Teksti: Timo Leinonen
Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan – nurinkurinen opas hyvään elämään. Atena 2019
Mark Manson: Kaikki menee päin h*lvettiä – nurinkurinen kirja toivosta. Atena 2019
Nämä kaksi teosta edustavat tuoretta amerikkalaista elämäntaitokirjallisuutta. Molemmat ovat lähtöisin Mark Mansonin kynästä.
Otsikkona ”Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan” kohottaa kulmat ja saa kysymään, onko siis tämän teoksen mukaan merkitykset kokonaan kiellettävä. En ole muistaakseni koskaan kuullut, että asunnottomien keskuudessa siltojen alla juuri lueskeltaisiin tämän alan teoksia, tai että idea seurusteluun riippuvuutta aiheuttavien kemikaalien kanssa olisi poimittu noudatettavaksi mistään oppaasta. Niinpä joudutaan päättelemään, että merkitysten hylkäämistä suosittelevalla oppaalla ei mainittavaa kuluttajakuntaa olisi. Tämä otsikosta helposti syntyvä väärinkäsitys torjutaankin kirjassa yksiselitteisesti. Turha on kylläkin unohdettava, huomio kuuluu merkitykselliselle.
Manson tarjoilee sanomansa helppolukuisesti ja lajin perinteitä noudattaen. Yksilökeskeisyys on vahvaa, lajiin kuuluvat esimerkkikertomukset ovat amerikkalaisittain tutut ja syy-seuraussuhteiltaan pelkistettyinä nuo kertomukset maistuvat väliin epäuskottavilta. Tässä mielessä kylläkin Mansonia räikeämpiä tapauksia on löydettävissä paljon.
Helppolukuisuuteen muuan Mansonin käyttämä tehokeino saattaa muodostaa lukijaa vaivaavan poikkeuksen. Nimittäin nämä yleensä asiatekstiin kuulumattomat Mansonin ilmaisut edellyttävät lukijalta sietokykyä. Esimerkiksi: ”Ongelmat ei vi**u lopu koskaan…” Tehokeinojen käytössä osaaminen paljastuu rajaamisena, minusta Manson pysyy hyvän maun puolella; jos nyt alatyylin käytöstä näin voidaan sanoa. Kääntäjän puolestaan kuuluukin huolehtia alkuperäisen sisällön ja tyylin säilymisestä oman työnsä jäljessä.
Teosta on 2016 lähtien myyty Yhdysvalloissa viisi miljoonaa kappaletta ja se on julkaistu 45 maassa. Millä teos oikeastaan on saavuttanut miljoonien myytyjen kappaleiden suosion? Alan teoksia tuntevalle Manson ei tarjoa mullistavaa uutta. Hän ei tekstissään tukeudu erityisen vahvasti psykologian tutkimukseen, pikemmin tuo tausta vaikuttaa ohuelle. Kirjallisuusviittauksia ei ole. Enemmän hän puuhastelee yleisten havaintojen pohjalta. Käytetyt tieteelliset havainnot tuntuvat jo moneen kertaan nähdyiltä, yleisesti jo muuallakin kuin pelkästään tutkimuksen parissa hyväksytyiltä. Tämäkin toisaalta korostaa Mansonin tekstin mutkattomuutta.
Mansonin kirjaan tarttuva altistuu ”amerikkalaisen unelman” kritiikille. Oikeat arvot ja tavoiteltavat päämäärät tulee Mansonin neuvojen mukaan valita käyttäen perustana kysymystä: mitä ongelmia haluan sietää ja ratkaista. Aineelliset saavutukset menestyksen mittarina puolestaan uhkaisivat vaarallisella tavalla syrjäyttää muut arvot, kuten rehellisyyden ja myötätunnon. Yksilökeskeisyyttä Manson ei kuitenkaan hylkää, mitäpä muuta amerikkalaiseen ajatteluun voisi yrittää tarjotakaan.
