LUETAAN LUETAAN

Teksti: Eeva Korkala

Kuka?

Elina Kujanpää 79, eläkkeellä oleva äidinkielen lehtori. Harrastuksista mainittakoon liikunta, kirjallisuus ja vapaaehtoistyö näkövammaisten parissa. Tukenut opaskoiratyötä kummipentuja hankkimalla ja osallistumalla siihen vapaaehtoisena avustajana.

Kuka?

Eeva Korkala 72. Nelivuotiaasta saakka sokea. Kotoisin Lumijoelta, pohjoispohjanmaalta. Käynyt Kuopion Sokeainkoulun. Valmistunut hierojaksi vuonna 1967. Toiminut hierojana monilla paikkakunnilla. Perheessä kolme aikuista tytärtä ja 9 lastenlasta. Asuu nykyään Tampereella. Harrastuksia esimerkiksi käsityöt, äänikirjojen kuuntelu, aiemmin opaskoiran kanssa lenkkeily ja järjestötoiminta monella taholla.

Tapasin Elinan ensimmäistä kertaa opaskoirakerhossa vuonna 2008. Siellä Elina luki meille jotain koira-aiheista tekstiä. Minun 60-vuotisjuhla oli lähestymässä. Olin silloin juuri etsimässä hyvää lukijaa juhlaohjelmaani varten. Kuuntelin hämmästyneenä Elinan kirkasta, selkeää ääntä ja aiheeseen sopivaa tulkintaa. Hei, tässähän minun pulmaani ratkaisu. Juuri noin hyvän lukijan haluan lukemaan juhlissani pienen pätkän kirjoittamastani kirjasta Oppivuodet Luuperinmäellä. Ensitapaamisella asia sovittiin ja lyötiin lukkoon. Tuli tunne kuin jokin johdatus olisi saattanut meidät tuttavuuteen ja myöhemmin jopa ystävyyteen saakka. Elinalle tyypilliset ylisanat kuten äärimmäisen hieno tai suurenmoisen ihana, eivät sovi ihan kaikkeen, mutta Elinan lukutavasta ne sanat kertovat kaiken, mitä voi toivoa hyvältä lukijalta.

Onnistuneiden juhlien jälkeen sitten päätettiin, että Elina lukee minulle ääneen yhden kirjan. Muistaakseni ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Anni Swanin Pauli on koditon. Tuo valinta johtui molempien lapsuuden aikaisista lukuelämyksistä. Aloittaessamme emme arvanneet, että kirja kirjan jälkeen aloitetaan taas uusi kirja. Yhteistä lukuhetkien aikaa on kulunut tätä kirjoittaessa jo lähes 13 vuotta. Nyt kirjaluettelossa on jo melkein 30 kirjailijan nimeä ja luettuja kirjoja on kertynyt ainakin tuplamäärä., koska useammalta kirjailijalta on luettu montakin kirjaa.

Elinan elämään tuo synttärijuhlan esiintyminen toi monta muuta vapaaehtoistyötä. Moni muu minun lisäkseni oli pannut merkille hänen lahjansa ääneen lukemisen taidossa. Elinaa pyydettiin lukijaksi muun muassa äänilehtien luentaan, järjestämään kirjallisuuskerhoa, joka sai nimekseen Näköpiiri. Samoin Elinaa pyydettiin lukemaan yhdistyksemme joka torstaiseen Aamutupaan ja keskustelemaan sanomalehdistä. Monessa tilaisuudessa Elina on ollut lukijana isonkin yleisön edessä.

Kahteen kirjailijaan olen tutustunut kirjojen lisäksi myös henkilökohtaisesti Elinan kautta. Kristiina Harjula on
yksi tuttavuus. Kristiina asuu Tampereen Pispalassa, jossa Elinakin asuu nykyisin ja on kirjoittanut lehtityönsä jälkeen ainakin neljä teosta, jotka Elina on lukenut minulle.
Kristiinan kirjat ovat:
Ollaanko me jo vanhoja?
Pispalan kiviä
Samettiruusuja Harjutiellä
Loukussa

Toinen tutuksi tullut kirjailija on Virpi Kaartinen, Elinan opiskelutoveri. Virpi on historiantutkijana kirjoittanut oman sukunsa menneisyydestä useamman kirjan. Niistä olemme lukeneet ainakin seuraavat:
Emmi, Taskilan emäntä
Koti Taipaleen kanavalla
Taskilan lapset.

