Vuoden äänikirja 2015
Aleksi Aallon Rintaperillinen
Teksti: Ali Kinnunen
Äänikirjaraati on valinnut vuoden 2015 parhaan äänikirjan. Se on Aleksi Aallon Rintaperillinen. Sen on äänikirjaksi lukenut näyttelijä Vesa Vierikko. Kajastus haastatteli.
Näyttelijä Vesa Vierikko ei tunne kirjailija Aleksi Aaltoa, kuten ei moni muukaan. Kirjailijan henkilöllisyyttä vain arvaillaan. Mutta Rintaperillinen on monella tavalla mieleen jäävä kirja. Kirjailijan luoma maailma kiehtoo äänikirjan lukijaa vieläkin.
Vesa muistaa hyvin, millainen maisema ja ympäristö hänen omaan mieleensä kirjasta piirtyi – varsinkin Odessan tapahtumista.
– Maisema oli minusta hyvin neuvostoliittolainen ja se viehätti minua. Näin lukiessani mielessäni, minkälaisia autoja kadulla liikkui, minkälainen huvila oli, minkälaisia talot ja ihmiset.
Vesalla on näkömuisti ja hän näkee kirjan visioina, vahvoina kuvina. Itselle ja omaksi iloksi lukiessa se saattaa tehdä tepposet. Jos tekstissä valkoinen hevonen laukkaa ja häipyy metsän viileyteen, Vesa saattaa jäädä hevosen matkaan ja huomata vasta jonkin ajan päästä, että hänhän on lukenut vaikka kuinka pitkästi mutta ollut metsän siimeksessä.
Jos osaa varoa sudenkuoppia, kyvystä on hyötyä äänikirjoja lukiessa.
– On hyvä, jos lukijalle syntyy kirjasta visio, kyllä se välittyy silloin kuulijallekin, sen aistii ja hahmottaa myös kuulemalla. Kuulijan saa helpommin mukaansa kun on itsekin kirjan mukana!
Vesan tietää, että äänikirja on kuulijalle suuri nautinto ja sen aikaan saaminen vaatii lukijalta todellista mukanaoloa.
Sydämellä ja järjellä
Äänikirjan valitseminen vuoden äänikirjaksi on suuri kunnia. Näkövammaiset yleisesti ja äänikirjaraadin jäsenet erityisesti ovat hyvin tarkkoja lukemisestaan. Kun kaksi tai useampi näkövammainen vaihtaa mielipiteitä juuri ilmestyneestä äänikirjasta, tavallisin kysymys on, kuka sen on lukenut!
Melkein pahinta mitä äänikirjan lukija voi tehdä, on ylitulkita eli ratkaista asiat kuulijan puolesta rakentamalla kirjan henkilöille karaktäärejä.
– Jonkin verran kompromisseja toki on pakko tehdä, mutta sydämellä ja järjellä niistä selvitään, Vesa sanoo.
50-60 sivua tunnissa ennen tupakkataukoa
Aleksi Aallon kirjan lukeminen oli mukavaa, sillä Vesa vaati ja sai seurakseen äänittäjän. Kirjoja luetaan ja äänitetään paljon niin, että lukija itse joutuu hoitamaan kaiken, mutta tällä kertaa tehtiin poikkeus.
Aallon kirjan lukeminen ei suinkaan ollut rutiinia, mutta tavallaan se kyllä oli lastenleikkiä erääseen toiseen ponnistukseen verrattuna. Vesa on nimittäin lukenut äänikirjoiksi kaikki Harry Potterit, lieneekö sivuja yhteensä 10 000.
Ammattimies on ammattimies myös äänikirjan lukijana. Vesa pystyy lukemaan noin 50-60 sivua ennen seuraavaa tupakkataukoa. Aikaa menee noin tunti, puolitoista, jos tulee korjauksia ja pitää ottaa takaisinpäin. Hyvällä mielellä ja virkeänä tunnin posotus tauotta on mahdollista ja tavoiteltavaa.
Harry Potterin kustantajalta, ellei suoraan kirjailijalta, tuli aikoinaan ohje, että luettaessa ei saa näytellä kirjan henkilöitä, pelkkä lukeminen riittää. Tätä ohjetta Vesa on pyrkinyt noudattamaan myöhemminkin.
Tosin kyllä hahmoihin pitää laittaa vähän väriä. Otetaanpa esimerkiksi Hagrid, Tylypahkan metsäläinen. Pelkkä lukeminen ei tuo tätä hahmoa kuulijan mieleen, ääntä pitää madaltaa ja murretta lisätä, jos aikoo tehdä isosta ryysyläisestä muista erottuvan ihmisen.
