Ali Kinnunen

Tukibannerit 1

Tässä tulevat Kajastus-lehden ensimmäiset tukibannerit, olkaa hyvä. Voitte kopioida ne itsellenne ja käyttää haluamassanne koossa. Voitte myös ladata kuvat kolmessa eri  koossa linkistä Kajastuksen ladattavat bannerit      

NYKYTAIDETTA VOI OPPIA VAIKKA VERKOSSA

Teksti: Kirsti-Sisko Salonen Näkövammaisten Kulttuuripalvelu järjesti lokakuussa nykytaidekurssin verkossa. Opettajana toimineelle taiteilija Hanna Vahvaselälle kurssi oli uransa ensimmäinen sekä näkövammaisille että verkossa. ”Enemmän minua jännitti se, miten selviydyn tekniikan kanssa kuin työskentely näkövammaisten kanssa”, Hanna sanoi. Hanna on valmistunut taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 1999 ja täydentänyt opintojaan pätevöitymällä kuvataideopettajaksi Aalto-yliopistossa viime vuonna. Opetustyötä hän on NYKYTAIDETTA VOI OPPIA VAIKKA VERKOSSA

RAKKAUDESTA RAMMSTEINIIN

Teksti: Marianne Tenhami Jonna Heynken mukaan yksi pieni hetki voi muuttaa elämän täysin. Hänelle se hetki oli Rammstein-yhtyeen solistin Till Lindemanin kasvot ja tämän ystävällisyys heidän tavattuaan Suomessa viime vuoden elokuussa. Kajastus-lehden lukijoille tuttu, saksalaista Rammstein-yhtyettä innokkaasti fanittava Jonna Heynke, 42, on ikionnellinen saadessaan kääntää bändin laulajan Till Lindemanin runoja suomeksi. Lindemanin kolmas runokirja 100 RAKKAUDESTA RAMMSTEINIIN

”KUKAAN IHMINEN EI OLE VAIN YKSI”

Teksti: Gyöngyi Pere-Antikainen Näkövammaisten Kulttuuripalvelun ja Näkövammaisten Kirjastoyhdistyksen suositut kirjailijavierailut jatkuvat, lokakuussa oli vuorossa JP Koskinen, joka oli ehdokkaana myös Laurin kirja -palkinnon saajaksi. ”Vanha mies haluaa ostaa junalippua Tampereen asemalla. Asemalla on vain lippuautomaatti, mutta miehellä on vain käteistä rahaa. Tiedustellessaan asiaa puhelimitse häntä neuvotaan ostamaan lippunsa R-kioskilta. Aseman R-kioski kuitenkin valmistuu vasta vuoden ”KUKAAN IHMINEN EI OLE VAIN YKSI”

KAUHUA ÄÄNEEN LUKEVA RATSASTAJA

Teksti: Eija-Liisa Markkula Ensimmäisen Laurin kirja -äänikirjapalkinnon voitti espoolaisen Krista Putkonen-Örnin lukema Kaksoiskierre, jonka on kirjoittanut Tiina Raevaara. Voittajateos julkistettiin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä Keskustakirjasto Oodissa Helsingissä. Sekä kirjailijalle että äänikirjan lukijalle ojennettiin palkintona 3 000 euron suuruinen rahasumma. Sain tilaisuuden haastatella lukijaa Kajastukseen. Pidämme haastattelun marraskuun alkupäivinä etänä eli puhelimitse, kuten näinä KAUHUA ÄÄNEEN LUKEVA RATSASTAJA

KIERTEITÄ JA KIMEEREJÄ

Teksti: Eija-Liisa Markkula Ensimmäisen Laurin kirja -äänikirjapalkinnon voitti Tiina Raevaaran kirjoittama ja Krista Putkonen-Örnin lukema Kaksoiskierre. Kyseessä on trilleri, jonka tapahtumat sijoittuvat Helsingin yliopiston Viikin laitoksille sekä päähenkilö Eerikan kotiin. Kirjan genre on kauhu. Kertomatta monisäikeistä juonta mainitsen vain joitakin tapahtumia ja tunnelmia sekä henkilöiden välisiä suhteita. Kunnon jännärin tapaan kirjassa tapahtuu neljä tai viisi KIERTEITÄ JA KIMEEREJÄ

Kauhua kirjoittava geneetikko

Teksti: Eija-Liisa Markkula Keravalainen Tiina Raevaara (s. -79) voitti ensimmäisen Laurin kirja -äänikirjapalkinnon romaanillaan Kaksoiskierre. Voittajateos julkistettiin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä keskustakirjasto Oodissa Helsingissä. Sekä kirjailijalle että äänikirjan lukijalle ojennettiin palkintona 3 000 euron suuruinen rahasumma. Sain tilaisuuden haastatella kirjailijaa Kajastukseen. Pidämme haastattelun kolmisen viikkoa myöhemmin etänä eli puhelimitse, kuten näinä korona-aikoina on Kauhua kirjoittava geneetikko