Kaksi kirjailijaa, joiden kirjoja olemme lukeneet ylivoimaisesti eniten, ovat Joni Skiftesvik ja Tito Colliander. Skiftesvikin letkeä kertojan lahja tekee hänestä yhden lempikirjailijoistani. Hän käyttää teksteissään Oulun seudun murresanoja elävöittämään tekstejään. Hän ei mässäile murresanoilla, mutta saa kirjoihinsa hauskan ilmeen käyttämällä murretta taidokkaasti hyväkseen. Elinan kyky lukea tankkaamatta myös murteita lisää Skiftesvikin tekstin nautittavuutta.

Colliander kirjoittaa hyvin lämpimästi ihmisyydestä ja syvistä tunnoistaan. Huippusivistynyt kirjoittaja, jonka teksteissä sielu lepää.

Ihan kaikki tekstit eivät onnistu sykähdyttämään kuulijaa. Yhteisten mieltymysten poiketessa toisistaan. Kaksi voimakasluonteista ihmistä eivät mitenkään voi olla kaikesta samaa mieltä. Otanpa tähän pari esimerkkiä tuosta ideologioiden ja arvojen erilaisuudesta. Olen tilannut jo vuosikausia Valitut palat -lehteä. Pyysin Elinaa lukuhetkiemme aikana lukemaan minulle mielenkiintoisia artikkeleita Valituista paloista. Ei siinä mitään, Elina kyllä luki, mutta hänen Amerikkavastaisuutensa leimasi luentaa. Piikikkäitä välihuomautuksia ja syviä huokauksia oli niin paljon, että huvittuneena päätin poistaa Valitut palat lukusessioistamme. Uskon, että Amerikkavastaisuus on syntynyt 1960-luvun opiskelijaliikkeen vasemmistolaisradikalismista. Vuosikymmenten aikana romantisoitunut nuoruuden idealismi nousee tiedostamatta vieläkin sen ajan nuorten mielipiteisiin.

Toinen tapaus tulee mieleen, jossa Elina kieltäytyi lukemasta haluamaani kirjaa. Oli kysymyksessä Ulla Appelsinin kirjoittama Leevi Laitisen elämäkerta Lapsuus lahkon vankina. Lahkon nimi oli Kartanolaisuus. Nimensä lahko on saanut Alma Kartanosta, lahkon perustajasta ja diktaattorin asemasta lahkossa. En tiedä kunnolla syytä, miksi se oli Elinalle vastenmielinen luettava. Ehkä tuon suomalaisen, kauan sitten julkisuudessa olleen lahkon arvot poikkesivat Elinan omista uskonnollisista arvoista, tai sitten hänellä saattoi olla ajatus suojella sokeaa kuulemasta niin pöyristyttävää tekstiä. Luetin tuon kirjan sittemmin toisella henkilöllä. Uskomatonta kuinka aikuiset ihmiset ovat lähteneet sellaiseen täysillä mukaan. Mielenkiintoinen kirja kylläkin, mutta poikkesihan se minunkin omista arvoistani täysin.

Toki on moni kirja valikoitunut pois yhteiseltä kirjalistaltamme myös minun valinnastani. Yksi esimerkki on Kalle Holmbergin elämäkerta. Yleensä pidän elämäkerroista, mutta jostakin syystä en päässyt Holmbergin tekstiin sisälle. Sen kirjan jouduin keskeyttämään. Mieleen tulee myös Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Elina olisi halunnut lukea sen minulle, mutta minä en halunnut millään uhrata aikaani siihen. Olin kuullut kirjasta pieniä pätkiä, eivätkä ne minua puhutelleet. Siitä ei tullut yhteistä kokemusta. Toki olen jättänyt väliin monta Elinan ehdottamaa muuta kirjaa. Yhteisesti suunnitellen kirjoja on löytynyt paljon myös luettavaksi ja löytyy taatusti vastakin.

