TEKSTI: TIMO LEINONEN
1926 toimintansa aloittanut Yle vaikuttaa vireältä 90-vuotiaalta. Läpi kuohuvien aikojen yhtiö on purjehtinut jokseenkin kaikkien tuntemien äänten saattelemana. Yksi nykyajan tunnetuimmista äänistä kuuluu Ylen pääkuuluttaja Timo Teräsvuorelle.
Aamupäivällä Ylen Ison Pajan kahvio odottelee vielä lounasaikaa ja varsinaista heräämistään. Äkkiä kuulen pehmeän baritonin puhuttelevan minua: pääkuuluttaja Timo Teräsvuori saapuu ja ehdottaa jäämistä kahvioon haastattelua varten.
Mies vaikuttaa hyväntuuliselta. On runsaasti aikaa, ennen kuin hän vapauttaa vuorossa olevan kuuluttajan ottamalla itse lähetysvastuun Yle Radio 1:n kuuluttamossa.
Aamupäivä toi sattumalta poikkeuksellisia uutisia. Pääkuuluttajan rauhallisessa olemuksessa ei ainakaan enää näy jälkiä huolesta, mutta hän kertoo aamun ”kriisistä”. Kesken Muistojen bulevardi -lähetystä kuuluttaja Juha Salomaa huomaa jotakin poikkeavaa, häiriöitä äänessä. Pian Ylen kytkentäyksikkö soittaa ja kysyy, mitä tapahtuu. Lähetys ei kuulu. Kuuluttaja otti varayksikön käyttöön kuuluttamon naapurihuoneessa häädettyään ensin studiosta töitään tehneet toimittajat. Kuuluttamon tekniikan pettäminen oli yllättäen keskeyttänyt lähetyksen.
– Mitä tahansa voi näköjään tapahtua vasta noin vuoden käytettyjen laitteidenkin kanssa, Timo selvittää asioiden kulkua.
Kaikkea voi tapahtua ja on tapahtunutkin erityisesti radion alkuaikoina. Britanniassa BBC oli perustettu ja aloittanut lähetykset vuonna 1922. Suomen Yleisradio pääsi liikkeelle vain neljä vuotta brittien jälkeen vuonna 1926. Radiotoiminnan kehitys eteni harppauksin, 1930 radioverkko saavutti jo 100 000 maamme tupaa, salia ja kamaria.
Yhä vielä kuuluttajien työtilaa Mediatalossa valvoo veistoksena radion ensimmäisen palkatun työntekijän Alexis af Enehjelmin hahmo. Hänestä alkoi maineikkaiden kuuluttajien jatkumo. Monet muistavat vieläkin suorastaan ikoniset äänet ja nimet Kaisu Puuska-Joki, Carl-Erik Creutz ja Pentti Fagerholm. Uskollisille radion kuuntelijoille näistä äänistä muotoutui vuosien ja vuosikymmenten varrella läheisellä tavalla tuttuja, jotka muutostenkin keskellä ovat edustaneet kuuntelijoille jatkuvuutta.
– Pentti Fagerholm oli hieno persoona, oikea vanhanajan herrasmies, viimeinen kaikkien tuntema ääni.
Myrsky-yön jälkeen
Ikimuistoisten radiopersoonien ohessa eräät tapahtumat ovat uran varrella jääneet lähtemättöminä mieleen. Kuten eräänä aamuna Teräsvuoren kuunnellessa lähetystä kotonaan kuuluttaja Pertti Eerolan toiminta kiinnitti huomion.
– Helmenkalastajat-äänilevykonserttiin toimittajat kirjoittivat ”nokkelia” ja ”hauskoja” juontoja kuuluttajalle kutakin teosta varten. Usein ne eivät valitettavasti toimineet. Mutta kuunnellessa tajusin, ettei Pertti Eerola kuitenkaan sano mitään ”hauskaa”. Myöhemmin syyksi paljastui autolautta Estonian uppoaminen myrskyävään Itämereen edeltäneenä yönä. Kuuluttajan työskentelystä herännyt aavistus oli siis ensimmäinen vaikutelmani tästä kaameasta onnettomuudesta.
