Teksti: Ari Suutarla
Matkatarinaa kevyessä paketissa Abilis-säätiön tarkastus- ja juhlakuvioista Etiopiassa.
Tulkki Mirkka puhaltaa vieressä, juoksee. Vanavedessä tulkki Siri vetää laukkua, laukku on minun. Kolme vaihtoa pyörätuolista toiseen, vaihto, vaihto, vaihto. Iso nostolava, ei kuljettajaa, varmaan kauko-ohjaus. Tämä on lentoasemaa ja Istanbul. Selkäleikkauksen takia alla pyörätuoli, menossa matka taas kerran Abilis-säätiön tehtäviin.
Matkaan on lähdetty Helsingistä, sujuva lento, vain yksi vaihto. Alla on Egypti ja Luxor. Muistan sieltä lasta, jota kerran löin korvalle. Yritti purra setelin nyrkistäni. Muistan faaraoiden hautoja. Muistan esikaupungin maustekauppiasta, jota narutin Raimo Jääskeläistä ja itseäni taluttaneen rouvan kahdella aviomiehellä. – Olimme kristittyjä, jotka kuuluimme tämmöiseen kahden aviomiehen lahkoon. Uskonkäsityksissä oli yksi ehto; miesten tuli olla sokeita! – Voi näitä muinaisia matkatarinoita. Nyt kohta ollaan saattamassa Raimoakin hautaan.
Laskuteline jysähtää. Vastassa monia avustajia sekä onneksi pyörätuoli. Sypressejä, pitkä loiva ramppi alas. Verenpisaroita. Puolikuu ihan ylösalaisin. Mukava, kun Siri ja Mirkka tuntevat kukkia. Keltaisten taksien rivi, parkkipaikka vammaiskuljetuksille. Valot häiritsevät tähtiä. Yölintu. Auto saapuu noutamaan. Hotellin nimi Dreamliner, Unelmalinjasto. Tuntuu kuin olisin ollut tässä hotellissa ennenkin. Nukkumaan kello 02:45.
Mattoja ja moppeja
Torstaiaamu, pää pökkelöinen lyhyen yön jäljiltä. Huone ahdas ainakin tärkeiltä toimitiloilta, wc ynnä muut. Kaksi miestä vartoilemassa alhaalla aulassa. Tuula ja Nati tulevat kentältä, molemmat Abiliksen työntekijöitä. Piti tulla jo eilen. Ovat takunneet jossakin vuorikylissä ja missanneet lennon.
Vammaisjärjestö ECDD:n toimisto, uusi johtaja Malaku, ohjelmajohtaja, olisiko Leo, nimet hankalia. Fasilitaattori Tesfai, tekee töitä Abilikselle, mies, karheakätinen. Aurinko tulikuuma, moskeijasta kuuluu rukouslaulu. Koptikristityillä on paastonaika. Tervetulot vaihdetaan toimistolla. Lähdetään autolla etsimään ruokapaikkaa.
Afrikan unionin rakennus, YK:n toimisto. Auton hankintaa tuettu Suomesta joskus. Olisikohan tämä sama peli? Hyvin vaikea järjestäytyä sisään ja ulos. Ravintola museon yhteydessä, nimi on Lucy, ammoisen ihmislöydön mukaan. Paljon uutta rakentamista, moni täälläkin kiinalaista alkuperää. Kangaskatosten alla pieniä kauppoja, kirkkoa korjataan, risti puuttuu. Pähkinäpusseja kaupan, nyt ostetaan hattu aurinkosuojaksi. Saan mustan, jossa kapea lieri ja punainen nauha. Sopii hyvin mustaan papin paitaan ja punaisiin kenkiin. Tilaan päivän tarjouslistalta vihannessoppaa ja lampaan potkaa. Hatun panen viereen naispatsaan päähän. On kansainvälinen Naisten päivä.
Pia Korpinen itävaltalaisesta EU-hankkeesta käy tervehtimässä. Nati tekee minulle selkoa omasta kaksoistehtävästään Abiliksen tutkijana ja osallistuvana havainnoitsijana, tosi fiksun ja pätevän tuntuinen nuori nainen. Huomaan miettiväni, mahtaako Nati olla vammainen henkilö vai ei. Kysyn asiaa tuonnempana.
