KIRJALLISTA KANSALAISTOTTELEMATTOMUUTTA
Teksti: Marianne Tenhami
Kolme kirjaa julkaissut toimittaja-kirjailija Pekka Hiltunen haluaa vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin kirjoittamalla.
– Olen laiskanpulskea, kulttuuria seuraava, reppuselkämatkailusta pitävä keski-ikäinen, suomalainen mies, kuvaili toimittaja-kirjailija Pekka Hiltunen itseään kirjailijavierailun yleisölle. Kirjailijavierailun järjesti Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry ja sitä tuki Näkövammaisten Kirjastoyhdistys ry. Iltaa emännöi älykkääntyylikkäästi Gyöngyi Pere-Antikainen.
– Haluan kysyä hiukan provosoivasti kansalaistottelemattomuudesta, koska minulle tuli jokaista kirjaasi lukiessani mieleen muiden sanojen ohella sana kansalaistottelemattomuus, Gyöngyi aloitti.
– Eri yhteyksissä Suomessa on paljonkin puhuttu, mikä täällä on sallittua ja mikä yhteiskunnalle liiallista. Näin vaikkapa Greenpeacen kohdalla. Minä olen kuitenkin liian nössö mies ollakseni oikeasti kansalaistottelematon aktivisti ja tarttuakseni asioihin. Haluan kuitenkin vaikuttaa asioihin ja minun tapani vaikuttaa on kirjoittaminen. Kaikissa kirjoissa ei ehkä uskalleta tarttua isoihin, meitä kaikkia koskettaviin asioihin, vaikka kirjallisuuden tehtävänä on mielestäni tutkia epäkohtia ja väittää niistä jotain, katsoa ihmisyyttä syvälle. Välillä tarvitsemme edelläkävijöitä, jotka pysäyttävät epäkohdan ja vaikuttavat siihen. Tällaisia kansalaistottelemattomia ovat kirjojeni päähenkilöt, toimittaja-kirjailija vastasi.
Miten tieto vaikuttaa meihin?
Oulusta kotoisin olevalla Pekka Hiltusella on pitkä, ansiokas ura journalistina. Tällä hetkellä hän työskentelee matkailulehti Mondon toimituspäällikkönä, mutta hänellä on kokemusta myös kirjoittavan toimittajan työstä Helsingin Sanomien uutistoimituksessa, tiedottavan toimittajan työstä Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä sekä toimituspäällikön tehtävistä Me Naisissa, Kodin Kuvalehdessä ja Imagessa. Mies on kirjoittanut pienestä pitäen.
– Olin se poika luokassa, joka kirjoitti pisimmät aineet ja näytelmiä koulun juhliin luokkalaisteni esitettäviksi. Minulle oli selvää, että kirjoitan joskus myös kirjoja. Narratiivisen aikakauslehtijournalismin pitkät jutut veivät kuitenkin paljon aikaa. Ne veivät minulta kirjoittamisen intohimon, enkä tarvinnut muita ilmaisukanavia, hän muisteli.
Materiaalia ja ideoita kirjoihin oli vuosien varrella kuitenkin kertynyt. Muutama vuosi sitten Pekka Hiltunen päätti alkaa kirjoittaa kirjoja. Hänen studiotrillerisarjansa ensimmäinen osa Vilpittömästi sinun ilmestyi Gummeruksen kustantamana vuonna 2011. Kirja on palkittu Vuoden Johtolanka- ja Kaarlen palkinnoilla. Se sai jatkoa vuonna 2012 WSOY:n kustantamalla kirjalla Sysipimeä, joka valittiin Helsingin Sanomien Vuoden kirjat 2012 -listalle. Kirjoja on luonnehdittu psykotrillereiksi. Niinpä viime vuonna ilmestynyt, WSOY:n kustantama Iso oli aivan eri maata kertoen lihavasta naisesta ja ylipainon aiheuttamista ennakkoluuloista sekä väärästä tiedosta ja uskomuksista niin terveydenhuollossa kuin tavistallaajien keskuudessa.
