Teksti: Marianne Tenhami
Radiokuuluttajana, kääntäjänä ja äänikirjojen lukijana työskentelevä Jari Aula kehottaa olemaan nöyrä työlle, luettavalle tekstille ja kielten osaamiselle.
Rovaniemeltä kotoisin oleva Jari Aula, 60, viettää ensi vuonna taiteilijajuhlaa: vuonna 1982 hän aloitti radiokuuluttajana Yleisradiossa ja vuonna 1983 äänikirjojen lukijana silloisessa Näkövammaisten Keskusliitossa. Tällöin hän opiskeli Helsingin yliopistossa venäjän, tsekin ja saksan kieltä ja kirjallisuutta valmistuen myöhemmin maisteriksi ja kielenkääntäjäksi.
– Olen aina kuunnellut radio-ohjelmia ja ollut kiinnostunut niistä. Näin Ylioppilaslehdessä ilmoituksen, jossa Yleisradio haki kuuluttajaa radioon ja tartuin tilaisuuteen. Yhtenä kesäkuisena sunnuntaina Pentti Fagerholm Yleisradiosta soitti ja ilmoitti minulle, että nyt ruvetaan harjoittelemaan kuuluttajaksi, Jari muistelee.
Liikennetiedotus Lirantaan
Jari oli valittu kuuluttajan työhön hakemuksen ja sen liitteiden perusteella, mutta kollegojaan hän ei ollut vielä nähnyt. Niinpä nuorta miestä jännitti kovasti hänen mennessään ensimmäisen kerran Pasilaan.
– Pentti näytti minulle kaiken työhön liittyvän alkaen mikrofonin käytöstä: mihin puhutaan, miten avataan kanava, missä ovat paperit ja minkälaista ohjelmistoa on, hän kuvailee. Kuivaharjoittelua Pentin ollessa äänessä toteutettiin kolme kertaa, mutta hyvin pian Jarikin pääsi kokeilemaan siipiään.
– Oli kauhea hetki, kun ääni ensimmäisen kerran meni eetteriin. Ajattelin, että mitäköhän ihmiset tästä mahtavat sanoa, hän kertoo.
Huolestuminen oli kuitenkin turhaa, koska Jarin ääni radiokuuluttajana on tullut ihmisille tutuksi ja siitä pidetään. Hän sanoo olevansa pisimpään Yleisradiossa työskennelleitä kuuluttajia, mistä hän on kovin ylpeä.
– Toki ihmisen elämässä on ylä- ja alamäkiä ja alavireinen päivä saattaa kuulua äänessä ponnettomuutena tai väsymyksenä. Toivonkin kuuntelijoiden ymmärtävän, että olemme ihmisiä, emme robotteja, hän sanoo. Kommelluksilta konkarikuuluttaja ei ole välttynyt.
– Luin kerran liikennetiedotuksen Lirannan kunnan asukkaille. Siis toistan: liikennetiedotus Lirannan kunnan asukkaille. Saamani teksti oli kirjoitettu lyijykynällä ja huonolla käsialalla. Niinpä kaksoispisteestä oli tullut i, kun tekstissä oikeasti luki Liikennetiedotus L:rannan kunnan asukkaille ja L:ranta on lyhenne Lappeenrannasta, kuuluttaja hymyilee.
Äänikirjoja ei näytellä
Jari on lukenut äänikirjoja muutamille kaupallisille tuottajille, mutta leijonanosan Celialle, jolle äänikirjoja on valmistunut hänen lukemanaan 910 kappaletta ja tunteja kertynyt 11400.
– Olen ylpeä, että olen saanut lainata näkövammaisille silmiäni näin paljon, hän iloitsee. Jos kirjalla on kiire valmistua, sitä ei välttämättä ehdi lukea etukäteen, mutta kaikki kirjat on voitava kahlata läpi niin, että näkee teoksen laajuuden, mihin genreen kirja kuuluu sekä onko siinä vaikeita nimiä, liitteitä, kuvia tai täydennyksiä. Nykyään luetaan sähkökirjoja, joita ei voi käydä etukäteen läpi, koska tabletti, jolta kirja luetaan, on Näkövammaisten liiton äänittämössä. Sähkökirjaan ei myöskään voi tehdä haluamiaan merkintöjä, vaan muistiinpanot on kirjoitettava paperille. Toisaalta sähkökirjan fonttia saa suurennettua ja sen voi lukea joko pysty- tai vaakatasossa. Tekstiin voi myös valita haluamansa kontrastin.
Aloittaessaan äänikirjojen lukemisen Jarin ei tarvinnut kiinnittää huomiota mittareihin tai häiriöääniin, koska lukijan työparina oli tällöin äänitarkkailija.
