Teksti: Ali Kinnunen
KUUKAUSIEN KUVAT
Kaikkki kirjailijakalenterin kirjailijat ovat olleet meillä kirjailijavieraina. Voitte koska tahansa kuunnella näiden vierailujen tallenteet osoitteessa kajastuslehti.fi ja kirjailijavierailut. Osoitteeseen pääsee myös kulttuuripalvelu.fi -sivulla olevasta linkistä.
Tammikuun kuvassa on kirjailija Riikka Pulkkinen. Hän oli kirjailijavieraana muutama vuosi sitten. Hän valotti työtapaansa näin: ”… Ei myöskään pidä tyytyä itsestäänselvyyksiin, enkä halua että romaanissani on mitään sattumanvaraista. Kaikilla kirjani henkilöillä ja tavoilla, joilla he ovat maailmassa, on oltava tietty funktio. Romaanin rakennelman kannatteleminen on aukottoman ja eheän maailman kannattelua. Se on pitkä ja monimutkainen prosessi.”
Kaikki kirjailijat saivat valita kalenteriin muutaman lauseen jostakin kirjastaan. Jotkut luovuttivat tehtävän toimitukselle. Kajastuksen mennessä painoon kaikille ei vielä ollut suosikkilausetta, mutta kalenterissa lause on jokaisella.
Esko Valtaoja valitsi kalenterikuvaansa lauseen kirjastaan Ihmeitä: ”Ruoki päätäsi, hemmottele sitä hyvällä ravinnolla, muuten nälkäisen mielesi täyttää ties mikä mömmö jota siihen jostain päin tungetaan.”
Esko oli meillä vieraana silloin, kun hänellä oli vielä pitkä risuparta. Näin hän kuvaili kirjoittamistaan: ”Kaikki, mitä kirjoitan, on tavallaan rakkauskirjeitä maailmalle ja minä rakastan maailmaa tiedon kautta. Maailma on niin kiehtova ja toisaalta mutkikas paikka, että kaikki päätöksenteko vaatii tietämistä luulemisen sijaan. Maailma olemme me, kaikki seitsemän miljardia ihmistä, emmekä voi sysätä vastuuta poliitikoille tai muille valituille, vaan meillä jokaisella on vastuu ja velvollisuus maailman ylläpidon ja hoivaamisen suhteen.” Vierailusta kirjoitetun artikkelin nimi oli Vuoden kuluttua luvassa ikuisuus.
Antti Tuurilta kysyttiin, miten hän näkee kirjan ja kirjallisuuden tulevaisuuden tässä someyhteiskunnassa.
”Kyllä minä uskon, että kirjallisuudella aina tulee olemaan oma vankka kannattajakuntansa. Se on kuitenkin se tarinan vetovoima, joka ihmisiä kiehtoo – ja sitten kieli. Mikään intenet ei anna sitä tyydytystä mikä oman äidinkielen kanssa oleminen antaa ihmiselle. Sen näkee myös, miten vaikeaa on kirjoittaa muulle kuin äidinkielelleen. Monet uskovat, että jos on muuttanut Suomeen esimerkiksi Englannista, voi alkaa kääntää englantilaisia kirjoja, mutta niin päin se onnistuu harvoin. Omaan äidinkieleensä on helpompi kääntää.”
Antti paljasti myös, mistä uudet aiheet tulevat.
”Minullekin on vähän mysteeri, mistä ne tulevat, kyllä niitä vain tulee!
Anni Kytömäki valitsi mielilauseensa uudesta kirjastaan Kivitasku: ”Kivi on erikoisen muotoinen, litteä ja neliskulmainen. Tunnustelen sitä, kuulostelen, katson jokea ja mietin. Kauanko kivi on ollut täällä. Voinko ottaa sen. Kivi on viileä. Se on irronnut vuoresta aikoja sitten. Joki on virrannut sen yli. Ehkä joku on jo ehtinyt heittää sillä leipää vastarannalta tänne päin. Kiven osa on kulkeutua maailman äärestä toiseen. Se ei pysty kieltäytymään. Sormeilen irtotaskun auki ja solautan kiven sinne. Ja niin kummalliseksi olen muuttunut, että maantielle kiivetessäni kuiskaan kivelle anteeksipyynnön.”
Anni paljasti, että päätti joskus alkaa kirjoittaa kirjoja, joita itsekin lukisi mielellään!
Minna Lindgrenin lainaus on kirjasta Ehtoolehdon pakolaiset: ””Sinähän olet sivistynyt mies, vaikka et päässyt Afrikassa kouluun.”
”Millainen on sivistynyt mies?”
