Teksti: Päivi Kremenenko
Viljami Kammonen työskentelee eduskunnassa. Heikkonäköinen nuorimies on uskaltanut tehdä sitä, mikä häntä kiinnostaa.
Jos eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on ylihuomenna aamu-tv:ssä, etsin tausta-aineistoa hänen tuekseen. Jos ohjelmassa haastatellaan muitakin, haen tietoa siitä, mitä he todennäköisesti sanovat, Viljami Kammonen, 28, kertoo tehtävistään.
– En kulje pitkin ja poikin eduskuntaa Lindtmanin perässä vaan hoidan hommani itsenäisesti. Tapaamme vaikka kerran viikossa.
Viljami Kammonen toimii poliittisena asiantuntijana SDP:n eduskuntaryhmässä. Lindtmanin puheiden kirjoittamisen lisäksi hän avustaa joensuulaista Merja Mäkisalo-Ropposta: laatii tälle tekstejä, sopii tapaamisia ja huolehtii edustajan kalenterista.
– Todella kunnioitan maakuntaedustajan työtä. Hän on tiistaista perjantaihin Helsingissä. Viikonloput täyttyvät tapaamisista Pohjois-Karjalassa. Maanantaisin Mäkisalo-Ropponen johtaa puhetta Joensuun kaupunginvaltuustossa. Vapaapäiviä ei ole yhtään. Lomaa voi pitää vain istuntovapailla.
Avustajantyön lisäksi Viljami Kammonen perehtyy tulevaisuusvaliokunnan selvityksiin. Hän toimii sihteerinä SDP:n tulevaisuuspoliittisessa työryhmässä ja tulevaisuusvaliokuntaan kuuluvien puolueen edustajien neuvotteluissa.
Ongelmat ratkeavat
Kirjoittaessaan Viljami Kammonen tarvitsee tietokoneen suurennusohjelmaa, ja pitkistä teksteistä hän saa selvän puhesyntetisaattorin avulla.
– En ole yhtä ainutta kertaa kokenut näkövammaa ongelmaksi. Olen ratkaisukeskeinen ihminen, hän arvioi.
Paperilta lukeminen onnistuu lukutelevisiolla, työhuoneessa tai kotona.
– Ipadin ja puhelimen näytöillä kuvaa voi suurentaa, niin että pystyn käyttämään laitteilla esimerkiksi Facebookia ja sähköpostia.
Työlounailla joku seurueesta lukee ruokalistan ääneen, tai Viljami Kammonen tutustuu siihen etukäteen netissä.
– Työni ohella toimin varapuheenjohtajana HYKS:n sairaanhoitoalueen lautakunnassa. Olen johtanut joitakin kokouksia. Koska en näe pöydän toiseen päähän, virkamiehet ovat kertoneet, ketkä pyytävät puheenvuoroja.
Viljami Kammonen oli 11-vuotias, kun hänen näkönsä heikkeni parissa viikossa. Syyksi selvisi Leberin tauti, perinnöllinen näköhermon surkastuma, jota ei tiedetty kenenkään sukulaisen sairastavan.
– Vanhemmat tukivat minua kovasti. Ei auttanut jäädä tuleen makaamaan. Piti hankkia apuvälineitä. Ehkä aika kultaa muistot, mutta kaikki sujui yllättävän sutjakasti.
Viidesluokkalainen pystyi kulkemaan kouluun itsenäisesti, sillä vain tarkka näkö oli mennyt. Myöhemmin näkö ei ole heikentynyt enempää.
– Jalkapallon jouduin jättämään. Se oli varmaan kovin paikka, Viljami Kammonen muistelee.
Pallokenttä vaihtui metsäteihin.
– Sain paljon yksinäisistä lenkeistä mutta tykkään juosta porukassa. Olen enemmän joukkuepelaaja, miettii kestävyysjuoksija, joka on kilpaillut paralympiatasolla.
Arjesta kipinä politiikkaan
Ryhmätyötaidot ovat valttia eduskunnassa.
– On mahdollista luoda laajat verkostot. Jos on julkistettu jokin tutkimus, yleensä soitan asiaan perehtyneelle ihmiselle. Jos alkaisin lukea satasivuisia selvityksiä, joita tulee sieltä ja täältä, työaikani kuluisi siihen. On luotettava ihmisiin, jotka tunnen. Näkövamman takia tietoa ei ole jäänyt saamatta.
– Varmaan tiedostamattanikin paneudun vammaisasioihin ja olen tuonut niitä esiin monissa yhteyksissä. Mutta minun tapaistani ei olisi ollut liittyä Koivukylän sosialidemokraatteihin uhotakseni vammaisten oikeuksista.
Viljami Kammonen ei innostunut politiikasta suurten ideoiden tähden. Hän ei liittynyt vuonna 2008 demarinuoriin pelastaakseen maailman ilmastonmuutokselta. Vaikuttamishalu lähti lähiympäristöstä, vaikkapa siitä, että kulmakunnalle tarvittiin uusi linja-autopysäkki.