– Sekä jännitysromaaneissani että Isossa halusin kuvata konkreettisesti, miten tieto vaikuttaa meihin. Perehtyessäni lehtijuttua varten lihavuuteen yllätyin lihavuuteen liittyvästä uskomusten määrästä sekä siitä, miten uskomukset pääsevät leviämään ja miten me otamme ne joka päivä todesta, kirjailija hämmästeli.
Lian ja Marin seikkailut alkoivat reppumatkalla
Pekka Hiltunen kertoo saaneensa ensimmäiset ideansa studiotrillerisarjaansa jo 1990-luvulla.
– Mietin pitkään, minkälaiseen tarinaan ideani liittyvät. Ideat pyörivät toistensa ympärillä ja niihin liittyi suomalaisia naisia ja rikoksia. Kokonaisuus alkoi hahmottua muutama vuosi sitten matkustellessamme puolisoni kanssa vuoden maailman ympäri reppu selässä. Ensimmäisen kirjani tarina virtasi tuolla matkalla ulos kypsyteltyäni sitä vuosien ajan. Kaksi suomalaista naista Lia ja Mari asuvat Lontoossa. Sitten tajusin, että heidän elämiinsä liittyy rikoksia, mystinen vaaran tuntu ja salassa tehtäviä operaatioita. Mari haluaa vaikuttaa ympäristöönsä. Hän kokee jotkut yhteiskunnalliset asiat erittäin henkilökohtaisesti. Hän ei kestä, jos joitakin ihmisiä alistetaan, kirjailija kuvaili.
Gyöngyi Pere-Antikainen luonnehti studiosarjaa aikuisten saduksi, minkä Pekka Hiltunen myönsi olevan totta.
– Eihän kaikki kirjoissa tietenkään ole ihan sataprosenttisen totta. Haastattelin poliiseja heidän työstään kirjojani varten, mutta en tiedä mitään heidän arkirealismistaan tai rikosten todellisuudesta. Minusta se ei olekaan näiden kirjojen tehtävä. Toiset kirjailijat kuvaavat paremmin arkirealistista rikostodellisuutta. Minä halusin kirjoittaa mielikuvituksekkaan tarinan tavallisista ihmisistä, joilla ei ole mitään tekemistä rikosten kanssa, mutta kuinka he joutuvatkin tekemisiin niiden kanssa ja haluavat vaikuttaa ympäristöönsä mielen taitojaan käyttäen.
Pekka Hiltusen fantasia on maailma, jossa kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus tarttua väärinä pitämiinsä asioihin ja laittaa ne kuntoon. Studiotrillerisarjassa esiintyvät Lontoo ja Sansibar ovat miehelle tuttuja.
– Rakastuin Lontooseen ennen kuin koskaan kävinkään siellä. Kun pääsin käymään siellä, kaupungista tuli minulle heti rakas. Olen käynyt siellä ainakin parikymmentä kertaa. Sansibarissa olen kävellyt paikoissa ja tiedän ne paikat, joista kirjoitan. Jos sijoitan jonkun asian kirjoissani ulkomaille, pyrin tuntemaan kirjani paikat henkilökohtaisesti.
Koin velvollisuudekseni kirjoittaa lihavuudesta
Romaaniin Iso Pekka Hiltunen oli kerännyt materiaalia ja hahmotellut tarinaa jo pitkään.
– Kun lopulta kirjoitin, tarina syntyi nopeasti. Siihen oli kuitenkin tarvittu vuosien valmistelu ja taustatyö.
Kirjailija keräsi Isoon materiaalia jo Vilpittömästi Sinun ilmestyessä.
– Minulle on aina ollut selvää, että tulen kirjoittamaan hyvin monenlaisia kirjoja. Jännitys viihdyttää ja huvittaa minua, mutta olen kiinnostunut kirjoittamaan romaaneja myös yhteiskunnallisista ongelmista. Tyypillistä romaaneilleni on, että kirjoissa on ympärillämme olevia yhteiskunnan ja kulttuurin isoja teemoja. Lihavuus on yksi näistä isoista teemoista.
