Teksti: Gyöngyi Pere-Antikainen
Heijastuksia-palstan lukijat saattavat muistaa Velhon, kirjoittajan mielikuvituksessaan luoman opasrobotin. Velho voi kohta olla totta, koekävely opasrobotin kanssa on jo tehty – ja odotukset ovat korkealla!
”Alussa oli”, alkaa moni kiehtova tarina. Niin tämäkin: alussa oli mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa, joskus vuoden 2016 alkupuolella. Sen kirjoitti pitkän linjan näkövammaisvaikuttaja Merja Heikkonen. Häneltä jäi opaskoira äkillisesti sairaseläkkeelle ja hänen työ- ja vapaa-ajan matkansa mutkistuivat kohtuuttoman paljon. Merja päivitteli, miten nykypäivinä, kun robotteja työskentelee yhä useammilla aloilla, kenenkään päähän ei ole juolahtanut ajatus opaskoiraa korvaavan robotin kehittämisestä.
Jutun luki Aalto-yliopiston Automaatio- ja systeemitekniikan laitoksella ja Suomen akatemian Älykkäiden koneiden huippuyksikön johdossa työskennellyt emeritusprofessori Aarne Halme, eikä ajatus jättänyt häntä rauhaan. Hän vastasi mielipidekirjoitukseen ja otti sitten yhteyttä suoraan Merjaan keskustellakseen asiasta. Hän kertoi tarvittavan teknologian olleen jo pitkään olemassa. Itse asiassa Halme oli ollut seuraamassa opasrobotin kehittämistä jo 1980-luvulla Japanissa, mutta tuolloin MELDOC-nimellä kulkeva hanke ei koskaan päässyt käytännön toteutukseen koska senaikainen anturiteknologia oli vielä liian kehittymätöntä. Tilanne on muuttunut kuitenkin ratkaisevasti muutamassa vuodessa ja Halme pohti kykenevänsä ideoimaan odotuksiin paremmin vastaavan robotin nyt kun samainen teknologia on tullut paljon aiempaa edullisemmaksi.
Aalto-yliopistosta lähtöisin oleva GIM Robotics Oy on älykkään liikkuvan robotiikan alalla toimiva Suomen johtava yritys, joka kehittää ja valmistaa navigointi- ja ympäristön havainnointiin tarkoitettua tekniikkaa mm logistiikan, tieliikenteen ja merenkulun automaatiota varten. Yritys työllistää 25 henkeä.
Halme ja Heikkoset, Merja ja hänen miehensä Teuvo, olivat etsineet rahoitusta mahdolliseen Opasrobotti-hankkeeseen puolentoista-parin vuoden ajan. Näkövammaisten keskusliitto piti hanketta erittäin tervetulleena, muttei rahaa liiton taholta herunut. Lopulta hanke sai EU:n kahden ja puolen vuoden EuroStars-rahoituksen. Tässä projektissa GIM Robotics toimii yhteistyössä saksalaisen Locomotec-yhtiön kanssa. Se kehittelee näkövammaisten avuksi toista laitetta, jonkinlaista juoksuavustajaa.
Opasrobotti-projektin tarkoituksena on kehittää näkövammaisten itsenäistä liikkumista mahdollistava apuväline. Opaskoiraa ei Opasrobotilla pyritä syrjäyttämään, vaan se olisi oiva vaihtoehto sellaisille näkövammaisille, jotka syystä tai toisesta eivät halua tai voi saada opaskoiraa, mutta kaipaavat sujuvampaa ja monipuolisempaa itsenäistä liikkumista kuin mitä valkoisen kepin käyttö mahdollistaa. Lisäksi Opasrobottihanke tähtää kansainvälisille markkinoille. ”Monissa maissa opaskoiran saatavuus ja käyttömahdollisuudet ovat huomattavan paljon heikommat kuin Suomessa”, kertoo Kiinassa vastikään vieraillut professori Halme. ”Esimerkiksi Kiinassa näkövammaisia on yli 17 miljoonaa, heidän joukossa valtavasti täysin sokeita, mutta opaskoiria on saman verran kuin pienessä Suomessa, noin kaksisataa koiraa. Maassa on yksi ainoa opaskoirakoulu, jossa hakijat joutuvat asumaan kolmen kuukauden koulutuksen ajan. Ja vaikka lainsäädäntö sallii opaskoiran pääsyn miltei kaikkialle, todellisuus on jotain aivan muuta”, kertoo Halme.