Korostettu yksilökeskeisyys ei tunnista yhteisön merkitystä yksilön ihmiseksi kasvamisessa. Tiivis yhteisö ja sen korostaminen voivat puolestaan hämärtää yksilölle kuuluvan vastuun piiriä. Manson muistuttaa erityisesti ihmisen omasta vastuusta ongelmiensa kanssa, erityisesti ihmisen vastuusta vastoinkäymisille myöntämästään merkityksestä.
Onnellisuus – arvot
Huonoista arvoista Manson listaa esimerkkeinä nautinnon, pakonomaisen tarpeen oikeassa olemiseen ja vimmai-sen myönteisyyden. Arvojemme huonoudesta johtuvat myös harhaiset käsityksemme onnellisuudesta. Niiden vuoksi onnellisuuden tavoittelu itsessään muodostuu tyytyväisyyden esteeksi. Ihminen on taipuvainen kaipaamaan aina jotakin, mitä juuri sillä hetkellä ei satu olemaan. Siksi pettymykset ja epämukavuus kuuluvat arjen tyytyväisyyteen. Mansonin käsityksen mukaan onnellisuus puolestaan on ongelmien ratkaisemisesta nauttimista. Eikä niiden riittävyyden suhteen mitään huolta ole, sillä nykyisten ongelmien ratkaisu, Mansonin mukaan, rakentaa tulevien ongelmien perustan.
Mansonin tekstissä heijastuu antiikista tuttu stoalaisuus. Sen mukaan tavoiteltavaa oli säilyttää mielen tyyneys kaikissa eteen tulevissa tilanteissa, eikä ratkaisuja kuulunut perustaa tunteiden nostattamaan mielen kuohuntaan. Toisaalta käyttäytyminen ei kuitenkaan tosiasiassa perustu yksistään asia- ja järkisyihin, stoalaisuus siis kompuroi ihmiskäsityksessään. Mansonkin huomioi tämän esittäessään käsityksiään käyttäytymisen psykologiasta. Jokin keskitie järjen ja muiden impulssien kesken on kuitenkin välttämätön, jotta ensinnäkään mitään elämäntaidon ohjeita voidaan edes suositella tai perustella.
Sosiaalinen media erityisesti tarjoaa nykyisellään sitä seuraavalle ehtymättömän määrän tapoja tuntea itsensä riittämättömäksi. Mansonin mielestä elämänmuotomme vaatii meitä olemaan tarkkoina arvojemme suhteen. Kokemamme tyytymättömyys on sidoksissa tavoitteisiimme. Vallitsevassa ilmapiirissä pettymysten ja epämukavuuden ymmärtäminen arjen tyytyväisyyteen kuuluviksi hämärtyy. Kyky sietää vastoinkäymisiä heikkenee.
Viestintää seuraavan käsitys vääristyy, kaikki näyttäytyy jotenkin erityisenä. Tosiasiassa melkein kaikki on kuitenkin keskinkertaista, ääripäitä on vain vähän. Tästä johtuen kenenkään kokemat ongelmat eivät ole ainutlaatuisia: erityisyyden etuoikeutus (tunnetaan yleensä narsistisena häiriönä) on siten vailla perustaa.
Manson huomauttaa, että aistiemme tuottama ja aivojemme muokkaama käsitys itsestämme ja todellisuudesta on harhainen. Historia näyttäytyy meidän mielestämme erehdysten seuraannolta, joten tulevat vuosisadat asettavat vastaavasti meidät väistämättä samaan naurettavuuden kehykseen. Manson päättelee: olemme oletuksiemme vastaisesti ilmeisesti lopulta kaikki väärässä. Hän lupaa tämän epävarmuuden vapauttavan meitä monin tavoin. Itsensä tunteminen tai elämänhallinta ovat siten Mansonin mielestä enemmän tai vähemmän harhaisia, kahlitseviakin käsityksiä. Manson lupaa, että pyrkimys olla vähemmän väärässä olisi kuitenkin arvokas ja oikea.
