Teksti: Kirsti Reijonen
Kerttu Alatorvinen eli yli 80-vuotiaaksi ennen kuin rohkeni esiintyä oikealle yleisölle.
Kerttu on leikkinyt haavemaailmassaan lapsesta saakka laulajaa, tanssijaa ja näyttelijää.
– Minä en lapsena oikeastaan koskaan haaveillut tulevani suureksi tähdeksi. Mielikuvituksessa olin jo suurilla lavoilla esiintyvä tähti, muistelee Kerttu Alatorvinen (83 v).
Teatteriryhmä imaisi mukaansa
Näyttämölle pääsy toteutui syksyllä 2016. Kerttu rohkaistui ilmoittautumaan Lapin Näkövammaiset ry:n Met Näkkärit -teatteriryhmään.
Silloin alkoivat Kahdesta ikkunasta -näytelmän harjoitukset. Esityksen käsikirjoitti Soile Järvirova ja ohjaajana toimi käsikirjoittaja-ohjaaja Tuula Väisänen.
– Teatteriryhmään meno oli kuin olisi tullut vihdoin kotiin. Olen nauttinut ja meidän ohjaaja on kannustanut ja saanut minuun rohkeutta esiintyä.
Näytelmää esitettiin Rovaniemellä, Torniossa ja Sodankylässä- Viimeinen näytös oli Oulussa marraskuussa 2017.
Rohkeutta esiintymiseen
Näytelmäprojektiin heittäytyminen on tuonut Kertulle itseluottamusta esiintyä yksin myös muissa tilaisuuksissa. Aikaisemmin esiintyminen oli rajoittunut perhepiiriin tai yhteislauluihin.
Lapsuus pikkukylällä Lapissa
Lapsuuden perhe asui Sodankylän Seipäjärvellä. Perheeseen syntyi 13 lasta.
– Muistan lapsuuteni onnellisena vaikkakin tiukkaa oli ja köyhääkin. Isä oli sotahommissa viisi vuotta ja äiti huolehti yksin perheestä, kaksoset oli juuri silloin pieniä, lehmät piti hoitaa ja kaikki. Täytin kymmenen vuotta evakossa ollessa.
Isästä yksinhuoltaja
Äiti kuoli keväällä Kertun täyttäessä 14 vuotta. Perheen vanhimmalle tytölle lankesi äidin tehtäviä isän avuksi siihen asti kun hän meni naimisiin 18-19 vuotiaana, jolloin seuraavaksi vanhin tyttö siirtyi äidin tehtäviin.
Kerttu oli lapsikatraan vanhimmasta päästä. Hän hoiti Leila-siskon kanssa vuoroviikoin karjan ja sisätyöt.
– Lapsuus loppui siihen, mutta haavemaailma ei koskaan, naurahtaa Kerttu.
Lehdet innoittajina
Naapureilta ja heidän rengeiltään saatiin luettuja aikakauslehtiä.
– Minähän ihan ahmin niitä, luin ja innostuin kaikesta kauniista.
– Muistan italialaiset Sophia Loren ja Gina Lollobrigida ja amerikkalainen lapsitähti Shirley Temple. Ihailin niitä kuvia lehdissä ja laitoin hiuksiani samalla tavalla. Gracy Kelly oli minusta ihan huipputähti ja myöhemmin suomalainen Taina Elg ja Armi Kuusela, kun hänestä tuli missi, hehkuttaa Kerttu.
Haaveilua kannolla
– Naispääosien esittäjien kuvista sain innostusta kuvitteluleikkeihin. Joskus oli aivan pakko kipaista metsään kannon päälle istumaan ja haaveilemaan.
– Vaipuessani haaveisiin tai nähdessäni unia niissä oli omituista se, että kun tanssin oli toinen jalkani aina toista lyhyempi. Nythän tuo on tottakin, kun lonkkani on leikattu niin monta kertaa.
Perhepiirissä teatteria
Kerttu muistelee, kuinka hän näytteli haamua: Siskot olivat varanneet sängyt itselleen. Kerttu keksi ottaa käteensä hiilihangon ja heilutti sitä silmät kiinni huutaen: ”Sokea ei näe mitään!” Siskot luikkivat vauhdilla ulos. Näin Kerttu sai varattua itselleen hyvän petipaikan.
