Teksti: Tuula Paasivirta
Seurakuntien runo- ja kirjallisuuspiirit ovat tapa kokea yhteisyyttä ja oppia hyödyllisiä taitoja. Joissakin piireissä pääsee oppimaan runonlausujaksi. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon paikallisseurakunnissa toimii yllättävän paljon kirjallisuusryhmiä ja runopiirejä. Oulun Karjasillan seurakunnassa on jopa yhdellä pastoreista työalana kulttuurityö. Tähän Oulun asiaan palaamme Kajastuksen seuraavassa numerossa tarkemmin. Aiemmin Kajastuksessa on esitelty seurakuntien taidenäyttelyitä.
Runo vanhin kirjallisuuden muoto
Maailmanhistorian alkuhämärässä runous oli suullista sanataidetta ja perimää, joka siirtyi runonlaulajalta toiselle ja muuttuikin matkalla, kun ei vielä ollut olemassa kirjoitustaitoa. Muistamista auttoivat runomitat alku-ja loppusointuineen. Kirjoitustaidon kehityttyä runot siirtyivät kirjoitettuina ja lausuttuina sukupolvelta toiselle. Myös uskonnollista elämää on eletty runouden kautta, raamatun Psalmirunous ja Korkea veisu ovat osa raamatun vanhinta runokerrostumaa.
Korson runopiiri
Vantaan Korson seurakunnan runopiiri perustettiin maaliskuussa 2003. Piirissä paitsi luetaan runoja, keskitytään runojen lausunnan harjoittelemiseen ja esiinnytään runomatineoissa, Vanhemman väen piirissä, Ruusujuhlassa ja muissa tilaisuuksissa.
Joulukuussa 2015 tapaan kahdeksasta piiriläisestä kuusi, nimittäin Raija Honkasen, Aili Höltän, Leea Laaksosen, Signe Kettusen, Soili Nurmisen ja Kaija Vaarnaksen. Poissa ovat Raija Meri ja Marja Sandberg. Heidät olen tavannut muissa yhteyksissä.
Runopiirin rouvista alkuperäiset jäsenet muistavat tarkkaan ryhmän ensimmäisen kokoontumisen 11.3.2003 Korson kirkolla. Ryhmän vetäjänä ja lausunnanohjaajana on toiminut alusta saakka Signe Kettunen.
Hän kertoo käyneensä kansalaisopistossa ammattilaisen vetämän runouden pitkän kurssin ja monia lyhytkursseja Varkaudessa asuessaan. Signe sai kipinän lausuntaan jo lapsuudenkodissaan äidiltään Olga Kilpeläiseltä. Korson edellinen kirkkoherra Kari-Pekka Kinnunen oli suopea piirin perustamiselle. Näinpä toimen nainen Signe Kettunen perusti maanantaisin yhä kokoontuvan Runopiirin. Muutamat seurakuntalaiset ja piiriläiset kutsuvat Signeä lempinimellä Mari.
Osa piiriläisistä on löytänyt lausunnasta oman juttunsa ja osa vielä maistelee ja kuulostelee asiaa. Aili Hölttä on koululaisesta asti lausunut runoja ja lukenut niitä seurakunnan tilaisuuksissa jo ennen runopiiriä. Hänestä oli luonteva tulla mukaan, kun toiminta alkoi. Raija Honkanen halusi eläkkeelle jäätyään harrastuksen ja sanoo pitävänsä runoista. Hän on ollut Signen oikea käsi ryhmän toiminnassa.
Leea Laaksonen on Signen lailla kirjoittanut itse runoja. Leea ja Soili Nurminen kokevat, että näytteleminen on heille helpompaa ja luontevampaa ja saattaa olla, että he palaavat sen harrastuksen pariin. Nyt poissa oleva Raija Meri on tullut ryhmään viimeksi.
