HISTORIALLISET TANSSIT KUNNIOITUKSEN JA TASA-ARVON HENGESSÄ
Teksti: Tuula-Maria Ahonen
Kun seurasin tyttärien vanhojen tanssia, itselläkin heräsi halu tanssia niitä. Asia unohtui, kunnes googlatessa löytyi sana historialliset tanssit. Päätin rohjeta mennä kokeilemaan. Kävikin ilmi, että vanhojen tanssit eivät kuulu lajiin.- Historialliset tanssit ovat vanhoja, kirjallisista lähteistä rekonstruoituja tansseja, joilla ei ole jatkuvaa tanssiperinnettä nykypäivään. Tyypilliset tanssit ovat peräisin 1400-1700 -luvun Italiasta, Ranskasta tai Englannista, kerrotaan helsinkiläisen Tanssiryhmä Linnean sivulla.
Ensimmäisenä paikalle saapuessani Oulunkylän nuorisotalolle panin merkille, että historiallisia tansseja tuntuvat harrastavan eri ikäiset ja hyvin erilaiset ihmiset. Helpotuksen huokaus siis, etteivät kaikki olleetkaan 20-kymppisiä tanssijoita.
Monilla tuntuu olevan jo vuosien kokemus, ja ryhmä on innokas.
– Minä olen tanssinut kohta 10 vuotta, kertoo Paavo Elonheimo. – Tyttöystävänkin harrastaa historiallisia tansseja. Tanssimme myös kesäisin, meillä on tauko vain jouluna ja uutena vuotena.
Sami N. on tanssinut kahdeksan vuotta. Hänen tanssiharrastustaan hiukan hankaloittavat putkinäkö ja hämäräsokeus.
– Minulla on kapea näkökenttä. Valaistus vaikuttaa näkemiseen, Sami kertoo.
– Alkuun oli hyvin kivinen tie oppia tansseja. Mutta en hetkeäkään ajatellut, että lopettaisin. Tanssimaan oppii tanssimalla. Tykkään näistä tansseista, jotka ovat demokraattisia. Mies ei vie, kuten paritansseissa. Tykkään myös ihmisistä täällä.
Yhteisöllisyyttä ja pelkoa
Tanssiseura Linneassa kuukauden ensimmäinen maanantai on aloittelijaystävällinen, silloin on opetusta. Itse osallistuin keskellä kuukautta, eli menin kylmiltäni mukaan tanssimaan muiden kanssa, jotka jo osasivat tanssia.
Tanssikaverit olivat kuitenkin ystävällisiä ja kannustavia. Kaikkihan hekin ovat olleet alussa aloittelijoita.
Tansseja tanssitaan usein piirissä, välillä vaihtaen pareja tai jakautuen hetkeksi naisten tai miesten ryhmiin.
Verrattuna nykyisin vallalla oleviin paritansseihin, joissa tanssitaan vain yhden parin kanssa, historialliset tanssit tuntuvat sosiaalisesti tervehdyttävimmältä. Kun kuljetaan käsi kädessä piirissä, tämä palauttaa lapsuuteen ja inhimillisyyteen, yhteisöllisyyteen.
Vaihtuvat kuviot tuovat kuitenkin aloittelijalle jännitystä, pysyykö mukana vai ei.
– Minua jännittää aivan hirveästi, sanoi eräs aloitteleva nainen. Itse en sanonut tätä ääneen, mutta kyllä pelko pärjäämisestä loi pientä varjoa tanssin iloon.
Varsinkin, kun omaan koulumenneisyyteeni kuuluu jumppaopettaja, joka keskeytti yhteisen valssin opettelun ja huudahti: ”Ahonen teki virheen!” Kaikkien katseet kääntyivät minuun. Tästä hämmentyneenä tein saman virheen uudestaan. Opettaja pysäytti taas valssin soittonsa ja huudahti:” Ahonen teki taas saman virheen!”
Tästä huolimatta olen halunnut aikuisena jatkaa ja opetella erilaisia tansseja, mutta ikävä kyllä tuo murrosikäisenä koettu julkinen nolaaminen kahteen kertaan tuo usein kamppailuhaasteen tanssin opiskeluun.
Vastaavia kokemuksia on monilla, siksi tanssin opettajien ja -vetäjien olisi syytä erityisesti rohkaista ja kannustaa, auttaa ylittämään turvallisesti pärjäämisen pelkoja.
Ystävällisiä katseita ja niiaamisen iloa
Nykysuomalainen kohtaa helposti tuntemattoman toisen ihmisen hyvinkin töykeästi. Ei tervehdi, tai jos tervehtii, tekee sen ynseän oloisesti.
Siksi minuun teki vaikutuksen, kun historiallisia tansseja tanssiessamme tanssikumppanit katsoivat ystävällisesti silmiin.
Moniin tansseihin kuuluu kohtelias niiaaminen tanssikumppanille. Nautin tästä sivistyneestä eleestä sekä henkisesti että fyysisesti. Polvet tuntuivat tanssin jälkeen harvinaisen vapautuneilta.
Aloin suorastaan toivoa, että normaalielämäämme tulisi niiaamalla tervehtimisen tapa.
Historian kulussa niiaaminen on yhdistetty alempiarvoisen ihmisen nöyryyteen ylempää kohtaan. Linnanjuhlissa ei niiata presidentille, koska demokratiassa olemme tasa-arvoisia.
Historiallisissa tansseissa niiaaminen ilmentää kohteliasta kunnioitusta tanssikumppania kohtaan, tasa-arvon hengessä.
Leikillisyyttä ja sitkeätä itsensä ylittämistä
Yksi elementti, mistä historiallisissa tansseissa pidän, on leikillisyys. Eräässä tanssissa kaavimme hetken jaloillamme maata kuin hevoset.
Mukavaa aivojumppaa siirtyä pois ihmisten maailmasta ja eläytyä hevoseksi!
– Tässä tanssissa saa eläytyä ja flirttailla, ohjaaja opasti erästä tanssia. Tämä tuntui olevanliikaa paitsi itselleni, myös muille. Emme me suomalaiset ihan tähän ole valmiita! Mielellään ihminen toivoo mukavaa ja helppoa, mutta uusien tanssien oppimisessa joutuu myös kestämään epävarmuuden epämukavia tunteita.
Historiallisten tanssien treenit kestävät kaksi tuntia, mutta itse olen lähtenyt pari kertaa ensimmäisen tunnin jälkeen kotiin. On mukavampaa olla tutulla ja turvallisella maaperällä.
Historiallisten tanssien vetäjät ovat harrastajia, eivät siis ammattiopettajia. Tämä tuottaa pientä haastekerrointa lisää opiskelijalle.
Tanssiharrastuksen jatkaminen vaatii sitkeää omien epämukavuuden tunteiden ylittämistä. Lukuisat erilaiset ja eri-ikäiset ovat tähän kuitenkin pystyneet.
Tanssiryhmä Linnea http://tanssi.dy.fi/Linnea
Suomessa historiallisten tanssien harrastus on levinnyt toisaalta historianelävöittämisseurojen piireissä ja toisaalta näytelmäroolipelaajien keskuudessa. Nykyään useat yhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät historiallisten tanssien tanssitapahtumia useita kertoja vuodessa.