”Sellainen kuin sinä.” Siiri sanoi ja katsoi ystävällisesti Muhista pikimustiin silmiin. ”Sinä kohtelet muita ihmisiä hyvin. Sinä kuuntelet, välität ja otat toiset huomioon. Olet rohkea. Sitä paitsi sinä puhut monia kieliä ja opit asioita helposti. Pidät itsestäsi huolta ja sopeudut vaikeisiin olosuhteisiin, jopa tänne Suomeen, ja sinulla on hyvä huumorintaju. Eikö se kaikki merkitse, että olet sivistynyt mies?”
Kirjailijakalenterissa on lueteltu kirjailijoiden tärkeimmät teokset ja niiden kustantajat eli kalenteri käy myös tietoteoksesta.
Johanna Sinisalo valitsi lyhyen lauseen kirjastaan Ennen päivänlaskua ei voi: ”Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.”
Johannan kirjoissa on runsaasti aineksia kansantarustosta ja -perinteestä. Hän sanoi kirjailijavieraana, että hän on varmaan ainoa Suomessa asuva ihminen, joka tunnustaa pitäneensä koulussa Kalevalasta.
”Kalevalan hahmot ja tarinat ovat äärimmäisen kiinnostavia ja ajattomia. Kalevalassa kaikkein voimakkaimmillakin sankareilla on heikkoutensa. Esimerkiksi kaikkitietävä Väinämöinen oli heikkona nuoriin naisiin.”
Johannalta on tulossa kirja nimeltä Renaten tarina. Se jatkaa omalla tavallaan Iron Sky -elokuvan tarinaa. Renate on nuori nainen, joka asuu natsien valloittamalla planeetalla kuun pimeällä puolella. Kirja yhdistää mytologiaa, scifi-fantasiaa ja todellisuutta.
”Tykkään kirjoittaa tarinoita, joissa on häivähdys mysteeriä tai jokin arkitodellisuudesta poikkeava piirre. Käytän tätä nyrjähdystä työkaluna, pystyn näin otollisesti luomaan ihan uusia näkökulmia.”
Olli Jalonen sanoi kirjailijavieraana, että ”älä lue kaunokirjallisuutta, jos et halua tulla satutetuksi”. Kalenterissa on kaksi lausetta hänen kirjastaan Yksityiset tähtitaivaat: “Muistaminen on sielu. Sielu on sykkivä aukile.” ”Hiekka hiekan sisässä, aika ajan sisässä, aine ajan sisässä, aika aineen sisässä.” Molemmat lauseet ovat Ollin itsensä valitsemia.
Kirjailija sanoo, että mahdottomilta vaikuttavat tehtävät kiehtovat häntä, ne tarjoavat tilaisuuden kuvitella ”että niiden takaa löytyy jotain enemmän, jotain arjen yli”.
Jalosen vierailusta jutun kirjoittanut Gyöngyi Pere-Antikainen muotoilee näin: ”Jalosen romaanien taianomaisin rakennuselementti on itse kieli… Harva kirjailija kykenee ilmaisemaan muutamalla vallan tavanomaiselta tuntuvalla sanalla yhtä laajaa tunneskaalaa”.
Märta Tikkanen luottaa Vuosisadan rakkaustarinaa lainauksellaan: “Kaikkialta etsin sinua, joka minun maailmassani kaikkialla olit. Yritin muuttaa oman maailmani sinulle kelpaavaksi, etsin sinua kaikkialta, mutta loppujen lopuksi se mitä löysin, olin minä itse.”
Märtän rakkaimpia paikkoja on hänen vanhempiansa ostama saari, isänmaa maan päällä, jossa myös hänen kirjansa ovat syntyneet. ”Tykkään aloittaa päiväni istumalla siellä marraskuussa kynttilän valossa isoäidin sisaren vanhassa keinutuolissa musiikkia kuunnellen ja pimeään katsoen, se on paras ympäristöni, missä kirjoittaminen sujuu”.
Kirjailijavierailu hurahti niin nopeasti, että tärkein melkein unohtui, rakkaudesta puhuminen, mutta sitä vartenhan ovat Märtan kirjoittamat kirjat!
Viimeinen tulisielu Juha Hurme valitsi katkelman kirjastaan Puupää: ”Ruisjauhoja, vettä, suolaa ja hiivaa. Vuodesta 1924 toiminut viipurilainen kotileipomo tekee Suomen parhaat ruisleivät….Purilaisten ruisleivän päälle ei tarvitse laittaa kuin vähän voita, jos sitäkään. Lätty on tietysti pakattu paperipussiin. Se maistuu paremmalta kuin elämä itse. Siinä on kaikki. Mitään ei puutu.”