Ensimmäinen Laurin kirja -palkinto Kaksoiskierteelle

Teksti: Tanja Rantalainen ”Laurin julisti hän parhaaksi lukijaksi Toukolan kylässä” – ensimmäinen Laurin kirja -palkinto jaettiin Oodissa. Keskustakirjasto Oodi läikehti lokakuun auringossa Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10.2020 kun näkövammaisjärjestöt jakoivat ensimmäisen Laurin kirja -palkinnon parhaalle äänikirjalle. Palkinnon ovat perustaneet Näkövammaisten Kirjastoyhdistys, Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry ja Näkövammaisten liitto. Palkintolautakunta koostuu järjestöjen edustajista – ja Ensimmäinen Laurin kirja -palkinto Kaksoiskierteelle

Pääkirjoitus: valon ja rauhan juhlaa

Teksti: Timo Kuoppala Joulu oli lapsuudenkodissani ruokaisa, koristeellinen ja lämmin juhla. Muuten aika juroluontoinen isäni laittoi aattoillan aterian jälkeen tonttulakin päähänsä ja keskittyi parhaaseen lahjakirjaansa. Kotini oli raitis, eikä meidän lasten tarvinnut pelätä joulutunnelman pakoa vanhempien riitelyn tai väkivallan vuoksi. Hyvät lapsuusmuistot ovat säilyneet mielessäni vahvoina. Aikuisena minusta on tullut mallikelpoinen jouluihminen. Koronavirusta en jouluksi Pääkirjoitus: valon ja rauhan juhlaa

Uusi elokuvayleisö näkövammaiset

SODANKYLÄN ELOKUVAJUHLAT ESITTELI UUDEN ELOKUVAYLEISÖN: NÄKÖVAMMAISET Teksti: Tanja Rantalainen Kulttuuripalvelun väki osallistui legendaarisille keskiyön auringon elokuvajuhlille ja toi Sodankylään kuvailutulkatun Kätilön. Kulttuurisihteeri kertoo matkasta Napapiirin toiselle puolen. Päät käännähtelivät vaivihkaa Rovaniemen lentokentällä: Tuolla menee Ismo Alanko, tuolla kulkevat käsikynkkää itse Elina Knihtilä ja komea Tommi Korpela! Kulttuuripalvelun puheenjohtaja Eija-Liisa Markkula, kuvailutulkki Pipsa Toikka ja minä Uusi elokuvayleisö näkövammaiset

Kulttuurin tuulahduksia 3 2020

Teksti: Tanja Rantalainen Syksyn toimintaa muovaillaan Kulttuuripalvelussa sormet herkkinä. Varaudumme siihen, että koronan toinen aalto kohoaa korkeana ja toiminta on taas toteutettava etänä. Toisaalta toivomme, että voisimme karun kevään jälkeen vihdoinkin kokoontua nauttimaan taiteesta samassa tilassa, erityisesti kun tänä syksynä olisi mahdollista kokea monta herkullista hetkeä ja retkeä kuvailutulkattuihin esityksiin. Kansallisteatterin kuvailutulkattu Kauppamatkustajan kuolema on Kulttuurin tuulahduksia 3 2020

Kinke skannaa rakkaudesta kirjoihin

Teksti: Tanja Rantalainen Kirsti ”Kinke” Rosendahl (s. 1956) on skannannut näkövammaisten käyttöön yli 1200 julkaisua. Suurin osa on kirjoja, mutta on joukossa sellaisia lehtiäkin, joita ei muussa muodossa ole näkövammaisten saatavilla. Kajastuksen edeltäjän ja alkukohdan, Varjojen mailta -lehden ensimmäisen vuosikerran skannaustyö ehti odottaa pari vuotta, mutta korona-aikaan sekin tuli tehtyä. Historiallisesti merkittävä ja näkövammaisyhteisölle tärkeä Kinke skannaa rakkaudesta kirjoihin

Lukijan aarrearkusta 6

Teksti: Gyöngyi Pere-Antikainen Pandemia on tuonut elämäämme ennennäkemättömiä huolia. Nyt useimmilla meistä on aikaa ja tarvetta kääntyä kirjallisuuden puoleen. Jos mikä, niin hyvä kirja saa hetkeksi unohtamaan yksinäisyyden ja ahdistukset, tuo lohtua tai luo sielujen yhteyttä yhteisen lukukokemuksen kautta. Tässä keväinen kimppu uusimpia kirjasuosituksiamme! Jatkoa odotetaan! Kertoisitteko meille kirjasta, joka on viime aikoina jäänyt erityisesti Lukijan aarrearkusta 6