Hankevierailut alkavat
Hope for the blind and handicapped, suomalaisen Seran yhteistyökumppani, Abraham on Seran työntekijä. – Moppeja, mattoja, mittailua. Ihmisiä katoksessa penkeillä. Pitkiä lankojen punontalinjoja. Työ tapahtuu käsin. Sanoisiko tätä kehruuksi? Systeemejä on mahdollista modernisoida. 72 työntekijää, seitsemän pomoa plus 65. Harjatupa, mielettömästi pölyä. Jokainen tahtoo näyttää töitään, jollakin lemuavat suussa hajoavat hampaat.
Nati jää tänne viikoksi. Voivat puhua koulutuksesta ja muusta. Tärkeä lopettaa keskustelu, muuten jäädään jumiin tänne.
Naisten ja nuorten nahkatöitä. Leikkautan vyön vihreästä nahasta. Tekijöitä naurattaa, kun iso maha vaatii pitkän remmin ja paljon reikiä. Ihmiset tulevat ostoksille tänne, ja keskustassa on myyntipaikka. Aikaisemmin saivat pienavustuksia Abilikselta. Ovat tekemässä uutta hakemusta. Mirkka löytää vihreän laukun Kirstille. On jotakin tuliaista. Puheet yhä jatkuvat. Abilista kiitellään, miten olemme hyviä.
Kännyköiden huolto ja myynti, saaneet joskus Abiliksen pienavustuksen, paikalla 5 vammaista henkilöä. Firma perustettu 2013, organisaatio osuuskunta. Irti päästään puoli seitsemältä. Nälkä ja väsy. Syödään omassa hotellissa, ravintola kahdeksannessa kerroksessa, kuiva pihvi ja hyvää papaijamehua. Aamulla lähtö puoli yhdeksän. Kaatuminen sänkyyn. Edellisen yön vaillinki vaatii veroja. Mitähän varten tunkevat peiton tiukasti patjan alle?
Perjantai
Etiopialainen kahvi on vietävän hyvää. Pitäisiköhän kotioloissa vaihtaa vietnamilaisesta tähän? Aamutoimien asiat muistuvat mieleen sitä mukaa, kun käsi osuu. Viimeksi tuli yöpöydältä kuulolaite, hetki sitä ennen käsi tapasi laukun sivutaskusta verenpainelääkkeen. Ovat aiemmat aamut menneet ilman. Olen ottanut vain purkkinappeja.
Tänään mennään toiseen Sera-avusteiseen mattofirmaan, ylen konstikkaita vain näiden nimet. Vuorossa on Suomen suurlähetystö.
Toinen mattofirma Hulegeb
Odotetaan kyytiä ulkoportaalla. Melua. Sokeaa naista talutetaan kadun toisella puolella. Erilaisia hajuja. Telecomin liike, pieni, myyvät kertakäyttöliittymiä. Auto saapuu.
Hulegeb on samantapainen mattofirma kuin oli eilen Hope. Aurinko. Lämpötila kohoaa. Ajetaan vähän kaupungin ulkopuolelle, kolme kaistaa molempiin suuntiin. Rautatie. Yritetään saada fasilitaattori Tesfailta selko, mihin rata johtaa, kiinalaiset rakentaneet, sen hän tietää. Joka toimen auto on Toyotan Hilux pick-up sekä ihmisille että tavaralle. Hulekeb on aika kaukana, teollisuusalue. Ajetaan piennarta pitkin. Englantilainen yksityiskoulu. Taimien myyntiä. Quatarin lähetystö. Bougainvillet kukkivat. Botswanan lähetystö, tie paranee ja vauhti.
Kuski David jää pois, vaimo on synnyttämässä sairaalassa, lapsi on toinen, mies hymyilee leveästi. Tulee uusi kaveri rattiin. Palmun ja banaanin taimia myynnissä. Palestiinan lähetystö. Tiilimuuri, piikkilanka-aitaa, rikottuja laseja muurin päällä, ei varmasti ylitetä. Aasilauma tulee vastaan, selässä säkkejä.
Käsityöverstaalla
Mies Hulekebin portilla odottamassa, kättelyä. Valokate, 50 sokeaa töissä ynnä muita vammaisia, pystykangaspuita, 5 mattoa syntymässä. Neljä kutojaa, kolme naista ja yksi mies. Mies kutonut mattoja 40 vuotta, aloittanut Haile Selassien aikana. Yksi nainen tehnyt maton nykyiselle hallitsijalle. Monella käytössä oranssiset Fiskarsin sakset, vanhalla miehellä keritsimen näköiset. Kolme viikkoa vie yhden ison maton kutominen.
