Teksti: Marita Vainio
Turun Logomossa esitetään oman kaupungin kasvatin, Tamara Lundin, elämästä kertova musikaali. Käsikirjoitus ja ohjaus on Satu Rasilan.
Logomo on vanha VR:n vaunuhalli ja toimii väistötilana Turun kaupunginteatterin remontin ajan.
Musikaali on kirjoitettu Tamara Lundin elämästä kertovan kirjan, Lohikäärmeen pahvikulissit, pohjalta.
Tamaran elämä ja ura käytiin läpi, lukuunottamatta elokuvarooleja, joita hän ehti tehdä myös lukuisia.
Tamaran roolissa oli useampi näyttelijä: Angelika Klas, Kirsi Tarvainen, Sofia Arasola, Ada Lohikoski / Lilian Salmi / Maria Salonen (Tamara lapsena).
Musiikki koostui Tamaran tunnetuimmista iskelmistä, kuten Sinun omasi, Vaikene sydän ja Mä oon mikä oon. Suurin osa oli kuitenkin operettimusiikkia.
Esityksessä ei ollut kuvailutulkkausta, mutta en sitä loppujen lopuksi kaivannutkaan.
Olen jo aikaisemmin kuunnellut tuon kirjan, jonka pohjalta musikaali oli tehty, joten pystyin seuraamaan esitystä lähes täyspainoisesti.
Musiikkia oli paljon ja se oli sen verran hyvää, etten edes kaivannut mitään kuvailutulkkausta tunnelmaa sekoittamaan. Ehkä juuri tuon visuaalisen informaation puutteen vuoksi uppouduin ja lumouduin musiikista täysin.
Avustajani näet valitti kovasti juuri tuosta visuaalisesta puolesta. Hänen mielestä lavalla ei liikuttu tarpeeksi, eikä kaikkia asioita Tamaran elämästä tuotu julki. Lisäksi, kuulemma muutaman näyttelijän ulkonäkö ei vastannut alkuperäistä henkilöä.
Esitys kesti lähes kaksi ja puoli tuntia väliaikoineen, mutta aika riensi kuin siivillä.
Olisin jaksanut vielä toisen kaksi ja puoli tuntia ihan kevyesti. Nenäliinoja kysyttiin jo ensimmäisellä jaksolla.
Oli kohta, jossa Tamara ja Rami Sarmasto suunnittelevat häitä ja kehittelevät kappaletta Sinun omasi.
Mielestäni oli hieno tehokeino, kun kappale päättyi, ei orkesteri lopettanutkaan soittamista, vaan siirryttiin suoraan kohtaan, jossa Rami Sarmasto saa surmansa auto-onnettomuudessa.
Jos orkesteri olisi lopettanut soittamisensa, kun kappale loppui, olisi yleisö puhjennut aplodeihin, jolloin herkkä tunnelma olisi ollut tiessään.
Tosi mahtavat aplodit keräsi esimerkiksi keski-ikäistä Tamaraa esittävän Angelica Klasin Viljalaulu.
Angelica Klasin äänessäkin on samaa pohjaa kuin Tamaran äänessä.
Olen monasti lähtenyt Turun kaupunginteatterin esityksistä pois pettyneenä. Nyt oli ensimmäinen kerta, kun esityksen päätteeksi teki mieli nousta seisten aplodeeraamaan!
No, olin ensimmäisessä rivissä, enkä tietenkään kehdannut yksin nousta seisomaan. Musikaalit ovat oiva keino näkövammaisen nauttia täysipainoisesti teatteriesityksistä. Musiikki vie helposti mennessään, eikä visuaalisilla seikoilla ole juurikaan merkitystä. Eikä ollenkaan haittaa, vaikka ei jatkuvasti olisikaan lavan tapahtumien tasalla.