Tanssijatar mutaojassa
Isä suhtautui lämmöllä ja humoristisesti tyttönsä haaveiluun.
– Sattui kerran, kun heinät oli niitetty karrelle, selin haravoin niitä, hajottelin, että heinät kuivaa. Enhän minä tietenkään ajatuksissani vilkaissut taaksepäin ja siellä oli hirvittävän syvä mutaoja. Isä ja velipoika Paavo katselivat, että ei se tyttö mitään näe eikä kuule, tuohon se menee, mennään lähemmäksi. Minähän sitten hupsahdin sinne. Olin ihan mutainen ja aloin huutamaan kauheasti. Isä ja Paavo tulivat ja vetivät minut ylös. Isä tuumasi, että mistäs tämä tyttö tulee. Minua niin nolotti ja hävetti.
Kauneutta margariinista
– Samassa paikassa sattui sellainen, kun oli ruokatunti, ei ollut voita, niin margariinia laitettiin leiville. Minä siitä vähän nipistin ja menin kauemmaksi hoitelemaan naamaani, että tulisin kauniin ruskeaksi. Isäkin sieltä kerran huuteli: mihin katosi se margariinipaketti? Laila-sisko siihen, ettei sitä tarvitse kysyä, Kerttuhan se tuolla vissiin haaveilee, kun margariini kiiltää naamassa. Se ruskettaa itteään siellä.
– Kyllä nämä välillä naurattaa, kun mieleen tulee.
Vihdoin elokuviin
Ensimmäisen kerran Kerttu pääsi elokuviin rippikoulua käydessään, jolloin oltiin ensimmäistä kertaa maalikylällä eli isolla kirkolla eli Sodankylässä.
Viljami-setä ja isä veivät Kertun rippilahjaksi elokuviin. Katsottavana olikin sotaelokuva, joka vaikutti voimakkaasti isään. Setä lähti viemään isää ulos ja tytär seurasi pelästyneenä.
Kaupunkiin työn perässä
19-vuotiaana nuori neiti kihlautui ja vuoden päästä 1954 vietettiin häitä. Pariskunta muutti Kokkolaan työn perässä. Kaupungissa nuoripari kävi usein elokuvissa.
Elokuva-aitta
– Ensimmäinen lehti, jonka tilasin, oli Elokuva-aitta. Minulle tuli lehti monia vuosia.
Sodankylään paluu
– Suurin syyhän se oli koti-ikävä, joka toi takaisin, ensin Kittilään ja sitten Sodankylään 1960-luvulla.
Tulipalo
Kerttu on kirjoittanut runoja ja kirjaa, maalannut tauluja sekä tehnyt käsitöitä. Kodin tulipalossa vuonna 2003 tuhoutui kaikki, myös valokuvat. Tärkeät muistot pysyvät kuitenkin mielessä.
Kuvailutulkkaus
Viime kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla Alatorvisen Kerttu pääsi ensimmäisen kerran kuvailutulkattuun elokuvanäytökseen. Näytelmäesitysten yhteydessä kuvailutulkkaus oli jo tullut tutuksi.
– Kuvailutulkkaus selventää tavattomasti tapahtumia ja henkilöitä. Mieli hahmottaa esityksen silmien eteen.
Kerhot ja retket
Kerttu on sosiaalinen ja haluaa tavata muita ihmisiä, siksi hän osallistuu paikalliseen kerhotoimintaan ja retkille.
– Iloinen mieli ja huumori on parasta elämässä.
Teatterikiertueiden esityksiä on mukava seurata omalla paikkakunnalla. Näön ja kuulon heikentyminen tuo omat haasteensa. Toivottavasti vammaiset katsojat huomioitaisiin entistä paremmin esityspaikoilla.
Omat valinnat
– Teen kovasti töitä voimistelemalla ahkerasti, jotta saan pidettyä liikuntakykyni.
Ihmisen ikääntyessä on tärkeää säilyttää itsenäisyys ja mahdollisuus omiin valintoihin. Unelmien toteuttaminen lisää onnellisuutta.
– Vilkas mielikuvitus on köyhän ihmisen suurin huvitus, yhtyy Kerttu vanhaan viisauteen.