Puheenjohtajaa tuodaan, hän on harjaverstaasta. Viisi nuorta naista. Betonilattiat, joita helpompi puhdistaa kuin maalattioita. Jos olisi enemmän markkinoita, tuotantoa on mahdollisuus laajentaa. Villa tulee 300 kilometrin päästä Etiopiasta. Villa voidaan kerätä kahdesti vuodessa. Matto edistyy. Kaunis salmiakkikuvio, tämä matto etenee 25 senttimetriä päivässä. Hyvin trendikästä työtä. Luhat paukkuvat, kudontasali, rahoitus tullut Abilikselta. On päästävä ulos, kuulolaite ei kestä pauketta, vaan moninkertaistaa melun. Näinköhän täällä käyttävät kuulosuojaimia?
Ulkona vuori-ilma ohutta. Palaveri, pyöreä pöytä, violetit tuolit, muovia. Tusinan verran väkeä. Iso leipä tulee pöytään. Saan uljaan veitsen, jolla aloitan leikkuun. Puheenjohtaja aloittaa puheen ja puhuu, kun Abilis, ”suuri ystävä” on paikalla, leikataan leipä, hän sanoo. Heillä on 5 myllyä, Abilikselta nekin. Tuodaan kuuma kahvin paahdin.
Tuula esittelee vahdinvaihdon ja Natalin, joka kiittää ja sanoo tulevansa ensi viikolla tutustumaan tarkemmin. Tähän asti Tuula on hoidellut Etiopian hankkeet. Hän hoitaa keskeneräiset päätökseen, kun taas Natali huolehtii uudet. Karseata kahvia tällä kerralla. Ovat saaneet valtiolta ison maa-alan. Arvelevat, että Abilis voisi rahoittaa heille majatalon.
Suomi 100
Amfiteatterin näköinen paikka, tuskin vanha. Aaseja lauma. Kolme rekkaa tukkimassa risteystä, aasit ja muut puikkelehtivat välistä. Hökkelikylä. Kysytään minun pappeudestani. Kuljettajan äiti luterilainen pappi, Ruotsin kirkko toiminut sata vuotta. Hissi rautatieasemalle ylös, kaupunkirata, jota Kalle Könkkölä on ollut vihkimässä. Tuula bongaa taivaalla haukan. Pyörätuolikeskus, mikä lie. Afrikan Unionin toimisto. Suomen lähetystö, kovasti pyssymiehiä kotoisesti vastassa.
Suomi sata, turvatarkastus, ihana invaveski. Kerrotaan Abiliksen hankkeista. Aika ajoin moni puhuu yhtä aikaa. Mirkan puhe hukkuu puuroon. Nati arvioi, että 400 henkeä voisi saada työtä. Minulle jää hämäräksi, missä.
– Olisi päästävä eroon avustusnäkökulmasta selkeästi kaupalliseen näkökulmaan. Huone kaikuu, puheet myös. Suomalainen kehitystyön aaltoväli on kahdesta kolmeen vuotta, koulutuksen aaltoväli on pidempi, ehkä kymmenen vuotta.
Asetutaan yhteiskuvaan, taustana Marimekko. Ulkona maalaaminen jatkuu viime tipassa ennen ministeriä. Vierailusta on ainakin tämä hyöty. Mikä tekee näin kyyniseksi?
Tuomas Tuure, tuttu nimi
ADF, Afrikan vammaisfoorumi, on rekisteröity nyt Etiopiaan, jäsenmaita 52, mukana nyt 46, kuusi vielä puuttuu (minkähänlaisia maita?). Tehtäviä listattu, muun muassa vammaiset konfliktitilanteissa. Jos 15 maata tulevan kahden vuoden kuluessa allekirjoittavat listan, se alkaa koskea kaikkia. Jäsenyydestä puuttuvat vielä Libya, Egypti, Marokko, ynnä pieniä maita, kuten Somalia, Djibuti ja Eritrea.