Mahdollisten tulevien käyttäjien kannalta projektin ensimmäinen vaihe käynnistyi haastattelulla alkuvuonna 2019. Haastattelusarjaan osallistui kolmisenkymmentä näkövammaista ja tästä joukosta valikoitui tusinan verran osallistujia seuraavaan vaiheeseen, jonka johti hankkeen viestinnästä ja palvelumuotoilusta vastannut ja aiheesta opinnäytetyönsä valmistellut Paula Laitio.
Tiedonkeruuvaiheessa osallistujat täyttivät päiväkirjaa kahden viikon ajan. Päiväkirjalla kartoitettiin erityisesti päivittäisessä liikkumisessa kohdattuja haasteita. Koska tämä vaihe sattui juuri tammi- ja helmikuun vaihteeseen, haasteita riitti: ensin valtavan paljon lunta ja kovia pakkasia, sitten lumen äkillinen sulaminen ja lämpötilojen sahaaminen nollan kummallakin puolella, joka aiheutti poikkeuksellisen hankalia liukkaita kelejä.
Päiväkirjansa palauttaneet saivat helmi-maaliskuussa osallistua pariin pienryhmätyöpajaan Paulan johdolla. Ideointipajassa kartoitettiin osallistujien suhtautumista nykyisiin apuvälineisiin ja tulevaan Opasrobottiin, esiteltiin tiedonkeruuvaiheessa tehtyjä havaintoja sekä ideoitiin itsenäisesti ja ryhmässä, minkälaisia palveluita Opasrobotin ympärille voisi muodostaa. Työpajaan osallistuvilta toivottiin avointa mieltä – työpajassa tuotetut ideat saivat olla epärealistisia ja lähestyä aihetta laajasti. Esittäytymistä varten jokainen osallistuja toi mukanaan hänelle merkityksellisen esineen, jonka antoi kiertämään muiden kokeiltavaksi kertoen samalla itsestään ja tuomastaan esineestä. Suhdettamme nykyisiin apuvälineisiin ja tulevaan Opasrobottiin kuvailtiin kärjistettyjen väittämien avulla. Muovailuvahaa käyttäen pyrittiin hahmottelemaan Opasrobotin ulkonäköä ja pohdittiin robotin vaikutusta käyttäjänsä itsenäisyyteen, henkiseen hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen. Opasrobotin soveltuvuutta pohdittiin neljän erilaisen kuvitteellisen persoonan näkökulmasta: yksi oli suoriutuja, toinen sopeutuja, kolmas kaipaaja tai luopuja ja neljäs vetäytyjä.
Opasrobotti-palvelua ideoitiin tulevaisuusverstas-menetelmän avulla ja Opasrobotin ympärille laadittiin tulevaisuuden palvelupolkuja, kuten tukijärjestelmää ja käyttäjäverkostoa. Suunnittelussa käytettiin tulevaisuusverstas-menetelmän kolmea osiota: robotin tulevaisuuden vaihtoehtoja punnittiin distopian eli ongelmien ja kritiikin, utopian eli ihanteiden ja haaveiden ja lopuksi todellisuuden, eli realististen odotusten kautta.
Usealle meistä järjestyi myös käytännön liikkumisen havainnointikävelytilaisuus. Itse kävelin opaskoirani kanssa sekä katuja että puistoalueen kevyen liikenteen väyliä pitkin Paulan seuratessa perässä esittäen kysymyksiä. Samalla pohdiskeltiin yhdessä tositilanteissa, miten Opasrobotti voisi ratkaista mitäkin liikkumisen haasteita, miten sen tapa kulkea poikkeaisi opaskoiran tai ihmisoppaan kanssa kulkemisesta.
