TEKSTI: RAUNI LAIHONEN
Käydessäni Musiikkitalossa Radion sinfoniaorkesterin konserteissa mietin usein, miten kaikki siellä lavalla toimii. Päätin ottaa yhteyttä orkesterijärjestäjään ja selvittää asiaa. Minulle näytettiin vihreää valoa, ja tapasimme Heikki Tikan kanssa Musiikkitalon syövereissä.
Orkesterijärjestäjä Heikki Tikka syntyi Oulussa vuonna 1960. Hänen yhteytensä musiikkiin on hyvin laaja. Jo lapsena kuunneltiin klassista musiikkia ja opiskeltiin pianon soittoa. Hänen sisarestaan tuli pianonsoiton opettaja. Musiikkia harrastettiin lapsuudenkodissa todella paljon.
– Menin 14-vuotiaana musiikkiopistoon opiskelemaan lyömäsoittimia. Kävin musiikkilukion ja soitin varusmiessoittokunnassa, Tikka sanoo.
Muutettuaan Oulusta Helsinkiin hän pyrki Sibelius-Akatemiaan, mutta ei tullut valituksi. Hän soitti rockbändeissä ja se vei hänet sille tielle. Tikka on rumpalina ollut monessa yhtyeessä.
– Soitin Kauko Röyhkän Narttu-yhtyeessä koko 80-luvun. Kerkko Koskisen ja Liisa Akimofin yhtyeissä työskentelin myös ja Tuomari Nurmion levyllä soitin rumpuja, mainitsi Tikka.
Opiskelua hän ei sen jälkeen enää kovin mielenkiintoiseksi kokenut. Se ei ollut silloin niin välttämätöntä. Musiikki vei mukanaan.
– Kun tuli ikää, perhettä ja lapsia, aloin miettiä, että jokin oikea toimeentulo olisi hyvä olla tai kuukausipalkka kuulostaisi ruhtinaalliselta, kertoi Tikka.
Säännölliseen työhön
Tikka huomasi Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa RSO haki orkesterijärjestäjää. Hän laittoi hakemuksen ja sai paikan.
– Olen ollut tässä työssä vuodesta 2003 lähtien. Orkesterijärjestäjän ei tarvitse olla muusikko. Kolleganikaan ei ollut, silti hän osasi hommansa aivan loistavasti ja opetti minut tähän työhön. Se oli oppisopimusmeininkiä, selvitti orkesterijärjestäjä.
Mitä orkesterijärjestäjä tekee
RSO:n palkkalistoilla työskentelee kaksi vakituista orkesterijärjestäjää, Tikan lisäksi on Mikael Tiittanen. Pääidea on se, että kun soittajat tulevat harjoituksiin tai konserttiin, heidän ei tarvitse miettiä muuta kuin istua alas ja alkaa soittaa. Kaikesta muusta on huolehdittu siihen mennessä. Orkesterijärjestäjät asettavat lavalla tuolit, nuottitelineet oikeine nuotteineen ja puupuhaltimien aputelineet täsmälleen oikeille paikoille.
– Isoimmat soittimet tuomme lavalle, kuten kontrabassot, lyömäsoittimet, harput ja flyygelin, mutta muusikoiden kuljetettavaksi jäävät sellosta pienemmät. Ne ovat usein henkilökohtaisia.
Sinfoniaorkesteri istuu tietyssä järjestyksessä ja järjestäjä voi laittaa siitä vaikka kartan itselleen. Välillä soittajien istumajärjestys vaihtelee, mutta siitä saadaan tieto työlistassa. Jos kapellimestarilla on jotain erityistoivomuksia, ne toteutetaan sen mukaan.
Yhteistyö sujuu Helsingin kaupunginorkesterin kanssa. Joskus molemmat orkesterit harjoittelevat samana päivänä isoilla kokoonpanoilla isoja teoksia.
– Tänä aamuna HKO:lla oli kenraaliharjoitus, jonka jälkeen he purkivat oman settauksensa lavalta. Sitten RSO harjoitteli pari tuntia ja purki omansa pois. Illalla HKO konsertoi, jolloin he taas pystyttävät oman rakennelmansa. Yhteistyö sujuu loistavasti HKO:n orkesterijärjestäjien kanssa, Tikka kertoo.
Isoa konserttisalia käytetään hyvin tehokkaasti. Paavo-harjoitussalin lava vastaa kooltaan konserttisalin lavaa, mutta ei ole tarpeeksi kuutiotilaa, joten siellä ei voida harjoitella isoja teoksia.
Konserttipaikan toimivuus
Musiikkitalo on RSO:lle mieletön kohennus varsinkin roudareiden kannalta. Kun konsertit pidettiin Finlandiatalossa, harjoiteltiin Kulttuuritalolla. Lava oli talon ylimmässä kerroksessa, eikä sinne ollut hissiä. Monet esineistä painoivat aika lailla. Niitä sitten kannettiin edes takaisin rappusia pitkin joka päivä.
– Joka tiistai pakattiin kuorma-auto täyteen kamaa ja ajettiin Finlandiatalolle. Seuraavana päivänä purettiin laatikot, rakennettiin lava konserttia varten keskiviikoksi ja torstaina aamulla taas purettiin, pakattiin ja takaisin Kulttuuritalolle.
– Nyt kun sitä miettii, ihmetyttää, että ikinä suostuin siihen, toteaa orkesterin tukipilari.