Harjoittelun palkkio
Keskustelu tapaamisessa kulkee lausunnan vaikeudessa ja ilossa. Ryhmän lausunnan ohjaaja Signe saa ryhmäläisten arvostuksen osakseen ja hän myös on taitava valitsemaan kullekin osallistujalle sopivia runoja lausuttavaksi. Jäsenet saavat valita itsekin runoja, mutta ohjaaja ehdottaa kullekin runot matineoihin. Jos Signeä arvostetaan, niin myös hän arvostaa ja kannustaa ryhmäläisiä. Hyvin usein kuulen hänen sanovan piiriläisilleen tueksi ja rohkaisuksi: ”Olet omanlaisesi lausuja”. Signe opastaa oikeaan lausumistapaan.
Ryhmäläiset toteavat melkein yhteen ääneen, että toisten lausumista kuunnellessa oppii paljon. Kaija Vaarnas kertoo, että hän on oppinut uutta näkökulmaa lausumiseen ja runon sisältöön, kun eri ihmiset lausuvat saman runon. Tätä myös Soili Nurminen toivoi lisää, koska se on opettavaista. Yksi ryhmäläinen totesi, että hänen arvostuksensa ystäväpiirissä on noussut, kun hän on kertonut harrastavansa runopiiriä.
Aili mainitsi, että parasta ovat ihmiset. Soili taas sanoi, että parasta ryhmässä ovat ihmiset ja tilaisuuksissa parasta ja pahinta ovat ihmiset, tämä liittyy jännitykseen, joka on esiintyjän luonnollinen seuralainen. Leealle upeaa on ollut oppi, jonka hän on saanut kahden vuoden aikana ja tutustuessaam runojen maailmaan. Hän huomauttaa, että olisi mukava lukea runoja, mutta se jää niin helposti.
Yksi palkkio hyvin harjoitelluista runoista on toteutunut matinea ja kirkon täyteinen yleisö kuuntelemassa. Yhdessä tekeminen on tärkeätä.
Ryhmä toivoo mukaan uusia jäseniä. Runonlausunta ei ole niin vaikea kuin luulisi. Ihmisillä on ryhmäläisten mukakaan liian suuri kynnys. Signe sanoo: ”Lausunta on kuin musiikkia”. Toinen ryhmäläinen huikkaa tähän: ”Sisälukutaito riittää – sillä pääsee alkuun”.
Matinea
Piirillä on runomatinea pari kolme kertaa vuodessa ja ajoittain on pidetty matinea myös viereisessä Lumon kirjastossa samalla ohjelmistolla. Edellinen matinea oli viime marraskuussa. Teema oli Runo puhuu elämästä. Siihen Korson seurakunnan kanttori Ursula Hynninen valitsi ja esitti musiikkia.
Muuan runo, josta keskustelemme tapaamisessamme pitkään, on matineassa Aili Höltän lausuma toimittaja-runoilija Terttu Hyttisen runo ”Isoäiti Maria”. Tässä linkki: shttp://aili-mummonarkea.blogspot.fi/2011/11/muistakaamme-heita.htmln. Suurin osa mukana olleista piti runosta, mutta joku koki sen syyllistävän lähimmäisiä. On hyvä, että ohjelmistossa on paljon runoja eli jokaiselle jotakin.
Tietolaatikko
Äitienpäivänä 8.5. runomatinea klo 15 Korson kirkossa Vantaalla Merikotkantie 4. Ryhmäläiset lausuvat päivään sopivia runoja ja Ursula Hynninen laulaa kehtolauluja. Vapaa pääsy, ohjelma viisi euroa. Tervetuloa.
Uudet jäsenet tervetuloa mukaan runopiiriin. Ota yhteys aikuistyön pastori Risto Auviseen: risto.auvinen@evl.fi, 050 3107032 tai runopiirin vetäjään Signe Kettuseen 050-3414275 (Mieluiten soittamalla, ei tekstiviestillä).
Tuula Paasivirta
Kirjoittaja on helsinkiläinen pastori ja kirjallisuusterapiaohjaaja. Hän toimi syksyllä 2015 Korson seurakunnan aikuistyön pastorin sijaisena.