– Oli vapauttavampaa lukea, kun voi keskittyä vain kirjaan, lukija kiteyttää. Nykyisessä digiajassakin on hyvät puolensa.
– Nyt korjauksia on helpompi tehdä ja ne voi tehdä itsenäisesti, kun äänitarkkailijoita ei enää käytetä. Kirjaa voi lukea omaan tahtiin ja ottaa uusiksi pieleen menneitä kohtia niin paljon kuin haluaa.
Hyvä äänenavaus on Jarin mukaan hyräily.
– Ääntä käyttää oikein, kun ei ajattele omaa ääntään. Ryhdin on oltava luontevasti suorassa niin, ettei huomaa istuvansa. Äänivirran on annettava pulputa pallean kautta. Vokaalit kannattelevat lauseita, lukija evästää.
Jari on lukenut ääneen monta mielenkiintoista kirjaa. Venäläisiä kirjoja on kertynyt paljon. Muun muassa Venäjän kirjallisuuden historia sekä kirjat Siperian luonnonkansoista olivat kiinnostavaa luettavaa. Pisin hänen lukemansa kirja on ollut James Clavellin Noble House, joka kesti reilusti yli 73 tuntia.
– Se taitaa olla pisin tällä hetkellä Suomessa luettu äänikirja! Jari sanoo. Lukija on urallaan oppinut myös uusia asioita. Näin tapahtui hänen lukiessaan mehiläisenhoito-opasta.
– Herkullisinta kirjojen lukemisessa on, että aina oppii uutta. En olisi varmaan muuten mehiläisenhoito-oppaaseen tarttunutkaan, hän naurahtaa. Nuoremmille kollegoilleen konkarilukijalla on paljon vinkkejä. Hän korostaa, että äänikirjaa ei pidä näytellä.
– Silloin kuulijalle tyrkytetään valmiiksi jokin rooli. Äänikirjan lukija voi ajatella kirjan henkilöistä ihan eri tavoin kuin kirjan kuulija. Kun kirjan todella lukee eikä näyttele, kuulija voi vastaanottaa tekstin ja luoda siitä omat mieltymyksensä, konkarilukija perustelee. Hänen mukaansa äänikirja-alasta on tullut kaupallistumisen myötä villi länsi. Hän ihmettelee suuresti, haluavatko kaupalliset tuottajat lukijoiden todella näyttelevän äänikirjoja. Lastenkirjoissa hän kuitenkin kokee näyttelemisen oikeaksi.
Nöyryyttä äänikirjojen lukemiseen
Jarin mukaan vaarana on, että äänikirjoista tulee kaupallistumisen myötä ajatuksenvirtaa, joka menee ihmisten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos: miten keskittyneesti ihmiset kuuntelevat kirjan ja onko se vain täytemusiikkia? Lukija pahoittelee nuorempien lukijoiden suosimista kaupallisilla tuottajilla, koska nuoret äänet eivät sovi kaikkiin kirjoihin.
– Kaupalliset tuottajat eivät enää ota lukijoiksi viisi-, kuusi- tai seitsemänkymppisiä ihmisiä, ehkä joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Minua ei ole otettu lukijaksi kirjoihin, jotka ovat kohdealuettani. Osaisin ääntää paremmin esim. venäjää, hän sanoo ja kiittelee samaan hengenvetoon Celiaa, joka ei onneksi tällaista ikärasismia harrasta.
Jari toivoo äänikirjojen lukijoiden olevan nöyriä työlleen, luettavalle tekstille ja kielten osaamiselle.
– Ei pidä kuvitella osaavansa lausua vieraskielisiä nimiä. Puolalaisia nimiä luetaan olkapäitä kohauttaen miten sattuu. Auttaisin mielelläni lausumaan nimet oikein, konkarilukija toteaa. Hän painottaa, että äänikirjojen lukeminen ei ole mitenkään helppoa. Ei pidä ajatella, että luen nyt vain tämän kirjan. Sama koskee hänen mukaansa kielenkääntäjän ammattia. Kääntäminen ei ole sanojen kääntämistä peräkkäin, vaan käännettäessä on mietittävä, sopivatko tietyt sanat ja merkitykset kyseiseen lauseyhteyteen ja tarkoittaako käännös todella samaa suomen kielellä.
– Äänikirjojakin lukiessa on ajateltava, välittyykö tämä lause kuulijalle, painottaako sanaa tai lausetta oikein, onko lause ymmärrettävä ja onko tauotus hyvä. Äänikirjan lukijan on sisäistettävä lukemansa teksti ja kirjan tunnelma ennen kirjan lukemista äänikirjaksi.