IIRIKSESSÄ JUHLITTIIN – NKL 90

Teksti: Marianne Tenhami

Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä juhlistettiin Näkövammaisten liiton 90 vuotta juhlapuhein sekä jakamalla tietoa näkövammaisuudesta suurelle yleisölle tietoiskuin, esittelypisteillä ja tutustumiskierroksilla. Näkövammaisuus kiinnosti arviolta noin tuhatta vierailijaa.

Sokeain Keskusliitto, nykyinen Näkövammaisten liitto, perustettiin vuonna 1928 Säätytalolla Helsingissä 17 yhdistyksen yhteistyökokouksessa niiden kattojärjestöksi. Aktiivisia perustajia olivat näkövammaiset hierojat ja käsityöntekijät. Liitto olikin aluksi selvästi käsityöntekijöiden ja hierojien etujärjestö. Kaikkien näkövammaisten etujärjestö se on edelleenkin, mutta vuosikymmenien vieriessä painopiste on siirtynyt myös asiantuntijatehtäviin ja palvelujen tuottamiseen näkövammaisille. Näkövammaisten liitolla on useita alue- ja jäsenyhdistyksiä kautta maan. Yksi näistä on Näkövammaisten Kulttuuripalvelu.

Ei mitään meistä ilman meitä!

Näkövammaisten liiton juhlallisuudet avasivat liiton puheenjohtaja Sari Loijas sekä eduskunnan puhemies Paula Risikko Näkövammaisten liiton toimitusjohtaja Jukka Tahvanaisen toivotettua kaikki tervetulleiksi. Puheessaan Sari Loijas kiitti kaikkia yhdeksää edeltäjäänsä mainiten heidät nimeltä. Erityiskiitokset saivat paikalla olleet kaksi viimeisintä puheenjohtajaa Pentti Kivelä ja Esko Jantunen.
– Puheenjohtajien lisäksi me olemme tarvinneet koko historiamme ja tämän päivän ajan toimihenkilöitämme, jotka ovat olleet puheenjohtajien ja hallitusten kanssa rakentamassa tätä meidän liittoa sellaiseksi kuin se nyt on. Nämä sadat toimihenkilöt ovat tuottaneet meille palveluita ja ovat tehneet vaikuttamis- ja oikeuksienvalvontatyötä, jatkoi Sari Loijas kiittelyään.
– Ihmiset ajattelevat monesti, että järjestöt elävät markkinavoimien puristuksessa. Meidän liitto ei ole markkinalähtöinen järjestö. Se on oikeuksienvalvonnan, vaikuttamistyön sekä palveluiden tuottamisen järjestö, hän korosti ja samaan hengenvetoon pahoitteli, että liitossa joudutaan koko ajan toimimaan markkinaehtoisesti.
– Tämä tuntuu ajoittain erittäin väärältä. Siinä on vivahde, että joudumme tuottamaan toimintojamme kannattavuusperiaatteen mukaisesti. Mutta koska järjestömme ei ole yritys vaan se on vammaisten ihmisten järjestö, on hyvin epäreilua, että meiltä edellytetään ja odotetaan kaiken aikaa tuottavuutta ja kannattavuutta. Kyse on kuitenkin hyvinvointi- ja välttämättömyyspalveluista, joita me hyvin pitkälle tuotamme, hän muistutti.

