Teksti: Ilkka Väisänen
Uutisjuontaja, kirjailija Matti Rönkä oli Näkövammaisten Kulttuuripalvelun kirjailijavieraana Iiriksessä.
Televisiosta tutun Röngän sukujuuret ovat umpisavolaiset, vaikka hän onkin syntynyt Kuusjärvellä, nykyisessä Outokummussa, Pohjois-Karjalan puolella vuonna 1959.
– On lämmin ajatus, että tiedän 15 sukupolvea taaksepäin, missä kylissä esivanhemmat ovat asuneet tai missä järvissä uineet, Rönkä sanoo.
Koti oli vaatimaton ja raitis. Pikku-Matti syntyi rintamamiestalon kammarissa. Äiti oli tarkastuskarjakko, isä autonkuljettaja. Isä oli sitä epäonnista sukupolvea, joka joutui sotiin. Elämä oli kuitenkin selkeää. Lapsia kannustettiin käymään kirjastossa. Kirkkoon kuuluttiin, mutta uskovaisia ei oltu. Savolaiseen tapaan kaikenlaista sitoutumista epäiltiin, ääriajattelu ei ollut sopivaa.
Neuvostoliitosta ajateltiin kaksijakoisesti: valtio saattoi olla julma ja paha, mutta sen kansalaisia ymmärrettiin, ihmiset olivat samanlaisia kaikkialla. Iltanuotiolla laulamme nykyisinkin samoja melankolisia lauluja.
Toimittajaksi
Kun Rönkä lähti Helsinkiin opiskelemaan valtiotieteitä, oli opiskelijamaailma epäpoliittinen. Tämä sitoutumattomuus sopi myös savolaiselle toimittajanalulle. Rönkä kävi myös Sanoma Oy:n toimittajakoulun samaan aikaan kuin muun muassa Jari Tervo.
– Se aika oli hyvää, media-ala kasvoi, ja olin töissä jo, kun valmistuin. Tein monenlaista, lehtien kokoamista ja ulkoasun suunnittelua.
Radiota Matti Rönkä kuvailee intiimiksi välineeksi. siinä on kuvitelma yhdestä kuulijasta, jolle toimittaja puhuu. Televisiossa toimittaminen on kokonaisvaltaisempaa. Uutistyössä ollaan toimittajan roolin suojassa.
Rönkä ehti olla myös MTV:llä, ennen kuin siirtyi Ylelle. 1990. Siellä hän teki pomouraa, kunnes se alkoi arveluttaa. Hän riisui pomon viittaa asteittain ja keskittyi uutisjuontamisen huipulle, kun mm. Arvi Lind ja Eva Polttila siirtyivät eläkkeelle.
– Nykyään mitään uutisia ei voi enää säästää puoli yhdeksän uutisiin. Kaikki uutiset ovat kuitenkin heti joka tapauksessa verkossa. Uutislähetyksen sisällön päättää toimituksen keskusteleva asiantuntijaorganisaatio. Tiukan paikan tullen käskysuhteet ovat kuitenkin selvät. Lähetys voidaan suunnitella lähes valmiiksi, mutta yllättäviä uutisaiheita voi aina tulla väliin.
Rönkä tekee 2-4 työpäivää viikossa. Tyypillisesti hän menee puolelta päivin, sitten pidetään kokous. Laitetaan värivoidetta naamaan. Klo 15 on ensimmäinen lähetys. Työpäivät kestävät 10-12 tuntia.
– Vapaapäivinä säästän aikaa; ei tarvitse ajaa partaa, ei tarvitse pukeutua, voi mennä vaikka Ikeaan silloin kun siellä on vähemmän väkeä.
Niinpä esimerkiksi kirjoittamiselle on aikaa. Kirjoittaminen vain tapahtuu, säännöllistä aikataulua sille ei ole.
– Minulle hyvä kirjoitustahti on kaksi liuskaa päivässä. Teen ensin suunnitelmat, jotka sitten vain tulostan kirjoittamalla. Henkilöhahmoni eivät lähde elämään omaa elämäänsä. Olen kokonaisurakkaihminen, on vaikeaa ajatella, että nyt olen töissä ja nyt taas vapaalla. Perusuteliaisuus ja havaintojen teko ovat päällä koko ajan. Kaikkea voi kirjoissa käyttää. Romaani on kuin sika, se syö kaiken, kuten Matti Pulkkinen on sanonut.
Kirjailijaksi
Matti Röngän kirjoittaminen alkoi siitä, kun hän lähti Ylestä kouluttautumislomalle USA:han.
– Siellä ei tullut tehdyksi dokumenttia, kuten oli ensin tarkoitus, vaan syntyi ajatus kirjasta. Ajattelin että olisi hienoa, jos joskus voisi pidellä käsissään kirjaa, jossa lukee kirjoittajana oma nimi. Arvostan tarinoita kaikessa muodossa, mutta kirjalla on minulle erityinen merkitys.
Romaani oli kuitenkin aluksi pelottava asia. Siksi Rönkä valitsi sen muodoksi dekkarin, jonka rakenteeseen voi tukeutua. Skandinaavista poliisiromaania hän ei kuitenkaan halunnut kirjoittaa, koska ne ovat liian tosikkomaisia, ruotsalaiset varsinkin. Niissä usein osoitetaan yhteiskunnan epäkohta, joka sitten pitäisi korjata.
