Teksti: Olli Lehtinen
Sokea mies Vinokas saapui ystävänsä kanssa lentokentän lähtöportille. Virkailija kehotti heitä jäämään odottamaan tiskin viereen, aivan koneeseen johtavan oven eteen. Virkailija jutteli Vinokkaalle todella ystävällisin äänenpainoin. Lentokentällä minulle puhutaan kaikkein ystävällisimmin, Vinokas mietti. Tunnen itseni erityiseksi. Haluan lentää heidän koneellaan uudestaan.
Vinokas ja ystävä ottivat muutaman askeleen koneeseen johtavan oven eteen. Silloin tiskille saapui naurava ja kuuluvalla äänellä puhuva seurue. Vinokas höristi korviaan. Seurue oli tulossa samalle lennolle heidän kanssaan. Seurueella oli paikat ykkösluokkaan. Virkailija puhui heille vähintäänkin yhtä ystävällisesti kuin Vinokkaalle, ehkä jopa ystävällisemmin. Virkailija puhui kaikille kuin enkeli. Vinokkaalle tuli jotenkin vaisu olo.
– Voitte siirtyä lähtöportin eteen, virkailija sanoi seurueelle. Ja sen seurue tekikin. Se punkesi jonossa ensimmäiseksi. Vinokas ja hänen ystävänsä peruuttelivat taaemmaksi. – Minä tunnistan seurueen keskipisteen. Hän on tanskalainen näyttelijä, ystävä sanoi. Näyttelijä. Erityinen. Mitä erityistä minussa on? Vinokas mietti. Olen sokea. Jossain päin maailmaa sokeilla uskotaan olevan erikoistaitoja. Sokeilla on kuudes aisti. Kyky nähdä tulevaisuuteen. Voisin olla mystikko, voisin olla ennustaja. Silloin lentokentän kovaäänisistä tiedotettiin: Lento Tukholmaan on tunnin myöhässä! – Voisitko ohjata minut käytävän viereen? Vinokas sanoi ja tarttui ystävän käsivarteen. He pujottelivat, kunnes ystävä totesi: – Tässä penkki käytävän vieressä. – Voitko kirjoittaa lapulle: Sokea ennustaa tulevaisuutesi, Vinokas pyysi.
Vinokas kääntyi kohti käytävää kyltti sylissään. – Oii, katsokaa mikä täällä on, kuului naisen ääni. – Haluatteko, että ennustan? Vinokas kysyi. – Oi pikkuista, totta kai. Nainen istuutui ja painoi reitensä kiinni Vinokkaan reiteen. Hän tuoksui hajuvedeltä ja makealta alkoholilta. – Miten sinä teet sen? nainen kysyi. Hän pitää minua erityisenä, Vinokas mietti. Haluan antaa hänelle myönteisen ennustuksen. – Sinä tulet saamaan vaurautta ja löytämään miellyttävän miehen. Tällä miehellä voi olla jokin vamma. Te matkustelette ja nautitte elämästä. Joskus kilistätte viinilasillisiakin. Elämänne tulee olemaan todella huoletonta, Vinokas sanoi, suoristi ryhtiään ja hymyili onnellisesti.
– Anna sille viisi dollaria, miesääni sanoi. – Kulta, tiedät että käytän vain korttia, nainen vastasi. Kahinasta päätellen mies ja nainen etsivät jotain. – Tässä pikkuinen, ota nämä, nainen sanoi noustessaan. Hän painoi jotain Vinokkaan käteen. Tavara helisi kuin marakassi. Pieni muovirasia, sisällä oli pastilleja. Vinokas työnsi yhden suuhunsa.
Vinokas nosti ennustajakyltin pystyyn sylissään. Pian maisema hänen edessään hämärtyi. Eteen pysähtyi joku. – Osaatko ennustaa tulevaisuuteni? mies kysyi vierasperäisellä korostuksella. – Ole hyvä, istu alas, Vinokas sanoi ja taputti penkkiä vieressään. – Mistä olet kotoisin ja minne matkalla? Vinokas kysyi. – En ole täältä ja olen matkalla kotiin, mies vastasi. – Oletko viihtynyt täällä? – Maa on vauras, mutta ihmiset uskovat vääriin arvoihin. – Mihin sinä uskot? – Koraaniin. – Palaatko mielelläsi kotiin? – Kyllä, Mohammed ja neitsyet odottavat. – Missä tapaatte? – Voit tulla kanssani. Meitä kohdellaan kuin kuninkaita, kiinnostaako? Vinokkaan vielä miettiessä mies sanoi: – Ota sinä tämä. – Mikä se on? – Upea vyö. Pidät sitä, olet taistelija. Olet sankari.