”Näkövammaisten osallistuminen, tietty eettinen näkökulma ja turvallisuusselvitys oli ehdoton kriteeri ja rahoituksen saannin ehto”, tähdentää Merja Heikkonen, joka on alusta asti aktiivisesti osallistunut projektiin, oli mm. mukana suunnittelemassa haastattelukaavakkeita ja testaamassa laitetta jokaisessa sen kehitysvaiheessa. Opasrobottitiimin asenne, suhtautuminen näkövammaisiin asiakkaisiin, meidän osallistaminen, kriteereittemme ja toiveittemme kuunteleminen ja huomioiminen oli koko pitkän tiedonkeruuvaiheen ajan esimerkillistä. Itselleni kokemus on ollut monella tavoin ainut laatuinen ja kiehtova. Olla mukana projektissa, joka on näin edistyksellinen ja mullistava – tällaisesta olen tähän asti saanut vain haaveilla.
Haastatteluvaiheesta ehti kulua vain puoli vuotta, kun projektipäällikkö Jyrki Luukko otti taas yhteyttä tiedustellen halukkuutta mukaan ns. mock-up -version testaukseen. ”Ensimmäisen mallinnustestilaitteen testit on aloitettu ja hankkeen on tarkoitus edetä vuoden kuluttua pilottivaiheeseen, jonka jälkeen kaupallinen toteutusvaihe voi alkaa”, kirjoitti Jyrki Luukko viestissään.
Testitilaisuus järjestettiin yhtiön tiloissa ja lähiympäristössä Espoon Leppävaarassa, jonne yritys muutti Otaniemen tilojen käytyä liian pieniksi. Viikon ajan seurailin jännittyneenä säätiedotuksia, sillä testaus voitiin suorittaa vain sateettomana päivänä ja lumettomassa maastossa. Syy tähän selvisi paikan päällä: robotti oli vielä hyvin keskeneräinen laite ilman suojakoteloa.
Oloni oli kuin ensitreffeille valmistautuessa, kun istahdin toimiston eteisen sohvalle ja Opasrobotti tuotiin esiteltäväksi. Kyseessä on kahdella pyörällä kulkeva laitteisto. Akku, sähkömoottori, tietokoneen keskusyksikkö ja tutka sijoittuvat päällekkäin, muistuttaen majakan muotoa pitkässä varressa, jonka yläpäässä on pehmustettu kahva. Tässä vaiheessa testit tehdään teleohjatulla laitteistolla, eli robotin ohjaaminen tapahtuu kaukosäätimellä. Robotin paino on 13 kiloa, valmiin laitteen olisi tarkoitus painaa ehkä jopa hieman vähemmän.
Tartuttuani robotin kahvaan kurvailu parkkipaikalla sai alkaa. Robotin kulku oli uskomattoman tasaista, sulavaa ja vakaata. Kokeilin käden asentoa eri tavoilla, minulle mukavimmalta tuntui kulkea vain puolikkaan askeleen verran robotin takaviistossa, vasen käsi rennosti reiden vieressä. Robotin painopiste lienee vielä hieman korkealla ja kahvasta kiinni pitäminen rasittaa kättä hivenen, mutta tuskin hyvävetoista opaskoiraa enemmän.
Robotti kaarteli sekä laajassa kaaressa että äkkijyrkkiä käännöksiä tehden ja tasapainossa pysyminen vaikutti yllättävän helpolta ja kävely luontevalta. Robotin vauhtia, eli vedon voimakkuutta voi valmiissa laitteessa säätää yhdellä sormen liikkeellä – tämä on erittäin tärkeä ominaisuus sekä turvallisuuden että käyttömukavuuden kannalta. Kuvittelin, miten alkuun kulkisin varovasti ja tunnustellen, mutta ajan mittaan saisin rohkeutta liikkua tutuilla reiteillä hyvinkin ripeästi.