Amerikkalainen asiantuntija, kauan Etiopiassa työskennellyt herra Bob saapuu. On tavattu pari kertaa ennenkin. Keskustelun avainterminä ”Silta-koulutus”. Merkitys jää hämäräksi. Aina vanhoille asioille keksitään uusia nimiä. Täytyy tietää, mitä toimijoita on, nimiä ja osoitteita. Berhanu on uusi nimi. Tuomas Tuure on täällä tuttu. On luotu ja luodaan yhteyksiä, siitä ehkä sillat. Taas taivaalla iso haukka liitelee.
Kuurosokeita tapaamassa
Nyt menemme kuurosokeille, Roman, Metskerem, jälkimmäinen on minulle uusi mies, Roman puolestaan tuttuakin tutumpi nainen, Etiopian kuurosokeiden yhdistyksen puheenjohtaja, tavattu ensimmäisen kerran Kuurosokeiden maailmanliiton kokouksessa ja Helen Keller -konferenssissa Ugandan Kampalassa 2008. Nyt Romanin ympärillä toimii kuurosokeiden yhdistys, joka on vihdoin saanut valtiolta toimivat ja hyvät tilat. Muistelemme Romania Kampalan konferenssin aikana. Silloin hän itki olevansa ainoa kuurosokea Etiopiassa. Nyt, kun heitä on löytynyt monta, he ovat saaneet paljon aikaan. Työn painopiste on tällä hetkellä kuulovammaisten lasten opetuksessa. Tukea on saatu Suomesta Kynnykseltä ja Suomen kuurosokeilta.
Roman kysyy, tapaammeko Helen Keller -konferenssissa tulevana kesänä Espanjan Benidormissa. Minulla olisi ainakin lyhyt matka. Sanon pohtineeni asiaa. Mukana on edustajia monista Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maista, joiden kuurosokeiden järjestöt ovat saaneet Abilikselta tukea. Myös keskinäistä yhteistyötä on tuettu muun muassa malawilaisen Hezekiel Kumwendan kootessa keskisen Afrikan kuurosokeiden yhdistyksiä.
Riku, Kalle, Ari, Marjo, Tuomas, Roman luettelee nimiä. Hän mainitsee ylitse muiden Riku Virtasen, joka teki paljon kuurosokeiden järjestön perustamiseksi Tampereen 2005 kokouksesta lähtien. Riku hallitsee kommunikoinnin viittomalla ja puheella. Sanna Paasosen lyhyt vierailu muistetaan. Se avasi isosti uusia odotuksia suomalaisen yhteistyön suuntaan kuurosokeiden kanssa.
Uutta toimistoa käytetään monipuolisesti koulutustilana. Maaseutu on pulmallista, samoin työntekijäin vaihtuvuus. Toiminta-alueita kuusi. Romanilla punaiset kengät. Suunnitelmissa on avata työ Etiopian somalialueilla. Tämä kuurosokeiden uusi paikka on vanha puutalo, ei ole maali rapistunut. Seinillä kosketeltavia leluja. Kurkataan toimistoon. Asiallisen tuntuinen toimisto työvälineineen.
Tätä yhteisöä on ilo tukea. On kevyt organisaatio. Runsas kymmenen vuotta on nyt tehty työtä, lyhyessä ajassa on tuloksia paljon. Kahvi tuoksuu. Hallitus antanut tosi hyvät tilat verrattuna viimeksi näkemääni. Lupaan välittää Romanin ja muiden kuurosokeiden kiitokset ja terveiset, että tuki Suomesta ei ole turha.
Lauantai, juhlapäivä
Aamusuihku, saan pesutilan pienen lattian lainehtimaan. Lopulta pudotan oven päältä eilisiltaisen elefanttipaidan vesisotkuun. Suihkutilan lattialla muka liukueste, jonka alla saastaa ja hometta.
Valokuvausta aurinkoisella kadulla, auto saapuu. Pääsen taas etupenkille. Muuta väkeä jo sisällä autossa. Mainio tervehtiminen: Miehet kumartavat päänsä kiinni minun olkavarteeni. Olen pannut papin paidan ja pikkutakin. Hotelli Marriott, kokouspaikka.
Amaran alueen puheenjohtaja aloittaa, sokea. Poltan sormeni kuumalla kahvilla. Yetnebersh, ensimmäinen etiopialainen tuttavani, on näkövammainen juristi, syntynyt 1982, saanut maassaan ja vähän muuallakin todella mahtavia aikaan, kiittää Tukholman palkinnosta, jota verrattu vaihtoehtoiseen Nobelin palkintoon. Väkeä paikalla noin 40. Seinällä posteri, jossa Abilis 20 ja ECDD yhteistyö 10 vuotta. yksityiskohtiin.
