Teksti: Jonna Heynke
Lämmin vesi hyväilee ihoani. Ei haittaa, vaikka suihkukoppi vaappuu ja heiluu puolelta toiselle. Nyt on aika nauttia, etenkin, kun kesti tovin saada koko suihkukoppi toimintakuntoon.
Olen ensimmäistä kertaa suihkussa kiskojen päällä, ensimmäisellä yöjunamatkallani kohti Lappia.
Saksalainen kaverini halusi lähteä tutkimaan, mitä napapiirin tuolta puolen löytyykään, mutta hänen suomen ja englannin taitonsa rajoittuvat muutamaan kohteliaisuuteen. Ja tässä sitä nyt ollaan, menossa sokean matkaoppaan ja tulkin hommiin. Olen käynyt lapsena Lapissa lukuisia kertoja: Luoston hiihtoladut on testattu, poron kyydissä ajeltu ja istuttu sodankyläläisen maalaistalon portailla kissa sylissä ensimmäistä kertaa elämässä.
VR:n onnetar on tietenkin arponut minulle yläsänkypaikan. Mutta leveässä, mukavassa sängyssä uni tulee ennen kuin ehdin saada hyttikaverini kanssa kunnolla jutunpäästä kiinni.
Ystäväni on Rovaniemellä autoineen vastassa. Lapin raikas ilma ja matkalla ikkunasta kantautuva poronkellojen kilkatus karistavat loputkin unet tiehensä.
Ivalon nurkilla pysähdymme perinteiselle poronkäristyslounaalle. Taukopaikan aitauksessa inisee ja telmii lauma ajokoiran pentuja. Käteni nähdessään jokainen niistä valitsee oman sormensa jyrsittäväksi. Onneksi koirien isäntä osaa hieman saksaa, joten saan peuhata pikku vinkujien kanssa pitkään.
Ajelemme Inarinjärven rannalla olevaan mökkikylään. Vaikka on jo miltei keskiyö, aurinko paistaa lähes yhtä kirkkaana kuin keskipäivällä. Järvellä muutama paikallinen soutelee kalan toivossa. Heitä lykästää, ja he tulevat iloisesti roihuavan nuotion ääreen jakamaan saalista. Matkaamme eräällä taukopaikalla tarttunut, Eurooppaa kiertelevä saksalaisnuorukainen kiehauttaa pakissa riisiä, ja herkkuateria on valmis. Näin tuoretta kalaa en olekaan syönyt miesmuistiin. Sääsketkään eivät tule kekkereitämme häiritsemään.
Aamulla suuntaamme kolmisin kohti Norjaa, määränpäänä mikäpäs muukaan kuin Nordkap. Matka kohti pohjolan kattoa taittuu norjalaisia herkkuja syöden, lampaita väistellen ja jutellen.
Saavumme Nordkapin mantereeseen yhdistävän, liki seitsemän kilometriä pitkän tunnelin suulle vasta yömyöhällä, mutta turisteja on silti runsaasti liikkeellä. Tämä englantilaisen tutkimusmatkailija Richard Chancellorin 1500-luvulla löytämä kolkka onkin Norjalle varsinainen rahasampo, sillä sinne pääsystä on maksettava. Yli parisataatuhatta turistia käy siellä joka vuosi.
Maksu peritään kuitenkin vain minulta. Sokean saattaja pääsee ihailemaan huikeita näköaloja ilmaiseksi.
Pohjoisen Jäämeren yöilma yllättää, joten kietoudun ystäväni makuupussiin. Keskiyön aurinko loistaa vähintään yhtä kirkkaana kuin eilen nuotiolla. Paikalla käy tasainen puheensorina, mutta ihmisiä ei ole ruuhkaksi asti.
Silmäilemme nopeasti läpi matkamuistomyymälän ja kävelemme itse näköalapaikalle. Naputtelen kepilläni minun ja Jäämeren välissä olevaa kaidetta. Vasta silloin tajuan kunnolla, että seison manner-Euroopan pohjoisimmalla kohdalla. Edessäni on pelkkää jäämerta, jokunen saari sekä Norjan huippuvuoret. Vaikka näköalat jäävätkin mielikuvitukseni varaan, tunne on huikaiseva. Ei tarvitse nähdä kun tietää, että kaikki selän takana oleva on etelämpänä.
Onkos ollut tuhmia lapsia?
Eihän Lapinmatka ole mitään ilman Joulupukin maassa käymistä. Vaikka talvi ja Korvatunturin jouluaskareet ovat vielä kuukausien päässä, paikalla on kirjava kattaus ihmisiä eri puolilta maailmaa.
Mutta missä on Joulupukki?
Etsimme. Koputtelen kepillä seiniäkin, mutta häntä ei vain näy.
Olenko ollut niin tuhma, että Pukki on ottanut hatkat? Vai onkohan hän hakemassa metsästä tarpeeksi isoja risuja?
Toivottavasti pieni rahalahjoitus Pukin pajaan liennyttäisi tilannetta. Valitsenkin kullalleni pajan valikoimista tuomisiksi aidon Lapin kuksan.
Ennen junaan siirtymistä on vielä paikallisen hampurilaisbaarin testaamisen aika. Ikävä kyllä valikoimissa ei ole porohampurilaista, mutta ehkä ensi kerralla…
Taas onnetar on määrännyt minulle yläsänkypaikan. Hytin kylpyhuoneen suihkukopin salat ovat kuitenkin selvillä, joten pääsen pesulle ja pehkuihin jo paljon ennen kuin juna pysähtyy Ouluun. Raikas Lapin ilma ja huikaisevat kokemukset painavat silmäluomeni kiinni ennen kuin ehdin sanoa Nordkap.