Aikoinaan konsertteja radioitiin suorana käyttämällä satelliittiyhteyttä nykyisestä poikkeavasti. Toimittaja oli laatinut kuulutuksen, joka kuuluttamosta puhuttiin satelliitin kautta tulevan paikallisen kuulutuksen päälle, sen jälkeen musiikki soi. Teräsvuori kertoo ihmetelleensä, vastasiko kaiuttimista tulviva musiikki tosiaankin alkuun lukemaansa kuulutusta. Pian kyseisestä konsertista vastannut toimittaja soittikin kovin huvittuneena ja kertoi, että soitettu musiikki oli jotain muuta. Kahdesta eri satelliitista oli aivan samalla kellonlyömällä lähetetty konsertti kummastakin – eri saleista vain. Melkoinen tähtihetki. Kuuntelijat oli istutettu väärään konserttisaliin, luultavimmin aivan eri maassakin kuin alun perin oli aikomus.
– Valittelua kuuluttamosta erehdyksen johdosta, pantiin vähän lintuja soimaan, kunnes saatiin aiottukin musiikki kuulumaan. Oli vain aluksi kytkeydytty väärään satelliittiin… tuntui aivan absurdilta, pääkuuluttaja naurahtaa sekaannusta.
Vielä koululaisena Timolla ei ollut mitään erityistä suhdetta radioon. Hänen käsityksensä mukaan sitä kuunneltiin perheessä aivan kuten muutkin ilmeisesti tekivät. Kuitenkin mieleen on jäänyt, kuinka radio välitti kuulutuksia matkoilla oleville. Jonkin äkillisen tapahtuman vuoksi tavoiteltua pyydettiin ottamaan yhteyttä useimmiten omaisiinsa.
– Kerran kuulin Olavi Sipilän puhuvan ranskaa tällaisen tiedotteen yhteydessä. Oi, se teki vaikutuksen.
Ratkaiseva kimmoke radiouralle tuli opiskeluaikana eräältä tuttavalta, joka vain kerran mainitsi Teräsvuoren äänessä olevan ainekset kuuluttajan töihin. Ensimmäisessä puhelinkeskustelussa Pentti Fagerholm oli sanonut, että ainakaan puhelimessa ei äänessä ollut moittimista. Kuitenkin kesti vielä vajaan vuoden ennen kuin radiossa tarvittiin lisää kuuluttajia. Myöhemmin vuoden mittainen jakso Classic FM:ssä katkaisi työt Ylessä ennen sittemmin tapahtunutta vakinaistamista.
– Omia suosikkejani puheäänistä oli aikoinaan toimittaja Liisa Syrjälä, radiomainoksissa esiintyvällä Sasu Moilasella on niinikään hieno ääni. Myös kaikki kollegani ovat suosikkejani, Teräsvuori huomauttaa naurahtaen.
Alusta lähtien radiotoiminnasta on keskusteltu aika ajoin vilkkaasti, usein julkisuudessa kiisteltykin. Kauan uusi väline katsottiin liian arvokkaaksi instituutioksi vaikkapa välittämään kevyttä musiikkia radioaalloilla. Tässä suhteessa sota-aika vaikutti muutokseen. Myös puoluepolitiikan käsittely pyrittiin pitkään pitämään poissa koko kansaa kuulijoiksi haviteltaessa. Yhteiskunnan muutokset eivät kuitenkaan voineet jäädä heijastumatta ennemmin tai myöhemmin radionkaan toiminnassa.
Kymmenvuotista Yleisradiota onnitellessaan 1936 tasavallan presidentti P.E. Svinhufvud sanoi radion yhdistäneen kansakuntaa tutustuttamalla ihmiset toinen toisensa elinoloihin ja ajatuksiin ennenkokemattomalla tavalla. Tätä kansan eheyttämistä kaivattiinkin kipeästi 1918 kokemusten jälkeen.
Ensimmäiset radiokuuntelijat aprikoivat aikoinaan leikillään, kätkikö vastaanotin sisuksiinsa kenties häkellyttävän pienen ihmisen, jolla oli heille kaikenlaista asiaa. Epäuskoista naurua kirvoitti pian myös joidenkin poikkeuksellisten visionäärien hurja idea kuvasta, joka näkyisi samasta laitteesta, mistä äänikin kuultiin.
