Teksti: Sanna Tynkkynen
Narreja, leikareita, linnanneitoja, markkinarahvasta ja ritareita ratsuineen…. 14.-16. heinäkuuta Turunlinna ympäristöineen muuttui keskiaikaiseksi markkina- ja turnajaisalueeksi. Keskiajan ja renessanssin elävöittäminen harrastuksena on kasvavassa suosiossa ja tapahtumia järjestetään monillakin paikkakunnilla, joten markkinahulinaan pääsee useamminkin mukaan. Sen sijaan täysimittaiset turnajaiset ovat harvinaista herkkua. Hevosturnajaislajien SM-kilpailut järjestettiin Turussa jo toista kertaa. Lisäksi kilpailtiin myös jalkataistelulajeissa pitkämiekassa ja -jousessa.
Aikuisten leikkiä vai vauhdikasta urheilua
Jousting
Peitsen taittaminen tulee varmasti ensimmäisenä mieleen turnajaisia ajatellessa. Kentän vastakkaisista päistä ritarit ratsastavat toisiaan kohti peitset tanassa. Jousting onkin varsin näyttävä kilpailulaji ja sen osallistujilta vaaditaan rohkeutta, voimaa ja ennen kaikkea hyvää fyysistä kuntoa. Haarniska on ehdoton suojavaruste, koska törmäykseen tullaan noin 80 kilometrin tuntinopeudella ja lähes viisimetrisen puisen peitsen murtovoima on yli 600 kiloa. Erä koostuu kolmesta peitsestä, joilla kilpailijat koettavat osua vastustajan kilpeen. Sirpaleiden laskeuduttua pisteet lasketaan. Tarkoitus ei siis ole pudottaa vastustajaa ratsailta, vaan osua mahdollisimman hyvin kilpeen ja rikkoa peitsi siihen. Mustelmilta ja ruhjeilta lajissa ei kuitenkaan voi täysin välttyä haarniskasta huolimatta.
Mélee
Mélee on kehitetty alunperin sotajoukkojen harjoitteeksi ja se on turnajaisten ensimmäinen muoto. Ritarit harjoittelivat sotataitojaan laajoilla pelloilla toisiaan vastaan. Kuolettava lyönti jätettiin antamatta. Tästä mélee jalostui ja kamppailut siirrettiin aidatuille alueille kaupunkien keskustoihin, missä siitä tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista turnajaislajeista. Nykyisinkin kilpailu mukailee mahdollisimman paljon historiaa. Ratsailla olevat joukkueet hyökkäävät toisiaan vastaan puisilla, pesäpallomailaa muistuttavilla aseilla. Kamppailu käydään mies miestä vastaan ja pisteen saa, kun vastustajan kypärän koriste putoaa. Se nostetaan takaisin ja pisteet lasketaan erän lopussa.
Skill at arms
Lajissa vaaditaan äärimmäistä ratsastustaitoa ja hevosen hallintaa yhdistettynä aseiden käsittelyyn. Radalla suoritetaan erilaisia tehtäviä mm. ”silvotaan päitä ja keihästetään vastustajia kuoliaaksi”, poimitaan pieniä renkaita peitseen ja hypätään esteiden yli. Arvostelu koostuu ratsastuksesta, aseiden käytöstä ja tehtävien suorittamisesta. Ratsukon yhteistyön tulee olla harmonista ja aseiden käytön hallittua ja ”tappavaa”. Kilpailuja varten on laadittu standardiradat, Hunting 1 ja Hunting 2 ratsastetaan kevyessä varustuksessa ja War haarniskoituna.
Pukuloistoa
Keskiaikaharrastuksessa pukeutuminen on keskeisessä asemassa. Pukeutumisen tulee olla mahdollisimman autenttista aina materiaaleista valmistukseen saakka. Tämä vaatii paljon tutkimustyötä ja harrastuneisuutta, koska eri aikakausilla pukeutuminen poikkeaa toisistaan. Historiallisissa ratsastuslajeissa päänvaivaa on vielä kosolti enemmän, koska esimerkiksi satuloiden valmistajia on enää harvoja.
Kilpailuissa varusteet tarkistetaan ja niiden tulee olla asianmukaisia kunnioittaen samalla lajin historiaa. Varusteet tulee olla samalta historian kaudelta, esim. 1200-luvun kypärää ei saa käyttää 1500-luvun haarniskan kanssa. Sallittua ei ole myöskään käyttää mitään välineitä, jotka eivät olleet käytössä kilpailijan valitsemalla aikakaudella. Poikkeuksen muodostavat turvallisuuden vuoksi tehdyt valinnat.
