PISTEITÄ
JOUKO LEHTONEN
Onko parempi kuvata koiraa studiossa vai pellon reunalla? Miten valmistautua rauhallisen tai villimmän koiran kuvaamiseen? Näitä asioita valottaa asiaan erikoistunut kuvaaja Emilia Savolainen. Hänestä tärkeintä on tuoda esiin koiran oma persoona. Hän aloitti kuvaamisen 2012. ”Koirakuvauksessa viehättää eniten mallien vilpitön ilo ja rehellisyys. Tuttua koiraa voi kuvata niin monta kertaa kuin huvittaa. Koira ei kysele, miksi taas kuvataan. Koira ei myöskään arvostele kuvaansa!” (Kamera-lehti 8).
Syksyn Pisteposti, joka on kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä näkövammaisten kulttuurilehti, esittelee ilmiöitä ja henkilöitä, välillä myös eläimiä, jotka nekin kuuluvat kulttuuriympäristöömme.
Koira pitää rauhallisesta kuvauspaikasta. ”Jos koiraa ei voi pitää irti, varaa pitkä, huomaamaton hihna ja panta, jotka voi poistaa jälkikäteen kuvankäsittelyssä. Jos koiran silmät ovat karvapeitteen takana piilossa, salama valaisee ne ja lisää tuiketta silmiin. Muista myös kuvata läheltä ja koiran tasosta. Makaa vaikka mahallasi jos se parantaa kuvakulmaa.”
”Kotoisista lajeistamme varislinnut ovat älykkäimpiä”, kertoo Suomen Luonto lehdessä (no 7) biologi ja tietokirjailija Helena Telkänranta. ”Oppiminen on iso osa luonnonvaraisten lintujen, nisäkkäiden ja kalojen elämää. Eläimet saavat paljon tietoa jo perimässään, mutta ne myös oppivat erilaisia taitoja elämänsä varrella.” Eläimet ovat herkkiä, osaavat matkia, kokeilla ja oivaltaa. ”Oivaltavassa oppimisessa eläin muodostaa ensin ratkaisun mielessään ja tekee teon vasta sitten. Tämän kaltaista oppimista ilmenee vain älykkäimmillä kuten varislinnuilla, delfiineillä ja karhuilla.”
Performanssitaiteilija Pekka Kainulainen Karjalohjalta käsittelee töissään niin omakohtaisia kuin yhteiskunnan yleisiä kipupisteitä. Yleisön eteen voi ilmestyä totinen mies, jonka pään ympärille on kiedottu maalarinteippi, vain silmät ja suu näkyvät. Pää kantaa poronsarvia. Miehellä on raihnainen käynti ja kulahtanut puku punaisine kravatteineen. Kädessä karahka ja siinä mustia korppeja, musiikkina murheellinen melodia. Mies alkaa hakata rautakangella avantoa. Sitten hän kiskoo naamion ja sarvet päästään ja alkaa leikata hiuksiaan ja partaansa. Harmaantuneita haiventuppoja putoilee lattialle. Kun kaljussa harottaa enää muutama tupsu, mies kumartaa katsojille ja sanoo: – Kiitos kun sain tämän uudistumisen mahdollisuuden.
Taiteilija haluaa kuvata mutta samalla rohkaista vähäosaisia ja kaikenlaisen sortamisen kohteeksi joutuneita. Hän haluaa tuoda ripauksen iloa maailmaan. Hänen taiteensa puhuttelee, kuten video, jossa sarvipäinen mies pulahtaa esiin sydämen muotoisesta avannosta karttapallo kädessään. ”Voi sitä taivaan valoa, jonka näin veden pinnan alta ylös katsoessani”, Pekka Kainulainen huokaa.
Tiesitkö tämän: kun koiralla on sähköpanta, koira tottelee virtuaalihihnaa; muurahaisrobotit tekevät yhteistyötä, mutkikkaissa tilanteissa ne pyytävät ja antavat apua toisilleen; arkkitehdit ovat suunnitelleet 450 metriä korkean pystykaupungin Saharaan, asuintorni on täysin omavarainen niin energian kuin ravinnonkin suhteen, hyvin särmikäs ja ilmastoitu pystykaupunki! (Tieteen kuvalehti 14)
HUHHUH! Miltä tuntuu kävellä ja ajella sähköautolla 400 m:n korkeudella olevalla kotikadulla? Ihan mukavalta varmaan. Mutta on se mukava poiketa tuohon suihkulähdepuistoonkin. Linnut laulavat, koirat haukkuvat – vain kissat osaavat pujahtaa tutkimaan, millainen on maailma tämän korkean häkkikaupungin alapuolella. Me yläkaupungin asukkaat leijumme pilvien ja hiekkamyrskyjen yläpuolella.