Vinokas tunnusteli vyötä. Nailonhihnaan oli ommeltu kuusi puolen kilon juustopalan kokoista taskua. Taskut oli pakattu pullolleen painavaa tavaraa. Tässäpä äpä räpä äppäpä räpä päpä päppä pää ää äppä erikoinen kapistus, Vinokas mietti. – Puen vyön sinulle, mies sanoi ja kiristi vyön Vinokkaan lanteille. – Istuu tosi hyvin. Tosi komea taistelija. Tulen hakemaan sinut paratiisiin kymmenen minuutin kuluttua. Meistä tulee marttyyreitä! Sitten mies pomppasi pystyyn ja katosi ohikulkijoitten sorinaan.
– Tuolla hän on! kuului huutoa kauempaa. – Suunnitelmat muuttuivat, mies sanoi hengästyneesti. Vinokas irrotti sormensa vyönsoljelta. – Ota tämä, mies sanoi ja työnsi Vinokkaan käteen jotain metallista ja painavaa. – Se on Kalashnikov. Ammu silmittömästi ympäriinsä! – Menkää maahan! Kuului huutoa ja ihmiset ympärillä alkoivat kirkua. Vinokkaan korvat menivät lukkoon sarjatulen rätinästä. Mies oli avannut tulen.
Terroristin aseen rätinä kuului etuviistosta. Vinokas tarttui tukevalla otteella rynnäkkökivääriinsä. Tukutukutukutukutukutuku ase rynkytti. Terroristi kääntyi. Miehet seisoivat nokitusten selät suorina ja jalat tukevassa haara-asennossa. He painoivat liipasimet pohjaan. Rynnäkkökiväärien potkut värisyttivät heidän pullistuvia hauiksiaan ja vakavia kasvojaan. Katotaan saatana, kuka on erityisin! Tulipunaisina hehkuvat Kalashnikovit lauloivat. Jylinä muurasi jokaisen sadan metrin säteellä olevan ja maassa makaavan matkailijan korvat lukkoon. Tukutukutukutukutuku Vinokas päästi menemään hampaat irvessä. Kun Vinokkaan lipas loppui, oli toinenkin ase vaiennut. Vinokasta heikotti. Hän istui penkille.
– Kutsukaa lääkäri! – Löytyykö lääkäriä! huudettiin. Vinokas tunnusteli päätään. Hän huomasi yhden hiuksen katkenneen. – Hän on sankari! – Hän ampui terroristin!
Paikalle harppoi mies valkoisessa takissa. Hänellä oli tuuheat viikset ja musta salkku. Lääkäri. Pitkä mies. Laskeutui polvilleen ja kumartui Vinokkaan viereen. Mies avasi salkkunsa. – En mä edes ole lääkäri. Mä olen populistipoliitikko! Mihin sä olet pettynyt? Mihin tyhmät kansalaiset ovat pettyneet? Mitä sä haluat? Haluatko sä vihata EU:ta? Mulla on viharuiske. Haluatko sä kaikki maahanmuuttajat pellolle? Löytyy patriotismiruiske. Haluatko ikuisen elämän? Heti irtoo elinvoimaruiske. Mä lupaan sulle ihan mitä haluat, kunhan pidät mua viisaana ja vaikutusvaltaisena.
Kun Vinokas heräsi, hänen edessään seisoi vakava parrakas mies. – Kuka olet? Vinokas kysyi. – Profeetta, mies vastasi. Vinokas hymyili. Profeetta ei hymyillyt takaisin. – Saanko imeä patukkaasi? nuori nainen Vinokkaan viereltä kysyi. – Kuka sinä olet? Vinokas kysyi. – Neitsyt. Uuuh, sulla on hyvät paikat. Aaah, sä maistut ihanalta. – Kuka mustiin pukeutunut parrakas mies on? Vinokas kysyi. – Mohammed. – Missä ollaan? – Hassu, olet paratiisissa. – Miksi? – Olet marttyyri. – Seis. Hän ei ole marttyyri vaan marttyyrin surmaaja! Mohammed sanoi.
– Voitaisko me poistuu täältä? Vinokas kysyi neitsyeltä. Neitsyt ei vastannut. – Tiedätkö, kuka on Mohammed? Mohammed kysyi. – Muslimien Jumala. – Ei Jumala vaan profeetta. – Oletko muslimi? –En muista. – Miten niin et muista? – Olen sokea. Huono muisti. – Sinä näit äsken, neitsyt sanoi. Minä näin, Vinokas mietti. Olenko enää erityinen?
Vinokas katsoi neitsyeen. Hän näki sumuisen tumman muodon kirkasta taustaa vasten. – Mikä sinun nimesi on? Vinokas kysyi. – Maria, nainen vastasi. Hänellä oli jotenkin tuttu, ystävällinen ääni. – Mitä teet täällä? – Olen lentoyhtiön lähtöselvitysvirkailija. – Haluatko, että ennustan? – Pystytkö nousemaan koneeseen? – Kyllä se pystyy, Vinokkaan ystävä sanoi.