LUKUNURKKA TUULA-MARIA AHONEN

NUORTENROMAANIKILPAILUN VOITTAJA TEMPAISEE MUKAANSA MYÖS AIKUISEN

Nadja Summanen: Rambo
Otava, 2015

Päähenkilö Rambo on 14-vuotias syrjäytynyt poika. Itse olen muutamaa vuosikymmentä vanhempi nainen, mutta todellinen taide koskettaa ihmisyyttä meissä kaikissa ja yhdistää. Kirjan kuvaus on hyvin eloisaa, kirjailija ikään kuin läpivalaisee henkilöitä ja myös Suomen nykytilaa. Antaa toivoa, jota todellakin tarvitaan.
Heitä on Suomessa aika paljonkin. Yksinhuoltajaäitien poikia, joiden isä on lähtenyt, Rambon tapauksessa jo ennen syntymää. Pojat ovat usein levottomia. Tyttäreni ensimmäisellä luokalla heitä oli viisi, ja kuvaavaa on, että kokenut naisopettaja uupui jo ennen syyslomaa.
Rambolla on myös ADHD-oireyhtymä. – Lääkitys tuntui hillitsevän impulsiivisuuttani vain ajoittain, ja jos mannerlaattojani oikein heiluteltiin, tsunami pääsi yllättämään. Silloin kun tunne ehti suodattamattomana lihaksiin, ei kukaan voinut vastata seurauksista, Rambo kuvaa itseään.
Yksinhuoltajaäidin miesystävät vaihtuvat vuosittain. Rambo nimittää heitä Rotiksi. Mielenterveysongelmista kärsivä äiti ei jaksa laittaa ruokaa eikä huolehtia pojastaan.
– Olin lukenut lehdestä, että syrjäytyminen alkoi jo alakoulussa. Tiesin paremmin. Syrjäytyminen alkoi alkoi paljon ennen koulua. Syrjäytyminen alkoi kohdussa. Mutta koulussa sen, että oli syrjäytynyt, sai todella kokea nahoissaan, niin kuin joku hankaisi kylmää lunta vasten kasvoja, Rambo toteaa.
Lukijaa ahdistaa, mutta edessä on valoisampaa tulevaisuutta. Rambo, äiti ja Rotta lähtevät Rotan vanhempien luo kesälomamatkalle maalle, ja Rambo saa kerrankin kokea jotain normaalia: aikuisten huolenpitoa.
Rotan äiti Annikki laittaa ruokaa, käy kaupassa ja siivoaa, Rotan isä vie Rambon kalaan ja saunaan. Tapahtumat eivät kuitenkaan etene suoraviivaisesti.
– Olin Annikin makaronilaatikon, kello kolmen pullakahvien ja leikkimökkielämän hurmaannuttamana sulkenut silmäni ja jättänyt tietoisesti näkemättä, miten huonoon jamaan äiti oli mennyt. Nyt oli tosi kyseessä. Jos äiti ei selviäisi, se olisi minun syytäni, Rambo kuvaa kokemusta, jossa alaikäinen joutuu vanhempansa vanhemmaksi.
Onnettomuudet pitävät kuitenkin sisällään paremman mahdollisuuksia. Kirjan juoni etenee tavoilla, joita ei voi arvata, ja lukijan on luettava kirja mahdollisimman pian loppuun.

Lukijan jälkimietteitä

Rambolle vieraat ihmiset, Annikki ja Erkki, katkaisivat tien, joka olisi voinut johtaa hyvinkin synkeään lopputulokseen, vain olemalla normaaleja, toisista huolta pitäviä ihmisiä.
Elämme yhteiskunnassa, jossa hyvin monet kokevat kunnia-asiakseen pärjätä yksin. Tai eivät saa apua, vaikka sitä kovasti tahtoisivat ja hakisivat. Äskettäin Helsingin Sanomissa itsemurhan tehneen nuoren miehen äiti kertoi poikansa toivottomista yrityksistä saada itselleen mielenterveydellistä apua.
Vaikka asiat olisivat kuinka pitkällä, inhimillisyys ja ystävällisyys ovat kuitenkin hoitavia lääkkeitä. Avaavat toivon näköaloja. Pieniä hyviä sanoja, eleitä ja tekoja on syytä arvostaa ja tehdä, myös tuntemattomille ihmisille.
Tai vähän suurempiakin. Omassa perheessäni tilasimme Pelastakaa lapset -yhdistyksen tukiperhetoiminnan hakupaperit. Lukuisten ihmisten kokemusten mukaan auttaminen voimaannuttaa myös auttajia.