Paula Risikko toi esiin edesmenneen Kalle Könkkölän sitaatin ”Ei mitään meistä ilman meitä.”
– Tämä mielestäni kiteyttää todella taitavalla tavalla, minkä puolesta tarvitaan Näkövammaisten liittoa tähän asti ja tästä eteenpäin, hän totesi. Sari Loijaksen tavoin hän toi esiin, etteivät haasteet niin järjestötyössä kuin oikeuksienvalvonnassa ja vaikuttamistyössä ole loppuneet. Aina tulee uusia haasteita. Paula Risikko korosti tiedon välittämisen ja vertaistuen tärkeyttä.
– Vertaistukea me emme julkiselta ja yksityiseltä sektorilta saa, mutta jäsenistön ja toisen näkövammaisen kautta me voimme sitä saada, hän sanoi. Paula Risikko kertoi myös vammaispalvelulain uudistamisesta, sähköisten järjestelmien saavutettavuudesta ja tulossa olevasta esteettömyysdirektiivistä sekä vaikuttamistyöstä sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädännössä.
– Painopiste on palvelun tarpeissa. Mutta vaikka kuinka yritettäisiin uudistaa ja säätää lakeja, vaikuttamista tarvitaan myös asenteissa. Asenteet ovat kaikkein suurin este, mitä meillä Suomessa on. Kun niitä ei voi millään lailla muuttaa, ne on muutettava omalla esimerkillä ja jaksamalla, aina vain jaksamalla, hän painotti.

Opaskoirat, Iiris – Pimé Café ja pistekirjoitus

Toivottavasti arviolta tuhannen Iiriksessä käyneen vierailijan asenteet ainakin hiukan muuttuivat. He saivat laajan katsauksen näkövammaisuuteen voidessaan kokeilla sokkopingistä ja näkövammaisten ruudunlukuohjelman käyttämistä silmät peitettyinä, käydä Iiris Pimé Caféssa ja tutustua Näkkäritaitotorilla näkövammaisen opastamiseen, papereiden allekirjoittamiseen sokeana sekä tavaroiden sijainnin kuvailuun pöydällä näkövammaiselle henkilölle.
– Ihmisten silmät peitetään ja heidän on etsittävä tavaroita pöydältä käyttäen apunaan kellotaulua: penaali on kello kuudessa. Etsi kolmesta kynästä lyijykynä. Kynällä on sokkona kirjoitettava nimensä allekirjoituslävikköä apuna käyttäen. Mutta kynää siirretäänkin toiseen paikkaan. Näin näkevä oppii, kuinka tärkeää näkövammaiselle on että tavarat ovat oikeilla paikoillaan, saavutettavuuden asiantuntija Virpi Jylhä havainnollisti. Yrittäjyysneuvoja Jaana Argillander kertoi naisesta, jonka allekirjoitukset eivät kovinkaan paljon eronneet toisistaan, kirjoittipa hän nimensä sokeana tai näkevänä. Sokeana hän kuitenkin painoi kynää enemmän paperiin. Koulutussuunnittelija Eeva-Liisa Koskinen kertoi juuri Celiassa työnsä aloittaneelle Rauna Närellille pistekirjoituksesta ja numeroiden merkitsemisestä pistekirjoituksella. Eeva-Liisan mukaan ihmiset kyselivät, onko pistekirjoitus kaikkialla maailmassa samanlaista ja ihmettelivät, kuinka kummassa pistekirjoitusta pystyy lukemaan. Hänen takanaan seinällä oli teksti pistekirjoituksella, jonka kiinnostuneet voivat yrittää lukea pistekirjoitusaakkosten avulla. Joiltakin se onnistui, joiltakin ei.
– Tämä on todella kiinnostava ja uusi tapa kommunikoida. Tiesin tästä kyllä aikaisemmin, mutta en ole koskaan tutustunut. Hetken kestää, että hahmotan kirjaimet, Rauna kertoi.
– Pistekirjoitus oli mielenkiintoista ja merkittävää. En kyllä osannut arvata, mitä siinä pistekirjoituksella luki, totesi kaikilla esittelypisteillä vieraillut Aira Mujunen. Iiris Pimé Café oli menestys.
– Kaikki kuulemani on ollut positiivista: kahvi maistuu hyvältä ja miten hieno kokemus oli olla täysin pimeässä, kertoi kahvilassa oppaana ollut Konsta Kuorikoski asiakkaiden reaktioista.
– Tämä on jatkuvasti täynnä ja nytkin on jonoa, totesi Pimé Cafén si- säänheittäjä viestinnän asiantuntija Marika Mäkinen.
– Ei tarvitse pelätä mitään. Siellä ei voi lyödä päätään, eikä voi kompastua. Se on ihan kiva, hän evästi pimeään kahvilaan jonottavia teinipoikia.
– Olen käynyt Pimé Caféssa Mikkelissä asuessani. Se oli kivaa, vaikka ei mitään nähnytkään, toinen pojista vastasi. He olivat myös käyneet pelaamassa sokkopingistä silmät peitettyinä.
– Vähän pelotti, kun ei nähnyt yhtään mitään. Me molemmat saimme pisteitä ja joku sai virhepisteitäkin, pojat kertoivat.