Kaivan laukusta bepanthenia kahvin polttamalle sormelle. Äänentoisto raikuu hirveästi. Mirkka taistelee kaksinkertaisen tulkkauksen kimpussa. Yetnebersh ei jostakin syystä ollut ennen eilistä tietoinen minun tulostani tänne. Hän saapui nyt aamulla Nairobista. Puhuja luettelee eri avustusjärjestöjä. Nyt listaa Abiliksen tuista, 150 hanketta, nyt Sara-Helsinki yhteistyöstä. Nyt Handicap International -hankkeita. ECDD-akatemia toteuttaa kuuden kuukauden koulutuksia. Moni saa työtä sen jälkeen muun muassa ECDD stä. Paljon kokousaineistoa, joku joutui lu kemaan kaksi päivää. Kokous lainehtii ihan kuin meillä. Bob kertoo, että nyt on kuusi henkeä aloittanut ”akatemiassa” uuden koulutuksen. Mirkka laskee, että paikalla on enää 17 miestä ja yhdeksän naista. Väki väsyy. Alkaa budjetin käsittely. Bob tulee kuiskaamaan, että voidaan lähteä kahville, jos on tylsää.
Ihana jälleennäkeminen
Tullaan sanomaan, kun on minun puheeni vuoro. Yetnebersh on tuonut tyttärensä juhlapaikalle, ehkä viisi ja kolme vuotta, kauniisti puetut. Heitä ei vielä ollut olemassa edellisen käynnin aikana. Pariskunta oli saanut silloin uuden, tilavan kodin. Tytöillä hoitaja mukana. Yetnebersh kehoittaa ottamaan lapsia syliin. Saan molemmilta rohkeita suukkoja kummallekin poskelle, jäävät taatusti mieleen.
Noutaja tulee. Jännitän vähän puhettani. Tuntuu, että vähän käytön johdosta liian moni englannin sana on unohtunut. Mutta eivätpä puhu nämäkään englantia ensimmäisenä kielenään. Etiopia on ollut ensimmäisiä Abiliksen avustuksia saaneiden maiden joukossa, ja anomuksia riittää. Olen pyydellyt Herralta lyhytsanaisuuden armolahjaa. Tuntuu, että rukous on tällä kerralla kuultu.
Bob käy läpi vuosi vuodelta 10 vuoden tekemiset. Suomi tukenut yli 150 hanketta, mahtava juttu.
Kotituomiset vielä hankkimatta. Otan Kirstille inkivääriteetä tietämättä, onko paketissa kuivattua inkivääriä vaiko maustettua teetä. Myöhemmin selviää, että on teepusseja. On mitä liotella kotona. Illallispaikka Tuulalle tuttu, on ollut Hisayon kanssa. Isäntä palvelee, tuo eteeni ylimääräistä, kaksi sandwichiää: ovat sipulimurskalla täytettyjä väkipaprikan palkoja. Maksan kiitokseksi matkakumppaneille koko pöydän, jotakin alle 40 euroa. Kävellään kotiin. Mitenkä mahdoin onnistua juhlapuheessa, pyörii päässä vielä.
Sunnuntai, kotimatkalle
Aamu. Hattu unohtui hotelliin. Kaksi vessahanketta katsottavina. Vammaiset henkilöt pitävät yllä kauppakeskuksen saniteettitiloja, maksu yksi birra, paperin kanssa kolme, kuuma suihku 10 rahaa, yksi birra on kolme eurosenttiä. Siitä sitä voi tahkota rahaa yritykselle. Oja tai puro virtailee tien vartta. Paikallinen mies lorottaa siihen.
Jyrkkä nousu, USA:n lähetystö. Koptikirkko, paljon ihmisiä ulkona, naisilla valkoinen ohut huntu ylhäältä alas.
Pressuja kasvien ja puskien seassa, ihmisiä asuu niiden suojassa. 400 – 500 henkeä asuu lähiyhteisössä. Kapulamies konttaa ja tervehtii, nimi tarkoittaa kultapoikaa. Hän on liikeyhteisön taloudenhoitaja, laudan pätkät polvien alla. Ilmoitan olevani silverman, hopeamies, sokea ja lähes kuuro. Molempia naurattaa.