Musiikkitalossa kaikki toimii hyvin. Täällä ovat tasalattiat ja viimeisen päälle hissit ja hydrauliset nostimet. Työ on siinä mielessä helpottunut. Ajallisesti enemmän nykyään joutuu purkamaan ja rakentamaan, kun Kulttuuritalolla saatettiin pitää monta päivää oma settaus lavalla, koska siellä ei tapahtunut muuta. Musiikkitalossa tapahtuu koko ajan. Joka aamu ja jokaisen harjoituksen jälkeen joudutaan purkamaan rakennelma, mutta se on niin paljon helpompaa kuin Kulttuuritalolta Finlandiatalolle kuskaaminen.
Konserttisalin lavan noste toimii hydraulisesti painikkeilla. Se on nykyaikaa eikä sellaisia maailmalla joka paikassa ole.
– Viimevuotisella Japanin-kiertueella puusepät nakuttelivat ja rakensivat lavalle korotukset sellaisiksi kuin tarvittiin. Maailmalla se on ihan yleinen käytäntö hienoissakin saleissa.
Orkesterijärjestäjät pitävät kirjaa myös muusikoiden läsnäolosta.
– Me ruksitetaan, ketkä ovat töissä. Se ei ole mitään vahtimista, vaan siihen voidaan myöhemmin turvautua mahdollisissa ristiriitatilanteissa. Sieltä voidaan myöhemmin tarkistaa, mikä on tilanne, selvittää kellokortin virkaa hoitava järjestäjä.
On hyvin harvinaista, että joku soittajista puuttuu. Joskus heidän työlistansa voi muuttua kapellimestarin toiveesta tai solisti ei ehdi paikalle eikä muusikko olekaan huomannut muutosta. Silloin on jouduttu ottamaan yhteyksiä ympäri kaupunkia ja etsimään joku muu korvaamaan. Orkesteri ei pysty treenaamaan ilman tärkeää muusikkoa. Jos 16 viulistista yksi uupuu, voidaan sentään harjoitella, mutta jos ainokainen harpisti, tuubisti tai kosketinsoittaja tai puupuhaltimien äänenjohtaja on poissa, niin silloin hommasta ei tule mitään. Sellaiset soittajat elävät kovan paineen alla, sillä kukaan muu ei soita heidän stemmaansa.
Sinfoniaorkesterin avustajat
Avustajia käy melko paljon. Tällä hetkellä harjoitellaan Dmitri Šostakovitšin sinfoniaa numero 7. Siihen on kirjoitettu kahdeksan käyrätorvea, mutta orkesterissa ei ole vakansseja niin monta. Silloin pitää palkata avustaja. Samoin jos joku on virkavapaalla, sairaslomalla tai äitiysvapaalla tai erilaisista syistä voi olla vakituinen soittaja poissa, hänen tilalleen tarvitaan avustaja. Jokaisessa soitinryhmässä on äänenjohtaja, joka vastaa avustajan kirjaamisesta.
– Äänenjohtaja ilmoittaa meille, että määrätty henkilö tulee käyrätorven keikalle. Me puolestamme välitämme tiedon infoon, jolloin he tietävät antaa avaimen soittajalle, Tikka sanoo.
Orkesterijärjestäjät huolehtivat kapellimestareista ja solisteista ja täyttävät heidän toiveensa. Erään kerran kaikki oli valmista ja konsertin piti alkaa juuri sillä kellonlyömällä. Soittajat istuivat paikoillaan lavalla. Odotettiin vain, milloin päästetään kapellimestari ja solisti lavalle. Laulusolisti kysyi vielä, onko lavalla vettä. Vettä oli, mutta se oli muovipullossa ja solistin mielestä tämä ei ollut tyylikästä. Hän vaati, että sinne viedään vesilasi.
– Lähdin viemään lasillista vettä sovittuun paikkaan. Orkesteri ei näe sitä ovea, josta mennään lavalle, mutta he kyllä kuulevat oven kolahduksen. He luulivat, että sieltä tulevat kapellimestari ja solisti, jolloin orkesteri nousi seisomaan ja yleisö alkoi taputtaa. Ja se olin minä vesilasin kanssa. Jähmetyin hetkeksi siihen ovelle, mitä nyt pitää tehdä, mutta sitten vaan vein lasin sovitulle paikalle lattialle ja kävelin pois sekä kumarsin yleisölle, muistelee Tikka hymysuin. Tämä vapautti tunnelman. Usein on turhankin jähmeää, on niin arvokasta, ettei kukaan uskalla hengittää. Yleensä kaikki pienet kommellukset, jotka sattuvat solistille tai kapellimestarille, vapauttavat tunnelman puolin ja toisin.
Konsertit radioidaan
RSO:n melkein jokainen konsertti radioidaan ja ne kuullaan suorina lähetyksinä. Radiouutiset alkavat tasan seitsemältä ja kestävät viisi minuuttia. Tätä ei ole yleisölle laajemmin kerrottu ja se välillä aiheuttaa kummallisen tilanteen. Kun orkesteri tulee lavalle jo ennen seitsemää, he istuvat siellä ja odottavat.
– Olemme alkaneet laittaa orkesteriakin sisään vasta kolme minuuttia yli, ettei siinä tulisi niin pitkää aikaa, kuollutta hetkeä. Se helposti voidaan tulkita kapellimestarin tai solistin diivailuksi, joka pidättelee orkesteria ja yleisöä odottamassa. Kyse on siitä, että meidän pitää odottaa radiouutisten loppumista. Sen jälkeen Outi Paananen tai joku muu vielä kertoo teoksesta minuutin verran radiossa.
Käytännössä konsertti pääsee alkamaan vasta kuusi yli seitsemän.
Ryhmät saavat vierailla kenraaliharjoituksissa määrättyinä päivinä. Niistä pitää sopia erikseen ja etukäteen RSO:n toimiston kanssa. Harjoitukset alkavat aina aamupäivällä kello 10 ja kestävät puolitoista tuntia.