Itselle lukemisessa ja äänikirjan lukemissa on selkeä ero.
– Hyvää päivää, sanoi Pasi -lause tuntuu itselle lukiessa selvältä, mutta sen voi äänikirjaan lukiessa ylinäytellä ja värjätä aivan puuroksi niin että kohta kuulija ei tiedä, kuka sanoi mitäkin ja miten henkilöt eroavat toisistaan.
Sillä mitä kirjaa lukee äänikirjaksi, on paljonkin väliä. Vesa paljastaa että Pottereita lukiessa häntä alkoi jo vähän puuduttaa jossakin 600. sivun kohdalla, kun mitään ei oikeastaan tapahtunut. Kirjasarjassa on myös toistoa parissakin kohdassa.
Aleksi Aallon kirjaa lukiessa tätä ongelmaa ei ollut. Veijariromaani tuntui vievän mennessään ja sitä halusi lukea eteenpäin.
Entä varsinainen leipätyö,
näytteleminen?
Vesa voi vuosikymmenien kokemuksella paljastaa jo joitakin näyttelemisen perusasioita. Esimerkiksi pahaa henkilöä ei saa näytellä pahemmaksi kuin hän onkaan, vaan hänestäkin on löydettävä hyviä piirteitä.
Jos Vesa esimerkiksi joutuisi näyttelemään Hitleriä, hän miettisi, kuinka tämä mies rakasti Eva Braunia ja lapsia ja koiria ja maalaustaidetta. Hirveätä murhaajaa on turha näytellä murhaajaksi, koska kaikkihan tietävät jo historiasta että hän tosiaan oli murhaaja.
Jos Vesan pitäisi nimetä epätoiverooli, se olisi henkivartijan rooli jossakin amerikkalaisessa elokuvassa. Nuo tyypithän ovat bodattuja broilereita ja seisovat jalat harallaan puku päällä ilmeenkään värähtämättä valmiina syöksymään päälle.
Vaikka toisaalta voisihan sekin olla mielenkiintoista. Ehkä karun henkivartijankin kuoren alta löytyisi vaikka perhettään rakastava herkkis tai runoutta harrastava kaunosielu.
Mitä tästä opimme? Hyvä rooli voi syntyä mistä tahansa hahmosta.
Parhaillaan Vesa näyttelee Kansallisteatterin Saiturin joulussa. Ensi vuoden puolella jatkuu taas Ryhmäteatterin Mielipuolen päiväkirja, joka ei suinkaan ole samanlainen kuin Tarmo Mannin varhainen monologi. Ensimmäinen kausi oli loppuunmyyty, uuteen on vielä tilaa. Ryhmiksen Mielipuolen päiväkirjaan on yhdistetty piirteitä Gogolin nenästä ja se on tuotu nykyaikaan. Meno on huikeata ja paljastaa armotta aikamme heikkoudet.
Rintaperillinen
Veli Rahikainen epäilee, ettei perillisistä ole hänen työnsä jatkajiksi. Toimeen tarttuvana miehenä Veli ei jätä perimistä sattuman varaan, vaan päättää kloonata itsensä – ja jättää sillä tavoin perinnön itselleen. Eihän siihen tarvita kuin ripaus geeniteknologiaa ja terveen tuntuinen nuori nainen. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna
Vuoden äänikirja
Äänikirjaraati on myöntänyt Vuoden äänikirja -palkinnon vuodesta 1998 lähtien. Äänikirjaraati jakaa palkinnon toimikautensa viimeisenä vuonna. Vuoden äänikirja -palkinnon tarkoituksena on korostaa laadukkaan äänikirjan merkitystä lukemisesteisille. Palkinto myönnetään äänikirjan lukijalle, koska lukija ammattitaidollaan vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten kirjan sisältö välittyy kuulijalle.
Vuoden äänikirja -palkinnon saajat
1998-2012
2012
Pinja Flink, teos: Gustafsson, Laura. Huorasatu sekä Juha Sääski, teos: Carlson, Kristina. William N. päiväkirja
2009
Maija-Liisa Ström, teos: Joenpelto, Eeva. Kuin kekäle kädessä
2005
Reijo Hukkanen, teos: Linnilä, Kai & Savikko, Sari. Onko lintu kotona? Sata siivekästä
2002
Heli Laaksonen, teos: Laaksonen, Heli. Pulu uis
2000
Ulla-Britt Gustafsson-Pensar, teos: Mazzarella, Merite. Där man aldrig är ensam: om läsandets konst
1998
Emilia Pokkinen ja Mika Sairanen, teos: Kanon, Leila. Stadin friidu ja metsien mies: jatkosodan rakkaustarina