Teksti: Mari Ojala
Kun illalliselta sammuttaa valot, makuaisti terävöityy, eikä pöytäseuruetta häiritse kännykän räpläys. Valoisassa kabinetissa asiakas laittaa mustat lasit silmilleen.
Ravintola Tiiliholvin tarjoilija kertoo illan kulusta, tarttuu käteen ja ohjaa asiakkaan kabinettiin illalliselle. Illallinen pimeässä on alkamassa. Parituntinen lähes kolmituntinen, jonka aikana pitäisi suoriutua kuudesta ruokalajista sokkona.
Pimeässä illallistaminen ei ole uusi keksintö. Maailmalla niitä on järjestetty jo useita vuosia.
Tässä on tuoli, tässä on pöydän reuna, tarjoilija neuvoo. Onneksi tarjoilijan ääni on rauhoittava, sillä paniikki pyrkii kurkkuun. Ensimmäinen asiakas kopeloi tuolia ja istuutuu. Tarjoilija johdattaa loput illallisen osallistujat, noin 10 henkilöä, pöytään. Hetki hiljaista odotusta.
Valot sammuvat viereisestä huoneesta ja ovi sulkeutuu.
Asiakas ottaa lasit silmiltään, huoneessa on aivan pimeää. Illallinen pimeässä alkaa!
– Tervetuloa! Minä olen Mari Ojala, teidän emäntänne tänään, illan pimeä emäntä.
Pimeä emäntä Mari on itse ollut syntymästään asti vaikeasti heikkonäköinen. Hän on työskennellyt Tampereen seudun Näkövammaisilla erilaisissa tehtävissä, keikkatöissä 25 vuotta. Koulutukseltaan hän on ylioppilasmerkonomi, sosiaali- ja terveydenhuollon sihteeri ja
vammaistyön lähihoitaja.
Marilla on paljon kokemusta näkövammaisena elämisestä ja näkövammaisten parissa toimimisesta. Hän on opiskellut sekä näkevien kouluissa että näkövammaisten kouluissa.
Marilla on kokemusta myös pimeidenkahviloiden vetämisestä useiden vuosien ajalta, joten ruokailun luotsaaminen luonnistuu jouhevasti. Omia kokemuksia on kertynyt paljon erilaisista tilanteista näkövammaisena myös matkoilla.
Varsinkin Intia tarjosi elämyksiä kaikille aisteille. Asiakasta ahdistaa. Haluan nähdä, mitä syön, ja pahimmat painajaiset liittyvät maan alla oleviin pimeisiin huoneisiin. Ravintolan ja elämyksen järjestäjän työnjako on sellainen, että asiakas ostaa lahjakortin, varaa pöydän ja ravintola valmistaa ruuan. Aluksi käydään emännän kanssa läpi mitä pöydältä löytyy.
Asiakas taputtelee pöytää ja löytää vesipullon, lasin, ruokailuvälineet ja lautasliinan.
Koskaan ei ole haarukan piteleminen tuntunut näin helpottavalta. Tarjoilija tuo pimeänäkölasien avustamana ensimmäiset maistiaiset.
Pimeässä näkyy vain vähäinen punainen valo. Pöytäseurue pyrskähtelee, sillä tarjoilija on kuin Terminaattorista. Keittiön tervehdyksen sosemaisessa tarjottavassa maistuu hölskykurkku, sellainen etikka, sokeri, suolaliemeen säilötty. Ruokia odotellessa pimeäemäntä
ehdottaa palikkatestiä. Jokainen pöydässä olija nappaa pussukasta palasen ja yrittää sovittaa sen oikeaan koloon. Vaikeaa… Yksinkertaisilta kuulostavat asiat muuttuvat hankalaksi, kun yksi aisti on pois pelistä.
Asiakkaan alkuruokalautasella on kolme ruokalalajia. Katkarapu tunnistuu selvästi, ja jossain maistuu seesaminsiemen. Vasemmalla on jokin merenelävistä tehty kakku.
Asiakas hylkää haarukan ja hipelöi lautasta sormin. Onko se tyhjä? Ahdistus helpottaa, vaikka ei tiedä, mitä suuhun lapikoi.
Maisteluun keskittyy, ruuan rakenne ihmetyttää ja monia tuttuja makuja alkaa epäillä.
Tarjoilija kantaa eteen uuden lasin. Vaahdon makua ei tunnista, mutta mädin rakenne on tuttu.
Poks, poks, ne rouskuvat suussa. Tunnistamme myös tuoksuja, olisiko jotain maustetta?
Kun Mari kertoo mitä purkeissa oli, alan epäillä makuaistini lisäksi myös hajuaistiani. Pääruoka lautasella on roimasti lihaa. Yhdessä annoksessa maistuu riista.
Peuraa? Veitsen käyttäminen ei luonnistu, joten asiakas tunkee palasen kokonaisena suuhun. Ei hyvä idea. Oikealla on jokin mureke, jonka rakennetta tai makua ei osaa yhdistää mihinkään.
Epävarmuus ja ahdistus palaavat. Vielä yksi pieni lasi, asiakas maistaa sitruunamelissan ja hunajan. Parasta ruokailussa on arvuutella muiden kanssa, mitä lautaselta löytyy. Eikä kukaan räplää kännykkää. Se on virkistävää. Jälkiruoka yllättää. Keskellä on mousse, josta erottuu valkosuklaa ja salmiakki tai lakritsa. Oikealla maistuu tyrni. Vai oliko se sitä sittenkään?
Tarjoilija tulee viimeisen kerran huoneeseen, sytyttää pienen kynttilän. Tarjoilija kertoo lopuksi mitä oikeasti söimme. Osan asiakas maistoi oikein, mutta osassa meni metsään.
Peuraa lautasella ei ollut, eikä salmiakkia. Ruoka-aineet vaihtuvat kausittain. Enempää en paljasta.
www.elämyslahjat.f