. Ulkomailla tilaankin usein erilaisia äyriäislautasia, enkä useinkaan tiedä, mitä syön. Ostereita ei kuitenkaan tahtonut tulla millään vastaan. Kun olin mieheni kanssa risteilemässä Tyynellämerellä, ja laivan äyriäisbaari avasi ovensa, päätin tilata elämäni ensimmäisen osterin. Hätkähdin hiukan, kun myyjä ilmoitti, että heiltä saisi vain raakoja ostereita. Mutta enää en perääntyisi, vaikka mieheni yrittikin ylipuhua minua. Osterit näyttivät hänestä niin vastenmielisiltä, ettei hän pystynyt edes katsomaan, kun kallistin osterin kuorta huulillani kuin juomakuppia. Maku oli erikoinen: yhtä aikaa suolainen ja hivenen makea. Rakenne oli suht rasvainen eli aivan toisenlainen kuin olin luullut.
Myös paljon kehutut tryffelit maistuivat täysin erilaisilta kuin olin kuvitellut nimittäin tuhatverroin paremmilta. Itse kuvailisin makua pähkinään vivahtavaksi, ei millään muotoa sienimäiseksi. Ajatuskin vaikkapa tryffelikuorrutteisesta pastasta saa veden kielelle. Karvas hintakaan ei vie nautinnolta makua. Sen sijaan hanhenmaksa, vaikka erinomaiselta maistuukin, vetää mielen matalaksi. Vaikka en voikaan enää pakkosyötettyä hanhea auttaa, tunnen oloni tukalaksi, kun nautin hanhenmaksalla päällystetystä leivästä.

Tulista ja raakaa

Olen kuulunut niihin monien kokkien karsastamiin asiakkaisiin, jotka haluavat pihvinsä aina läpikypsinä. Ajatuskin edes osin raa’asta lihasta sai mahassani nuljumaan. Sitten löysin itseni nürnbergiläisen huippuravintolan terassilta. Suussani suli herkku, jollaisesta en ollut uskaltanut edes nähdä unia: carpaccio. Kyseessä on kypsentämättömästä, ohuenohueksi leikatusta naudanlihasta valmistettava alkupala, johon makua tuo yleensä mausteinen öljykastike. Raaemmaksi ja paremmaksi naudanlihan on enää vaikea tulla. Raa’an kalan kanssa en kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, ole päässyt sinuiksi, ja niinpä vaikkapa syömäni sushi pitää sisällään yleensä kurkkua tai äyriäisiä. Kun toivottavasti saan tilaisuuden maistaa tappavasta hermomyrkystään tunnettua japanilaista pallokalaa, saavat ennakkoluulot jäädä kotiin. Minäkin toivottavasti jään kertomaan makuelämyksestä, vaatiihan pallokalan käsittely keittiömestarilta pitkän ja perusteellisen koulutuksen.
Kun minua usein säälitellään sokeuteni vuoksi, otan esiin yläkerran myöntämän loistavan vahingonkorvauksen: sen, etten ole millekään allerginen. Kun yhteistä kieltä ruuanlaittajan ja syöjän välillä ei ole, on esimerkiksi pähkinäallergia iso haitta. Ulkomailla löydän itseni usein syömästä ruokalajeja, joiden nimistä minulla ei ole mitään käsitystä. Usein en edes tiedä, mistä eläimestä, kalasta tai kasviksesta ruoka on tehty. Niin kauan kuin maku miellyttää, syön mitä eteeni kannetaan.

Entäpä tulinen ruoka sitten?

Etenkin Aasiassa turisteille tarjotaan usein huomattavasti miedommin maustettua ruokaa kuin paikallisille. Niinpä esimerkiksi Thaimaassa kävimme syömässä siellä, missä sikäläisetkin. Paitsi että hinnat ovat huomattavasti halvemmat, ruuissa on enemmän potkua ja makua. Tähän asti tulisin syömäni ruoka-annos tuli vastaan phuketilaisessa sairaalassa, jossa olin katsomassa ystävääni. Noin kahden euron hintaisessa kanaruuassa oli niin paljon chiliä, että sokeat silmäni näkivät tähtiä. Mutta sanomattakin selvää, että söin lautasen viimeistä murua myöten tyhjäksi.
Paras syömäni itämainen kana-annos tuli kuitenkin nautittua hollantilaisen KLM-lentoyhtiön bisnesluokassa. Kuulostaa kenties yllättävältä, lentokoneruoka kun ei ole useinkaan kuuluisa mauistaan. Hollantilaiskokki oli kuitenkin taikonut currykanasta niin loistavan herkun, että kun ketään ei ollut katsomassa, nuolin kulhon tyhjäksi.
Maailmassa on niin monenlaisia ihmeellisiä ja ihania makuelämyksiä, että kehotankin sinua mahdollisuuksiesi mukaan jättämään ennakkoluulosi telakalle. Etenkin jos olet matkoilla, etsi ruokapaikkoja, joissa paikalliset ihmiset herkuttelevat muovituoleilla kertakäyttöliinoilla peitettyjen muovipöytien ääressä. Peruspihvejä ja ranskalaisia perunoita voit syödä kotonakin.