Siri ottaa kuvaa. Vilpoinen tuuli vuorilta. Minulle tuodaan tuoli. Nelikerroksisen talon yläkerrassa ravintoloita.
Kaksi naista saapuu myyntikojuille, kantavat valkeita kankaita. Nati lähtee vielä ylös. Kirjanpitäjä tulee polvilaudat kopsuen. Ostan huivin kympillä. Tähän settiin kuuluisi myös mekko ja liina. Vaikea selittää, että otan vain huivin. Puhun, että voivat myydä muut parret erikseen muille.
Vesipullo unohtunut johonkin. Bussivarikko.
Mirkka tarjoaa vettä omastaan. Uusi hanke vesisuihkuineen, läsnä viisi jäsentä, kaikki vammaisia, perheen jäsenet mukaan lukien, yhteensä 18 henkeä. Mirindaa, ihanaa, aika tunnettu merkki kautta maailman, appelsiinilimonadia. Minä puhun, sitten puhuu kolme, kuuma. Ennen kaikki kerjäsivät, Abilis on saanut aikaan täydellisen muutoksen. 2 kuutiota vettä, 2 tankkia. Kuten näkyy, asiakkaita paljon. Vessan ja suihkupalvelujen lisäksi on kahvila. Nati kysyy suunnitelmista laajentaa. Ravintola voisi olla yksi. Jopa 300 asiakasta, joista 200 miestä ja 100 naista. Tuodaan lippuvihko, jonka avulla seurataan tuloja ja menoja. Tuula kertoo käyneensä täällä kolme kertaa, ja joka kerta on ollut jotakin uutta.
Nati muistuttaa mainoskyltistä. On helppo jaella ohjeita. Loppuraporttia penätään. Piha-alueen laatoitus vielä kesken.
Jatketaan. Autossa kerron Uuden Testamentin Apostolien tekojen kahdeksannen luvun etiopialaisesta hoviherrasta, joka luki Vanhan Testamentin ennustuksia Messiaasta. Opetuslapsi Filippus nousee vaunuun ja selittää, miten kirjoitus on käynyt toteen Jeesuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Hoviherra haluaa vielä tulla kastetuksi kristillisellä kasteella. Tätä pidetään Etiopian koptikirkon alkuna.
Kaksi kotkaa taivaalla
Obeliski. Ovat unohtuneet postikortit. Pysähdys jollakin luukulla. Kortteja vain kaksi, olkoot. Pitäisi kuitenkin etsiä merkit. Baarin vessa, lavuaari tukossa, kuuma, sitäkin kuumempi auto. Liike-elämää, olisikohan länsimaisia näyteikkunoita? Pyörähdetään Etiopian Punaisen Ristin edessä, sisko Riitta ollut perustamassa veripalvelua tähän suomalaisella rahalla joskus 80-luvulla. Tervettä verta sai silloin vain Neuvostoliiton sotilasasiantuntijoilta. Yhteistyö olisi ehkä ollut helpompaa Helsingin ja Leningradin välillä.
Oma hotelli vihdoin. Maksan pyykit, seitsemän euroa. En kanna likapyykkiä kotiin. Edessä yölento, aamulla koneen vaihto taas Istanbulissa.
Lentoasemalla ”kultainen linja” diplomaateille, Istanbul, varhainen aamu. Kauko-ohjattava häkki siirtää taas koneesta toiseen. Yritetään kurkkia, olisiko katolla kuitenkin ohjaamo. Helsingissä vastassa Kirsti. Kiitokset Tuula, kiitokset Nati, miljoonat kiitokset mainiot tulkit, Mirkka ja Siri. Kukkaisen saa Kela, joka kustansi tulkit minulle. Ettäkö mitkä tulkit? Sellaiset, jotka toistivat oleellista puhetta puolikuuroon korvaani, taluttelivat ja ohjasivat, passasivat noutopöydän ruokia ja kertoivat tilanteet ynnä maisemat. Miksi heitä kaksi? Suomessa on työaikalaki. Minun päiväni paljon pidempiä kuin kahdeksan tuntia, vaan eivätpä rouvat juurikaan saaneet lepoa ja rauhaa.