OUNASVAARAN KAINALOSSA
RAISA KUUSELA
Elokuvateattereihin tuli uusi Napapiirin sankarit. Pitihän se näin nykyisenä lappilaisena käydä katsomassa, mitenkä länsikairan murre taittui maamme ykkösnäyttelijöiltä. No, hyvinhän se. Välillä olisi kaivannut kuvailutulkkausta – visuaalisia kohtauksia oli jonkin verran. Kuitenkin sai nauraa vedet silmissä siihen malliin, että suosittelen kyseistä elokuvaa kyllä kaikille komedian ystäville.
Varsinaisesti elokuvakokemuksesta jäi kuitenkin mieleen positiivinen palvelukokemus. Seurueessamme oli kyynärsauvan kanssa liikkuva henkilö, jonka ystävällinen elokuvanpyörittäjä huomasi. Hän ohjasi meidät ystävällisesti ovesta, jonka kautta kulkiessa ei ollut niin paljoa portaita kuin varsinaista poistumistietä käyttäessä. Yksi Kiitos hyvästä palvelusta – kiitossuklaa kuului tälle huomaavaiselle työntekijälle.
Jos olen törmännyt positiivisiin palvelukokemuksiin, ei niitä huonojakaan arjesta puutu. Lähisiwan kassa alkaa jo tuntea ja palvelu on oikein hyvää. Annapa kun lähdet jonkun kanssa käymään kaupungilla, ei palvelu juuri minulle olekaan ystävällistä! Aina myyjä kääntyy keskustelemaan seurassani olevan henkilön kanssa siitä, tarvitseeko pussia tai muuta vastaavaa. Oli sitten valkoinen keppi esillä tai ei, myyjä aina kohdistaa huomionsa siihen, johon hän saa paremmin kontaktin. Raivostuttavaa on se, että kun yritän puuttua keskusteluun, se joko katkeaa tai minua ei huomata. No, onneksi tällaisia tilanteita on hyvin harvoin, mutta välillä semmoisiinkin törmää.
Olen myös pitkästä aikaa havainnut aurauskepit tien vierustoilla. Viimeksi joskus pienenä mummulassa olen ne visuaalisesti nähnyt, siis sellaiset risut, joissa ei ole heijastimia. No, tänä syksynä olen enemmän kuin kerran havainnut tällaiset viitat – ne ovat kirjaimellisesti sattuneet tielleni. Huvittavinta on, että ne on tökitty niin vinoon, ja niin lähelle tietä, että kun kulkee tien vierustaa, risu hipoo olkapäätä. On tullut säikyttyä muutaman kerran, ja luultua, että siinä olikin hiljaa seisova ihminen. Olisikohan semmoisesta tutkasta hyötyä, joka tunnistaa pään korkeudella olevat esteet? Loistava idea muuten. Olisi hienoa päästä kokeilemaan.
Haluan vielä jakaa kanssanne mietteet koiranpennun kouluttamisesta yhteiskuntakelpoiseksi. Mistä sitä aina tietää, totteleeko koira vai ei? Jos ei pidä koiraan kontaktia. Paljon sovellettavaa tulee olemaan pennun koulutuksen kanssa, ainakin vielä tässä vaiheessa tuntuu siltä. Voihan olla, että kaikki lutviutuukin ihan hyvin – ei vain ole kokemusta. Opaskoirahaaveeni ovat siis hetken tauolla, kun talouteen muuttaa kotikoira. Kuratassujen ja takkuturkkien maailmaa odotellessa!