Parkkipaikkakurvailun jälkeen teimme pienen kierroksen kadulla. Opasrobotin kahvan kautta välittyy sokealle käyttäjälle hyvin paljon tietoa kadun erilaisista pintamateriaaleista, tasoeroista ja epätasaisuuksista. Robotti pysähtyy selkeästi, muttei kuitenkaan liian äkkijyrkästi suojatien kohdalla, noin puolisen metriä ennen kadun reunaa. Tässä vaiheessa käyttäjän on kokeiltava valkoisella kepillä tai jalalla reunaa. Opasrobotti ei pysty liikkumaan portaissa, joten jos jalkakäytävän reuna on korkea, käyttäjän on nostettava laite alas ja ylös. Loivennettuja jalkakäytävien reunoja robotti pystynee ylittämään omin avuin. Siinä on tällä hetkellä kaksi pyörää, mutta lopulliseen versioon taitaa tulla kolme tämänhetkistä isompaa pyörää.
Testilaite puhuu kaiuttimen kautta vielä melkoisen töksähtelevästi, vaikka sen puhe on ymmärrettävä – siihen on tulossa parannusta, nykyiset älykkäät koneäänet taipuvat miltei ihmisäänen kaltaisiksi. Jatkossa puhe välittyy käyttäjän bluetooth-kuulokkeisiin.
Testin jälkeen minua haastateltiin ensivaikutelmista ja samalla keskusteltiin robotin monista toiminnallisista ja ulkoisista yksityiskohdista. Tässä vaiheessa seuraamme liittyi myös Opasrobotin muotoilusta vastaava Jaakko Järvinen. Design on tässä laitteessa erityisen tärkeä: sen pitää ilmentää robotin teknistä huippulaatua, samalla sen täytyy olla toisaalta käyttäjänsä jossain määrin tuunattavissa ja toisaalta välittää ympäristölle ensisilmäyksellä, mistä laitteesta on kyse. Vielä ei ole varmuutta, miten esimerkiksi vastaantulijoiden tai autoilijoiden huomio kiinnitetään Opasrobottiin: kenties valojen, kenties peräti hauskan tyylitellyn opaskoirakuvan avulla? Huomiovaloilla ja/tai -äänillä joka tapauksessa tullee olemaan suuri merkitys robotin kommunikoidessa ympäristön kanssa.
Entä miten Opasrobotti toimii, miten se oppii reitit ja kulkee turvallisesti?
Ensimmäisten vuosien ajan Opasrobotti ohjaa käyttäjäänsä vain ennakkoon opituilla reiteillä, eli käyttäjä ei voi lähteä sen kanssa ex tempore seikkailemaan omin neuvoin. Tämän rajoituksen syynä on ehdoton turvallisuuden vaatimus: kehittäjät haluavat varmistua siitä, että robotti työskentelee aina tarkoituksenmukaisella ja turvallisella tavalla. Opasrobotille voi kuitenkin opettaa miltei rajattoman määrän erilaisia reittejä, joten käyttäjä tuskin joutuu tyytymään liian pieniin ympyröihin. Liikkumistaidon ohjaaja tai muu näkevä ja robotin käyttöliittymään perehtynyt ihminen pystyy näkövammaisen käyttäjän kanssa reittiä läpikävellessään taltioimaan reitin robotin muistiin. Robotti tekee erittäin tarkan nauhoituksen: sen kokonaisen ympyrän muodostava tutka kartoittaa reitin ja sen lähiympäristön yksityiskohtia, kuten sivukadut ja -polut, portaat, bussipysäkit, ovet, kyltit ja kaupat. Käyttäjä voi valita käyttöliittymän avulla haluamansa reitin ja säätää valikoissa myös sen, minkä verran ja minkä tyyppisiä informaatioita hän haluaa reitin varrella kuulla. Esimerkiksi uuden reitin ollessa kysymyksessä käyttäjä haluaa todennäköisesti mahdollisimman tarkan kuvauksen ympäristöstä, mutta kun reitti on tullut tutuksi, hän saattaa päättää kulkea hiljaisuudessa, tai haluaa esimerkiksi kuulla vain tulevien bussien numerot.
