VINOKAS
Olli Lehtinen
Sokea mies Vinokas sulki television keskiviikkoaamuna. Hän oli kuunnellut Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloslähetystä. Trump voitti vaalit. Clinton oli esiintynyt asiallisemmin ja rehellisemmin, ja hänellä oli massiivisesti enemmän kokemusta maailmanpolitiikasta. Trump oli valehdellut, halventanut naisia ja maahanmuuttajia, uhkaillut muita maita, ylipäätään puhunut niin epäpoliitikkomaisesti kuin presidenttiehdokas vain voi. Ja hänet valittiin maailman ylivoimaisesti suurimman kansantalouden presidentiksi. Suupaltti pelle valittiin maailman merkittävimpään virkaan.
Sokea mies Vinokas kuunteli ajan puhuvasta kellostaan ja hotkaisi mustikkajugurttipurkin tyhjäksi. Vinokas oli lähdössä toimintakeskus Iirikseen Näkövammaisten liiton kokoukseen. Hän oli pukeutunut siisteihin mustiin farkkuihin ja valkoiseen kauluspaitaan.
Invataksi liukasteli ensilumen saaneilla teillä. Pakettiauton takaosassa oli vetoisaa. Se ei viilentänyt Vinokkaan ajatuksia. Tähän on siis tultu, hän mietti. Kansa kaipaa sirkushuvia. Trump oli käynyt vaalitaistoa ärjyen, valehdellen, liioitellen, kiroillen, uhkaillen, pilkaten. Hän oli päästellyt menemään kuin pari keskikaljaa juonut räkänokka. Hän oli mullistanut mielikuvan presidentistä. Tarkemmin ajatellen Trumpissa oli tyyliä. Hän uudisti poliittisen kielen. Hän oli kekseliäs. Hän osasi luoda tunnelman. Hän oli omintakeinen. Hän oli rohkea. Mitä Amerikka edellä, sitä muut perässä. Minä, Vinokas, aion puhua Näkövammaisten liiton kokouksessa.
Vinokas heilautti kättään Iiriksen vastaanottotiskin kohdalla rehvakkaammin kuin tavallisesti.
– Terve, tytöt! hän huudahti. – Moi, kuului vastaus. Ei vastattu: – Terve, herra Vinokas! Ei vielä.
Vinokas tunnusteli portaiden reunoja valkoisella kepillään ja kompuroi auditorion takariviin. Hän kuunteli puhujia. Ihan asiallisia näkövammaisten arkeen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen liittyviä juttuja. Kovin tuttuja vain. Sitten pyydettiin kokousväen puheenvuoroja. Sydän pamppaillen Vinokas nosti kätensä. – Siellä takarivissä, teidän puheenvuoronne. Vinokas pomppasi pystyyn. Pöytään ruuvattu induktiomikrofoni ei noussut mukana. Hän alkoi huutaa: – Olen ehdokas Vinokas. Näkövammaisten liiton tuleva puheenjohtaja. Suurin Jumalan luoma näkövammaisten elämän parantaja.
Salista kuului huokauksia ja kurkun röhintää.
– Näkövammaisilla on ongelma! Vinokas jatkoi. – Näkevät. Minä lopetan näkövammaisten sortamisen. Kun valitsette minut puheenjohtajaksi, pieninkin mainosständi jalkakäytäviltä poistetaan, jokaiseen bussiin tulee pysäkkikuulutukset ja kaikkiin pääkaupunkiseudun liikennevalopylväisiin ilmestyy äänimajakka. – Ei ihan taida onnistua, joku huudahti. – Mitä? Lupaan toimittaa Rakennusviraston Liikenteenohjausyksikön johtajan vankilaan, jos homma ei toimi! – On humalassa, joku sanoi. – Etkö kestä suoraa puhetta? Vinokas vastasi. – Jos haluaa päästä presidentiksi tai siis merkittävään asemaan, ei puhuta hillitysti ja järkevästi. Rähistään siihen malliin, että lapsikin tajuaa, että tosissaan halutaan virkaan. Pitää jäädä mieleen. – Ei ole todellista, joku sanoi. – Aha jaha ei vai. Vannon poistavani taksimatkojen omavastuut. Lupaan jokaiselle näkövammaiselle kunnan kustantaman älykännykän. Kaikkien avustajatunnit tuplataan. Näkövammaisten koulun tuki palautetaan entiselle tasolleen. Maahanmuuttajataustaiset ja kehitysvammaiset, siis kaikki muut paitsi näkövammaiset opiskelijat, poistetaan koulusta. – Taitaa olla populistien kuningas. – Pää kii! Vinokas huusi. – Rakennan näkövammaisille oman kaupungin. Kehä kolmosen läheisyyteen, kauas liikenteen- ja lentomelusta nousee muurilla ikävien näkevien maailmasta eristetty hyvien näkövammaisten kaupunki!
– Aika, puheenjohtaja huudahti. – Vielä yksi! Vinokas ärjäisi. – Järjestän jokaiselle yksinäiselle näkövammaiselle puolison. Joku taputti. Kuinka kauniilta taputus kuulostikaan.
Kun kokous päättyi, Vinokas asteli ulos joukon jatkona. – Oikein hyvä puhe Vinokas, järjestölehden toimittaja sanoi iloisesti. – Kiitos. Tämä on nykyaikaa, Vinokas vastasi. – Hyvä meininki Vinokas, keramiikkakerhon vetäjä totesi hilpeästi. – Tein vain mitä miehen täytyy, Vinokas vastasi. Useat ihmiset kiittivät ja tervehtivät Vinokasta. Jokaisella oli suupielet korvissa. Sen kuuli nuotista. He hymyilivät kuin keksit. He kaikki pitivät hänestä ja hänen puheestaan. Vain yksi asia jäi vaivaamaan Vinokkaan mieltä. Onnittelijoitten joukossa ei ollut yhtään näkövammaista.
Vinokas maksoi omavastuun ja poistui invataksista. Hän avasi rapun oven, astui sisään ja avasi takkinsa. Hänen odottaessaan hissiä kellarin ovi aukesi. – Terve naapuri, tuttu rouva sanoi. Myös rouvan äänestä kuuli hymyn. Vinokas muutti kaikki iloisiksi, koska hehkui, koska oli löytänyt itsestään puhujan. – Olen kokouksesta tulossa, Vinokas sanoi. – Oletko syönyt mustikkajugurttia? –Kyllä. – Näytät ihan pelleltä. Pese mustikkajugurtti pois. Leukasi ja paitasi on täynnä sitä.