Missään nimessä ei siis pidä kuvitella tuntevansa itsensä. Tässä ja muissa Mansonin kärjistyksissä olisi tietysti siloiteltavaa. Mansonin neuvon mukaan tätä yleensä suunnattomasti arvostettua taitoa ei kannata opetella, sillä pyrkimys johtaisi vain mahdollisesti suotuistenkin vaihtoehtojen pois sulkemiseen.
Ei ole syytä heittäytyä toivottomuuteen. Mansonin mukaan ihminen voi tavoittaa onnistumisen kokemuksia. Menestyminen vaatii omien totuuksien ja ennakkoluulojen kyseenalaistamista, epävarmuuteen heittäytymistä. Jos pidämme yleisenä onnistumisen kriteerinä, että tekee edes jotain omassa tilanteessaan, silloin epäonnistumiset-kin kannustavat jatkamaan. Suurin osa elämästämme on kuitenkin loppujen lopuksi ihan tavallista, ei erityisen merkillepantavaa, ja se on Mansonin mielestä ihan ok.
Hyvältä ei näytä
Kuluvana vuonna Manson julkaisi toisen samaa aihepiiriä käsittelevän teoksen. Ihmiskunta on aiempaa vapaampi, vauraampi ja terveempi. Samaan aikaan kaikki tuntuu menevän päin h*lvettiä. Kirjoittaja kohdevalaisee elämänmuotomme kipupisteitä. Ihmiskunta uhkaa itseään ilmastonmuutoksella ja joukkotuhoaseilla, demokratia murenee, talouskin piiputtaa väliin ja väki viettää päivänsä loukkaantumalla somessa. Manson kysyy, mikä meitä oikein vaivaa?
Tällä kertaa teksti on vieläkin viimeistellympää niin muodoltaan kuin sisällöltäänkin. Älykäs huumori sävyttää sanomaa. Lukija saa nyt muutamia kirjallisuusviitteitä ja ajatuksen juoksua Manson selkiyttää siirtämällä aiheita valaisevia lisäpohdintoja viitteiksi tekstin jälkeen. Toimiva ratkaisu.
Kun kaikki maailmassa on aiempaa paremmin, ei Mansonin havainnon mukaan kipua enää siedetä kuten ennen. Sitkeään tyytymättömyyteen etsitään parannuskeinoja. On miellyttävää uskoa, että toivottu muutos tapahtuu, jos vain tahdomme riittävästi sen tapahtuvan.
Muutoksen tekemiseen auttaa ihmisiä jo kokonainen uusi kaupan ala. Teet tämän tai tuon elämäntapamuutoksen ja tulet onnelliseksi. Sinnikkäissä yrityksissä koetuista pettymyksistä voidaan päätellä elämänhallinnan edellyttävän muutakin kuin tahdonvoimaa, tunteilla nimittäin on keskeinen merkitys päätöksenteossa ja muutenkin elämässä, Manson tähdentää. Helppoheikit saavat lopulta heidän ohjeitaan noudattavan asiakkaansa pettymään riittämättömyyteensä; se sama vaiva minkä vuoksi apua oli alun alkaen lähdetty hakemaan.
Elinolojen olennainen kohentuminen maailmalla on nojannut pari sataa vuotta mm. talouskasvuun. Onnellisuuden tavoittelu nykymuodossaan on leimannut kulttuuria valistuksen ajalta lähtien. Suhteellinen onnistuminen pyrkimyksissä hyvinvointiin alentaa samalla kipukynnystämme. Tyytymättömyys alkaa kasvaa, ollaan toivon ja tuhon kierteessä.
Immanuel Kant (1724 – 1804) on Mansonin etiikan kannalta ratkaiseva. Kantin vaatimus kohdella ihmistä päämääränä eikä koskaan välineenä on aikamme käytäntöjen kanssa jyrkässä ristiriidassa. Mansonin visiointi kasvaa järkäleen mittoihin, kun tarkastelu kääntyy Friedrich Nietzschen (1844 – 1900) jättämään filosofiseen perintöön.