Reitillään Opasrobotti kiertää esteet mahdollisuuksien mukaan sujuvasti. Ellei se ole mahdollista, esimerkiksi koska kiertotie kulkisi autotiellä, se pysähtyy ja käyttäjä joutuu tarkistamaan valkoisen kepin avulla, mistä esteestä on kyse ja miten sen voisi ohittaa. Robotti pyrkii kiertämään myös muita jalankulkijoita, mutta myös jalankulkijoilta toivotaan Opasrobotin huomioimista. Suhtautuminen lätäköihin on vielä kysymysmerkki, sillä kovalla sateella monien pienten lätäköiden kiertäminen johtaa epätarkoituksenmukaiseen mutkitteluun, toisaalta isot ja syvät lammikot voisivat olla vaaraksi myös robotille, käyttäjän mukavuudesta puhumattakaan.
Valmiin Opasrobotin tulisi olla kohtalaisen pieneen paikkaan mahtuva ja kenties kahvaosaltaan kokoon taittuva, jotta se voisi kulkea vaivatta mukana auton takakontissa tai julkisen liikenteen kaikissa kulkuneuvoissa. Lataus tapahtuu verkkovirralla ja akun kesto tulee olemaan vähintään kuusi tuntia. Vielä olisi pohdittava, miten voi varmistaa, ettei Opasrobottia voi varastaa, jos se jätetään esimerkiksi ravintolan narikkaan tai kaupan sovituskopin viereen. Jonkinlainen lukitus ja varashälytys siinä tulee olemaan ja luonnollisesti ”etsi Opasrobottini” -toiminto. Samaten vaatii vielä kehittelyä tapa, jolla Opasrobotti pystyisi seuraamaan tiettyä henkilöä vilkasliikenteisissä paikoissa, esimerkiksi lentoasemalla tai kauppakeskuksissa. Sisätiloissa liikkuminen itsenäisesti ei Opasrobotilta luonnistu kovin helposti johtuen satelliittinavigoinnin heikkoudesta sisätiloissa. Lähitulevaisuudessa kuitenkin yhä useammissa julkisissa tiloissa yleistyvät ns. sisätilamajakat, jotka auttavat myös Opasrobottia.
Opasrobotin ykköstestaajana toimii Näkövammaisten liiton tiedonhallintajohtajan työstä vastikään eläkkeelle jäänyt Teuvo Heikkonen. Hän suhtautuu Opasrobotin tulevaisuuteen varovaisen optimistisesti, kuten myös hänen vaimonsa Merja. He ovat vuosien varrella saaneet kokeilla monta lupaavalta vaikuttanutta apuvälinettä, jotka eivät kuitenkaan menestyneet markkinoilla. ”Nähtyäni monta yritystä ja monta epäonnistumista tiedän, miten valtavaa haastetta merkitsee tasapainoileminen mahdollisuuksien ja vaatimusten rajamailla. Laite ei saa olla liian painava. Lisäksi sen on tarjottava käyttäjälleen riittävän vähän, mutta relevanttia tietoa. Käyttäjää ei saa hukuttaa liialliseen informaatiomäärään – muutoin hän ei pysty erottelemaan olennaista merkityksettömästä”, pohtii Merja.
Oman arvioni Opasrobotista ensituntumalla ja kuulemani perusteella on ehdottoman innostunut ja toiveikas. Pienen kävelymme jälkeen hehkuin onnea ja malttamatonta odotusta. Menetin sydämeni ensitreffeillä ja nyt odotan ja toivon, että seuraavat treffit johtaisivat ajan mittaan tiiviiseen yhteiseloon. Kävellessäni mietin usein, miten kulkisimme mitäkin reittiä mielessäni Velhoksi nimeämäni ikioman Opasrobottini kanssa. Velho ei tosin lipaise kielellään kiitollisena kättäni kivan lenkin jälkeen, kuten opaskoira… Puolensa kummallakin ja näkövammaisten elämä muuttuu tasavertaisemmaksi jokaisen saadessa valita itselleen sopivin apuväline laajenevasta apuvälineiden kirjosta.