Teksti: Helena Taskila
”Muistan puiston kaunehimman
ihanimman Monrepos’n,
usein haaveissani kuljen
satumaani lehmustohon.”
Näin laulaa muun muassa Annikki Tähti levytyksellä vuodelta 1955. Tämä juttu ei kuitenkaan kerro Tähdestä, vaan haikean sävelmän takana olevasta säveltäjästä, kapellimestarista ja multi-instrumentalistista Erik Lindströmistä, jonka kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi kolme vuotta. Nyt on siis hyvä aika pysähtyä hetkeksi muistelemaan tämän monilahjakkuuden lapsuutta, musiikillista uraa ja ikivihreitä sävelmiä.
Musisoiva perhe
Erik-poika syntyi Vuonna 1922 toukokuussa ruotsalaissuomalaiseen perheeseen. Erikin isä oli kemisti, mutta myös taitava amatöörimuusikko, joka opetti pojalleen muun muassa viulunsoiton alkeet. Myös ensimmäinen sävellys syntyi isän ansiosta, kun tämä pyysi poikaa säveltämään jotain aikansa kuluksi tämän sairastaessa kotona flunssaa. Lindströmin omien sanojen mukaan sävellys ei ollut mistään kotoisin. Lindströmin isä oli myös tuubisti, joka piti paljon wieniläismusiikista, etenkin Straussista. Isä ja poika kuuntelivat yhdessä wieniläisiä sävelmiä, mistä on ollut Lindströmille tämän mukaan hyötyä myöhemmin.
Aikansa viulua soitettuaan Lindström vaihtoi soittimen bassoon Olle-veljen innostamana. 18-vuotiaana hän alkoi soittaa bassoa kitaristi Ingmar Englundin yhtyeessä. Hän otti myös yksityistunteja Helsingin kaupunginorkesterin kontrabasistilta Lauri Nissiseltä. Tärkeä käännekohta ja jazz-kipinän sytyttäjä oli Cotton Club-tanssikoulu, jossa Lindström vieraili ahkerasti ystävänsä Boris Levastin kanssa sota-aikana. Tuohon aikaan tanssiminen oli muutoin kielletty, mutta tanssinopetus oli sallittua. Tanssikoulussa Lindström musisoi ikäluokkansa muusikoiden kanssa.
Keikkailua ja säveltämistä
Sodan aikana Lindström teki työtä muun muassa palokunnassa sekä Uusi Suomi -lehden painossa. Päivät olivat pitkiä ja yötyötä oli usein. Vapaa-aika kului lähinnä soittaessa. Sodan jälkeen Lindström toimi muusikkona monessa yhtyeessä. Tärkeimpinä mainittakoon Ossi Aallon big band, Onni Gideonin kvintetti sekä tietysti hänen oma yhtyeensä, jossa hän toimi vibrafonistina. Oman yhtyeensä laulusolisteina toimivat muun muassa Helena Siltala, Annikki Tähti, Irmeli Mäkelä ja Erkki Liikanen.
1950-luvulla syntyivät muun muassa sellaiset hittisävelmät kuin Armi, Ranskalaiset korot ja Etkö uskalla mua rakastaa. Moniin lauluihin sanoituksen kirjoitti Lindströmin Vuokko-vaimo sekä kukapa muukaan kuin Saukki. Vuonna 1964 Lindström perusti Rolf Kronquistin kanssa levy-yhtiö Finndiscin, jonka ansiosta ihmisten tietoisuuteen löysivät sellaiset muusikot kuin Juha Vainio, Martti Innanen sekä Irwin Goodman. Vainiolle ja Innaselle Lindström sävelsi monia humoristisia lauluja nimimerkillä P. Naseva, jonka keksi Vuokko-vaimo.
Sävelet elävät yhä
Lindström jatkoi säveltämistä 2000-luvulle asti. Säveltäjän uudempaa tuotantoa voi kuulla esimerkiksi laulaja Pirjo Kämpin levyllä Ranskalaisetkorot ja muita Erik Lindströmin sävellyksiä (2001.) sekä Aki Kaurismäen Le Havre-elokuvassa vuodelta 2011. On siis ilmeistä, että Lindströmin musiikki kestää aikaa ja elää yhä saaden uusia esittäjiä ja tulkintoja.
Jos säveltäjä-kapellimestari Lindströmin tuotantoon ja elämään haluaa tutustua tarkemmin, kannattaa syventyä Juha Henrikssonin ja säveltäjän itsensä laatimaan muistelmateokseen Svengaten (2005).