Hänen lapsuudessaan perhe kokoontui katsomaan iltauutisia, ja vanhemmat puhuivat arkensa asioista. Lastenhoitajana päiväkodissa äiti näki, kuinka pienet ihmiset kärsivät yhteiskunnan pahoinvoinnista. Keskusteltiin siitä, miten päiväkoti ja koulu tasoittavat mahdollisuuksia pärjätä elämässä. Linja-autonkuljettajaisä toimi työsuojeluvaltuutettuna ja pääluottamusmiehenä. Hän kertoi bussikuskien ongelmista: perhe-elämä voi olla koetuksella, kun työvuorot venyvät ruuhka-aikoina ja keskellä päivää on pidettävä taukoja.
– Vanhemmat eivät tuputtaneet ajatuksiaan. Isä liittyi puolueeseen minun jälkeeni.
”Pitkä työhaastattelu”
Kun Viljami Kammonen oli päässyt ylioppilaaksi, hän hakeutui kesätyöhön SAK:hon. Kolmen ja puolen kuukauden pesti järjestyi RAY:n varoin, jotka oli tarkoitettu vammaisten nuorten työllistämiseen. Tuona aikana hän tutustui Antti Lindtmaniin, silloiseen SAK:n nuorisosihteeriin.
Kun Lindtman pyrki eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa, Viljami Kammonen lähti mukaan hänen kampanjaansa, hoiti vapaaehtoisena tiedotusasioita. Hän nimittää yhteistyötä pitkäksi työhaastatteluksi. Vaalityötä tehtiin vuoden verran. Silloin ei lausuttu sanaakaan viestintävastaavan tulevaisuudesta. Samaan aikaan Viljami Kammonen toimi Vantaan demarinuorten puheenjohtajana. Kunnallisvaaliehdokkaana ollut nuorimies vaikutti myös sosiaali- ja terveyslautakunnassa.
– Kolme päivää vaalien jälkeen Antti soitti ja pyysi kahville. Pian allekirjoitettiin työsopimus.
Monenlaista onnea
– Tuskin olen kymmenen vuoden kuluttua kansanedustajan avustaja. Mitään selvää tulevaisuudenkuvaa minulla ei ole. Maisterin paperit haluan repiä irti parissa vuodessa tavalla tai toisella.
Yleisen valtio-opin opiskelija on kirjoittanut menneen kesän aikana kandidaatintutkielmansa Tarja Halosen ja Sauli Niinistön uudenvuodenpuheista. Valtiotieteellisen tiedekunnan ovet avautuivat toisella yrittämällä vuonna 2008. Sitä ennen Viljami Kammonen hankki elantoa ja kokemusta eri tehtävistä. Kun hänen entinen opinahjonsa, Mäkelänrinteen lukio, oli täyttämässä 50 vuotta, sen tarinaa oli kansien välissä vain 40 vuoden verran. Viljami Kammonen kirjoitti koulun historiikkiin vuosien 1997-2007 osuuden. Hän toimi myös puhelinmyyjänä. Ylioppilas pääsi kurkistamaan nykyiseen työpaikkaansa: hän oli neljä kuukautta työmarkkinatuella harjoittelijana SDP:n eduskuntaryhmässä.
Vaikka Viljami Kammonen on ollut monessa mukana, hän ei mittaa elämää työllä ja sen kiinnostavuudella.
– Menestystä on monenmoista. On tärkeintä, että on itse tyytyväinen. Voisin olla onnellinen pelkästään siitä, että oma perhe voi hyvin, sanoo kesäkuussa syntyneen Daniel-pojan isä.
Hän haluaa olla läsnä kotona ja toivoo perheen vielä kasvavan.
Jokaisella on vahvuutensa
– Ei pidä odottaa, että muut tekevät asiat puolestasi, että yhteiskunta elättää tai joku tulee hakemaan kotoa töihin. Pitää ponnistella, ja työ palkitsee tekijänsä. Vantaan demarinuorissa oli hyvä porukka, opin järjestöelämää ja tapahtumien toteuttamista. Ymmärsin, että asioihin voi vaikuttaa.
– Tietenkin elämässä on hyviä ja huonoja päiviä. Mutta en ole koskaan ajatellut, että kaikki epäonnistumiset johtuisivat näkövammasta. Meillä jokaisella on asioita, jotka tuovat arkeemme haasteita. Jollakulla on ollut traumaattinen lapsuus, toisella on lukihäiriö, joku on alkoholisti.
Viljami Kammonen muistuttaa, että itse kullakin on myös vahvuutensa. Ne pitää vain löytää, ja kykyjä kehittämällä pääsee varsin pitkälle.
– Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, mutta elämä kantaa.