Kärsimys luonnonvakiona
Kaunistelematta asiaa Manson näkee ihmiskunnan vaihtoehtoina tuhoutumisen omien toimiensa seurauksena tai pelastautumisen tekoälyn avulla. Manson kasvattaa vision sa monumentaalisiin mittoihin tulkitsemalla tekoälyn toteuttavan Nietzschen näyn ihmiskunnan paremmasta tulevaisuudesta. Selvästi Mansonin ajattelun taustalla vaikuttavat myös Aldous Huxleyn (1894 – 1963 Uljas uusi maailma) ja George Orwellin (1903 – 1950, Vuonna 1984) kuuluisat romaanit.
Nykyiset tekoälysovellukset hyödyntävät pääasiassa psykologisia haavoittuvuuksiamme. Ne vahvistavat mielihalujemme mukaista käyttäytymistä, näyttävät meille, mitä haluamme nähdä. Monet nykyajan keksinnöistä ovat ohjanneet huomiomme pois ihmisenä kasvamisesta, ja pelkkää valinnanvaraa markkinoidaan meille siekailematta vapautena valita. Tekoälyllä meitä viedään tällä erää mitä ilmeisimmin aitoon älyttömyyteen.
Mansonin mukaan kärsimys on luonnonvakio ja siksi pyrkimys sen vähentämiseen on alun alkaen väärä tavoite. Ja vaikka valinnanvaraa olisi miten paljon tahansa, se ei tee mm. sietokyvyssään rajoittunutta vapaaksi. Vapaus piilee Mansonin mielestä kyvyssä ja mahdollisuudessa olla nimenomaan valitsematta jotakin ja vastoinkäymisten sietokyky kertoo ihmisen kypsyydestä.
Toisin kuin nyt, algoritmeilla voitaisiin auttaa meitä pärjäämään heikkouksinemme. Tekoäly voitaisiin valjastaa totuuden ja yhteiskunnallisen merkittävyyden palvelukseen. Se voisi tukea meitä auttamalla viemään itsemääräämisoikeuden, vapauden, yksityisyyden ja arvokkuuden hyveet lainsäädäntöön, liiketoimintamalleihin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Manson toivoisi, että tiedolla olisi jälleen jokin arvo, että edes jollakin olisi jokin arvo.
Nietzschen visiossa mentiin hyvän ja pahan tuolle puolen kohti jotain suurempaa. Mansonin viimeinen askelma edustaa jo science fictionia, vaikka ei hän toki ainut tämän kauhukuvan esille tuonut ole. Toivon ja tuhon kierteen katkeaminen toteutuu, kun ihminen pystyy tuottamaan merkityksiä ilman kilpailua ja konfliktia, edes kuolemaa ei tarvita antamaan merkitystä. Lopulta ihminen punotaan yhteen osaksi tekoälyn ohjaamaa koneistoa. Manson näyttää pitävän tätä vakavissaan yhtenä mahdollisuutena mutta varustaa sen silti kysymysmerkillä.
Ennen hurjaa lopunajallista näkyään Manson kaikesta huolimatta näkee toivon rakennuspalkiksi ja kohtalonkysymykseksi ihmisen tasapainoon saattamisen. Aivoissa ajattelevan tai tuntevan puolen kummankaan ei saisi hallita, niiden tasavertaisuus ratkaisee elämässä. Ihmisen kasvun ja kypsymisen tukemisen sijasta mukavuudenhaluinen nykyaika valitettavasti päinvastoin turruttaa vaarallisella tavalla sielun turhilla kaloreilla.
Mansonin ajatuskulut ovat vähintäänkin ravistelevia, ja hänen tilannearvionsa ihmiskunnan uhkista ja kohtalonkysymyksistä on viiltävä. Mansonin tavallaan pamflettimaisiin julistuksiin ja kärkevään mutta oikeutettuun kulttuurikritiikkiin tutustuva lukija joutuu kysymään itseltään: ostaisinko käytetyn auton mieheltä, joka julistaa meidän kaikkien olevan väärässä.