Teksti: Eija-Liisa Markkula
Ensimmäisen Laurin kirja -äänikirjapalkinnon voitti espoolaisen Krista Putkonen-Örnin lukema Kaksoiskierre, jonka on kirjoittanut Tiina Raevaara. Voittajateos julkistettiin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä Keskustakirjasto Oodissa Helsingissä. Sekä kirjailijalle että äänikirjan lukijalle ojennettiin palkintona 3 000 euron suuruinen rahasumma. Sain tilaisuuden haastatella lukijaa Kajastukseen.
Pidämme haastattelun marraskuun alkupäivinä etänä eli puhelimitse, kuten näinä korona-aikoina on jo tullut tavaksi. Aloitan kysymällä heti suoraan palkintorahasta: onko hän jo käyttänyt sen, ja jos ei, mitä hän on suunnitellut sen suhteen? Krista Putkonen-Örn nauraa huvittuneesti ja kertoo, ettei vielä ole käyttänyt rahaa. Hänen suuri unelmansa on päästä Lontooseen ja matkustella muutenkin, mutta huonolta näyttää pandemian takia. Hän on ollut Lontoossa kaksi kertaa ja tuntenut sen jotenkin omakseen, kaupunki on alkanut kiehtoa häntä yhä enemmän. Hänellä on tarkoituksenaan käyttää rahaa myös omaan hyvinvointiinsa.
Kysyn tältä äänikirjojen ammattilukijalta, oliko Kaksoiskierre hänelle mitenkään poikkeava. Hän sanoo sen jääneen mieleen niin, että aihe oli otettava puheeksi kaveripiirissä, koska uhkakuvat olivat siinä määrin pelottavia, että ne panivat ajattelemaan. Tuolloin hän ei tiennyt Raevaaran taustaa, mutta heti tuli tunne, että nyt kirjoittajana on todellinen asiantuntija, kirjailija, joka vei lukijaa aivan armotta.
Voisi sanoa, että Krista Putkonen-Örn lukee niin paljon kuin vain ehtii. Tänä vuonna hän on lukenut jo yli 50 kirjaa äänikirjaksi. Hän käy lukemassa Silencion studioilla ja joskus Storytelillä, kun hänet on pyydetty jonkin tietyn teoksen lukijaksi. Silenciossa lukeminen on jaksotettu neljän tunnin rupeamiin, joten lyhyempiä aikoja ei voi edes varata. Putkonen-Örn saattaa joskus kiireisinä aikoina – kuten näin joulun alla – lukea kahdeksankin tuntia. Äänikirjojen tuotantomäärät ovat kasvaneet rajusti. Nykyään kirjoja on jonossa koko ajan. Hän kertoo, ettei juurikaan voi valita lukemisiaan, vaan kyse on aina siitä, ehtiikö. Kustantamo ilmoittaa määräpäivän, jolloin kirjan on oltava julkaisukunnossa ja sitä ennen on sovitettava myös korjauskuuntelu ja -luenta. Näin ollen lukija seuraa enimmäkseen vain deadline-kalenteria, jossa Polaaripyörrekin muuten jo on, ja sommittelee ajankäyttönsä sen mukaisesti. Nykyään tuotannon volyymi on niin suuri, että toimitusajat ovat entistä lyhyempiä.
Putkonen-Örn kertoo, että hän huomaa eron käännöskirjallisuuden ja äidinkielenä kirjoitetun suomen välillä. Jälkimmäinen sujuu luontevammin ja soljuu itsekseen, esim. Sirpa Kähkösen tekstit. Kysymykseeni, onko hän jättänyt tylsiä kirjoja kesken, hän vastaa, ettei ainuttakaan. Mieluisia kirjoja hän voisi mainita vuosia sitten lukemistaan tai lähimenneisyydestä, mutta sanoo muutaman vuoden takaisten ikään kuin häipyneen jonnekin odottelemaan. Viimeisimmistä lukemistaan hänelle on jäänyt ehkä loppuiäkseen mieleen Matt Haigin romaani Keskiyön kirjasto, jonka hän koki erittäin tärkeäksi ja vaikuttavaksi.
On helppo kuvitella, että lukeminen voi pitkän päälle olla rasittavaa. Putkonen-Örn sanookin, että hänellä on oltava lukemiselle vastapaino, ja se on näytteleminen. Hän on mukana Syke-nimisessä TV-sarjassa, jolla on menossa jo yhdeksäs tuotantokausi. Lisäksi hän näyttelee teatterissa. Tähän on hyvä ottaa mukaan ratsastus, jota hän on harrastanut 10-vuotiaasta saakka. Viikoittain Putkonen-Örn käy ratsastustunneilla Kirkkonummella. Ratsastus on hänelle paras tapa nollata muut ajatukset – on vain hevonen, tässä ja nyt.
Lukijan on huolehdittava myös äänestään. Yleisin äänityöläisten pelko on äänen rasittuneisuus ja manerisoituminen. Putkonen-Örnin ääni on terve ja soinnillinen kestäen pidempääkin luentaa. Hän tekee tavanomaiset kuorossa laulavillekin tutut äänijumpat, ottaa aamuisin lusikallisen hunajaa ja D-vitamiinia, flunssan uhatessa sinkkiä ja sitruunaa. Ääni ei ole ongelma ollenkaan, mutta ääntäminen joskus hyvinkin. Vieraskielisten yksittäisten sanojen ääntämisen voi löytää tietystä sovelluksesta, mutta jo lyhyetkin lauseet jollakin harvinaisemmalla kielellä ovat ongelmallisia.
Putkonen-Örn ei juurikaan harrasta lukemista vapaa-aikanaan – siinä ei ole mitään häpeilemistä – sanoo jopa, ettei hänen yöpöydällään ole tällä hetkellä yhtään kirjaa. Lomilla hän kyllä lukee, vain itselleen, nauttien siitä, että on hiljaista ja voi lukea vain silmillään. Hän oppi lukemaan nelivuotiaana tutkimalla Aku Ankkoja itsekseen. Siitä alkoi jatkuva kirjojen haaliminen. Alle 10-vuotiaana ja vielä teininäkin hän vain luki ja luki, vaikka muut leikkivät ja pelasivat pihalla.
Tämän syksyn typistettyjen Helsingin kirjamessujen toiminnanjohtaja kertoi radiossa, että äänikirjojen lukijat ovat uusin julkkislaji. Heitä halutaan haastateltaviksi, halutaan tietää heidän yksityiselämästään ja heidän ulkonäöstään ollaan kiinnostuneita. Tämä huvittaa Krista Putkonen-Örniä. Hän asuu Espoon Matinkylässä. Perheeseen kuuluu mies, kaksi poikaa ja Bella-koira, jonka rotu on mielenkiintoinen: Russell-cocktail. Julkkiksemme pitää kaikenlaisesta kotona puuhailusta, hän tekee käsitöitä, neuloo sukkia ja virkkaa. Hän myös mielellään leipoo juureen tehtävää vaaleaa leipää.
Lopuksi kerrottakoon eräästä koulun joulujuhlasta, jolloin Krista-tyttönen oli ehkä seitsemännellä luokalla. Tässä saattoi olla jokin siemen hänen tulevalle uralleen: Hän istuu tuolilla keskellä näyttämöä, yksin, ja pelkää valtavasti. Hänen edessään on hälisevä salillinen koululaisia. Hän alkaa lukea tarinaa pienestä Tulitikkutytöstä. Vähitellen yleisö hiljenee ja lopulta on aivan hiiskumatta.