Halukkaat vierailijat pääsivät opastetuille kierroksille tutustumaan Näkövammaisten liiton kuntoutukseen ja äänittämöön. Kuntoutuksesta tiedottavilla kierroksilla esiteltiin näkövammaisten lasten ja aikuisten apuvälineitä sekä tutustuttiin tuntoaistin käytön harjoituksiin. Äänittämössä lukija Tapio Rauvala luki Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirjaa Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra, minkä jälkeen kierrosta vetänyt äänittämön tuotantopäällikkö Petteri Mård ja yleisö haastattelivat häntä. Kiinnostus oli suurta ja ihmiset olisivat viihtyneet äänittämössä pidempäänkin. Näkövammaisten liitto toi näytteille toimipisteillään omien yksiköittensä toimintaa ja myös liiton yhteistyökumppanit esittäytyivät. Nina Kilpiä Opaskoirayhdistyksestä kertoi kiinnostuneelle miehelle opaskoirien koulutuksesta: koiria ei aleta kouluttaa pentuina, vaan ne viettävät pentuaikansa hoitoperheissä pentukouluissa käyden. Sitten ne testataan ja jos ne läpäisevät testit, niitä aletaan kouluttaa opaskoiriksi.
– Tässä on käynyt ihan hyvin väkeä. Opaskoirat ja niiden kohtaaminen selvästi kiinnostavat ihmisiä. Ihmiset ovat myös kovin halukkaasti rapsutelleet opaskoiriamme, koska niillä ei nyt ole ollut valjaita päällä. Olemme yrittäneet painottaa ihmisille opaskoiran olevan samanlainen kuin muutkin koirat: lupa rapsuttamiseen on pyydettävä, vaikka valjaita ei olisikaan päällä. Vaikka opaskoiramme makaavat tässä pöydän vieressä ilman valjaita, ei se tarkoita että ne olisivat yleisenä silityksen kohteena. Tämä on tullut ihmisille yllätyksenä, mutta he ovat ymmärtäneet asian hyvin, Taru Luukkala Opaskoirayhdistyksestä selittää. Näkövammaisten liiton Opaskoirakoulun esittelypisteellä oli niin ikään kova vilske ja sattui hauska tilanne.
– Meillä oli esittelypisteellä isokokoinen pehmokoira, jolla oli valjaat päällä. Sitä luultiin oikeaksi opaskoiraksi. Sen sijaan yleensä villiä, mutta nyt rauhallisesti paikallaan istuvaa opaskoiraoppilasta luultiin koirapatsaaksi, kuvailee opaskoirakoulun koordinaattori Kirsi Vass. Kouluttajat esittelivät opaskoiraopppilaiden kanssa klikkerikoulutusta ja tietysti ihmisten kysymyksiin pentutoiminnasta ja opaskoirien koulutuksesta vastailtiin.

Näkövammaisten Kulttuuripalvelun esittelypisteellä kävi niin ikään mukavasti väkeä
– On kysytty, mitä me Näkövammaisten Kulttuuripalvelussa teemme. Olemme kertoneet yksittäisistä tapahtumistamme sekä harrastusryhmien toiminnasta mutta myös edunvalvonnasta: miten tarkkailemme yhteiskuntaa kokonaisuutena ja kiinnitämme huomiota asioihin, mihin meidän pitäisi vaikuttaa ja mennä mukaan, valotti Näkövammaisten Kulttuuripalvelun puheenjohtaja Eija-Liisa Markkula.