– Perehdyttyäni aiheeseen koin velvollisuudekseni kirjoittaa lihavuudesta. Mehän kohtaamme sitä joka päivä joko monen elämässä tai ainakin omassa lähipiirissä. Kaikkea tietoa lihavuudesta ei Suomessa ole tuotu esille eikä selvitetty. Minulle tuli tunne, että lihavuus on suurempi kuin minä, Pekka Hiltunen perusteli.
Kirjailijaillassa hän luki Isosta kirjalle hiukan epätyypillisen kohdan, koska arveli sen toimivan hyvin ääneen luettaessa. Kohta on kirjoitettu hauskasti runomittaan, mutta hauskuuden takana piilee julmuus siitä miten pulskia ihmisiä voidaan loukata eri sanoilla.
Pekka Hiltunen ei puolusta lihavuutta eikä vastusta laihduttamista.
– Laihduttaminen voi tuoda tullessaan hyviä asioita. Usein laihuus kuitenkin yhdistetään terveyteen ja ikävä kyllä, ne eivät ole aina samoja asioita. Lihavuutta on paljon ja se yleistyy. Meidän pitäisi voida puhua lihavuudesta älykkäämmin ja tajuta sen monimuotoisuus: mistä kaikesta lihavuudessa on kyse ja mihin se ei vaikuta. Haluamme torjua lihavuutta valtavalla energialla, kirjailija pahoitteli.
Hänen mukaansa kehosta ja ulkoisesta olemuksesta on tullut monen ihmisen käyntikortti.
– Vielä jokin aika sitten hyvän ihmisen malli oli henkilö joka luki, seurasi uutisia, oli kiinnostunut asioista ja osallistui johonkin. Tänään hyvän ihmisen malli on yhä enemmän henkilö, joka osoittaa omalla itsellään itsekuria sekä kykyä tehdä itsestään viehättävä ja mallikelpoinen paketti. Isossa halusin käsitellä tätä aihetta ja oletusta sekä sitä, miten se vaikuttaa ihmisten välisiin suhteisiin, hän totesi. Isosta keskusteltaessa yleisö kommentoi vilkkaasti lihavuutta, sen mukanaan tuomia ongelmia ja yhteiskunnan suhtautumista lihavuuteen. Koska yleisö oli suurelta osin näkövammaisia, keskusteltiin tietysti myös ympäristön suhtautumisesta lihaviin ja näkövammaisiin ihmisiin sekä muihin vähemmistöihin.
Olemme viime kädessä ihmisiä
Pekka Hiltusen kirjoja lukiessani huomioni kiinnittyi erittäin onnistuneeseen naiskuvaukseen. Kaikkien kirjojen päähenkilöt ovat naisia ja jos en olisi tiennyt kirjailijan olevan mies, olisin ollut ihan varma, että kirjat on kirjoittanut nainen. Kirjailijan mukaan onnistuneeseen naiskuvaukseen ei ole mitään salaisuutta.
– Painon ja kehon suhteen koemme samoja asioita, olimmepa sitten miehiä tai naisia. Koska naiset ja miehet kokevat asioita eri tavoin, me ehkä kuvittelemme että ero naisten ja miesten välillä on ylittämätön. Näin ei ole. Olemme viime kädessä ihmisiä.
Studiotrillereissään kirjailija halusi esitellä suomalaisia fiksuja naisia.
– Elämässäni on ollut paljon maailmalla reissaavia, koulutettuja suomalaisia naisia, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnasta ja haluavat parantaa asioita. Minulle on luontaista kuvata tällaisia ihmisiä, perusteli kirjailija, jonka kirjoissa toki seikkailevat myös miehet.
Tapaamme Lian ja Marin jälleen: kirjailija paljasti kirjoittavansa studiotrillerisarjansa kolmatta osaa.
Pekka Hiltunen on sympaattinen mies. Eipä siis ihme, että Helsingin kirjamessuilla viime syksynä kaksi hänelle täysin vierasta ihmistä halusi halata häntä koettuaan Ison niin voimakkaasti.
– Tietysti halasimme, koska halaaminen on mukavaa, kertoi kirjailija, jonka eteen vierailun lopuksi muodostui muutaman ihmisen halausjono.