Teksti: Riitta-Kaisa Voipio
Meidän kulmilla on talven mittaan tarjottu kulttuuria ihan hengästyksiin asti. Joulun alla laulettiin tietenkin ne kauneimmat, mutta myös kansalaisopiston lausujien runsassäkeinen runoilta sykähdytti.
Hieno oli kolmen paikallisen taiteilijan esittämä Suden morsiankin, Aino Kallaksen romaanista näyttämölle sovittanut paikallinen teatterimies. Semmoinen lämmittää aina tämmöisen vanhan kulttuurijyrän sydäntä.
Tämän vuoden puolella naapurikunnassa Rautalammilla lukiolaiset taituroivat upean Syyria-aiheisen näytelmän kimpussa, ja muutama konsertti- ja kirjailijavierailu on ilahduttanut. Jos joku vielä väittää, ettei pikku pitäjissä tapahdu mitään, tulkoon hämmästelemään.
Tammipakkasilla saapui kirjaston näyttelytilaan soolokitaroineen muusikko Tomi Paldanius, josta en aikaisemmin ollut kuullutkaan. Menin tietysti paikalle, sillä aina kun jalkaisin hengenravinnon ääreen pääsee, otan tilaisuudesta vaarin.
Paldanius on valmistunut Turun taideakatemiasta klassisen kitaransoiton opettajaksi 2003, ja vakituinen työ avautui Vakka-Suomen musiikkiopistossa. Kämppä sijaitsi Aurajoen rannalla, tyttöystävän kanssa selattiin Jukka-talon esitteitä ja musiikkitieteen opinnot luistivat ketterästi yliopistossa.
Kunnes yhtäkkiä vuonna 2005 kaikki sumeni ja menetti merkityksensä. Paldanius masentui ja mietti elämän suuntaa. Lopulta hän päätti myydä omaisuutensa, lensi New Yorkiin ja osti kitaran. Aikansa Valloissa seikkailtuaan etsijä löysi Nashvilleen, ja siitä aukeni portti fingerstylen maailmaan.
Kaiken musisoinnin pitäisi alkaa hänen mielestään soittamisen ilosta, ei pedanttisen suorittamisen pakosta. Musiikinteorian pänttäämisen ja nuotit hän heittäisi menemään ja opettaisi nuoria soittamaan korvakuulolta.
Klassisen musiikin ympyröissä sitä taitoa ei välttämättä osata, siellä pitää pelätä kuollakseen, ettei vain tee virheitä. Mutta kun tietyt perusasiat sointukiertologiikasta ymmärtää, on jo hurjasti edistynyt vapaassa soittamisessa.
Nyt nelikymppinen virtuoosi asuu Thaimaan Bangkokissa vaimonsa ja poikansa kanssa, opettaa fingerstyle-kitarointia verkkokursseilla ja on kypsä keikkailemaan.
Alun perin Paldanius kiinnostui lajista australialaisen kitarataiturin Tommy Emmanuelin innoittamana. Vuonna 2005 suomalainen teki Youtubeen soolokitaraversion Bon Jovin kappaleesta Livin’ On A Prayer. Muuan eteläkorealainen pikkupoika, Sungha Jung, ihastui siihen, ja Tomi ja Sungha tapasivatkin monen sattumuksen jälkeen Soulissa.
Sitten ruotsalaistyttö Gabriela tutustui niin ikään fingerstyleen Paldaniuksen sovitusten kautta, ja hänkin nousi kuuluisuuteen. Paldanius totesi sekä Sunghan että Gabrielan olevan nyt tunnettuja tähtiä, mutta hän ei. Jospa tästä lähtien olisi.
Hän soittaa melodiat, soinnut, bassolinjat ja vieläpä kitarasoolot samanaikaisesti tutuista hittikappaleista. Hauskasti hän myös koputtelee instrumenttiaan tehosteeksi.
Paldanius on sovittanut muiden muassa Queen-yhtyeen Bohemian Rhapsodyn, Jimi Hendrixin Little Wingin, klassikot Hotel Californian ja Nothing Else Mattersin. Sovitukset ovat sosiaalisessa mediassa keränneet kymmeniä miljoonia katselukertoja eri kitaristien tulkintoina.
Paldanius aloitti hienon tammikuisen rupeaman juhlavasti Sibeliuksen Finlandialla. Sitten seurasivat Taisto Wesslinin Lapin kesä ja Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija. Soitto valui luihin ja ytimiin saakka.
Kun tunnusmelodia Lumiukko-animaatiosta alkoi soida, kuulin yllättäen pään sisällä myös laulun sanat, nimenomaan Tarleena Sammalkorven uskomattoman kauniina suomennoksena. Ihmeellistä.
Kappaleiden lomassa taiteilija rupatteli elämäntarinansa ja uransa lisäksi kommelluksista keikoilla. Kemissä hän oli huokaissut, että on se aikamoista, kun hän seisoo yksin lavalla, ei ole bändiä eikä solistia, vain kitara ja hän yksin. Yleisöstä kuului topakka naisääni: ”Niin, ei sitä kitaralla sentään mahottomia!”
Hiukan kuulemma kirpaisi muusikon sielua. Seuraavana vuonna Paldanius keikkaili jälleen Kemissä ja kysyi, mahtoiko yleisössä istua sama nainen. Ja käsi oli noussut. Muutama repliikki siinä oli vaihdettu ja keikan lopuksi otettu selfiet ja naurettu päälle. Ehkä sittenkin kitaralla mahottomia.