Ilman haarniskaa ratsastettavissa lajeissa pukeudutaan valitun aikakauden ”siviileihin” aina kenkiä myöden. Poikkeuksena on moderni ratsastuskypärä, jota voi käyttää halutessaan. Noviisiluokissa pukeutuminen on vapaata ja kypärä on pakollinen.
Täyshaarniskan minimistandardi perustuu 1200-luvun eurooppalaisen ritarin varustukseen. Tämä koostuu suurimmaksi osaksi rengashaarniskasta muutamin vahvistuksin. Rengaspaita tulee ulottua reiden puoliväliin ja peittää käsivarret ja ranteet. Sen alla on topattu asetakki. Rinnan tulee olla suojattuna rintaraudalla tai vahvistetulla asetakilla. Reidet suojataan topatuilla suojilla ja polvet samantyyppisillä suojuksilla kuin rinta. Rengashuppu peittää pään, niskan ja rintakehän yläosan. Sen alle tulee topattu myssy ja myös kaulaa suojataan pehmusteella. Käsien suojana ovat nahkaiset taisteluhanskat ja koko komeuden kruunaa turnajaiskypärä. Sen tulee peittää niskan, pään, kasvojen ja kaulan alue. Silmäaukot saavat olla korkeintaan 15 mm vastustajan suuntaan ja silmikko tulee olla lukittavissa alas.
Haarniskalle tulee painoa 30-40 kiloa ja lämpötila sen sisällä voi helposti nousta yli 70 asteen. Kun tämä varustus päällä ratsastaa ja käsittelee samalla eri aseita, fyysinen kunto täytyy olla kohdillaan.
Kilpailuissa ratsulla tulee olla caparison eli koristeloimi samalta aikakaudelta kuin omatkin varusteet ovat. On myös suotavaa, että suitset ja satula huopineen näyttävät historiallisilta. Modernin satulan voi peittää villakankaalla tai lampaankarvalla. Ainoastaan normaalit ohjat sallitaan, ellei hevosen turvallisuuden vuoksi tarvita erikoisempia virityksiä.
Historiallinen ratsastus
Useat tämän päivän kouluratsastuksessa käytettävät liikkeet pohjautuvat taistelutaitojen harjoittamiseen hevosen selästä. Erilaiset taivutukset ja sivuttaisliikkeet mahdollistivat miekkailun vastustajan kanssa hevosta vahingoittamatta. Kaikille historiallisen ratsastuksen lajeille yhteistä on paino- ja pohjeavujen tärkeys. Käsillä on muuta tekemistä esimerkiksi aseiden tai työvälineiden käsittelyssä.
Ratsastajan ja hevosen yhteistyö tulisi olla niin saumatonta, etteivät ympärillä olevat muuttuvat tekijät vaikuta hevosen keskittymiseen. Kaikki lähtee hevosen kouluttamisesta. Siinä käytetään paljon äärimmäistä kokoamisastetta vaativia liikkeitä. Harjoittelu on pitkäjänteistä työtä, jolla rakennetaan ratsastajan ja hevosen välistä luottamusta. Kun luottamus on kunnossa, hevonen on rento ja samalla valmis lähtemään ratsastajan pyynnöstä eteen, taakse, sivulle tai vaikka ylöspäin.
Aseiden käsittelyä vaativissa lajeissa ratsastus tulee ensin. Aseiden ja välineiden käyttö alkaa vasta sitten, kun ratsukko pystyy toimimaan oikein ja ratsastaja kykenee kontrolloimaan vartaloaan tarpeeksi etenkin sivuttaisliikkeissä. Historiassa taistelut muistuttivat enemmän kaaosta ja henki saattoi olla siitä kiinni. Historiallisen ratsastuksen kilpailuissakin on paljon ”ei suoria” teitä, piruetteja ja suunnanvaihdoksia. Tärkeintä on kuitenkin harmoninen yhteistyö.
Hevosturnajaislajeja harrastaa Suomessa 100-200 henkilöä. Täyttä haarniskaa vaativissa lajeissa kilpailee vain kymmenen, Euroopassa heitä on noin 30 ja koko maailmassakin alle sata. Rohan tallien Jaakko Nuotio toi lajin Suomeen 15 vuotta sitten. Pikkuhiljaa turnajaiset on alettu ottaa ratsastuspiireissä tosissaan. Toiveissa onkin, että se saisi sijansa ratsastusurheilussa este- ja kouluratsastuksen rinnalla. Suomessa toimii Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä Historiallisen Ratsastuksen Seura, jonka tavoitteena on lisätä harrastajia ja tietoutta lajista. Ehkä tässä on laji, jolla saataisiin lisää miehiä mukaan varsin naisvoittoisen harrastuksen pariin.