Lukunurkka
Teksti: Tuula-Maria Ahonen
Kate Murphy: Et taida kuunnella, WSOY 2021
Kuuntelutaitomme on heikkenemässä, mutta yhteydentarve toisen ihmisen kanssa on perustavanlaatuinen syntymästä lähtien
– Haastattelin tätä kirjaa varten kaikenlaisia ihmisiä kaikista ikäryhmistä. Kysyin muun muassa: ”Kuka sinua kuuntelee?” Lähes poikkeuksetta sitä seurasi hetken hiljaisuus. Epäröinti. Onnekkaat keksivät yhden tai kaksi. Mutta moni totesi, ettei rehellisesti sanottuna usko kenenkään kuuntelevan tosissaan. Myös ne, joilla oli aviopuoliso tai oman ilmoituksensa mukaan paljon ystäviä ja kollegoja, kirjoittaa palkittu yhdysvaltalaisjournalisti Kate Murphy.
Suomi ja muu maailma tulee hyvää vauhtia perässä. Kännykät ovat usein tärkeämpiä kuin paikalla olevat toiset ihmiset. – Tämän seurauksena voi kokea sydäntä raastavaa yksinäisyyttä tiedostamatta kunnolla sen aiheuttajaa, Murphy tietää.
Kuunteluvaje tekee ihmisestä yksinäisen. Yksinäisyys on globaali ilmiö. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 45:n viime vuoden aikana itsemurhat ovat yleistyneet 60 prosenttia kautta maailman. Isossa Britanniassa nimettiin vuonna 2018 ”yksinäisten ministeri” auttamaan niitä yhdeksää miljoonaa kansalaista, jotka kokevat olevansa yksin usein tai aina.
Japanissa on perustettu valtava määrä sellaisia yhtiöitä kuin Family Romance, josta yksinäiset voivat vuokrata näyttelijöitä esittämään ystäviä, perheenjäseniä tai elämänkumppaneita.
Murphy ei kuitenkaan vain totea järkyttävää tilannettamme, vaan hän johdattaa lukijaa kuuntelemaan paremmin.
Kun molemmat keskittyvät kuuntelemaan, ollaan kuin kauniissa tanssissa
Parisuhteissa ei monesti kuunnella mitä toinen sanoo, koska luullaan, että jo tunnetaan ja tiedetään toinen ihminen paremmin kuin oikeasti tunnetaan.
– Sillä ei ole väliä, kuinka kauan on tuntenut tai kuinka hyvin kuvittelee tuntevansa toisen. Jos lakkaa kuuntelemasta, menettää ennen pitkää käsityksen siitä, kuka toinen on ja miten hänen kanssaan tulee toimeen, Murphy toteaa.
Murphyn mukaan ensisijainen keino ylläpitää ihmissuhteita on ”arkinen jutustelu”. Toisin sanoen kysytään:”Mitä kuuluu?” ja sitten todellakin kuunnellaan vastaus.
Vaara, jota Murphy ei ota esille, on se, että toinen vyöryttää päälle liiankin paljon puhetta, eikä jaksa olla vastavuoroisesti kiinnostunut. Itse lähden em. tilanteista uupuneena pois. On paljon parempi olla yksin, kuin hautautua toisen puheen alle. Monesti huomiota saanut ei tule ajatelleeksi, että myös toinen kaipaa kuulluksi tulemista. Tätä on kiusallista sanoa, toinenhan voi loukkaantua.
Kuunteluntaitoa olisi siis syytä kehittää molemminpuolisesti. Murphy kehottaa vaalimaan kodeissa hiljaisuutta ja vastaanottavaista mielentilaa, joka mahdollistaa keskustelun. Kun tv ja muut laitteet pauhaavat, kontakti jää jalkoihin.
Kuuntelu ei ole helppoa, aivomme tuottavat ajatuksia nopeammin kuin toinen tuottaa puhetta. Toisaalta kuuntelemattomuus laskee keskustelun tasoa. Tarkkaavainen kuuntelu puolestaan nostaa keskustelun tasoa, koska puhuja tulee vastuullisemmaksi ja tietoisemmaksi omista sanoistaan.
Murphyn mukaan kuuntelu on kuin mikä tahansa urheilulaji tai soittoharrastus, jossa kehittyy vain sinnikkäästi harjoittelemalla eikä siltikään saavuta täydellistä mestaruutta.
– Kuuntelu ei tarkoita eikä edes viittaa siihen, että olisit toisen kanssa samaa mieltä. Se tarkoittaa vain sitä, että hyväksyt toisen oikeuden omaan näkökulmaansa ja että saatat oppia siitä jotain. Hyväksyt sen, että totuuksia voi olla monta ja että niiden kaikkien ymmärtämisestä voi syntyä suurempi totuus.
Kun kuuntelee ja todella ”tajuaa”, mitä toinen kertoo, kuulijan ja puhujan aivoaallot kulkevat kirjaimellisesti samassa tahdissa. Tämä on molemmille palkitseva kokemus.