Amerikkalaistyyppisissä romaaneissa puolestaan yksinäinen sankari toimii ilman yhteiskuntaa taustalla. Eteläeurooppalainen komisario taas ratkoo rikoksia torkkuessaan ja piippua poltellessaan.
– Minulla oli alussa mielessä Philip Marlowe, klassinen yksityisetsivä. Siihen sekoittui paluumuuttajuus, joka oli pinnalla siihen aikaan. Lisäksi vielä oma historianharrastus ja oma valheen aika -tietämys Neuvostoliitosta, samoin matkat nuoresta alkaen Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Siinäpä oli kirjaan eväitä.
Dekkarisarjan päähenkilöksi syntyi Viktor Kärppä, inkerinsuomalainen paluumuuttaja. Hänen nenänsä oli suora, ja silmät siniharmaat. Tappajan näköinen mies oli ensimmäisen osan nimi. Samalla se on savolainen sanaleikki.
– Kirjan hahmoissa pitää olla hyvää ja pahaa, roso on kiinnostavaa. Viktor on puna-armeijan kouluttama, mutta kykenemätön tekemään äärimmäistä pahaa. Hän huolehtii äidistään ja tekee rötöksiä. Joka roistolla on äiti.
Ensimmäisen romaanin aikaan Röngän oma äiti sairastui ja kuoli. Se oli kova paikka. Mutta teema oli luontevaa siirtää kirjaan. Hänen kirjoissaan käsitellään rikosjuonen varjossa perheteemoja, kuten perheen perustaminen, mustasukkaisuus, lapset, adoptio.
Ulkopuolisuuden teema on myös tärkeä. Muualta Suomeen tuleva voi hämmästellä ihmisten tapoja täällä.
Esikoiskirjaa ei ollut helppoa saada kustantamoissa läpi. Televisiosta tuttu naamakaan ei auttanut. Kolme ensimmäistä romaania myivät tavallisen kohtalaisesti. Kun Rönkä alkoi saada palkintoja teoksistaan, myyntikin parani.
– En halua kirjoillani valistaa. Tulokulma on huumori ja lämmin hyväksyvä katse kaikenlaisia ihmisiä kohtaan.
Rönkä sanoo pitävänsä mm. Raymond Chandlerin, James Ellroyn, Walter Mosleyn ja Tony Hillermanin tuotannoista, joissa on samaa kuin hänenkin kirjoissaan.
– Tappajan näköinen ies (2002) olikin eräänlainen Chandler-pastissi. Juoni oli vain tekosyy kertoa ne muut tarinat.
– Vaikka en saarnaa, niin yhteiskunnallisia teemoja kirjoissa on. Rikollisuuden ja talousrikollisuuden olemus on yksi teema. Järjestäytynyt rikollisuus toimii harmaalla alueella, esimerkkinä vedonlyönnin peukalointi.
Äänikirjan lukeminen olisi Röngän mielestä ”hemmetin vaikeaa”.
– Luin yhden kirjani Radio Suomessa kesäsarjana. Se oli raskasta työtä. Tykkään kyllä äänestäni, ja on hienoa tehdä äänijuttuja, mutta kovin pitkään ääni ei kestä. Uutisten lukeminen on helpompaa, yksi uutinen kestää vain 28 sekuntia, Rönkä sanoo myhäillen.
Röngän dekkareissa ei ole paljon väkivaltaa. Hänen neljästä ensimmäisestä kirjastaan on tehty tv-sarja ja viidennestä kirjasta elokuva. Sarjan hän koki läheisemmäksi, koska jaksot olivat irrallisia ja ne pelasivat ihmissuhteilla. Elokuva oli juoni- ja toimintavetoisempi.
Seitsemän dekkarin jälkeen ilmestyi Eino, jota Rönkä kutsuu esikoisromaanikseen. Se sijoittuu omaan maaperään ja maisemaan. Siinä on palasia isästä, sedästä, enoista. Kirjalla oli osin eri yleisö kuin Kärppä-kirjoilla. Eino on 90-vuotias kova äijä, jolla on muistisairaus. Nykyhetken rinnalla kulkee rinnan tarina ajalta, kun Eino oli nuori.
Tämän jälkeen on ilmestynyt vielä Yyteet, joka on työelämän hämmästelyä ja ”keskikokoinen atk-tukihenkilöromaani”. Kirjassa vilahtelevat myös Tuntemattoman sotilaan lapset tai lastenlapset. Rönkä sanoo, että työelämän johtamispuhe on hassunkurista, kun sen irrottaa ympäristöstään.
Rönkä kirjoittaa jo seuraavaa kirja-aihiota. Siitä olisi tulossa jonkinlainen kertomuskokoelma. Tarkemmin hän ei voi vielä kertoa. Mutta Viktor Kärppäkin saattaa saada jossain vaiheessa vielä yhden kirjan.
Röngän kirjoja on käännetty yli 20 kielelle. Hän on saanut lukuisia palkintoja, mm. parhaalle pohjoismaiselle dekkarille annettavan Lasiavain-palkinnon, ainoana suomalaisena.
Kirjat:
Tappajan näköinen mies
Hyvä veli, paha veli
Ystävät kaukana
Isä, poika ja paha henki
Tuliaiset Moskovasta
Väärän maan vainaja
Levantin kyy
Eino
Yyteet
Lisäksi kokoomateoksia.