Teksti: Sari Kekkonen
Art Kaarisilta on pieni, tyylikäs galleria Helsingin ydinkeskustassa. Näkövammaisten Kulttuuripalvelun keramiikkaryhmä esitteli töitään siellä kahden viikon ajan.
Jo näyttelyn nimi ”Luonnosta” kertoo aihemaailman monipuolisuudesta, luonto on muotojen ja rakenteiden loputon lähde. Näihin teoksiin oli myös lupa koskea. Yleisö sai vapaasti tunnustella höyheniä, piikkejä, suomuja ja terälehtiä, kaikki kovaan keramiikkaan ikuistettuna.
Painavia savisäkkejä nostellaan, avataan ja erilaisten savien ominaisuuksia tunnustellaan tottunein sormin. Musta, karkea samottisavi kehottaa tekemään aivan erilaisia hahmoja kuin lumivalkoinen, ohuitakin rakenteita sietävä posliinisavi. Iiris-talon kellarissa kokoontuu viikoittain kolmeen osaan jaettu keramiikkaryhmä. Täällä sekä omia että muiden aikaansaannoksia katsotaan enimmäkseen sormenpäillä. Keramiikkaa voi hyvin tehdä ilman näköä, mutta tuskin ilman tuntoaistia.
Marraskuisen näyttelyn valmistelut aloitettiin jo varhain keväällä, sillä keramiikan tekeminen on pitkäjänteistä työtä. Vaikka joskus jokin pieni eläinhahmo saattaa pyörähtää esiin parissa tunnissa, niin varsinkin suuret veistokset vaativat rakenteiden suunnittelua ja loputonta työstämistä. Näyttelyn aiheeksi nousi kuin itsestään luonto. Kasvi- ja eläinaiheita on usein aiemminkin syntynyt ryhmäläisten käsissä astioiden ja käyttöesineiden ohessa. Tällä kertaa villi luonto sai pääroolin.
Galleria Art Kaarisilta sijaitsee Sanomatalossa, lähellä Helsingin päärautatieasemaa. Näkövammaisten Kulttuuripalvelun keramiikkaryhmälle paikka on uusi, vaikka näyttelyhistoriaa on kertynyt laajalti ympäri Suomea ja ulkomaita myöten. Ryhmän ohjaaja, keraamikko Soile Paasonen asettelee teoksia gallerian jalustoille. Tila on pieni ja selkeä, sen luonne on otettava huomioon asettelussa. Osa teoksista on mahdollista ripustaa, osa vaatii jalustan, mutta kaikki tarvitsevat ympärilleen riittävän määrän avaruutta päästäkseen esiin. Galleristi Marja Ollikainen avustaa kertomalla ripustusmenetelmistä ja arvioi valojen suuntaamista eri kohteisiin.
Leikki ja ilo ovat mukana monissa töissä. Olga Nikitinan Lumiukko onkin yllättäen maljakko, joka on tarkoitettu pitkävartisille ruusuille. Lumiukon muodot ovat tulleet tutuiksi lapsena lumipalloja pyöritellessä. Nyt ne on toistettu huomattavasti vaativammasta materiaalista, paperiposliinisavesta.
Outi Jyrhämän Salmiakki-hevosen muotokuvaan liittyy ääni, veistoksen lähellä kuuluu heiniä syövän hevosen rouskutus ja välillä kavioiden kapse.
– Täällä esillä oleva veistos on kolmas versio Salmiakin muotokuvasta, Outi kertoo. – Vasta kolmas rakenne kesti ehjänä loppuun asti. Suomalainen punasavi on tämäntyyppisessä veistoksessa hyvin vaikea materiaali, mutta en voinut ajatella tekeväni juuri suomenhevosta mistään muusta savesta.
Kaiken lisäksi ennen työn valmistumista tuli suruviesti Salmiakin kuolemasta. Hevosystävän rintakuvasta tuli siksi vielä rakkaampi muisto.
Gallerian takaseinälle on aseteltu keraamisia kukkatauluja vaakasuoran ovaalin muotoon. Orvokki Hämäläinen on muovannut herkän teossarjan, Kesän kukkia. Hän on työstänyt sarjaa niin pitkään ja niin paljon, että näyttelynrakentajilla on mistä valita. Myös Liisa Kartjärvi on kiinnostunut kasviaiheesta, hänen käpyryhmänsä on syntynyt lapsuuden muistikuvien pohjalta. Yllättävä vieras käpyasetelman keskellä on karvajalkainen tarantella. Se on Carola Blomstedtin miniveistos. Joka puolella näyttelyä voi löytää yllätyksiä ja jokaisella työllä tuntuu olevan muisto tai tarina kerrottavana.
Jos liikut Iiris-keskuksen kellarikerroksessa, saatat kuulla tietyn oven takaa outoa jytkettä ja voimakasta puheensorinaa. Jos käytävään leviää vielä keramiikka uunista hohkaava lämpö ja jossakin huokaisee leppoisasti torkkuva opaskoira, olet saattanut tulla keramiikkaryhmän tiloihin. Siellä työskennellään jo kiihkeästi ensi vuoden näyttelyä varten. Luvassa on jotakin aivan toisentyyppistä, mutta vähintään yhtä valloittavaa.
Luonnosta-näyttelyn kaikki työt ovat nähtävissä netissä osoitteessa kajastuslehti.fi/luonnosta