Jokainen lukukerta on ollut arvokas ja omanlaisensa tapahtuma. Kerrankin järjestimme yllätyksen ystävälleni Annikalle. Hän nimittäin kertoi minulle lapsuudestaan, jolloin kotiväki luki hänelle ääneen satuja. Annikka oli pyytänyt perheenjäseniä toisensa jälkeen lukemaan sadun Ruma ankanpoikanen. Perheenjäsenet kuitenkin olivat kieltäytyneet siksi, että satu on niin pitkä, ettei sitä nyt lueta. Tuo jäi mieleeni ja kerroin siitä Elinalle. Yhdessä me sitten päätimme järjestää Annikalle yllätyskutsun meidän lukuhetkeemme. Ruma ankanpoikanen luettiin ja monta muuta ihanaa satua. Hyvää ruokaa syötiin ja rupateltiin naisporukalla saduista ja muista asioista sydämemme halusta. Siitä päivästä jäi kaikille ihana muisto.

Kesäisin luimme usein parvekkeella. Olisimme halunneet mennä ulos istuskelemaan ja lukemaan, mutta siinä tuli vähän ongelmaa. Yhden kerran menimme kerrostalon takapihalle puutarhakeinuun kirjan ja opaskoiran kanssa. Kiinnitin Qira-koirani keinun tolppaan, jossa se sai kelliä pehmeällä nurmikolla. Sireenit tuoksuivat ja linnut visertelivät. Elina aloitti lukemisen. En muista mikä kirja silloin oli meneillään. Kun oli päästy alkuun tuli vanhempi mieshenkilö valittamaan koiran kurjasta tilasta. Hänen mielestään koiralla ei ollut siinä hyvä olla. Sanoin hänelle, että koiralla on kaikki hyvin, että voisiko hän jättää sen rauhaan. Siitä mies vasta ärsyyntyi. Ei auttanut kuin lähteä sisälle jatkamaan lukemista siellä. Vastaavia yrityksiä kesäisessä tunnelmassa yritettiin useamminkin, mutta aina yleisöä alkoi pakkautua ympärille. Kahdenkeskistä rauhaa ei kesäisessä luonnossa saatu.

Korona-aika on muuttanut meidän lukuhetkiämme. Aiemmin vierailimme toistemme kodeissa vuorotellen. Elina jaksoi lukea kahdesta kolmeen tuntia kerrallaan. Toki pidimme välillä kahvitaukoja ja joskus jopa toinen tai toinen valmisti ateriankin. Usein kävi niin, että Elina luki niin pitkään, että minun piti lopettaa sen kertainen lukeminen. Huomasin äänestä alkavan väsymyksen. Kirjanmerkki silloin kirjan väliin ja ei muuta kuin uusi aika sovittiin. Lähes joka viikko tapasimme ja nautimme yhteisestä harrastuksesta. Molemmat nautimme välikommenteista ja kirjaan liittyvistä huomioista. Tunnetilat vaihtelivat tarinan mukana naurusta kyyneliin ja siltä väliltä. Koronan tultua rajoittamaan tapaamisia, jouduimme turvautumaan puhelimen apuun. Ikävä kyllä, lukuhetket eivät ole läheskään saman veroisia kuin paikalla tapahtuvat kohtaamiset. Usein tulen tiedostamattani ajatelleeksi äänikirjojen kuuntelua, kun ääni tulee puhelimesta. Käsi jo nousee etsimään näppäintä kelatakseni vähän taaksepäin, jos ajatus on harhaantunut luennasta pois. Puhelimessa tapahtuva lukeminen on jotenkin enemmän teknistä, mutta joka tapauksessa tärkeää meille molemmille.

Kiitos Elina!

Kajastuksen nettisivuilla www.kajastuslehti.fi on Luetaan luetaan -jutun lopussa luettelo Elinan Eevalle lukemista kirjoista.