Ruisleivän lisäksi Juha ylistää maan kirjastolaitosta: Hurme, kuten kirjansa sankari Köpi, omistaa vähintään kahdenkymmenen eri kunnan kirjastokortin, ”elämän valttikortit” ja lainaa yhden päivän kirjalainoja, missä ikinä kulkeekin. Ja hän kulkee paljon: Suomen kaikki kunnat ovat Hurmeelle tuttuja, hän on ekologisten elämäntapojen malliesimerkki, ei lennä, ei matkusta Ruotsia pitemmälle, vaan pörrää vain kotimaassa, lähinnä jalan, polkupyörällä tai soutaen.
Esimerkiksi Operaatio Paulaharjun esityksen näyttämönä on Lapin erämaa. Nähdäkseen esitykset on yleensä nostettava rinkka selkään ja lähdettävä jalkapatikassa muutamiksi päiviksi tunturiin. Näkövammaisille on erityisesitys Iiris-keskuksessa 11.9. (kts. Kulttuurin tuulahduksia s. 56)
Kjell Westö valitsi mielilauseensa kirjastaan Missä kuljimme kerran: ”Joka ikiseen paikkaan jossa ihminen on kulkenut jää muisto hänestä. … Niin kauan kuin joku tietää meidän kulkeneen täällä ja niin kauan kuin joku muistaa meitä lämmöllä, kadut kantavat meidän nimeämme.”
Kjell on työstänyt uutta romaania nimeltä Rikinkeltainen taivas niin innokkaasti, että juuri mihinkään muuhun ei ole ollut aikaa. Hän on sanonut, että lähemmäksi rakkausromaania hän ei pääse, eikä yritäkään päästä. Ihminen kaiken keskellä on pysynyt samanlaisena, ydinasiat, intohimo, rakkaus, viha, pettymys ja petos ovat ikuisia, vaikka jonkin verran kulttuurisidonnaisia. Moni asia tosin unohtuu noin 10 vuodessa.
”Jos minua pyydetään lukemaan ote jostakin novellistani tai kirjastani, lukiessa voi tulla mieleen, kuka tämän on kirjoittanut, enhän tämä ole minä, en ole koskaan ajatellut tuota tai nähnyt tuota kuvaa edessäni.”
Risto Isomäki oli kirjailijavieraana jo muutamia vuosia sitten. Monet hänen kirjoistaan ovat ekotrillereitä, mutta hän haluaa korostaa haluavansa irrottautua rikosromaaneissa vallitsevasta palkitsevan väkivallan kierteestä, joten kun hänen henkilönsä käyttää väkivaltaa onnistuneesti, se kostautuu seuraavaksi hänelle itselleen.
Isomäki puhuu ydinjätteiden loppusijoituksesta, ydinvoimaloiden turvallisuudesta, terrorismin uhasta ja monista maailmaa uhkaavista vaaroista, mutta päättää kirjailijavierailun lohdullisiin sanoihin: ”Nukkukaamme hyvin”. Ihmisen ja ihmiskunnan arvokkaimpiin muistijälkiin kuuluvat kuitenkin ennen kaikkea harmonian hetket, kuten Isomäen romaaneissa Helsingin ulkosaariston liikuttavan kauniit kuvat tai nuotiolla paistuvan sipulin melkein sieraimiin tuntuva tuoksu.
Pirjo Hassinen luottaa omaan lauseeseensa: ”Maailman kaunein sana on sinä” kirjasta Mansikoita marraskuussa.
Kirjailijana Pirjo sanoo olevansa aina kiinnostunut toisesta ihmisestä ja kirjoittavansa jollekulle, joka kulkee aina hänen rinnallaan, ei tietylle profiloidulle lukijalle, mutta ”ulos itsestään”. Hän ei ole koskaan kirjoittanut itselleen, ei terapiaksi, ei pöytälaatikkoon, ainoastaan sisäiselle lukijalleen. Myös romaanihenkilöiden sinä-suhdetta on kiinnostavampaa kuvata kuin heidän minä-suhdettaan, tästä syystä Hassisen kertojat ovat useimmiten kolmannessa persoonassa.
Hyvä ja paha käyvät jonkinmoista taistelua meissä jokaisessa. ”Ihmisen psyyken tutkiminen on juuri siinä mielessä niin herkullinen, että meistä löytyy koko ajan puolia, jotka voisivat tehdä meistä hirviöitä, mutta jotka siinä kaiken muun seassa tekevät meistä ihan hyviä ihmisiä.”