Suomessa televisiotoimintaa (alkoi laajeta 1960-luvulla) odotettiin kauemmin kuin muualla Euroopassa, tultuaan televisio mullisti median kulutuksen. Internet jatkaa mullistusta muuttaen medioiden toimintaa ja niiden käyttöä.
Ystävällistä puhetta
Timo Teräsvuoren kolmikymmenvuotisen Yle-uran aikana yksin kuuluttajan työ on muuttunut olennaisesti. Teräsvuori muistaa erään tapaninpäivän jälkeisen aamun, kun nykyinen lähetysjärjestelmä otettiin käyttöön. Uuden laitteiston myötä muiden muutosten ohessa kuuluttamon yhteydessä lähetystä valvonut äänitarkkailija ei enää ollut vastuuta jakamassa, lähetyksen ja sen valvonnan Yle Radio 1 -kanavalla hoitaa nyt kuuluttaja yksin.
– Taloon tullessani lähetyksestä vastaavat istuivat vielä aika juhlallisesti saman pöydän ääressä, mikrofoni- ja ohjelmakanavia liukukytkimillä vuoroin avatessa ja sulkiessa kulutettiin ”juhlallisuussekunteja”.
Aamupäivän lähetyskatkon syy korjattiin, lähetyspöytä kuuluttamossa toimii. Kuuluttaja Juha Salomaa luovuttaa lähetysvastuun Timo Teräsvuorelle. Kuuluttamon kaarevan pöydän ääressä on Timon mielestä paras työskennellä seisaaltaan. Silloin ääni toimii ehdottomasti parhaiten. Hyvä ryhti merkitsee paljon.
Klassista kahteen -äänilevykonsertin otsikoissa näkyy olevan monia eurooppalaisia kieliä, valmistautuva Timo huomaa. Mikrofoni pitää asetella omaan korkeuteen muiden tarpeellisten asetusten ohessa. Vielä vilkaisu kuuluttamon manuaaliseen päiväkirjaan, joka on säilyttänyt käyttökelpoisuutensa 30-luvulta alkaen. Ne ovat kaikki kuulemma tallessa.
Omaa instrumenttiaan, ääntään, Timo kehittää ja huoltaa laulamalla kuorossa vapaa-ajallaan. Äänen avaamiseksi ennen lähetyksessä puhumista hän pitää pientä pärinää. Myös juttelemalla voi lämmittää ääntä. Muita erityisiä keinoja ei ole käytössä.
Timolle itselleen kanavan sisällöstä merkityksellisintä on konserttimusiikki. Hän onkin ilmoittanut pienessä työntekijäprofiilissaan, ettei luopuisi mistään levystään, jossa esitetään J. S. Bachin musiikkia. Autossa hän kertoo kuuntelevansa mielellään soulia tai poppiakin.
Usein sopiva annos itseironiaa auttaa ketä tahansa meistä. Teräsvuorikin miettii päivään valmistautuessaan, kuinka yllättävän vaikeaa voi olla ääneen lukeminen. Carl-Erik Creutzia Mannerheimin adjutantti oli neuvonut lukemaan jatkosodan loputtua jäähyväispäiväkäskyn ”arvokkaasti, muttei hitaasti, silti eloisasti”. Tehtävä oli vaikea siksikin, ettei sitä ollut lupa nauhoittaa, se piti lukea suorana uutisten päätyttyä. Yksinkertainen tehtävä, mutta vain näennäisesti.
Ääntämistä, puheen rytmiä ja painotusta miettivä Timo Teräsvuori saa pehmeän äänensä kuulumaan viikottain vähintäänkin 100 000:n kuuntelijan korviin. Mutta millä tavoin näin intiimissä mediassa on puhuttava?
– Minä ajattelen yleisenä ohjenuorana, millä tavoin toivon itselleni puhuttavan missä tahansa kohtaamisessa. Kuuluttamossa on puhuttava aivan samoin, ystävälliseen sävyyn kuuntelijoita arvostaen.
FAKTA
Timo Teräsvuori, s.1964, aiemmin töissä:
Helsingin yliopisto, germaanisen filologian laitos
Classic FM, nykyinen työ: Yle, kuuluttajana yhteensä lähes 30 vuotta, harrastus: kuorolaulu, mietelause: Aina kannattaa nukkua yli yön!